Joulun toivotukset, yhteenveto vuodesta 2014 sekä arvonta!

 HYVÄÄ JOULUA!!


Joulupukki ja noitarumpu sekä Lumiukko kuuluvat ehdottomasti jouluaaton ohjelmaan!

Vuoteen 2014 on mahtunut paljon häppeninkiä. On ollut paljon hauskoja hetkiä ja oli niitä vähemmän hauskojakin päiviä matkanvarrella. Astuin elämässäni askeleen lähemmäs haaveilemaani tulevaisuutta kun aloitin koulunkäynnin haluamallani alalla pienen tauon jälkeen. Olen nauttinut mielettömästi alan antimista ja haasteista huolimatta stressistä. Mutta stressiä lievitti ystävät, perhe ja tietysti kirjat. Näin joulun alla ehdin vielä itselleni löytää Anttilasta Hugh Howeyn Siilon pilkkahintaan, mutta pakkohan minun oli kirja saada viimein omakseni!

Ja sitten olivat tietenkin kaikki omalla tavallaan hienot (ja huonotkin) lukuhetket, jotka (omalla matikan taidoillani laskettu) 38 kirjaa minulle tänä vuonna tarjosivat. Tein muutaman tutustumisretken tyylilajeihin, joita en ole kummemmin lukenut. Näitä olivat kauhu (Bram Stokerin Dracula), huumori (Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja) sekä sadut (J.R.R Tolkienin Hobitti). Hugh Howeys Siirros, Rick Yancyn 5. aalto ja Carlos Ruiz Zafónin Enkelipeli ovat vielä työn alla, mutta joululomahan on mahtava tilaisuus syventyä näihin kirjoihin pidemmäksi aikaa.

Suunnittelin lukevani myös Tove Janssonin ihania Muumi -kirjoja, mutta ollessani tohkeissani monesta muistakin kirjoista, en ehtinyt näihin hienoihin kirjoihin vielä kurkistaa, mutta nekin ovat sitten ensi vuoden lukusuunnitelmissani mukana.

Ja nyt, hyvät lukijat, on aika paljastaa tänä vuonna minut valloittaneet kirjaihanuudet. Suunnittelin aluksi kertovani oman top 5:sen, mutta päätinkin muuttaa sen top 10:neen, sillä en voinut millään jättää tiettyjä kirjoja mainitsematta. Muutama onkin jo tullut ilmi eräässä marraskuun postauksessa. Listalta löytyy kirjoja, joista  en ole ehtinyt vielä kirjoittaa omia ajatuksia puhtaaksi, mutta ne ovat tulossa piakkoin. Kirjoitin kuitenkin muutamalla sanalla jokaisesta kirjasta jotain. Here you go!


10. Marie Lu - Legend
(Toiminnallinen, ennalta-arvaamaton, surullinen ja raikas dystopiatarina kahdesta erilaisesta nuoresta, joiden teitä ohjaa yksi kamala väärinkäsitys)


 9. J.R.R. Tolkien - Hobitti
(Tutuiksi tulleiden hienojen hahmojen; hobitin, velhon ja kääpiöiden satumaisen ihana ja lumoava seikkailu, joka myös aloitti huikean tarun sormusten herrasta)


8. Veronica Roth - Kapinallinen
(Synkempää ja karumpaa dystopiaa kuin aiemmassa osassa Outolintu, joka ainakin minut yllätti positiivisesti)


7. J.R. Ward - Rakastaja - vihdoinkin
(Odotuksia vastannut, sydäntä raastanut ja mustalla huumorilla rikastettu toiminnallinen paketti)


6. J.R. Ward - Kuningas
(Koskettava, tapahtumarikas ja yhtä kaunistelematon osa kuin muutkin Mustan tikarin veljeskunta -sarjaan kuuluvat kirjat, vaikkakin aiempaa rauhallisempi tuotos)


5. Anne Fortie - Julian rakkaus
(Tunnettu ja traaginen rakkaustarina liitettynä seikkailumieliseen ja kutkuttavan mystiseen tarinaan, jossa kuljetaan Italian upeissa maisemissa)


4. Carlos Ruiz Zafón - Tuulen varjo
(Espanjaan sijoittuva, hyvin koskettava ja jännittävä kokonaisuus, jossa kahden ihmisen tarina on liitetty erinomaisesti yhteen)


3. Deborah Harkness - Shadow of Night
(Niin valloittava jatko-osa Lumotulle tarjoten lukijoille lisää Harknessin upeaa tuntemusta alkemiasta sekä historiasta ja samalla lukija pääsee nauttimaan taianomaisesta ja romanttisestakin fantasiasta)


2.  Diana Gabaldon - Matkantekijä
(Gabaldon osoitti jälleen kuinka hänen hienon hieno tarinan kerrontansa Skotlannista sekä hahmot Jamie ja Claire ovat ykkösluokkaa. Aivan ihana!)

