maanantai 23. toukokuuta 2016

Elina Pitkäkangas: Kuura

Urbaania fantasiaa ja romantiikkaa sekoittava Kuura ammentaa tiivistunnelmaisen tarinansa klassisista ihmissusimyyteistä. Nykypäivän Suomeen sijoittuvassa kertomuksessa pedon ja ihmisen kahtiajako on pelkkä veteen piirretty viiva.

Lukiolaiset ystävykset Inka ja Aaron elävät suojattua elämää Turun kupeessa sijaitsevassa, muurin ympäröimässä Kuurankeron pikkukaupungissa, jossa ihmissusiin törmää enää vain uutisissa tai historiankirjoissa. Tasainen arki saa kuitenkin säröjä, kun Inkan pikkuveli joutuu vakavaan onnettomuuteen. Pelko rakkaan menettämisestä pakottaa Inkan etsimään apua muurin varjoisalta puolelta, kylmästä susien yöstä. Teko repii auki salaisuuden, jonka seuraamuksilta edes Aaron ei voi välttyä – etenkään sen jälkeen, kun mukaan vedetään suloinen, pedontuoksuinen Matleena.

Onko parempi varjella suurempaa hyvää vai rikkoa asetettuja rajoja rakkaimpiensa vuoksi?

Täytyy myöntää (häpeällisesti), että odotin jotain vähän tyypillistä paranormaalin romantiikan pakettia ehkä, huom. ehkä pienellä twistillä, koska en ole voinut useaan otteeseen todeta lukeneeni jotain erilaista ja kiehtovaa kyseisen genren alta. Tosin paranormaali romantiikka tässä tapauksessa ei ollut painavin syy miksi odotin kirjan lukemista innolla. Enemmänkin olin innoissani uudesta kotimaisesta fantasiasta, joka sijoittuu Suomeen. Kansikin on niin kaunis.

Tämän johdosta sainkin yllättyä toden teolla kun hahmot sekä tapahtumat eivät vastanneet odotuksiani lainkaan. Ei niin yhtään. Elina Pitkäkangas on tarjonnut urbaania fantasiaa ja paranormaalia romantiikkaa kyllä, mutta odotettua synkempään sävyyn. Pitkäkankaalla on rohkea ja psykologinen ote viedessään tarinaansa eteenpäin eikä hän ole jäänyt kainostelemaan turhia. Kerronta oli suoraa sekä puhetyylistä ja, vaikka puhetyylistä en hirveästi tykkää, se sopi mielestäni Kuuraan hyvin.

Kuura keskittyi nuorten lukiolaisten elämään, pääasiassa Inkaan ja Aaroniin, mikä oli kiehtovasti sijoitettu ihmissusilta tarkoin suojattuun kaupunkiin Turussa. Tarina lähtee käyntiin kun Inkan pikkuveli Tuukka aka Duke päättäväisyytensä työntämänä joutuu onnettomuuteen ja sitä kautta sairaalavuoteeseen. Veljensä pelastamiseksi Inka ryhtyy toimenpiteisiin, joista ei ole paluuta, joihin sotkeutuu myös hänen paras ystävänsä Aaron.

Tuskin olen ainoa, joka reagoi Inkaan negatiivisesti. Hän todellakin on yksi itsekkäimmistä ja naiiveimmista hahmoista, joista olen lukenut.  Elina Pitkäkangas on tehnyt rohkeasti tuodessaan esille inhon tunteita herättävän hahmon, joka ei kykene ajattelemaan tikkua pidemmälle ennen kuin toimii. Virheetön ei pidä missään nimessä ollakaan, mutta hänen kaltaisistaan hahmoista en vain pidä. Inka sijoittuu ääripäähän, sillä hänen itsekäs ja ylimielinen käytös ja ajattelu ylitti rajani roimasti.

