Veronica Roth: Outolintu

Kerron itselleni niin tiukasti kuin pystyn, että näin asiat täällä menevät. Me teemme vaarallisia temppuja ja ihmisiä kuolee. Ihmisiä kuolee, ja sitten me teemme lisää vaarallisia temppuja. Mitä pikemmin pystyn sen seikan omaksumaan, sitä varmemmin selviän hengissä tästä koulutuksesta.

Minä en ole enää varma että selviän hengissä.

Trisin on tehtävä koko loppuelämää koskeva päätöksensä jo 16-vuotiaana. Hylätäkö perhe ja tuttu, vaatimattomien yhteisö ja seurata sydäntään tuntemattomaan? Ensin on tiedettävä, ketkä ovat todellisia ystäviä. Ja mahtuuko rakkaus uuteen elämään lainkaan.

Veronica Rothin maailmalle levinneen menestyksekkään Outolintu -trilogian ensimmäinen (ja samanniminen) osa kuuluu niihin teoksiin, jotka tuli ensimmäistä kertaa tietooni elokuvauutisten kautta. Ja totta puhuen olin aika innoissani siitä vaikka se muistuttikin vähän huikean huikeaa Nälkäpeli -elokuvaa nostaen vähän epäilyksiä pinnalle. Kuitenkin, voin muutaman muun dystopia -aiheisen kirjan luettuni jo todeta, että olen rakastumassa dystopiaan ja juuri siksi Outolintu päätyi lukulistalleni ja suurin odotuksin. Suomennettu teos ilmestyi pari kuukautta ennen elokuvan (Suomen) ensi-iltaa, eli tämän vuoden keväällä.

Kuten huomata saattaa, minulla on ollut jo pitkään tarkoituksena lukea Outolintu. Taisin sanoa jonkun postauksen yhteydessä, että lukisin kirjan ennen elokuvan ilmestymistä, mutta aikomukseksi se sitten jäi. Laitoin kirjan itse asiassa vasta kesällä varaukseen, mutta kävikin niin etten ehtinyt sitä hakea tuolloin. Koulun alettua tein varauksen uudelleen ja menin senhetkisen jonon hännille, mutta ei mennyt kuin viikko kun sain noutoilmoituksen. Silti lukeminen venähti ja uusin lainan (ja pari muuta) syksyn kiireiden takia. Kiireet ne ei vieläkään lopu. Ääh puuh, jaksaa jaksaa!

Nyt Outolintu on viimein luettu jaa ja jotainhan tästä pitäisi sitten kertoa. Varoitan tässä kohtaa niitä, jotka eivät ole kirjaa vielä lukeneet, että luvassa on muutamia paljastuksia, joten omalla vastuulla luet eteenpäin.

Outolinnussa maailma on lähes tuhoutunut (selitettömän) sodan takia ja kirjassa eletään tulevaisuuden Chicagossa, jossa sodan loputtua ihmiset on jaettu viiteen osastoon; Rehteihin, Sopuisiin, Teräviin, Uskaliaisiin sekä Vaatimattomiin. Beatrice 'Tris' Prior on syntyperäinen Vaatimaton, mutta ei tunne kuuluvansa tähän kyseiseen osastoon ja siksi Tris 16-vuotiaana suoritettavan valintaseremonian aikana tekee päätöksen, joka muuttaa hänen elämänsä suunnan kokonaan. Hän valitsee pitkään ihailemansa Uskaliaan, mikä vie hänet tämän vauhdikkaan osaston pyörteisiin. Trisin on oltava myös varovainen, sillä ennen valintaseremoniaa hänen taipumustestinsä tulokset osoittautuivat epäselviksi, mikä on kuolettavan vakava asia.

Uudessa osastossaan Tris saa uusia ystäviä, joista lähimmäisiksi kasvavat Christina, Will ja Al. Vihamiehiäkään ei puutu kun Peter yhdessä Mollyn ja Drewin kanssa toistaa ilkeyttään ja kohdistaa sen lähinnä Trisiin. Pikkuhiljaa 'tönkkö' Tris kuitenkin vahvistuu niin fyysisesti kuin henkisestikin eikä se jää huomaamatta Uskaliaiden salaperäiseltä kouluttajalta Neljältä.