Jaaa sitten ykköspaikan vei tietenkin
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.

1. Hugh Howey - Siilo
(Hengästyttävä, salaperäinen ja paikoin pelottavakin kertomus ihmisistä jättimäisen siilon sisällä. On ansainnut kaikki saamansa kehut)

Vähän aikaa täytyi miettiä kumpi, Siilo vai Matkantekijä, veisi ykköspaikan. Kuitenkin kaikin puolin tämä upea kirja ansaitsi sen, sillä se yksinkertaisesti salpasi hengityksen ja sen tapahtumat pinttyivät mieleeni päiviksi. Siilo on ansainnut kaikki saamansa kehut ja enemmän. Vaikka olin niistä tietoinen ennen kirjan aloittamista, yllätyin positiivisesti. Suosittelen!

Ja sitten vielä toiseksi (miten olin voinut unohtaa?!), aloitin kirjoista bloggaamisen vuoden 2013 syksyn ja talven vaihteessa, tarkalleen lokakuun alussa ja sehän tarkoittaa, että kummatkin blogini ovat jo täyttäneet ensimmäisen vuotensa. Onpa jännää! Sen kunniaksi ajattelin järjestää arvonnan 10 kirjasta! Arvontaan voi osallistua kuka tahansa (eivät pelkästään blogiini liittyneet) blogiani lukenut. Arvon nämä seuraavat kirjat:

1. Houkutus 
2. Uusikuu
3. Epäilys
4. Breaking Dawn (englanninkielinen kuten huomatta saattaa)
5. Thomas Harris: Hannibal (pokkari)
6. Karen Robarts: Sleepwalker
7. Ildefonso Falcones Fatiman käsi (pokkari)
8. Linda Howard: Kill and Tell (pokkari)
9. Nora Roberts: The Search
10. Jane Johnson: Neidonryöstö


Osallistua voit kommentoimalla tähän postaukseen ilmoittamalla sen kirjan tai kirjojen numerot, jotka kiinnostavat. Olisi myös kiva jos kertoisit miksi valitsemasi kirjat kiinnostavat ja olenko mahdollisesti saanut sinut tarttumaan johonkin lukemaani kirjaan tai edes harkitsemaan sen/niiden lukemista. Tai jotain. :D

Ilmoita myös sähköpostisi, niin pystyn ottamaan sinuun yhteyttä, mikäli satut voittamaan. Jos osallistut anonyyminä, keksi itsellesi jokin nimi niin kykenen ottamaan sinutkin mukaan. Sinulla on aikaa osallistua 2 viikkoa, eli tammikuun 7. päivä on viimeinen päivä osallistua. Sitten viimeistään viikonlopun aikana suoritan arvonnan ja ilmoitan voittajat. 

Nyt aion kiittää teitä tästä kuluneesta vuodesta! Kommentinne sekä tieto siitä, että olette tulleet lukemaan blogini kirjoituksia ovat olleet yksi suurimmista motivaation ja voiman lähteistä näiden blogien ylläpitämiseen. Olen oppinut itsestäni ja tutustunut kirjallisuuteen lähemmin tällä matkalla yrittäen samalla löytää omaa ääntäni teksteihin. Pitkälle on tultu, mutta se tarvitsee vielä vähän hiomista.

Isot kiitokset ja katsotaan mitä vuosi 2015 tuokaan tullessaan, hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Kommentit

  1. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta myös sinulle! :) Hienoja kirjoja sinulla tuossa listalla. Monet ovat minulta niistä vielä lukematta, mutta sen perusteella mitä olen niistä kuullut, ne todella ansaitsevat paikkansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ehdottomasti ovat lukemisen arvoisia, tosin kyllähän kirjamaku tähän mielipiteeseen vaikuttaa :D

      Poista
  2. Hyvää joulua ja oikein paljon onnea yksivuotiaalle blogillesi! :)

    Osallistun tuohon 10. Jane Johnsonin Neidon ryöstön arvontaan.

