Jennifer L. Armentrout: Scorched

Sometimes life leaves a mark.

Most days, Andrea doesn’t know whether she wants to kiss Tanner or punch him in the gut. He is seriously hot, with legit bedroom eyes and that firefighter body of his, but he’s a major player, and they can’t get along for more than a handful of minutes. Until now.

Tanner knows he and Andrea have had an epic love/hate relationship for as long as he can remember, but he wants more love than hate from her. He wants her. Now. Tomorrow. But the more he gets to know her, the more it becomes obvious that Andrea has a problem. She’s teetering on the edge, and every time he tries to catch her, she slips through his fingers.

Andrea’s life is spiraling out of control, and it doesn’t matter that Tanner wants to save her, because when everything falls apart and she’s speeding toward rock bottom, only she can save herself.

Sometimes life makes you work for that happily ever after…

Luettuani Jennifer L. Armentroutin Puren, halusin yllättäen lukea lisää kyseiseltä kirjailijalta. Hänen teoksensa eivät ole erityisen huikeita, välillä ehkä ärsyttävän kliseisiä ja ne muistuttavat hyvin paljon toisiaan romantiikan puolelta, mutta hän osaa kertoa tarinansa oikein vetävästi ja siksi hänen kirjojaan luen. Kyllä niistä myös osaa nauttia kunhan ei anna kliseiden häiritä liikaa. Armentroutin Lux -sarjan Onyx on minulle hyvä muistutus tästä, jonka lukeminen lähti liikkeelle Nina Marin hyvän asenteen ansiosta tuota kyseistä sarjaa kohtaan.

Scorched on itsenäinen jatko-osa Frigid kirjalle, jossa pääosan saavat jo Frigidissä tutuiksi tulleet Andrea ja Tanner. Scorhedin idea oli lähes sama kuin Frigidissä; toisistaan välittävät nuoret eivät tiedä toistensa tunteista kunnes he lähtevät matkalle, jonka aikana ne tietysti alkavat paljastua ja paisua. Matka pitää odotetusti sisällään hauskanpitoa, draamaa, lisää draamaa, intiimejä hetkiä kuin myös henkisiä kamppailuja, jotka paljastuvat yhä merkittävimmiksi loppua kohden. Ja tämä viimeksi mainitsemani jos jokin erotti Scorchedin Frigidistä.

Draama oli kuitenkin Andrean tilannetta ajatellen ihan koskettavaa luettavaa eikä se tuntunut niin naiivilta, mitä se olisi ollut ilman Andrean ongelmaa. Aihe oli raastava, mutta kiinnostava ja siltä osin kirja tempaisi minut mukaansa. Armentroutin kerronnallakin on tähän osaa ja hän on jälleen luonut ihan huvittaviakin tilanteita hahmojen välille. Andrean ongelmaa kuitenkin käsiteltiin loppujen lopuksi mielestäni liian vähän, mikä oli harmi, koska ongelman käsitteleminen ja ratkaiseminen syvemmin olisi tehnyt kirjasta varmasti hienomman ja mielenkiintoisemman selviytymistarinan. Mutta kun Armentroutin tyylin tietää..

Scorched olisi tosiaan voinut olla parempi jos Armentrout olisi lähtenyt vienyt Andrean ja Tannerin tarinan asetta korkeammalle. Täytyy se tietenkin huomioida minkä genren alle Scorched kuuluu, mutta silti. Tässä tunnelmat olivat aidommat ja tiiviimmät kuin Frigidissä, mutta muuten koska kirjat muistuttivat niin paljon toisiaan ja tuntui, etten loppujen lopuksi lukenut mitään uutta, en voi kehua tätä kovin paljoa. Minulla ei ollut suuria odotuksia Scorchedille ja suodattimeni pelasivat hyvin, joten en kovin kamalaakaan tuomiota kirjalle anna.

Puhutaanpa pitkästä aikaa myös kirjojen kansista. Tämän kirjan kansi on mielestäni kaunis ja se tuo kirjan sisältöä aika hyvin esille. Tykkään kannen väreistä ja mikä parempaa, siinä ei tälla kertaa esiinny kenenkään miehen upeaa paljasta yläkroppaa, vaikkei niissä sinänsä mitään vikaa ole. Ne eivät vain mielestäni näytä hyviltä kirjojen kansissa. Poikkeuksiahan löytyy muutama, kuten J.R. Wardin vampyyrisarjan guilty pleasuret.


★ ★½
Sivuja: 320
Kustantaja: Spencer Hill Comtemporary (2015)
Ei ole suomennettu
Omasta hyllystä

Kommentit