Höpötyksen paikka

Tuli tarve puhua höpistä kuulumisia kesän ajalta tähän päivään ja tässä sitä ollaan. Tuntuu että olen taas vähän jäljessä postauksien kanssa ja löytyyhän siihen syynsä. Kesä oli vilkasta aikaa, kuumat kelit veivät minua enemmän ulos ja sadepäivinä tahtoi elokuvat ja televisiosarjat kiehtoa yllättävästi enemmän kuin kirjat. Tuli sitä luettuakin, mutta ei niin kuin olin mielessäni suunnitellut.

Hyvänä esimerkkinä on klassikkohaaste nro 3, johon keväällä osallistuin, mikä meni pahasti mönkään. Suurin syy siihen on se että unohdin koko pirun. Kun haaste palautui muistiini, aikaa oli jäljellä enää muutama hassu päivä, mikä ei ole ollenkaan hyvä sellaiselle tiiliskivelle kuin Charles Dickensin Kolea talo. Toivoa vielä oli ja suunnittelin hakevani jonkun toisen klassikon kirjastosta, mutta.. Se jäi. Harmittaa todella paljon, mutta muut hommat ovat kiilanneet edelle huomaamattanikin.

Blogissani oli myös aika hiljaista kesällä, sillä en ole malttanut olla hyppäämättä asiasta toiseen ja pysähtyä kirjoittamaan niistä tänne. Lyhyesti kuitenkin kirjoihin liittyen, olen tehnyt kirjaostoksia ja käynyt kirjastossa ihan vain oleskelemassa, lukemassa ja opiskelemassa. Olen lukenut hyviä sekä huonoja kirjoja ja löysin itseni myös psykologian parista.

Viimeisimmät kirjaostokset

Elokuvia (Angry Birds, Central Intelligence, Liisa Ihmemaassa 2, Zootropolis, Naapurit 2, Mike & Dave, The Huntsmen Winter's War) sekä televisiosarjojakin on tosiaan tullut katsottua mielin määrin ja uusin tuttavuuteni on Serranon perhe. Ihastuttava sarja kesälle! Vanhoihin suosikkeihinikin olen palannut (Supernatural, Hannibal, Pako ja Sherlock) ja onhan se ollut yhtä ihanaa nostalgiaa.

Televisiosta katsoin yllättävän paljon myös Rion olympialaisia. Innostuin seuraamaan olympialaisia melkein joka päivä ystävien ja perheen kanssa ja uinti, voimistelut sekä yleisurheilu veti puoleensa eniten. Uteliaisuudesta katsoin myös miltä pöytätennis näyttää näin suuressa tapahtumassa ja suomalaisten puolesta muutama painiottelukin tuli katsottua. Golfiin en kuitenkaan tuhlannut aikaani ha. Penkkiurheiluni on yleensä melko vähäistä, jääkiekko on ainut mikä minua kiinnostaa ja onhan se melko suuri asia perheessäni, että pakostakin sitä näkee ja kuulee.

Keikkatöitä on tullut myös tehtyä läpi kesän. Kävin sukulaiseni häissä, eri messuilla, mökillä ja Haaparannan Ikeassakin tuli shoppailtua pariin kertaan. Pappa betalar, ainakin yhdellä reissulla, siis tuon pitää olla menneessä muodossa :D Ruotsini on säälittävän surkeaa...

Syksyä on tullut suunniteltua vähän kerrallaan ja töissä sitä tulee varmasti oltua kevääseen asti ellen spontaanisti saa aikaseksi jotain muuta. Mielessäni on esim. ollut vaihtaa maisemaa joko Suomessa tai lähtä töihin ulkomaille, mutta haluan pohtia tätä kunnolla ennen lopullista päätöstä. On asioita, jotka pidättelevät minua vielä Oulussa enkä siksi voi vain lähteä. Kerätään siis sillä aikaa rahaa säästöön.

Alkavan syksyn isoin juttu minulle oli kuitenkin Nickelbackin keikka, mikä otti paikkansa Helsingin Hartwall Areenalla 2. syyskuuta. Voi sitä riemun määrää! Edellinen keikka Suomessa oli vuonna 2012 (jossa tietysti olin) ja bändin tarkoitus oli soittaa uudelleen uuden albuminsa kunniaksi viime vuonna, mutta perui kiertueensa bändin laulajan Chad Kroegerin leikkauksen takia. Kroegerin kurkusta löytyi kysta, mikä vaati leikkauksen sekä pitkän ajan parantumiseen. Pettymys oli tietysti suuri, mutta leikkaus oli enemmän kuin tarpeeksi hyvä syy perumiselle. Odotus oli palkitsevaa ja nautin keikasta täysillä.


