Elina Pitkäkangas: Kajo




Ihmissusimyyttejä omaleimaisesti käsittelevä Kajo jatkaa synkän romanttista tarinaa, jossa suurimpia petoja eivät ole vain hukat vaan ihmiset itse. Tapahtumien kärjistyessä turvallinen koulumaailma jää taakse ja urheilukentän valot korvautuvat korpimetsän hämärällä.

18-vuotias Inka Lavaste on onnistunut suojelemaan perhettään, mutta joutunut maksamaan valinnoistaan hirvittävän hinnan. Toukokuun hukkaterrorin tuhoisat tapahtumat varjostavat Kuurankeron pikkukaupunkia, eivätkä uudet täydenkuun yöt yhdessä kokemattoman teinihukan kanssa suju kivuttomasti. Pahinta kaikessa on epätietoisuus parhaan ystävän, Aaron Matsonin, kohtalosta. Voiko poika olla yhä hengissä? Kun lykantropian torjumiseen erikoistunut Jahti kiristää turvallisuussäännöksiään, ei Inka kykene enää pakenemaan tekojensa seurauksia. Alkaa taistelu ylivoimaa, petoksia ja täydenkuun kutsua vastaan. Kuinka voi valita puolensa sodassa, jossa osapuolet ovat toinen toistaan pahempia?

Noin vuosi sitten tartuin mielenkiinnolla uuteen kotimaiseen fantasiakirjaan Kuuraan ja yllätyin tosissaan sen tarjoamista tapahtumista. Paranormaalia romantiikkaa odottaneena sainkin synkkääkin synkempää urbaania fantasiaa verenhimoisilla ihmissusilla, jotka ovat välttyneet kaunisteluilta ja romantisoinnilta. Hahmot herättivät minussa ristiriitaisia tunteita, mutta koska kokonaisuudessaan Kuura oli niin odottamaton juonenkulullaan, käänteillään sekä hahmoillaan, en voinut olla tuntematta jännitystä ja intoa jatkoa kohtaan.

Kajo jatkaa Kuuran verisistä tapahtumista ja onnistuttuaan pelastamaan Tuukan aka Duken, Inkan on nyt vastattava seuraamuksista. Samaan aikaan Aaron ja Matleena pakenevat Kuurankerosta ja törmäävät  joukkoon ihmissusia, joista saavat vahvoja liittolaisia. Tarinaa kerrotaan jälleen Inkan ja Aaronin näkökulmista ja Kajo vie lukijaa kohti suurempia kihoja, kohti Jahtia sekä Jahdin vastaista ryhmää Werecarea. Oma mielenkiintoni kallistui eristyisesti Jahdin puolelle, sen häijyihin hahmoihin ja toimintatapoihin ja Inkan näkökulmassa tuntuikin tapahtuvan enemmän kaiken kaikkiaan. 

Inka kasvoi Kajon aikana miellyttävään suuntaan. Hän ei ollut enää se itsekäs ja ajattelematon tyttö, joka herätti suurimmaksi osaksi negatiivisia tunteita Kuurassa vaan oppi ajattelemaan pidemmälle ja kykeni kaiken fyysisen ja henkisen kidutuksen aikana tekemään järkevämpiä ratkaisuja. Inkaan kohdistuvia käänteita (aivan, monikossa) en osannut aivan odottaa, mutta ne toivat lisää tilaa uusille ja taatusti jännittäville tapahtumille.

Samoin kuin Inka, myös Aaron teki oman päätöksensä Kuuran lopussa ja nyt odotetusti vastaa sen seuraamuksista. Inkan ja Aaronin roolit ikään kuin vaihtuivat ja nyt oli Aaronin vuoro kokea epätoivoa yrittäessään pitää rakkaimpansa turvassa. Aaron näytti olevan hieman hukassa tunteidensa kanssa ja pakoretki sisälsi aluksi paljon tunnemyrskyä, mikä rehellisesti laski mielenkiintoa Aaronin näkökulmille tietyissä kohtaa. 

Tragedia näytti jälleen kyntensä ja otti uudet uhrinsa, mutta tällä kertaa siihen osasi varautua ja uhrit olivat tällä kertaa arvattavissa, tosin vasta muutamaa hetkeä ennen iskua. Tämä ei kuitenkaan vähentänyt surun ja järkytyksen määrää, koska se oli niin brutaalia ja ehdin tykästyä erääseen heistä. Ja se kohtaus lopusta kun Alex.... Oh my poor heart.

Kajo on hienosti koottu, toimintarikas ja siten koukuttava jatko-osa Kuuralle ja täytyy sanoa, että pidin lukemastani enemmän kuin Kuurassa. Elina Pitkäkangas on säilyttänyt tummanpuhuvan otteensa ja tarjosi juoneen enemmän tapahtumia uusine hirvittävine käänteineen enkä voinut olla tuntematta sitä jännitettä mikä huokui kirjasta.  Kajossa kamppailtiin selviytymisestä kahta kauhiammin ja se jätti janoamaan lisää. 

Ja ei kun taas odottamaan kärsimättömästi jatkoa ja seuraava osa nimeltään Ruska tuleekin olemaan sarjan viimeinen. Hui! Mitä vain voin vielä tapahtua.

 ★ ★
Sivuja: 341
Kustantaja: Myllylahti (2017)
Kirjastosta 


Kommentit