Aaronista, jonka moraalinen puoli korostui Inkan vieressä, pidin puolestaan vähän enemmän, vaikka hän saikin tyypillisemmän roolin paranormaalissa romantiikassa. Silti, hän toimi suurimmaksi osaksi hyvänä vastapainona Inkan älyttömille tempauksille. Kuura on vasta ensimmäinen osa samannimisessa sarjassa, joten pienenä puolustuksena tästä Inkalla on hyvä mahdollisuus lähteä kasvamaan ja oppimaan elämältä enemmän.

Mutta voi pyhä jysäys, että tapahtumat kävivät odottamattoman hurjiksi kirjan loppu puolella. Jessus. En osannut odottaa sitä ollenkaan ja kylläpä minä irvistelin ja hämmästelin epäuskosta.  Siihen oli monta syytä ja ne liittyvät sekä Inkan että Aaronin ristiriitaisia tunteita herättäviin valintoihin. Ja hassua tässä on se, että Aaronia inhosin siinä tapauksessa enemmän. Toisaalta en ihmettele reaktiotani ollenkaan.

Kuura on yksi tämän vuoden yllättäjistä hahmoillaan sekä juonenkulullaan ja juuri ennalta-arvattomuudestaan Kuura saa hurjasti pisteitä. Suuren suuri hatun nosto Pitkäkankaalle. Inkan ja Aaronin tilanteet jäivät molemmat tuskallisen tukalaan kohtaan enkä voi kirjan loppuun lukeneena sanoa, että tiedän mitä jatko-osa tuo tullessaan. Odotan sitä jo mielenkiinnolla.

★ ★ 
*3-3,5 tähteä*
Kustantaja: Myllylahti (2016)
Kirjastosta

tiistai 17. toukokuuta 2016

Unpopular Bookish Opinions

Kiitos haasteesta Nina Mari! Haastetta tästä löytyikin ja ihan tuskan hiki valui otsalta tiettyjä kysymyksiä pohtiessa :'D Selvisin kuitenkin!

Haasteen säännöt ovat nämä:

1. Linkkaa haasteen antaja blogipostaukseesi. Lisää haasteen säännöt postaukseen.
2. Vastaa haasteen kysymyksiin.
3. Lähetä haaste vähintään kolmelle henkilölle ja linkkaa heidän bloginsa postaukseesi.
4. Ilmoita haasteen saajille haasteesta ja linkkaa heille postauksesi, jotta he tietävät mikä on homman nimi.

1. Kirja tai kirjasarja, josta kaikki muut pitävät, mutta sinä et.
A.M. Hudsonin Dark Secrets. Koska monet Goodreadsin lukijat ihastelivat tätä kirjaa viiden ja neljän tähden edestä (jota minun oli vaikea ymmärtää kirjan luettua), voin manita tämän kirjan tässä kohdassa. Dark Secrets on yksi turhauttavin kirja, jonka olen lukenut.  Mikä angstin täyteisessä päättämättömyydessä viehättää?

2. Kirja tai kirjasarja, josta kukaan muu ei pidä, mutta sinä pidät.
Lyö tyhjää.. Ei tule mieleen mitään tiettyä. En ole varma tästä tai siis siitä, etteikö kukaan muu pitäisi kohta mainitsemastani kirjailijasta, mutta en ole huomannut, että hän olisi puhututtanut täällä bloggerin puolella. Linda Howard. Itse pidän kirjailijasta ja hänen teoksistaan, hän osaa kirjoittaa huolettoman hauskaa aivot narikkaan viihdettä, vaikka en kovin laadukkaiksi niitä menisi kutsumaan. Riippuu tietysti siitä mitä etsii. Vauhdikasta romanttista jännitystä ja terävä kielisiä naishahmoja etsiessä, suosittelen Linda Howardia.

3. Kolmiodraama, jossa päähenkilö päätyy yhteen sen kanssa, jonka et olisi halunnut.
Jennifer L. Armentroutin Covenant -sarjassa Alexandria-Aiden-Seth kuvio on ensimmäinen kolmiodraama, johon en ole niin tyytyväinen. Ei ole epäilystäkään, että Alex ja Aiden päätyvät yhteen, vaikka sitä ei ole vielä tapahtunut kahdessa ensimmäisessä osassa, jotka olen lukenut. Pidän Sethistä enemmän kuin Aidenista ja siinä suurin syy tyytymättömyyteeni. Sethin seikkailunhalu on tuonut jännittävämpiä hetkiä kuin Alexin ja Aidenin välinen kielletty rakkaus.

