Elina Rouhiainen: Uhanalainen

Kallion kasvatti Raisa ei Kainuun korven Hukkavaaraan muuttaessaan osannut aavistaa, miten paljon hänen maailmansa muuttuisi. Paettuaan susirajan vaaroilta takaisin Helsinkiin Raisa on yrittänyt keskittyä kaiken tapahtuneen unohtamiseen. Mutta suuri rakkaus, Mikael, ei ole niin vain unohdettavissa. Eikä Hukkavaara ole vielä paljastanut läheskään kaikkia salaisuuksiaan.
Sudet kutsuvat. On pakko palata takaisin, vaikka se tarkoittaa ajautumista keskellä repivää taistelua. Jos ei edes omiin tunteisiinsa voi luottaa – keneen voi?

Uhanalainen, Susiraja -sarjan toinen osa, alkoi melkolailla kehnosti, joka myös hidasti valitettavasti tämän kirjan lukemista ja siksi kestikin hieman pitkään saada kirja luettua. Puolen välin jälkeen tahti kiihtyi ja huokaisin helpotuksesta, ettei kirjasta tulisikaan niin suuri pettymys. Historia susien laumasta oli yllättävänkin kiintoisaa luettavaa, mutta välillä tuntui, ettei tarina kulkenut eteenpäin.

Raisan vaihteleva käytös, etenkin Mikaelin suhteen ei järin ilahduttanut. Romantiikka oli jäänyt vähälle, mikä oli harmi, sillä toivoin samoja hellyyttäviä hetkiä Raisan ja Mikaelin välille, joita ihastelin ensimmäisessä osassa. No, tarjosi kirja sentään muutaman sykettä nostattavan hetken, mutta jälleen Raisan epävarmuus iski tielle, minkä takia purin kynsiä.

Plussaa on jälleen annettava kotimaisuudesta ja koko Suomi voi olla ylpeä Elina Rouhiaisesta, kun on luonut kokonaisuudessaan hienon Suomeen sijoittuvan fantasiatarinan. Teksti oli yhtä helppolukuista ja kevyttä niin kuin ensimmäisessä osassa. Loppua kohden jännitys tiivistyi ja juuri kuin toivon kipinä teki tuloaan, en voinut uskoa miten kirjailija päätti lopettaa Uhanalaisen ja ensireaktiossa vinkaisin; 'Eikä!'.

Elina Rouhiainen työstää parhaillaan sarjan kolmatta osaa ja hän mainitsi myös omalla kotisivullaan, että Susirajasta tulisi neliosainen. Aika paljon asioita on vielä auki, mutta mietityttää silti kuin myös kiinnostaa mitä kaikkea kirjailija keksiikään tuleviin osiin.

★ ★ ★
Sivuja: 446
Tammi (2013)

Kommentit

  1. Hahaa, mulla oli jossain vaiheessa Uhanalaista lukiessani itselleni sellainen sääntö, että jos Raisan ja Mikaelin välillä tapahtuu jotain, niin saan laittaa kirjan pois ja mennä oikeasti nukkumaan. No, sitähän sai sitten odotella... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo muistelenkin, että Mikaelin ja Raisan suhde veti puoleensa hyvin paljon, jota itsekin odotin ennen kirjan lukemista :D Sitten sen piti mennä muuttamaan suuntaa eikä millään parhaalla tavalla.

      Poista

Lähetä kommentti