Jennifer L. Armentrout: Obsidian

Starting over sucks.

When we moved to West Virginia right before my senior year, I'd pretty much resigned myself to thick accents, dodgy internet access, and a whole lot of boring.... until I spotted my hot neighbor, with his looming height and eerie green eyes. Things were looking up.

And then he opened his mouth.

Daemon is infuriating. Arrogant. Stab-worthy. We do not get along. At all. But when a stranger attacks me and Daemon literally freezes time with a wave of his hand, well, something...unexpected happens.

The hot alien living next door marks me.


You heard me. Alien. Turns out Daemon and his sister have a galaxy of enemies wanting to steal their abilities, and Daemon's touch has me lit up like the Vegas Strip. The only way I'm getting out of this alive is by sticking close to Daemon until my alien mojo fades.

If I don't kill him first, that is.


Olen ottanut kirjojen kannet jo aikaisemminkin puheeksi, sillä minua on viime aikoina häirinnyt se, ettei niihin ole nähty erityisesti vaivaa. Jennifer L. Armentroutin (aka J. Lynn) Obsidianin kansi ei ole poikkeus. Kansikuva ei herättänyt yhtään positiivia ajatuksia ja olen siihen rehellisesti sanottuna todella pettynyt. Se on tylsä ja jotenkin kömpelön oloinen ja mieleeni juolahti heti, että joudunko toteamaan samaa kirjan sisällöstä ja epäröin hetken lukisinko sitä vai en.

Kirjailijan nimi sai minut antamaan Obsidianille mahdollisuuden, koska olen lukenut aiemmin samalta kirjailijalta Wait for You ja Frigid -nimisen kirjan, joista pidin, vaikka niidenkään kannet eivät tehneet suurta vaikutusta. Myös kirjan outo nimi herätti uteliaisuutta ja pieni etsivä ominaisuuteni pärähti käyntiin. Näin lähdin ottamaan selvää, mitä Obsidian pitää sisällään ja miten kirjailijalta onnistuu paranormaali romanssi (Otin alustavasti myös selvää, mitä obsidian tarkoittaa ja sehän tarkoittaa laavakiveä). Seuraavaksi siis kirjan juonesta.

Tyttö nimeltä Katy muuttaa uuteen kaupunkiin (West Virginiaan, paikkaan, joka on keskellä ei mitään) äitinsä kanssa ja huomaa, että heidän naapureissaan jotain outoa: kaksoset Daemon ja Dee ovat erikoisten silmiensä lisäksi ihmeellisen hyvännäköisiä ja käyttäytyvät salaperäisesti. Kaksosista Dee haluaa ystävystyä Katyn kanssa, mutta Daemon suhtautuu tyttöön aivan toisella tavalla. Hän on töykeä, ylimielinen ja ylisuojelevainen siskoaan kohtaan ja syystä, sillä he eivät ole aivan sitä miltä he näyttävät.

Kuulostaa tutulta? Aivan liiankin tutulta ja sanomattakin on selvää mistä kyseiset kliseet ovat peräisin. Ero Stephenie Meyerin Houkutus -sarjaan oli se, että kimmeltävien vampyyrien paikan ottivat valoa hohtavat muukalaiset ja tarinan komistus Daemon oli selvästi töykeämpi kuin Edward Cullen. Ja olihan se jo arvattavissa, että aluksi ilkeä ja pahasuinen Daemon leppyy eikä voi jättää Katya rauhaan, koska alkaa tuntea pahoista aavistuksista ja epäilyksistä huolimatta suunnatonta vetoa tyttöä kohtaan.

Loppukaan ei välttynyt turhauttavilta kliseiltä: Katy 'uhraa' itsensä ja jääräpäisesti lähtee yksin pelastamaan tilanteen johon hän, Daemon ja Dee olivat joutuneet, mutta hän jää selvästi alakynteen kun vihollinen tavoittaa hänet kostoa hakien. Hetken uhkailun ja muutamien iskujen jälkeen Daemon ja Dee saapuvat paikalle ja olin hermostua totaallisesti kunnes tapahtui jotain, joka sai kiinnostukseni heräämään ensimmäistä kertaa Obsidiania lukiessa ja se oli ainoa asia, mitä en osannut arvata tulevaksi. Tämä kyseinen käänne ei ollut kuitenkaan ennennäkemätön, mutta se pelasti Obsidianin juuri ja juuri jyrkältä tuomiolta. Kuitenkaan tätä tosiasiaa se ei poista: Obisidian on yksi lukuisista Twilight rip-offeista, eli kopioista.