4. Suosittu kirjagenre, josta et pidä tai josta haluaisit pitää, mutta et pysty.
Olen melkolailla kaikkiruokainen, mutta tällä hetkellä tuntuu, etten pääse millään käsiksi dekkareihin, vaikka genrestä tykkään. Hyllyssäni odottaisi Jo Nesbo, Dan Brown, Liza Marklund, Robert Galbraith teoksineen..*syvä huokaus*. Rikoskirjallisuus tuntuu olevan minulla tällä hetkellä se genre, josta haluaisin pitää, mutta en jostain syystä nyt pysty.  Toivottavasti tämä on vain vaihe.

5. Pidetty, suosittu tai rakastettu hahmo, josta et pidä.
Tämä on yksi tukala kysymys. Kamalaa. Mielessäni pyörii Tris Prior Veronica Rothin Outolinnusta, mikä tuntuu vähän pahalta. Etenkin Uskollisen jälkeen. En kuulu häntä rakastavien joukkoon, mutta en voi sanoa vihanneeni häntä. Hän ei vain kaiken kaikkiaan hurmannut ja vakuuttanut minua niin voimakkaasti.

6. Kirjailija josta monet pitävät, mutta sinä et.
Tämäkin on aika vaikea kysymys, koska monen suositun ja pidetyn kirjailijan kirjoja en ole vielä ehtinyt edes lukea (Dan Brown, Sofi Oksanen, George R.R. Martin, Jo Nesbo, Jojo Moyes, Jane Austen..). Oi voi. Joten taidan mainita kirjailijan, jota valtaosa rakastaa, josta minäkin kyllä pidän, mutta en ihan älyttömän paljon; Cassandra Clare.

7. Suosittu sarja, jonka lukemiseen sinulla ei ole mielenkiintoa. 
Olen maininnut jo kerran Yöntalo -sarjan tässä yhteydessä ja jotta en toistaisi itseäni niin mainitsen.. mmm olen kahden vaiheilla.. L.J. Smithin Vampyyripäiväkirjat -sarjan. Minulla ei ole ollut tarvetta eikä kiinnostusta lukea tätä, mikä tuskin tulee muuttumaan.

8. Kirja, joka on mielestäsi huononpi kuin siitä tehty elokuva.
John Greenin Tähtiin kirjoitettu virhe. Kirja oli ihana ja koskettava yltäen suosikki kirjojeni joukkoon helposti, mutta elokuva sai minut reagoimaan kahta kauheammin tähän sydäntä pistävään tarinaan.

Ja eiköhän viedä haastetta eteenpäin:


Katriinalle (Unelmien aika)
Mannille (Kirjakartano)
Jassulle (Hurja Hassu Lukija)

maanantai 16. toukokuuta 2016

Elina Rouhiainen: Jäljitetty

Paluu Helsinkiin ja elämä taideopiskelijana ei olekaan Raisan odotusten mukaista, eivätkä muistot Hukkavaarasta ja Mikaelista anna rauhaa. Vampyyriystävä Konstan perustamalla klubilla yliluonnollinen väki kokoontuu juhlimaan Helsingin yössä... Konstan avulla Raisa pääsee kadonneen kaksoisveljensä Mitjan jäljille, ja pitkään piinanneet salaisuudet alkavat viimein saada valaistusta. Seikkailu johdattaa sisarukset Kreikkaan, kätketylle daimonien saarelle – ja huimaan pakomatkaan.

Minulla ei oikeastaan ollut tarkoitusta vielä jatkaa Elina Rouhiaisen Susirajan parissa, mutta siitä se ajatus sitten lähti kun näin Jäljitetyn sattumalta kirjastossa. Oli oikeastaan ihan mukavaa vaihtelua (The Book of Lifen jälkeen) lähtä lukemaan kotimaista kirjallisuutta ja vieläpä Suomeen sijoittuvaa fantasiaa.

