maanantai 11. heinäkuuta 2016

Kirjalliset illalliskutsut Tag

Löysin kevään aikana tosi hauskalta näyttävän book tagin Katriinan Unelmien aika -blogista, jossa järjestetään illalliskutsut hahmoille eri kirjoista. Halusin itsekin tehdä sen, koska muutama hahmo ponnahti heti mieleeni lukiessai Katriinan järjestämiä kutsuja ;D

Kuva Googlesta haettu
Ja ohjeet tulevat tässä: Emännöit illalliskutsuja. Voit kutsua kirjoista paikalle kenet tahansa hahmon, joka sopii seuraaviin kohtiin:

1. Hahmo, joka osaa tehdä ruokaa tai pitää ruoanlaitosta
Heti ensimmäisenä minulle tuli hirveä mielikuva Hannibal Lecteristä (luin silloin Thomas Harrisin Hannibalia..) laittamassa ruokaa.. Hyi olkoon, ei. Mutta Arianna Vera Valan kirjosta laittelee herkullisen kuuloista italialaista ruokaa. Valitsen sinut.

2. Hahmo, jolla on varaa kustantaa juhlat
Tämä on helppo. Roarke Eve Dallas -sarjasta.

3. Hahmo, joka saattaa aiheuttaa kohtauksen
Hän ei saata vaan hän takuu varmasti aiheuttaisi kohtauksen koska hän on sellainen pelleilijä, jonka temppujen naurettavuutta on vaikea arvata ennakkoon. Hän ei tunne rajoja ja hän on kuka muu kuin J.R. Wardin Lassiter.. Hulvaton enkeli, joka ei sokaise pelkästään kirkkaalla valollaan vaan myös sopimattomilla tempuillaan. Voi ei, näen mielessäni enkelin viimeimmät pelleilyt Verisuudelmassa...

4. Hahmo, joka on hauska tai viihdyttävä
No tässä tulee enemmänkin yksi ryhmä hahmoja kuin vain yksi hahmo. Olisi mahtava saada  juhlapöytään ryhmä hobitteja viihdyttämään väkeä lauluillaan, tarinoillaan ja nauttimaan heidän juhlatuulesta.

5. Hahmo, joka on erittäin sosiaalinen tai suosittu
Jamie Fraser (Matkantekijä) ihanalla skottiaksentillaan juttelisi ja hymyllään hurmaisisi vieraat. Jamie kohteliaana herrasmiehenä kuuntelisi heitä, lohduttaisi, kannustaisi, ojentaisi jaa ja ja (joo, vähän Sam Heughan pyörii mielessä) ;)

6. Pahis
Pahista oli kaikkein vaikeinta päättää, koska vaihtoehtoja oli useita ja aloin miettimään liikaa ajautuen pohtimaan tarkoittaako pahis tässä tapauksessa hahmoa, joka on a real bad-ass vai arkkivihollista niin kuin Voldemort (nyaaaaa!) tai konnaa kuten Hannibal? Hmm.  Sovitaan ettei sillä ole nyt niin väliä ja valitsen.... Jack Randallin (Matkantekijä).

8. Pariskunta - ei välttämättä romanttinen
Diana ja Matthew (All Souls). Olisi mielenkiintoista nähdä Matthew ja Lassiter samassa pöydässä. Voi sitä sanallisen ja fyysisen pullistelun määrää. Diana voisi puolestaan hämmästellä, että maailmassa on ihmisten, demonien, noitien/velhojen ja vampyyrien lisäksi enkeleitä ja hobitteja! Ehkä tästä syntyisi keskustelua heidänkin syntyperästä?

9. Sankari tai sankaritar
Aika vähän naisia näyttää olevan koottuna, joten valitsen Eve Dallaksen ihan hänen kiusakseen, koska hän ei erityisesti pidä juhlista tai vastaavista. Mutta ehkä hetkellisen murinan ja mökötyksen jälkeen hän voisi viihtyä näillä kutsuilla. Hän voisi löylyttää Jack Randallia, mikäli mies ei osaisi käyttäytyä ja aika tuntuisi matelevan.