Lukuisat lukijat, etenkin Goodreads -sivustolla, ovat kehuneet ja ylistäneet Obsidiania niin sanoilla kuin liikkuvilla kuvilla, mutta itse en voi sitä tehdä. Ymmärrän kyllä, miksi Obsidian heitä miellytti, mutta minua häiritsi se, ettei henkilöissä ja itse tarinassa ollut mitään omaperäistä. Obsidian ei ollut tylsä, jännitystä mahtui mukaan niin romanssin kuin toiminnankin kautta, mutta kaikki oli niin ärsyttävän helppo ennakoida. Ne, jotka rakastavat paranormaaleja romansseja ja heille kelpaa teos kuin teos, pitävät varmasti Obsidianista enemmän kuin minä.

Obsidian on Lux -nimisen sarjan ensimmäinen osa ja sarjaan on ilmestynyt tähän asti yhteensä 4 osaa (Obsidian, Onyx, Opal ja Origin) ja 5 osa Opposition ilmestyy tämän vuoden aikana. Shadows on Lux -sarjan erillinen osa, jonka tapahtumat keskittyvät aikaan ennen Obsidiania. Sarjan toinen osa Onyx on lukulistallani odottamassa vuoroaan, koska haluan saada vastaukset kysymyksiin, jotka Obsidianin loppu minulle herätti. En pidä kuitenkaan kiirettä, sillä listallani on paljon mielenkiintoisempia teoksia odottamassa.

★ ★
Sivuja: 335
Kustantaja: Entangled Teen (2012)
Ei ole suomennettu

Kommentit

  1. Olen kuullut Lux-sarjasta aika paljonkin. Lähinnä booktuberit ovat sitä suuresti ylistäneet, mutta en ole vielä innostunut laittamaan edes lukulistalle. Ei taida olla yllättävää, että en laita bloggauksesi lukemisen jälkeenkään.

    Minä oikeastaan pidän tuon kannen kuvan taustana olevasta maisemasta ja värimaailmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oman lukukokemukseni perusteella sanon, ettet menetä mitään jos jätät kirjan lukematta ;D

      Poista
  2. Vasta äskettäin erään todella räikeän kopion eräästä suositusta dystopiakirjasta lukeneena en voi kuin tuntea myötätuntoa sinua kohtaan! On niin syvältä lukea kirjaa, joka on niin ilmiselvä kopio jostakin toisesta, hyvin menestyneestä kirjasta. Missä ovat omaperäiset ja uudet ideat kun niitä niin kovasti kaivataan?

    Olen kuullut Lux-sarjasta aikasemminkin, mutta kirjojen kannet ovat aina vain onnistuneet käännyttämään minut pois luotaan. Ne ovat todella tylsiä, tavallisia ja melkein... rumia. Enpä kyllä voi sanoa kiinnostuneeni kovinkaan paljoa tästä Twilightin vanavedessä pulikoivasta alieniromanssista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen miettinyt juurikin samaa, yrittävätkö kirjailijat päästä helpommalla kopioimalla muiden ideoita tai sekoittamalla niitä keskenään? Sitä nähtiin ensin Twilightin kanssa, sitten tulivat Nälkäpeli ja Fifty Shades of Grey. Tosin muutamia teoksia löytyy jotka ovat olleet ihan hyviäkin :)

      Ja sanon sinullekin, ettet menetä yhtikäs mitään jos jätät tämän lukematta :D

      Poista
    2. Minä luin tämän nyt viikonloppuna ja sain itse asiassa varsin hyvät naurut kun luin tätä nimenomaan sellaisena, millaisena tämä oli todnäk kirjoitettu: Twilight-parodiana ja komedian huippuna. Näin sain todella hyvää huumoria revittyä kirjasta ja viihdyin yllättävän hyvin :D mutta ei tätä voi millään lukea alkuperäisenä kirjana, koska nuo samankaltaisuudet olivat NIIN SELVIÄ. Se ei voi olla sattumaa ja siksi epäilen, että nuo samankaltaisuudet ovat tarkoituksella mukana. Ei missään nimessä loistava kirja, mutta ainakin minä viihdyin yllättävän hyvin :D

      Poista
    3. On hyvin mielenkiintoista miten lukukokemuksesta todellakin tulee mielekkäämpi, oli kirja huono tai todella huono, jos sen osaa ottaa huumorilla :D Mahtavaa että pystyit siihen, vaikka yhtäläisyydet olivat hyvin (epäilyttävän) ilmiselvät. Ehkä näin jälkeenpäin sille osaa nauraa :D

      Poista

Lähetä kommentti