Gene Wolfe: Kiduttajan varjo

Niin kaukaisessa tulevaisuudessa, että se vaikuttaa aikoja sitten unohdetulta menneeltä, kiduttajan oppipoika Severian syyllistyy anteeksiantamattomaan rikokseen: hän rakastuu uhriinsa. Rangaistukseksi hänet karkotetaan syrjäseudulle, missä hänen on määrä työskennellä pyövelinä. Hän jättää Nessuksen, Ikuisen kaupungin, jossa kuoleva aurinko värjää kadut punaisiksi ja rapistuneet avaruusalukset kohoavat linnoituksen torneina, ja aloittaa matkan kohti kaukaista Traakiaa.

Kiduttajan varjo aloittaa Gene Wolfen arvostetun ja monin kerroin palkitun Uuden auringon kirja -sarjan. Teos on allegorisen tarinankerronnan taidonnäyte ja tieteiskirjallisuuden kiistaton klassikko.

Niin kauan kun olen lukenut kirjoja ja niin hyvin kuin muistan, olen vain ja ainoastaan lopettanut yhden kirjan lukemisen kesken kaiken ja se oli Veera Laitisen Surunsyöjät. Kerron tämän siksi, koska Gene Wolfen Kiduttajan varjosta meinasi tulla numero 2 tässä kategoriassa. 

Aloitin  Kiduttajan varjon lukemisen keväällä, päiviä kului ja kirjalainan eräpäivä alkoi lähestyä enkä ollut päässyt edes 100 sivuun. Minä yritin sinnitellä eteenpäin, mutta sivut eivät saaneet minua innostumaan jatkamisesta. Minun on pitänyt jakaa vähän huonon puoleiset ajatukset tästä kirjasta jo aikaa sitten, mutta minua jäi häiritsemään ajatus, etten saanut luettua ''allegorisen tarinankerronnan taidonnäytettä ja tieteiskirjallisuuden kiistatonta klassikkoa'' loppuun. En halunnut antaa tylsän kirjan leimaa vain 70 sivun jälkeen. Kyllä tämä vielä iskee, ajattelin. Lämpenen vain hitaasti.

No, pienen tauon jälkeen jatkoin kirjan parissa ja sain sentään kirjan luettua sillä kertaa loppuun, mutta en aiempaa innokkaammin. Allegorinen eli vertauskuvallinen kerronta ei purrut vieläkään, tarina kulki eteenpäin hassun ja ehkä vähän ärsyttävänkin nopeasti jäämättä syventymään asioihin, jotka minusta vaikuttivat sentään sen arvoisilta. Näitä olivat esimerkiksi kiduttajat ja heidän toimintasa. Tai ehkä en vain saanut niistä tarpeeksi Wolfen antamilla vertauskuvilla, ehkä tarvitsin suoraa puhetta filosofisten pohdintojen sijaan. 

Teksti oli osittain kaunista ja paikkojen kuvailu oli nautinnollista sekä mielikuvituksellista. Päähenkilön Severianin matkaa karkoituksen myötä ja hänen aikuistumista oli välillä huvittavaa seurata, mutta siihen jäivätkin kirjan hyvät puolet. Sitten mieleeni ponnahti lukukokemukseni Paolo Coelhon kirjasta Alkemisti. Miksi pidin siitä enemmän kuin tästä? Siinä jos missään muussa kirjassa oli pohdintoja pohdintojen perään. Syy on varmasti siinä, että osasin odottaa sekä varautua sen sisältöön ja sen lisäksi Alkemisti oli huomattavasti lyhyempi sivumäärissä eikä se päässyt siksi turhauttamaan.

Kiduttajan varjosta ei tullut suuri pettymys, koska minulla ei ollut niin suuret odotukset kirjaa kohtaan huolimatta takakannen antamasta ylistyksestä. Se ja erityisesti sana ''klassikko'' onnistuivat vain herättämään mielenkiinntoni tuolloin. Severianin tarina jäi kesken ja se jatkuu Sovinnontekijän kynnessä. ja tämän lukukokemuksen jälkeen tulin siihen tulokseen etten aion yrittää lukea jatko-osia. Kiduttajan varjo laskettuna mukaan sarjassa on yhteensä 5 osaa. Ihan harmittaa kun kannetkin ovat niin hienoja.

★ ★
Sivuja: 389
Suomentaja: Johanna Vainikainen-Uusitalo
Kustantaja: Gummerus (2012)
Alkuperäinen teos: The Shadow of the Torturer (1980)
Kirjankansibingo: Värikäs
Kirjastosta 

Kommentit

Suositut tekstit