10. Omavalintainen hahmo
Nyt kun tätä kokoonpanoa miettii niin aika yliluonnollisen railakkaat ja kansainvaliset illalliskutsut olisi tiedossa, joten paikalle tarvitaan vielä joku, joka pitäisi tilanteen hallinnassa. Uskoisin, että Albus Dumbledore hoitaisi homman kotiin.


Miltä teidän järjestämät illalliskutsut näyttäisivät?  

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

J.R. Ward: Verisuudelma

Vampyyrien kuninkaan lähimmän neuvonantajan tytär Paradise haluaa paeta aristokraattisen nuoren naisen elämää. Hän päättää aloittaa Mustan tikarin veljeskunnan koulutusohjelman, vaikka se ei kaikkia miellytäkään. Hän haluaa oppia pitämään puolensa ja ajattelemaan omilla aivoillaan. Suunnitelma on hyvä, mutta todellisuus jotain aivan muuta. Koulutus osoittautuu äärettömän rankaksi, ja toiset kokelaat tuntuvat enemmän vihollisilta kuin liittolaisilta. Asiaa ei auta se, että koulutuksesta vastuussa olevalla Butch O’Nealilla, toiselta nimeltään Dhestroyerilla, vaikuttaa olevan yksityiselämässään pahoja ongelmia.

Kaiken huipuksi Paradise rakastuu toiseen koulutettavaan. Craeg on pelkkä siviili, jota Paradisen isä ei ikinä hyväksyisi. Craeg on kuitenkin kaikkea, mitä Paradise mieheltä haluaa. Kun väkivalta uhkaa repiä hajalle koko koulutusohjelman ja samalla eroottinen jännite Craegin ja Paradisen välillä kasvaa, Paradise joutuu kovalle koetukselle. Löytääkö hän itsestään voimaa toimia oman päänsä ja sydämensä mukaisesti - niin työssä kuin vapaa-ajalla?

Aluksi täytyy todeta kertaalleen, että olen pettynyt kannen ulkoasuun. Tällä kertaa on menty samalla ei niin innostavalla hengellä kuin alkuperäisissä kansissa. Tosin tykkään kannen väreistä.

Varjoissa saatiin jo makua Wardin uudesta sarjasta Mustan tikarin perinnöstä kun se tutustutti mm. Paradisen ja Craegin ensi kohtaamiseen. Tykkäsin ideasta, että Ward on vienyt tapahtumat lähemmäksi Veljeskuntaa, sen toimintaa sekä sarjan keskeisimpiä hahmoja. Kuin täydennyksenä isäntä sarjalle. Toteutuskin oli hyvä, paljon riitti toimintaa koulutuksen pyörteissä ja Ward on odotetusti tuonut kuumia aaltoja ja naljailuja hahmojen välille.

Mitään suuria juonikuvioita ei Verisuudelma tarjonnut. Kirja hyppäsi koulutuksen sisälle kuten osallistujiin ja fyysisiin sekä psyykkisiin testeihin. Tässä osassa ei kuitenkaan puhuttu tulevasta sodasta lesseireitä vastaan, mikä olisi sopinut johonkin väliin paremmin kuin hyvin. Sen sijaan suurimmaksi osaksi huomion veivät ongelmat parisuhteissa.

Paradise ja Craeg olivat pidettäviä hahmoja, mutta en jostain syystä tuntenut samankaltaista viehättävyyttä mitä tunsin ja tunnen Mustan tikarin veljeskunnan hahmoja kohtaan. En lukenut mitään uutta, mutta nautin siitä huolimatta lukemastani loppuun asti. Harjoituskeskuksen tapahtumat olivat jännittävämpiä, mutta vanhojen tuttujen hahmojen kuulumisia luin ehkä innokkaammin. Wardin kirjoja ei voi aina ottaa niin tosissaan, vaikka joskus löydän itseni tunteiden sekamelskasta. Hänellä on sellainen tyyli, mikä kieltämättä puree.

