Veronica Rossi: Halki ikiyön

Paljaan taivaan alla -teos tutustutti dystopiafanit virtuaalimaailmoissa eläneeseen Ariaan ja luonnon armoilla kasvaneeseen Perryyn. Aika ja välimatka eivät erottaneet kaksikkoa, mutta maailma heidän ympärillään on muuttunut. Perryn asema vuorovetisten veriherrana on haastava ja heimon suhtautuminen Arian menneisyyteen avoimen vihamielinen. Pahenevat eetterimyrskyt kiristävät tunnelmaa, ja tunteiden ja velvollisuuksien repimät rakastavaiset ajautuvat myrskynsilmään. Heidän yllätyksellinen kohtaamisensa punoi kerran kaksi täydellisen erilaista tarinaa yhteen. Aria huomaa pelkäävänsä, että tällä kertaa ainoa tapa pelastaa sekä itsensä että Perry on purkaa tuo side lopullisesti. 

Samalla tavalla kuin Paljaan taivaan alla -kirjan kanssa, myös Halki ikiyön tapahtumat olivat hukassa. Huomasin oikeastaan, että ne olivat täysin kadonneet muististani, sillä en tuntenut olevani ollenkaan ns. tutulla polulla. Hyvä siis, että aloitin sarjan alusta.

Halki ikiyön ei harmillisesti onnistunut samaan aikaan samanlaista reaktiota kuin ensimmäinen osa. Halki ikiyön oli koukuttava kyllä, mutta ei kuitenkaan yhtä valloittava kuin Paljaan taivaan alla. Kirja ei mielestäni tuonut hirveästi mitään uutta ihmeteltävää, mutta Rossi onnistui jatkamaan hienojen hahmojen selviytymiskamppailuillaan, mikä piti minut kiinni kirjassa.

Aria muuttunut ja syystä. Hän on saanut asennetta ja rohkeutta monien paineiden alla ja uudessa ympäristössä, jossa vaarat vain lähestyvät ja kasvavat. Ariasta paljastuu muitakin puolia, jotka tuovat hieman uusia näkökulmia hänen puolelta. Myös Perry loistaa edelleen raskaiden päätösten keskellä heimonsa turvallisuudesta ja Roar..*syvä huokaus* Kukapa ei hänestä pitäisi?

Jännitin mitä Aria sekä Roar löytäisivät saavuttuaan Sablen luokse, saisivatko he tarvitsemansa tiedon ja löytyisikö Liv, Perryn sisko sieltä. Perryn veljen pojan Talonin tilanne puolestaan ei vaikuttanut uhkaavalta. Hieman mietin, että olisiko Hess kenties huijannut Ariaa ja kyennyt valehtelemaan hänelle Talonista jollain tapaa kuten että hän on turvassa vaikkei oikeasti ole. Kuitenkaan en löytänyt syytä pelätäkseni tätä käännettä.

Sen sijaan loppuun tuli inhottava käänne. Se sai minut pelkäämään erään hahmon aikeita ja niiden hyvinkin mahdollisia kaameita seurauksia. Veronica Rossi on nimittäin todistanut, että hahmoilla ei suinkaan ole edessään mikään silkkinen tie eikä kenenkään kohtalo ole täysin selvä. Halki ikiyön jälkeen minua alkoi kiinnostaa myös Arian isä sekä jo ihan alusta mietityttänyt Yhä sininen. Näihin sainkin vastauksen kun heti perään aloitin lukemaan päätösosaa Yhä sininen taivas.

★ ★ ★½
Sivuja: 327
Suomentaja: Inka Parpola
Kustantaja: WSOY (2013)
Alkuperäinen teos: Through The Ever Night (2013)
Kirjastosta 

Kommentit