Jäljitetty ei ottanut tuulta alleen kuitenkaan heti. Se saattoi johtua Uhanalaisen ja tämän osan välille kertyneestä pitkästä ajasta, jonka aikana olin ehtinyt  unohtaa mitä kaikkea olikaan tapahtunut aiemmin. Innokkuuteni sarjaa kohtaan taisi myös kadota tuona aikana kun muut sarjat ja kirjat alkoivat viedä huomiotani toisaalle. En tästä huolimatta nähnyt aiheelliseksi lukea Kesytöntä ja Uhanalaista uudestaan, koska uskoin muistavani kaikki oleellisimmat. Toiseksi uskon, että vähäiseen innokkuuteeni vaikutti yhtäkkinen hyppäys Kreikkaan, mytologiaan, yliluonnollisiin kykyihin sekä daimoneihin aka demoneihin.

En tiennyt tarkalleen mitä odottaa tältä osalta, mutta tätä en osannut odottaa enkä itseasiassa pitänyt siitä niin paljon kuin voisin siitä pitää. Olen hyvin ristiriitaisella mielellä. Niin paljon kuin kreikkalaisesta mytologiasta pidänkin, en näe sitä tässä kovin hyvässä valossa. Hyvä ajatus Rouhiaiselta, kosketus filosofiaan ja yhteys taiteellisuuteen toimivat, mutta tätä ajatusta olisi voinut kehittää ihan omassa sarjassa. Minua kieltämättä harmitti kun huomio vietiin Suomesta ja susista pois kun juuri nämä asiat tekivät Susirajasta miellyttävän. Raisan kyvyt olivat jo aiemminkin mielestäni liikaa ja nyt sitä on paisutettu vieläkin enemmän.

En ehtinyt olla kovin kauaa ihmeissäni kun tämän lisäksi kuvioihin ilmestyivät mukaan ennustukset ja  keijut. Rehellisesti sanon, pyöritin silmiäni ja ajattelin, että nyt on lähdetty hakemaan jotain mitä en täysin ymmärtänyt. Olinko sittenkin luultua pahemmin hukassa juonen suhteen? En nimittäin muista, että näistä olisi aiemmissa osissa mainittu. Ja siksi minusta tuntui, että tämä tuli puun takaa eikä se tuntunut niin sopivalta vaan vähän oudolta.

Pidin äskeisestä huolimatta Jäljitetystä, jokainen tilanne oli tarpeeksi jännittävä, jonka ansiosta pysyin mukana loppuun asti. Jäljitetty kulki sulavasti eteenpäin ja se oli huomattavasti erilaisempi kuin kaksi aiempaa osaa. Alun arveluttavasta kääneestä huolimatta suomalaisuus ei ollut hävinnyt täysin pois ja tunsin lukevani kotimaista kirjaa. Raisa muuttui yhtäaikaa sekä häiritsevän että mukavan räväkäksi tytöksi pyöriessään yöelämässä sekä omilla tatuointi- ja taistelutaidoillaan, jotka toivat aika lailla draamaakin mukaan.

Viihdyttävä ja kevyt kotimainen fantasiasarja tämä on ollut tähän asti, vaikka sama ihastuttava tunne ei ole herännyt jatko-osissa. Jäljitetty ei jättänyt janoamaan heti lisää, mutta aion lukea Susirajan päätösosan Vainotun, sillä en voi nyt jättää tätä kesken. Toivon suuresti, että huomio kohdistuisi enemmän Suomeen ja susiin. Raisan veljen Mitjan tapaus mukaan lukien heidän vanhempien mysteeri käsiteltiin mielestäni aika hyvin, joten tuskin heihin keskitytään Vainotussa niin paljon?