Butch ja Marissan suhteessa näytti olevan ryppyjä, joita siloteltiin siinä sivussa. Oli ihan kiva kuulla heistä pitkästä aikaa vähän enemmän, mutta loppujen lopuksi heidän ongelmat eivät osoittautuneet kovin mielenkiintoisiksi. Pariskunta vei huomion kuitenkin alkuperäiseen Veljeskuntaan ja draaman lisäksi luvassa oli tietysti hölmöä huumoria, josta erityisesti pidän. Ward osaa luoda hulvattomia tilanteita (joo, ehkä vähän liioiteltujakin) etenkin Veljeskunnan mahtipontisten urosten keskelle, välille ja sinne sun tänne. Voi että. Nauroin itseni kipeäksi kahteen kertaan ja tietysti mahtava Lassiter oli yksi hauskuuttajista. Joskus sitä saa ihmetellä miksi ihmeessä enkeli ihastuttaa niin paljon. 

Luettava ja viihdyttävä Verisuudelma oli kyllä,  mutta ei niin vahva, että suorastaan janoaisin jatko-osan perään. Verisuudelma antoi tietysti vinkkejä keneen seuraava osa tulee keskittymään ja toinen koulutukseen osallistunut siviili Axe ottaa paikan haltuun. Sen verran mitä Verisuudelma kertoi Axesta, ei hän vaikuttanut Wardin aiempiin hahmoihin verrattaessa uudelta tuttavuudelta.

Toinen osa on englanniksi nimeltään Blood Vow ja eiköhän jatko-osa ole Basam Booksin hallussa. Verivala kenties on suomennettu nimi? Mutta Rhage, oi Rhage tulee ja kiusaa lukijoita Mustan tikarin veljeskunnan sisarsarjan toisessa osassa. Se olikin odotettavissa, sillä myös MTV:n viimeisimmässä osassa The Beast tämä veikeä ja vaarallinen soturi hulluttelee ja viihdyttää sarjan faneja. Suomennettu versio Peto julkaistaan todennäköisesti tämän vuoden marraskuussa ja vaikka alkuperäisen version olen lukenut, pitää se suomennettunakin lukea! It's worth waiting for.

tässä on uusin tulokas suosikki gifeihini :'D <3
Saatoin nauttia ehkä liikaakin siitä..

★ ★
Sivuja: 400
Suomentaja: Timo Utterström
Kustantaja: Basam Books (2016)
Alkuperäinen teos: Blood Kiss (2015)
Kirjastosta

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Sarah J. Maas: Throne of Glass

Meet Celaena Sardothien.
Beautiful. Deadly.
Destined for greatness.


In the dark, filthy salt mines of Endovier, an eighteen-year-old girl is serving a life sentence. She is a trained assassin, the best of her kind, but she made a fatal mistake: she got caught.

Young Captain Westfall offers her a deal: her freedom in return for one huge sacrifice. Celaena must represent the prince in a to-the-death tournament—fighting the most gifted thieves and assassins in the land. Live or die, Celaena will be free. Win or lose, she is about to discover her true destiny. But will her assassin’s heart be melted?

Sarah J. Maasin Throne of Glassin lukemista olen odottanut innokkaasti, sillä se on näyttäytynyt hyvässä valossa niin kirjablogeissa kuin Goodreadsissa pitkään. Lähdin melko hyvillä mielin tätä lukemaan, hirveästi ei ollut pelkoa, että kirja tuottaisi pettymyksen ja hyvin tyytyväinen olinkin luettuani tämän melkein yhdeltä istumalta. Throne of Glass on taatusti ansainnut kaikki kehut, jotka se on saanut.