    Minulla oli kerran kyseinen kirja lainassa kirjastosta, mutta valitettavasti en ehtinyt kirjaa silloin lukemaan. Rakastan kuitenkin kirjoja, joissa on mukana sekä mysteeriä että historiallisia tuulahduksia, joten luulen, että kyseinen kirja täyttäisi molempien kaupuuni erittäin hyvin :) sähköpostini: ninuska8194@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Iik, en voi vieläkään uskoa tätä nopeaa ajan kulua X) Ja historiallisuuden sekä mysteerin suhteen olemme samalla aaltopituudella. Olet mukana arvonnassa ;)

      Poista
  3. Ihanaa joulua ja onnellista uutta vuotta sullekin, hieno vuosi alkaa olla takana päin. En nyt osallistu arvontaan, kun tuossa listalla ei ihan minua innostavia kirjoja ollut. Onnea kuitenkin vuoteen 2015! ♥

    VastaaPoista
  4. Hyvää joulua! :) Noitarumpu jäi tänä vuonna välistä, harmittaa. Mutta sitä biisiä voi kuitenkin kuunnella youtubesta. ;)

    Tuulen varjo on ihana.

    Osallistun vitosen arvontaan. sanokaavainsudeksi@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki kappaleet ovat kyllä niin mukaansa tempaavia että on pakko laulaa joka kerta mukana! Ja kiitos, olet mukana arvonnassa ;)

      Poista
  5. Breaking Dawn ja
    Sleepwalker ja
    Kill and Tell ja
    The Search kiinnostavat! Ehdottomasti nuo koska haluan lukea englanniksi:D
    luumunkukka(at)luukku.com

    VastaaPoista
  6. Lämmintä joulua ja hyvää uutta vuotta sinullekin! Uudestakuusta olisin kiinnostunut, se uupuu kirjahyllystäni sarjan muiden kirjojen viereltä! :D sannilippo@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Katsotaan saatko hyllyysi täydennystä, olet mukana arvonnassa ;)

      Poista
  7. Jane Johnson: Neidonryöstö kiinnostaisi myös minua. Hienoja kirjoja olit valinnut TOP 10-listalle. Täytyykin laittaa mieleen nuo kaksi viimeistä...
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti tutustumista näihin kirjoihin :) Matkantekijä on vain samannimisen sarjan kolmasosa joten suosittelen aloittamaan Muukalainen -nimisestä kirjasta. Olet myös mukana arvonnassa!

      Poista
  8. Vaikkakin oma top-listani eroaakin sinun listastasi aika tavalla niin minun mielestäni muiden top- listat ovat aina mielenkiintoista luettavaa :). Onnittelut blogille!

    Osallistun Thomas Harris: Hannibal kirjan arvontaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, on tosiaan kiva jos löytyy samankaltaisia top- listoja mutta monella tapaa erilaiset ovat hyvin mielenkiitoisia :) Kiitos kiitos sinulle, olet mukana arvonnassa ;)

      P.S Täytyypi tarkastella sinun top-listaasi mikäli olet blogiisi sellaisen tehnyt =)

      Poista
  9. 6,8,9,10 Murhakirjat kiinnostavat ja tuossa sinun 10 parasta listassa olikin muutama jotka tuotapikaa kirjastosta pitää lainata! Toivon sulle hyviä lukuhetkiä ensivuodeksikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää ja kiitos! Sitä minäkin toivon ;) Olet mukana arvonnassa!

      Poista
  10. 1, 2, 3.

    mashage555(ät)gmail.com

    Hyvää uuttavuotta!! :)

    VastaaPoista
  11. 6, 9 ja 10 vakuttaa tosi mielenkiintosilta ja sellasilta, jotka tekis mieli lukea seuraavaks.

    Oon yleensä todella huono etsimään uutta lukemista, joten noi vois olla hyviä seuraavia lukukokemuksia. :)

    sonjakoskensalo@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutustumisen arvoisia ovat kaikki ja omalla tavallaan jännittäviä. Uusien lukukokemuksien etsiminen on aina hauskaa :)Katsotaan ketä arpaonni suosii, olet mukana ;)

      Poista

Lähetä kommentti