★ ★
*2,5-3 tähteä*
Sivuja: 483
Kustantaja: Tammi (2014)
Kirjastosta 

tiistai 10. toukokuuta 2016

Deborah Harkness: The Book of Life

After traveling through time in Shadow of Night, the second book in Deborah Harkness’ enchanting series, historian and witch Diana Bishop and vampire scientist Matthew Clairmont return to the present to face new crises and old enemies. At Matthew’s ancestral home at Sept-Tours, they reunite with the cast of characters from A Discovery of Witches—with one significant exception. But the real threat to their future has yet to be revealed, and when it is, the search for Ashmole 782 and its missing pages takes on even more urgency. In the trilogy’s final volume, Harkness deepens her themes of power and passion, family and caring, past deeds and their present consequences. In ancestral homes and university laboratories, using ancient knowledge and modern science, from the hills of the Auvergne to the palaces of Venice and beyond, the couple at last learn what the witches discovered so many centuries ago.

Tuntui yhtäaikaa sekä mahtavalta että haikealta lähtä lukemaan All Souls -sarjan viimeistä osaa, The Book of Lifea. Sarja nousi heti ensimmäisestä osasta, Lumotusta suosikkeihini ja on pitänyt paikkaansa vahvasti. Tähän osaan ihastuttava ja rikas matka noitien ja vampyyrien kanssa päättyisi (ainakin tietyiltä osin, siitä lisää myöhemmin), mutta oli jännittävää lähtä selvittämään miten.

Diana ja Matthew ovat palanneet takaisin menneisyydestä monta kokemusta rikkaampana. Diana oppi kyvyistään enemmän, sai selville Matthewin synkempiä taustoja, tutustui Matthewin sukuun ja heistä  merkittävämpään; Philippeen. Heidän tärkein päämääränsä oli löytää noitien, vampyyrien ja demonien alkuperästä kertova käsikirjoitus Asmole 782, mutta heidän epäonnekseen he eivät löytäneet käsikirjoitusta menneestä. Sen sijaan he saivat vihjeitä sen löytämiseksi nykyajasta. Kun Matthew ja raskaana oleva Diana palaavat nykyaikaan, heitä odottaa monta pulmaa ratkaistavaksi kuin myös traaginen uutinen, jotka työntävät heidät heti liikkeelle.

Juoni eteni rauhallisesti, Harkness ei ole pitänyt kiirettä asioiden etenemisessä ja ratkaisemisessa, hänellä on paljon yksityiskohtia kerrottavanaan (samalla tapaa kuin Diana Gabaldonilla Matkantekijä -sarjassa), mikä joko iskee, ihastuttaa ja vetää puoleensa tai työntää pois luotaan. Minua tämä ei niin erityisesti haitannut kun niin monta rautaa oli tulessa, mutta en kieltämättä säihkynytkään innosta läpi kirjan. Perinpohjainen pohdinta tuntui jättävän juonenkäänteet ohimeneviksi tuulahduksiksi, minkä koin kirjan ainoana huonona puolena.

Sarjan ytimenä toimii noitien, vampyyrien ja demonien alkuperään kohdistuva mysteeri, josta riitti jälleen paljon asiaa, mutta tällä kertaa DNA selostukset alkoivat herättää lähinnä kärsimättömyyttäni, varsinkin kun Dianan raskaus, sopimus jumalattaren (The goddess) kanssa sekä Dianassa heränneet voimat kiinnostivat minua enemmän.  Muussa tapauksessa en voinut kuin hämmästellä Harknessin tietotaitoja.

Tapahtumat olivat suurimmaksi osaksi strategisia tilanteita kuin spontaaneja toiminta pläjäyksiä. Eipä se mikään yllätys ollut kun kaksi aiempaa toimivat aika lailla samalla tavalla. Siitä olin kuitenkin innoissani kun henkiin heräävä talo haamuineen sai osansa ja kirja tarjosi magiaa syvällisemmin. Oli suorastaan mahtava lukea kuinka Diana pystyy käyttämään voimiaan  ja päästä ''näkemään'' Diana itse toiminnassa. Myös Matthewin veren kirous (the blood rage) sai sukat pyörimään jaloissa ja se toimi monella tapaa tunnelman tiivistäjänä.