Juonesta suomennoksen verran; Cealena on tunnettu taitavana salamurhaajana, joka epäonnekseen jää kiinni. Cealena saa kuitenkin ainutkertaisen tilaisuuden kun kapteeni Chaol Wesfall tarjoaa sopimusta hänen vapaudestaan. Cealenan on taisteltava muita kyvykkäitä varkaita ja salamurhaajia vastaan edustaakseen nuorta prinssiä turnauksessa, mikä tulee määrittämään hänen vapautensa ja kohtalonsa.

Alku ei onnistunut minua innostamaan niin hyvin, mikä oli pääosin kirjan päähenkilön Cealenan ylimielisen luonteen takia. Lähtökohdat tosin vaikuttivat heti jännittäviltä ja eteenpäin lukiessa sekä Cealenaan paremmin tutustuessa, hänen ylpeys salamurhaajan tittelistään ei enää ärsyttänyt pahasti.

Sarah J. Maas on kirjoittanut hyvin vetävää tekstiä tarjoten hauskoja ja tiivistunnelmallisia hahmojen välisiä kommelluksia ja pitäen mielenkiintoa yllä karun maagisella maailmallaan, vaikka se harmittavasti jäi hieman pinnalliseksi. Maas on kertonut tarinaa muidenkin hahmojen kuin Cealenan näkökulmasta, jonka kautta Throne of Glass sai suurempaa ulottuvuutta ja uskon, ettei lukukokemuksesta olisi tullut yhtä hieno jos Cealena olisi ollut koko ajan äänessä. 

Loppujen lopuksi Cealena oli yhtä aikaa hyvin pidettävä hahmo ja ärsyttävä. Niin kuin aiemmin jo totesin, kieltämättä välillä itsensä ylistäminen otti pannuun kovasti, varsinkin kun hän ei päässyt näyttämään taitojaan yhtä suuresti kun hän niitä kehuskeli, mutta en voinut vihata muuten hänen voimakasta ja uteliasta luonnettaan, mikä vei hänet jännittäviin ja vaarallisiin tilanteisiin.

Hahmoista Dorian ja Chaol nousivat melkein heti suosikki hahmoikseni.  Voi että, ihastuin heihin molempiin. Chaol voitti minut puolelleen heti ensimmäisenä hieman hiljaisella ja vakavahkolla olemuksellaan, jolta kuitenkin löytyi huolentonta kiusoittelijan luonnetta.  Dorian tuli vahvasti perässä kun hän alkoi esiintyä loppua kohden enemmän. Ihastuin hänen hyveelliseen charmiinsa koko sydämestäni.

Sydän teki voltteja molempien puolesta ja ihan vain hahmoina. En alkujaan lähtenyt punnitsemaan kumpi olisi Cealenalle se oikea, sillä kolmiodraama oli esillä vain rivien välissä. Tällä hetkellä en osaa sanoa tasan tarkkaan who is the one, kipinöitä lenteli molempien kohdalla, mutta oma vaakakuppi kallistuu gramman erolla Chaolin puolelle. Tässä ja monessa muussakin suhteessa voi tapahtua vaikka ja mitä, jotka voivat muuttaa mielipiteitäni, onhan tämä vasta sarjan ensimmäinen osa. Odotan innolla mihin suuntaan hahmot ja tapahtumat ovat menossa. Etenkin salaperäinen prinsessa Nehemia kiehtoi hahmoista eniten ja aina vain enemmän ja siksi odotan sekä toivon kuulevani hänestä jatkossa.

Throne of Glass oli hyvin koukuttava enkä malttanut pitää näppejäni erossa kirjasta. Kirja sisälsi juuri sopivasti fantasiaa (synkkää johon olen hulluna), toimintaa, mielikuvitusta hivelevää kerrontaa, omalaatuisia hahmoja ja kohtuullisen kutkuttavaa juonenkulkua. Tästä on hyvä jatkaa jatko-osiin ja hankintaehdotuksia on nyt lähetetty Oulun kirjastolle, sillä muita osia ei ole saatavilla. Höh. Voisin kyllä lisätä sarjan kokoelmiini, sekään ei pahalta kuulosta. 

