Marissa Meyer: Scarlet

Cinder, the cyborg mechanic, returns in the second thrilling installment of the bestselling Lunar Chronicles. She’s trying to break out of prison—even though if she succeeds, she’ll be the Commonwealth’s most wanted fugitive.

Halfway around the world, Scarlet Benoit’s grandmother is missing. It turns out there are many things Scarlet doesn’t know about her grandmother or the grave danger she has lived in her whole life. When Scarlet encounters Wolf, a street fighter who may have information as to her grandmother’s whereabouts, she is loath to trust this stranger, but is inexplicably drawn to him, and he to her. As Scarlet and Wolf unravel one mystery, they encounter another when they meet Cinder. Now, all of them must stay one step ahead of the vicious Lunar Queen Levana, who will do anything for the handsome Prince Kai to become her husband, her king, her prisoner.

Täytyy löytää sanat ja kyky kirjoittaa. Okei, let's go for it. Cinder vei minut mennessään, pois tästä maailmasta ihanan mielikuvitukselliseen tulevaisuuteen eikä aikaakaan kun hyökkäsin toisen osan, Scarletin kimppuun kynsin ja hampain (he he, tahaton sanavalinta). Cinder oli aivan mieletön paketti täynnä asioita, joista pidin äärettömästi. Tuntui kuin Disneyn aina yhtä ihastuttava taikuus oli muokattu uuteen ja karuun uskoon, josta Scarlet jatkaa todella vahvasti ellei jopa paremmin.

Cinder on edellisten tapahtumien johdosta vankina nyt prinssistä hallitsijaksi nousseen Kain silmän alla ja hän on saanut Luna kuningattaren Levanan huomion itseensä. Hänellä on kuitenkin mahdollisuus pelastaa itsensä ja koko maailma julman kuningattaren kynsistä pakenemalla tullen yhdeksi etsityimmäksi karkuriksi. Sillä välin Ranskassa, nuoren Scarletin isoäiti on ollut kateissa jo päiviä eikä hän usko, että hän olisi lähtenyt noin vain selittämättä tai hyvästelemättä, vaikka moni muu siihen uskoo. Epätoivoisena ja vailla tietoa isoäitinsä olinpaikasta ja onko hän edes elossa, Scarlet hoitaa isoäitinsä maatilaa kunnes hän tapaa salaperäisen Wolfin, jonka olemus saa hälytyskellot soimaan.

Kun Cinderin juoni värittyi osittain Tuhkimon tapahtumista, Scarlet yhdistyy tarinaan mukaan hienosti Punahilkan piirteillä ja jättää vielä tuleville osille kylliksi purtavaa (hehehe). Meyer on jälleen muovaillut satuklassikkoa poistamatta sadun keskeisimpiä lankoja ja silti jättämällä asioita arvailun varaan. Hyvänä esimerkkinä hahmo Wolf. Nimen perusteella sitä osaa arvata ketä Wolf tässä edustaa, mutta onko siinä kenties kaikki? Ja entäpä metsästäjä, kuka häntä edusti? Hähää! Olin ratketa liitoksistani kun aloin näitä asioita pohtimaan kuin kaikki olisi jotain salajuonta. Ehkä metsästäjää ei edes ollut. Hmm. Tai hänen roolinsa saapuu myöhemmin. Siinäpä se! Ei voi vielä tietää tarkasti(?). Meinasin lähtä samalle tielle kadonneen Prinsessa Selenankin tapauksessa, mutta hillitsin itseni. Eiköhän hän ole melko selvä juttu.

Anyway. Pidin Wolfista ja mitä paremmin kirja tutustutti hahmoon, sitä enemmän hänestä pidin. Ujous, lempeys ja vaarallisuus tekivät hänestä rutistettavan herkkupalan (en pääse yli tomaateista ja porkkanoista) ja hän sai minut suorastaan uikuttamaan. Uikuttamaan! Hirveät olosuhteet huomioon ottaen Scarlet oli myös hieno ja vakuuttava hahmo. Hän piti paikkaansa hyvin, että sydäntäkin särki.


Aivan! Kapteeni Thorne puolestaan nousi parhaimmistoon heti kun hän avasi suunsa. Itsestään hyvin tietoinen ja puhelias Thorne astuu mukaan kuvioihin kun Cinder suunnittelee ja toteuttaa pakoyritystään. Kapteenina Thorne osoittautuu mainioksi avuksi, sillä hänellä on tietysti oma alus, vai onko? Aina kun kyse oli tästä hahmosta, mieleeni tupsahti kuvia Jack Sparrowista ja voi sitä hysterian määrää (minä pidän Sparrowista). Kuitenkin loppua kohti hän alkoi muistuttamaan erästä toistakin Disneyn elokuvan hahmoa hulvattoman paljon. Nauroin henki hieverissä kun mielikuvat vaihtuivat tähän kyseiseen hahmoon ja olihan se aika välttämätöntä tutustuessaan hahmoon paremmin ja ottaen huomioon mistä seuraavassa osassa on jossain määrin kyse. Siitä lisää myöhemmin.

Tykkäsin kun tässä osassa edettiin edellisestä osasta tutuiksi tulleiden hahmojen (mm. Cinderin ja Kain) lisäksi uusien hahmojen näkökulmien kautta. Se toi tapahtumiin syvyyttä, jännitystä, huumoria ja tietysti avarampaa näkemystä missä mentiin hyvässä ja pahassa. Ja juoni on menossa koko ajan parempaan suuntaan! Meyerin mielikuvitus on tuottanut jälleen maittavaa tulosta ja on saanut minussa aikaan voimakkaita reaktioita, joita en osannut odottaa. Olen kuin se lapsi vuosia sitten, joka katsoi Disneyn klassikkoja ensimmäistä kertaa.

Jatko-osaksi Scarlet oli harvinaisen upea ja minua miellyttää erityisesti se, että tarina kasvaa ja kasvaa uusilla hyvillä, että karmaisevilla käänteillä. Minusta on myös ihanaa tuntea oloni näin iloiseksi. Siitä onkin aikaa kun kirja tai kirjasarja on saanut minussa kaiken tämän tosissaan aikaiseksi.

Huh. Tunsitteko hohtoni?

★ ★
Sivuja: 452
Ei ole suomennettu
Kustantaja: Puffin (2013)
Kirjastosta

Kommentit