Monista Harknessin hahmoista on helppo pitää ja heitä löytyykin vaikka millä mitalla, konnista sankareihin ja näiden välistä. Lumottu ja Shadow of Night on paljastanut keskeisimmistä paljon asioita, mutta The Book of Life paljastaa heistä vielä lisää. Etenkin Matthewin vampyyri äiti Ysabeau sekä Matthewin veljenpoika Gallowglass ovat paljon enemmän mitä aluksi ymmärsin. Dianan ja Matthewin lisäksi juuri Ysabeau ja Gallowglass sekä Sarah, Jack ja Miriam ovat voittaneet minut puolelleen. Heissä kaikissa on omanlaista karismaa ja tyyliä sekä sydäntä lämmittäviä ominaisuuksia, joita on pakko ihailla. Pidin etenkin Miriamista, luotettavasta ja sanavalmiista tutkijasta, joka erottui joukosta nörttimäisyydellään.

The Book of Life oli hyvä ja haikea päätösosa. Noidat, vampyyrit ja demonit (pääasissa noidat ja vampyyrt) toivat jälleen lumoavia, verisiä, jännittäviä ja tietyiltä osin mielenkiintoisia hetkiä, joihin olin kaiken kaikkiaan tyytyväinen. Harknessin kerronta on ollut rikkaan täyttävää ja hengästyttävää hitaasta etenemisestä ja pienistä paranormaalin romantiikan kliseistä huolimatta. Kirja ei pettänyt odotuksiani, mutta olisin ollut enemmän innoissani jos kirja olisi ylittänyt ne. Palaan kuitenkin vielä uudelleen tämän pariin, sillä minua tämä vetää puoleensa. Hyvin ainutlaatuinen noita- ja vampyyrisarja tämä.

Deborah Harkness ei aio vielä jättää All Soulsin maailmaa, sillä hänellä on parhaillaan työn alla The Serpent's Mirror niminen teos, jossa keskitytään Matthewin menneisyyden kuvioihin. Kirjan on tarkoitus ilmestyä vuonna 2017 ja tietysti minä sen aion lukea. Sitä sitten odotellessa ja ehkä siihen mennessä jotain merkittävää on tapahtunut sarjaan pohjautuvan televisiosarjan kohdalla. Aika hiljaista on ollut sen jälkeen kun uutinen kantautui minun luokse, eli yli vuosi sitten. 

★ ★ ★ ★
Sivuja: 561
Kustantaja: Viking Adult (2014)
Haastekirja: 11/40
(Omasta hyllystä)
 Ei ole suomennettu

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

The Book GIF Tag

Gifit ovat mahtavia. Netistä löytyy useita osuvia gifejä, jotka ilmaisevat hyvin tunteita ja reaktioita asiasta mistä tahansa ja niitä on kiva hyödyntää välillä täällä blogin puolella. Ja juuri näihin liittyen löysin hauskan book tagin eräältä sivulta, josta innostuin heti itsekin. Eli tarkoituksena on liittää gifejä 10 valmiiksi valitun kirjan kohdalle kuvaten mitä mieltä niistä olet. En noudata tarkalleen tätä kyseistä ideaa. Tein nimittäin oman listauksen lukemistani hyvistä ja huonoista kirjoista. Let's get to it.


1. Susan Ee: Angelfall
 
 


2. Diana Gabaldon: Matkantekijä -sarja



3. Sandra Brown: Kylmän kosketus



 4. Neal Shusterman: Unwind
 





5.  J.D. Robb: Alaston kuolema



6. J.R. Ward: Mustan tikarin veljeskunta -sarja
 
 
 
 
 


7. Jamie McGuire: Beautiful Disaster
 
 


8.  Deborah Harkness: All Souls -sarja
 
 
  


9. Hugh Howey: Siilo
 
 

10.  Lisa R. Jones: Pakopaikka
 

Tämä oli niin hauskaa. Nautin tästä paljon! :D Millainen olisi sinun listasi ja kuvasarjasi? Jos haluat niin nappaahan itsellesi tämä Tagi!