Nyt kun YA on saamassa enemmän huomiota Suomessa Kiera Cassin Valinnan ja Victoria Aveyardin Punaisen kuningattaren avulla, ehkä Sarah J. Maas ja Throne of Glass tai yhtä hyvin Neal Shustermanin Unwind olisi seuraavana vuorossa? Sarjojen suomennos ei olisi ollenkaan pahitteeksi, sillä sitä kautta YA kirjallisuus mahdollisesti yltäisi paremmin suomalaisten tietoon ja haltuun. Muita todella hyviä ja potentiaalisia kirjoja esim. fantasian sekä contemporaryn alta löytyy, vaikka toisaalta minua ei ainakaan haittaa ollenkaan lukea englanniksi.

Ainakin kirjakauppojen (ei verkkokauppojen) sekä kirjaston englannin kielisten pokkareiden valikoima (ainakin Oulussa) saisi kasvaa, sillä se ei ole minun silmissäni kovin kummoinen. Minusta olisi ihana kävellä kirjakauppaan ja kirjastoon ja nähdä monipuolisempi ja laajempi valikoima  täälläkin, koska erityisesti YA kansillaan on mielestäni herkullista silmänruokaa.

★ ★
Sivuja: 406
Kustantaja: Bloomsbury (2012)
Ei ole suomennettu 
Kirjastosta 

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Rainbow Rowell: Eleanor & Park

Tätä oli teinirakkaus ennen tekstiviestejä, Facebookia, Twitteriä, Instagrammia ja Snapchatia.

Park luovii läpi lukuvuosien pitäen matalaa profiilia, kuunnellen Smithsiä ja vältellen ikätovereitaan. Sitten kouluun tulee uusi tyttö, Eleanor. Isokokoisesta, punatukkaisesta ja omituisesti pukeutuvasta tytöstä tulee välittömästi kiusaajien silmätikku. Kun Park huomaa Eleanorin lukevan salaa sarjakuvia, alkaa ystävyys. Hitaasti siitä kehittyy jotakin enemmän. Eleanor ja Park kertovat varovaisesti etenevän rakkaustarinansa vuorotellen, hersyvän dialogin kautta.

Eleanor & Park kertoo siitä, millaista on, kun perhe on rikkinäinen ja väkivallan uhka jatkuva. Se kertoo, millaista on, kun vanhat ystävät muuttuvat teini-iässä pahimmiksi vihamiehiksi. Se kertoo, millaista on, kun kaiken synkkyyden keskellä joku yhtäkkiä välittää ja haluaa pitää kädestä kiinni.

Olen mielestäni sopeutuvainen ihminen, mutta osa minusta haahuilee old schoolissa. Olen siis joskus hieman vanhanaikainen ja melkoinen myöhästelijä. Tarkoitan siis, etten pohjimmiltani kulje valtavirran mukana, katselen mielelläni vähän menneeseen (esim. musiikki, kirjat), mutta löydän itseni lukemassa/katsomassa juttuja kasvavista trendeistä ja joskus tutustun niihin vielä lähemmin koska olen utelias.

Jos puhutaan kirjoista, en yleensä ole ensimmäisten joukossa lukemassa juuri julkaistua kirjaa, sillä to read -listani sisältää vielä niin monta lukematonta ja uudet julkaisut menevät jatkuvasti ja automaattisesti hännille. Ellei kyseessä ole todella must read. Odota muutama viikko tai kuukausi (pahimmillaan vuosikin) niin alan vasta suunnitella kyseisisten uutuuksien lukemista (joista on tietenkin tullut jo hieman vanhoja) ja monet uudet kiinnostavat uutuudet ovat ilmaantuneet kaiken maailman listoille ja hyllyille. Tämä on paha kierre.

