Jennifer L. Armentrout: Elixir, Apollyon & Sentinel



Jatketaan vielä YAn parissa. Jokin hinku minulle iski lukea Covenant -sarja loppuun ja lyhyessä ajassa tuli kolme tai no kaksi ja puoli osaa luettua. En syvenny jokaiseen erikseen vaan kerron tällä kertaa koko sarjasta mainiten kuitenkin vähän lukemistani kolmesta osasta, Elixiristä, Apollyonista sekä Sentinelistä.  Kyseessä on Jennifer L. Armentroutin YA fantasia -sarja, jossa liikutaan kreikkalaisen mytologian keskuudessa, mikä keskittyy puoliveriseen jumalaan Alexandriaan, joka joutuu syttyvän sodan keskelle, mikä pistää suuret Jumalatkin liikkeelle, saadessaan tietää mikä hän todellisuudessa on.

Äskeinen on pintaraapaisu Covenantia ja voisinpa sanoa, että Covenant oli paljon muutakin, mutta en voi. Tai oikeastaan voin, mutta en positiivisessa mielessä. Suoraan sanottuna mukaan on tunkeutunut niin paljon draamaa ja tietyiltä osin se on ollut jännittävää ja viihdyttävää, mutta samaa rataa kulkeminen edes takaisin ei tehnyt draamalle ihmeitä.

Ja niin miellyttävää ja viihdyttävää kuin Armentroutin kerronta olikin, toteutus muuten ei kolahtanut. Se johtui pitkälti siitä etteivät juonen kulku, hahmot ja maailma saaneet  sukkia pyörimään jaloissani, juurikin Alexin, Aidenin ja Sethin vallitsivien suhdesotkujen takia. Tämä oli tylsä häiriötekijä, sillä se on jaksanut työntää kiinnostavammat asiat sivuun jo ensimmäisestä osasta asti, mutta se alkoi olla ongelma toisesta osasta lähtien.

Sarjan pienoisromaani Elixir oli näistä kolmesta lukemastani maittavin, mikä jatkaa suoraan siitä mihin Deity jäi. Ja oh boy oh boy, mihin se jäikään! Alexandrian voimat saivat hänestä otteen ja vaakalauta horjui toden teolla ensimmäistä kertaa sitten ensimmäisen osan. Elixir tarjosi tähän liittyen napakasti, jännittävästi ja mielenkiintoisesti häppeninkiä Aideninkin näkökulmasta, jättäen valitettavasti seuraavan osan Apollyonin käsittelemään siitä aiheutuvaa painolastia eli draamaa. Grr.

En tuomitse lukemaani täysin, sillä Apollyonissa ja Sentinelissä hypättiin hetkellisesti toiminnan pariin traagisin seurauksin ja pieniä poliittisiakin askelia otettiin loppu huipennukseksi. Muutamat käänteet nostattivat tunnelmaa, monet kreikkalaiset jumalat mahtailivat jälleen, mm. Apollo, Persephone (tällä nimellä minua koeteltiin tosissaan, really mature I know) ja Hades kuin myös eräs Titaani tosin mitä jumalista jäi käteen oli kuuma ulkonäkö ja ylimielisyys.


Ja ehkä toistelen itseäni ajatuksieni kanssa, mutta sarja on mielestäni venynyt aivan liian pitkäksi varsinkin kun puolet sarjasta tuntui keskittyvän solmuihin parisuhteissa. Ei siinä etteikö Armentout osaisi kirjoittaa palavaa romantiikkaa ja ehkä jos odotukseni olisivat olleet romantiikassa olisin pitänyt tästä enemmän. Ja toistan itseäni vielä sen verran, että Armentroutin kirjoitustyyli todellakin pitää otteessaan, jonka ansiosta olen sarjan loppuun asti lukenut. Hän osaa kirjoittaa kevytmielisesti tuoden silti tunteikkaita hetkiä kehiin ja eniten pidän hänen huumoristaan ja vitsikkäistä heitoista, joilla saattaa olla tekemistä Supernaturalin kanssa.


Apollyon ja Sentinel sekä Covenant -sarja kokonaisuudessaan olivat ok, hahmot miellyttäviä, mutta yksitoikkoisia eikä seksikkäät kreikkalaiset jumalatkaan olleet loppu peleissä kovinkaan erityisiä. Jäin niin kaipaamaan syvällisemmin mytologian ihmeitä,  alamaailmaa esimerkiksi. Loppuun olin tyytyväinen, vaikka kovin suuria tunteita se ei herättänytkään. Melko varmasti en tule palaamaan sarjan pariin, sillä en kiintynyt suuresti hahmoihin tai maailmaan, mutta never say never.


Elixir
★ ★
YA haaste: Lyhyt kirja

Apollyon
★ ★
YA haaste: Kirjassa on kaunis kansi

Sentinel
★ ★
YA haaste: Englanninkielinen kirja


Kommentit