Outolinnun tarina oli hienosti ajateltu ja erityisesti ihmisten jaottelu eri osastohin toi runsaan toiminnan lisäksi sopivasti jännitettä mukaan, vaikka eniten kirjassa keskityttiin Uskaliaisiin (hitusen myös Vaatimattomiin sekä Teräviin).  Tarina eteni sujuvasti ja kokoajan mielenkiintoisempaan suuntaan, mutta tärkeiltä tuntuneisiin hetkiin ei oltu panostettu minusta tarpeeksi. Tilanteesta hypättiin kiireesti toiseen ja useimmat niistä jäivät ilman kunnon huipennusta tai valokeilaa, jonka olisivat ehdottomasti ansainneet.

Esimerkkeinä valintaseremonia, uusien Uskaliaiden koulutus, Terävien juoni, Trisin vanhempien kuolema ja puhumattakaan Trisin ja Tobiaksen syttyneestä rakkaudesta. Nämä vain tapahtuivat ilman erityisempiä selityksiä tai vaivannäköä ja ne vaivasivat minua vähäsen. Minua myös harmitti kun niinkin mielenkiintoiseen tilanteeseen ajautunut maailma ei saanut kuin maininnan verran huomiota.

Useista hahmoista ei jäänyt paljon käteen, koska he vilahtivat vain mennen tullen. Sinänsä se ei minua haitannut, koska olin kiinnostunut vain Trisistä sekä Tobiaksesta, mutta täytyy sanoa, että Christinassa, Jeaninessa ja Ericissä olisi ollut aineksia monimutkaistamaan asioita. (Ei missään nimessä kuitenkaan kolmiodraaman merkeissä)  Ehkä se jatko-osissa sitten? Trisistä, alun kömpelyydestään huolimatta tuli ymmärrettävä sekä miellyttävä hahmo, jossa oli odotettua enemmän sisua ja hänen uteliaseen luonteeseen oli helppo samaistua. Tobias oli puolestaan sympaattisen herkkä poika, jonka kaulaan tahtoisi hypätä halaten rutistaen. Plussaa minun täytyy antaa siitä, ettei Tobiaksen ulkonäköä ylistelty, mikä antoi omalle mielikuvitukselle enemmän valtaa. Sitä tosin vaikeutti Theo James, jonka olin ehtinyt jo nähdä kirjaan perustuvan elokuvan trailerissa. (Elokuvasta kerron myöhemmin toisessa blogissani)

Saattaa olla, että luin Outolinnun liian nopeasti, mikä sai kirjan tuntumaan keskeneräiseltä ja hätiköidyltä. Aloinkin siksi pohtimaan pitäisikö minun lukea kirja uudelleen ja ehkä tällä kertaa englanniksi. Olen nimittäin kuullut, että alkuperäinen teos tarjoaa lukijalleen paljon enemmän ja paremman lukuelämyksen. Voinko siis syyttää suomennosta ei niin vakuuttavasta kerronnasta?

Tai sitten minun on vain hyväksyttävä se valitettava totuus, että kirja oli minulle pieni pettymys, koska se ei yksinkertaisesti onnistunut sykähdyttämään tai järisyttämään maata jalkojeni alla niin kuin luulin. Uskallan silti toivoa, että jatko-osat täydentäisivät Outolinnun rakoja, mutta yhtä suurin odotuksin en lähde seuraavan osan kimppuun. Veronica Roth on jatkanut tarinaa kahden osan verran, joista seuraava osa onkin jo ilmestynyt suomeksi nimellä Kapinallinen. Mielenkiinnolla odotan mihin tämä sarja menee.

Outolintu ei ollut niin huono kuin se ehkä tällä hetkellä mielipiteiteni jälkeen vaikuttaa. Se oli potentiaalinen ja hengästyttävän karu nuorten dystopiasarjan aloitus, mutta olisin itse kaivannut laajempaa ja syvempää kokonaisuutta sekä enemmän tunnetta tapahtumiin, jotta ne olisivat tuntuneet merkittävämmiltä. Suosittelen kyllä lukemaan tämän hienon selviytymistarinan alkusoiton, mikäli et ole sitä vielä tehnyt.

★ ★ ★
Sivuja: 361
Suomentaja: Outi Järvinen
Kustantaja: Otava (2014)
Alkuperäinen teos: Divergent (2011)

Kommentit

  1. Minä luin tämän englanniksi ja tykkäsin kovasti. Voi olla, että kielellä on jonkin verran vaikutusta asiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä siis tehdä uusinta kierros englanninkielisen version kanssa ;)

      Poista
  2. mitä siinä kerrotaan ja mitä henkilöitä kirjassa on

    VastaaPoista

Lähetä kommentti