Ajauduin taas sivutielle, mutta juuri vanhanaikaisuus minussa sai minut rakastumaan niin syvästi tähän kirjaan. Rakastuin Eleanoriin, Parkiin ja heidän mielipiteiden, sarjakuvien ja musiikin jakamisille koulubussissa. Parkin äitikin ihastutti kovasti persoonallaan. Rowell on kirjoittanut todella ihastuttavan ja todentuntuisen tarinan kahdesta nuoresta, jotka tapaavat aluksi vaivaannuttavissa merkeissä kunnes tutustuvat toisiinsa paremmin ja löytävät itsensä ikävöimässä toistensa läsnäoloa, tukea ja turvaa. Ilman kännyköitä, Internettiä ja somea Eleanorin ja Parkin välille kasvaa ystävyys- ja rakkaussuhde, jota kumpikaan ei osannut odottaa.

Tarinaan saadaan syvyyttä kun Rowell on lisännyt nuorten elämään epävarmuutta ja esteitä, joita nähdään vielä nykypäivänäkin ja joita tässä tapauksessa selvitetään sekä Eleanorin että Parkin näkökulmasta. Nuoret selvittävät suuntansa niin hyvin kuin olosuhteet mahdollistavat, mutta heidän edessään ei suinkaan ole silkkinen tie.

Eleanor & Park ei ole suureellinen juonenkäänteillään ja mystisyydellään, jotka yleensä ovat niitä ominaisuuksia joita haen kirjoista. Pidin juuri tarinan yksinkertaisuudesta ja miten Rowell on onnistunut tekemään siitä mullistavan, hauskan, surullisen ja odottamattoman hienon dialogien, hahmojen kehityksien ja erilaisten perheiden sekä ihmisten avulla. Nauroin ja hymyilin enemmän kuin itkin, mutta itkin silti. Lopussa varsinkin. Kirjan lopetus oli epäreilun kauniisti kirjoitettu ja jäin janoamaan lisää Eleanoria ja Parkia. Lopetus vahvisti jo ennestään mielipidettäni kirjasta. 

Eleanor & Park oli täydellinen kirja kesään. Se oli monella tapaa koskettava, toiveita herättävä ja tunsin näkeväni kaikki tapahtumat edessäni kirkkaasti. Ah. Ihana. Täydet pisteet ja suosittelen lämpimästi kenelle tahansa. 

Minun täytyy Rowellin tuotantoa lukea enemmän. Ehkä Fangirl on häneltä seuraavana vuorossa, aika hyvää palautetta on kirja saanut. Vai kannattaako minun lukea Carry On ennen Fangirliä, sillä eikö Fangirl tietyllä tapaa kerro Carry Onista? Mutta Carry On on kirjoitettu Fangirliä ennen, joten.. Haha taas tämä minun ''oikeassa järjestyksessä lukeminen'' valtaa minut.

P.S.

Kirjan vaikutus oli sen verran suuri, että suunnittelen hyppääväni sarjakuvamaailman pariin joku kaunis päivä. En ole tähän asti ollut niin kiinnostunut tai halunnut lukea supersankari sarjakuvia tai mitään sarjakuvia (paitsi Aku Ankkaa ja Kalevan päivittäisiä kokoelmia), mutta tämän jälkeen aloin oikeasti pohtia meneväni kirjastoon ja lainaamaan muutaman kipaleen ihan sama mitä, vaikka X-Mania kerta kirjassakin siitä puhuttiin. Toisaalta Captain America alkoi houkutella kun eteeni on ilmestynyt monta juttua jostain suuresta juonenkäänteestä, josta ollaan oltu niin järkyttyneitä.

★ ★
A book that made you cry
Sivuja: 384
Suomentaja: Terhi Kuusisto
Kustantaja: Viisas elämä (2016)
Alkuperäinen teos: Eleanor & Park (2013)