Ja oikeastaan on vielä yksi juttu, joka on kaiken edellä mainittujen lisäksi vienyt huomiotani. Olen ehkä maininnut muutamaan otteeseen lyhyesti, että ideoin ja kirjoittelen omia tarinoita. Viime aikoina ideat ovat jälleen alkaneet täyttää pääkoppaani ja olen hyvin pitkän ajan jälkeen alkanut hioa omia projektejani. Huhheijaa, aloitin ihka ensimmäisen n. 8 vuotta sitten ja se vieläkin elää mielessäni. Tosin paljon muutoksia on vuosien mittaan tullut ja kyllä se on edelleen kesken. Tuleeko siitä jotain suurta joskus?  En tiedä, ihan niin pitkälle en ole uskaltanut vielä ajatella ainakaan vakavissaan. Pidän sitä vielä piilossa tallessa kunnes tunnen oloni varmemmaksi.

Meno on tällä hetkellä rauhallista ja hyvä niin. Käytän tilaisuuden hyväksi ja yritän saada keskeneräiset postaukset blogissani pois alta ennen kuin tulee luettua liian monta uutta kirjaa. Huomioni on nyt Veronica Rossin Paljaan taivaan alla -trilogiassa ja ensimmäisen osan sain luettua eilen illalla. Siirryin heti toisen osan pariin, niin koukuttavaa se oli!

Sellaista höpötystä. Kiva on välillä höpöttää suu puhtaaksi :'D

Tuoko syksy teille kenties jotain suurta? 

Kommentit

  1. Kyllä hymyilytti kun luin tätä tekstiä; kuulostat ihan minulta! ;D hirveä hässäkkä koko kesän eikä lukemisesta tullut oikein mitään. Kiireen taustalla on ennen kaikkea kesätyöt ja iso elämänmuutos, joka on viimein lyöty lukkoon ^^ Lokakuussa on edessä muutto Australiaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, hauskaa kun löytyy sielunsiskoja :D Ja minä luinkin siitä joku aika sitten ja aivan mahtava juttu! Australia on eksoottinen paikka, joskus haluisin siellä itsekin käydä. Toivotan täälläkin oikein antoisaa vuotta Australiaan! :)

      Poista
  2. Kuulostaa hyvällä tavalla kiireiseltä kesältä:) Poldark ja Mustat valkeat valheet kolahti minuun ja lujaa<3 Tsemppiä kirjoitusprojektiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee kiitos! :) Poldark kihelmöi todella paljon, alkaa historialliset tarinat pikku hiljaa ottamaan tuulta alleen, sillä pitäisi Outlanderin pariin myös päästä myös :D En heitä turhia toiveita, että ihan näillä näkymin rupean niitä lukemaan.. Yllättyisin suuresti jos niin käy, lets see.

      Poista
  3. Täällä on toinen jolla kesän lukemiset eivät menneet ihan suunnitelmien mukaan. Tein jatkuvasti ihan muuta kuin luin ja sitten yhtäkkiä kesä olikin ohi ja opiskelut alkoivat. Minulla on aina kiireinen syksy tulossa, joten saa nähdä kuinka lukemisten käy nytkään. Sitten on tietty Supernatural, jota olen nyt pari viime viikkoa maratoonannut todella ahkerasti. Kasikauden puolivälissä olen ja kohta olen ysikaudessa jota en ollenkaan ole nähnyt. Vähän ristiriitaiset tunnelmat kasista, sillä pelkään mopon karkaavan liikaa käsikirjoittajien käsistä :I Niin paljon ajatuksia tuosta sarjasta ja tekisi mieli johonkin niitä purkaa (ihan äsken blogissa tilitin siitä vähän) :D

    Hei kun tulen seuraavan kerran Ouluun (varmaan vasta jouluna) niin meidän pitäisi käydä tyyliin vaikka kahvilla tai vastaavaa :D Olisi kiva tutustua muihinkin kirjabloggaajiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä menee aina ohi niin nopeasti Suomessa, mikä jaksaa aina harmittaa. Lämmintä on tosin ollut vaikka on jo syyskuu mutta pimeys alkaa tulla jo aikaisin, että sitä kohta toivoo lumen tuloa. Tsemppia kouluun!

      Oi kun kiva! Tekisi niin mieli kertoa paljastukset ja vaihtaa tuntemukset X) Odotan mielenkiinnolla mitä olet mieltä uusimmista kausista. Tosiaan Supernaturalin 7-9 kaudet olivat mitä olivat hyvässä ja pahassa mutta 10 alettiin jo parantua. Täytyypä keskustella asiasta lisää sinun postauksessasi kun sen luen ;)

      Loistava idea! Kannatan ajatusta, katsotaanpa mihin väliin saisimme kahvittelut järjestettyä :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit