torstai 31. maaliskuuta 2016

Kiinnostavia tulevia suomennoksia (fantasia & scifi)

Vaihteluksi toisenlaista postausta tänne blogiin ja ajattelin kerätä näin spontaanisti muutamat tuloillaan olevat ja minua kiinnostavat suomennokset fantasia & scifi genressä. Kyseiset kirjat nappasivat huomioni Risingshadow:issa. 


Julia Kagawa: Lohikäärmeet (Talon saaga, #1)
- Siitä on aikaa kun olen listannut tämän lukulistalleni Goodreadsissa ja yllätyin hieman kun huomasin, että tämä saa suomennoksen. Ei siinä, kiva juttu. Eipä tarvitse kun varata tämä kirjastosta jos ja kun se sinne hankitaan. Ja lohikäärmeet ovat mahtavia! Joten odotan kirjaa mielenkiinnolla, vaikka tämä kuulostaa lähinnä paranormaalilta romantiikalta.
Julkaisu: (2.5. 2016)


J.R. Ward: Verisuudelma (Mustan tikarin perintö, #1)
- Kiinnostaa kyllä lukea ja selvittää erityisesti mitä Butchille ja Marissalle kuuluu, vaikka en parista kovasti innostunut heidän kirjassaan (Paljastettu rakastaja). Tosin Butch on hyvin miellyttävä hahmo, mutta Marissa muihin naishahmoihin nähden ehkä yksi tylsimmistä. Mietin jo millaisen kannen Basam Books on tälle suunnitellut enkä ole yllättynyt lopputuloksesta..
(Julkaisu: 1.4. 2016)


Victoria Aveyard: Punainen kuningatar (Hopea, #1)
- Luettu on, mutta alkuperäinen versio (Red Queen) oli tarpeeksi viihdyttävä niin uteliaisuudesta tämä pitää lukea suomeksikin. Suomennoksen kantta ei ole vielä julkaistu, mutta pistipä silmään Risingshadow:issa, että kirjasta sovitellaan elokuvaa. Ja olen vähän toista mieltä tästä ''Game of Thronesin ja Outolinnun yhdistelmä'' kuvauksesta. En veisi Red Queenia lähellekään Game of Thronesia jos siis kirjasta puhutaan. Outolintu ei ole ihan kaukaa haettu. Voihan elokuvaa yrittää viedä GoT tasolle, mutta good luck with that.
(Julkaisu: elokuu 2016)


Elina Pitkäkangas: Kuura
- Suomalaista fantasiaa. Pakko lukea! 
 (Julkaisu: 29. 4. 2016)


Theo Lawrence: Hehkuva ruumis (Mystic City, #3)
- En ole sarjan toista osaa, Pimeän sydäntä vielä lukenut, mutta kolmas osa kiinnostaa paljon. Sen kansikin on hieno. Toukokuulle on vielä aikaa, jospa ehdin toisen osan lukea siihen mennessä.
(Julkaisu: 15.5. 2016)



J.R.R. Tolkien, Verlyn Flieger: Kullervon tarina
- J.R.R. Tolkien, ei tähän tarvitse sanoa muuta. Paitsi se, että Tolkienin kiinnostus Suomen kansalliseeppokseen kiinnostaa minua ja se millaiseksi hän on Kullervon  loihtinut.
(Julkaisu: 15.9. 2016)
 

maanantai 21. maaliskuuta 2016

J.R. Ward: Varjot

iAm on yrittänyt estää veljeään Treziä tuhoamasta itseään, mutta epäonnistunut. Trez ei kuitenkaan koskaan ole luottanut kehenkään muuhun kuin veljeensä.

Trez on lapsena myyty kuningattarelle, jonka luona häntä on odottanut seksiorjan kohtalo. Hän on paennut sieltä ja alkanut sutenööriksi. Myöhemmin hän kohtaa Serenan, johon hän rakastuu. Nyt hän olisi valmis muuttamaan elämäntapaansa, mutta aika on täyttynyt ja kuningattaren tytär vaatii osaansa. Enää ei ole pakotietä. Trezin täytyy päättää, vaarantaako hän itsensä ja toiset, vai joutuuko eroon rakkaastaan. Häntä kohtaa kuitenkin uskomaton tragedia ja hän on vaarassa menettää itsensä ja sielunsa. Mutta hänellä on veli iAm, joka on valmis äärimmäiseen uhraukseen.

Tarkalleen ottaen yli vuosi sitten luin J.R.Wardin Kuninkaan, mikä on tunnetun Mustan tikarin veljeskunta -sarjan 12 osa. Sarjan 13 osaa pitävää Varjot -kirjaa (engl. The Shadows) olen kieltämättä odottanut jännittäen yli vuoden, ja varsinkin vielä siitä lähtien kun minulle paljastui, niin itse kirjailijan ja lukijoiden kautta, että tämä osa tulee olemaan surullinen. Hyvin paljon Varjot sitä olikin, mutta olisin sen lisäksi halunnut tähän osaan samanlaista puhtia kuin Kuninkaassa, eli vähän enemmän toimintaa juonen kannalta.

Pääpaikkaa pitävät varjoveljekset Trez ja iAm sekä Valittu Selena, johon aika selkeästi edellinen osa jo viittasi. Trez ja iAm ovat olleet minulle aikaisemmin ''ohi meneviä tuttavuuksia'' kun he ovat esiintyneet tämän sarjan aikaisemmissa osissa vähäisesti (paitsi Kuninkaassa) kuin myös Wardin toisessa sarjassa Langenneet enkelit. En ole erityisemmin ollut kiinnostunut heistä hahmoina, kuitenkin samoin kuin Rehvengen ja Xhexin sympath puoli, Trezin ja iAmin varjo-ominaisuudet (vai miten sen nyt sanoisin?) herättivät kiinnostusta. Edellinen osa kuitenkin veivät veljekset parempaan valoon ja heistä oli ihan jännittävä lähtä lukemaan lisää.

Varjot vie syvemmälle veljesten heimon kuvioihin, jossa heimon julma kuningatar on päättänyt naidattaa tyttärensä Trezin kanssa, mihin kirja pääasiassa keskittyy kuten myös Selenaan ja hänen kohtaloonsa. Tapahtumat heimossa olivat melkoisia, mutta samalla loppuun mennessä tietyiltä osin hätäisesti soviteltuja. Selenan ja Trezin henkiset ja fyysiset kamppailut Selenan sairaudensa kanssa olivat koskettavia, mutta varsinaisesti aivan lopussa itku tuli estoitta. Siihen vaikutti aika lailla oma menetykseni viime vuoden marraskuussa.

Sarjaan on tullut mukaan aika paljon uusia hahmoja ja heidän ongelmiaan ja rakkaussuhteitaan nähdään jatko-osissa yhä enemmän, minkä takia Veljeskunnan jäsenet ovat alkaneet hieman väistyä eikä sodasta lessereiden ja vampyyrien välillä eikä myöskään Band of Bastardsin uhkakuvasta kuule välillä kuin ohi mennen. Osa uusista hahmoista ovat todella mielenkiintoisia (Lassiter etupäässä), mutta minusta olisi aika jo edetä enemmän juonessa, mikä on oikeasti jännittävä.

Jo pitkään sivussa kulkeneet Layla ja Xcor setvivät edelleen suhdettaan eikä heidän asiat tunnu etenevän parempaan suuntaan ollenkaan. Tosin Layla saa kuulla iloisia uutisia raskauteensa liittyen. Eräs toinen uusimmista hahmoista pääsee jälleen mukaan ja Lassiterin lisäksi hän on noussut suosikikseni. Tämä vampyyri ei ole ollut mukana alusta asti, oikeastaan hän esiintyi ensimmäisen kerran Uudestisyntynyt rakastaja -osassa ja on pikku hiljaa saanut paikan ehkä yhdistä keskeisimmistä sivuhahmoista. Ja se on hänen luonteensa ja asenteensa Veljeskuntaa kohtaan, mikä tekee hänestä mielenkiintoisen hahmon. Ja hän on Assail.

Fritz, en ole tietääkseni vielä tähän sarjaan liittyvissä postauksissa maininnut tätä ihanaa hovimestaria, mutta nyt Varjot saa minut rikkomaan hiljaisuuden hänestä. Fritz on aivan alusta asti ollut Veljeskunnan intohimoinen auttaja ja hänen sydämensä vähintään särkyy ellei hän saa laittaa ruokaa asukkaille saati tiskata heidän astioitaan. Hulvatonta on myös hovimestarin rajattomat kuljettajakyvyt, joista saatiin jälleen makua Varjoissa. Tämän kaltaista toimintaa oli kuitenkin aika vähän  kun koko kirja keskittyi enemmänkin henkisiin kamppailuihin.

Ward on osannut jälleen viihdyttää omalla tyylillään ja tällä kertaa osa oli tosiaan surullinen ja synkkä eikä pelkästään Trezin ja Selenan kohdalla. Muutkin Veljeskunnassa  tuntuivat olevan vaikeassa tilanteessa ja nyt puhun Qhuinnista, Laylasta ja Rhagesta. Viimeksi näin paljon surua tunsin Herätetty rakastaja -osaa lukiessa, mikä pitää edelleen sarjan ykköspaikkaa. Ja vaikka kyseessä on hyvin surullinen tapaus, minusta on kuitenkin hienoa, että Ward on päättänyt vähän poiketa tyypilliseltä polultaan. Varjot ei kuitenkaan tuntunut yhtä vahvalta osalta kuin Kuningas tai Rakastaja - vihdoinkin, josta olin ihan vähäsen pettynyt.

Ja kerta Rhage tuli puheeksi, kerrotaanpa vielä, että tämä soturi ottaa seuraavan osan haltuunsa! Hän on yksi ehdottomista suosikeistani tästä sarjasta ja siksi mielenkiinnolla odotan tätä osaa. Rhage oli jonkin ongelman edessä ja sitä nähtävästi sitä lähdetään purkamaan tulevassa osassa nimeltä The Beast.

Varjot käynnisteli vähäsen Mustan tikarin veljeskunnan spin-off sarjaa nimeltä Mustan tikarin perintö, jossa keskitytään Wardin mukaan enemmän Veljeskunnan jäseniin ja parannetun harjoituskeskuksen tapahtumiin. Ensimmäinen osa on nimeltään Verisuudelma, mikä on jo saamassa suomennosta Basam Booksin ansiosta. Tässä ovat hyvät puolensa, kuten palaaminen Veljeskunnan jäsenten elämään, mutta tällä hetkellä en löydä siviili vampyyreista ja heidän ongelmistaan mitään kiinnostavaa. Aion ensimmäisen osan kuitenkin lukea vaikka kirjan nimi ei vedä puoleensa. Mielenkiinnolla tosin odotan kannen ulkoasua (kuin myös The Beast:in), koska Basam Books on tehnyt upeaa työtä MTVn parissa.

★ ★ ★½
Sivuja: 656
Suomentaja: Timo Utterström
Kustantaja: Basam Books (2015)
Alkuperäinen teos: The Shadows (2015) 

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Jennifer L. Armentrout: Pure

There is need. And then there is Fate. Being destined to become some kind of supernatural electrical outlet isn't exactly awesome--especially when Alexandria's other half is everywhere she goes. Seth's in her training room, outside her classes, and keeps showing up in her bedroom--so not cool. Their connection does have some benefits, like staving off her nightmares of the tragic showdown with her mother, but it has no effect on what Alex feels for the forbidden, pure-blooded Aiden. Or what he will do--and sacrifice--for her. When daimons infiltrate the Covenants and attack students, the gods send furies--lesser gods determined to eradicate any threat to the Covenants and to the gods, and that includes the Apollyon--and Alex. And if that and hordes of aether-sucking monsters didn't blow bad enough, a mysterious threat seems willing to do anything to neutralize Seth, even if that means forcing Alex into servitude--or killing her. When the gods are involved, some decisions can never, ever be undone.

Jennifer L. Armentrout tuli minulle tutuksi erään hänen toisen sarjansa kautta, nimeltään Lux, jonka ensimmäinen osa Obsidian ei kylläkään miellyttänyt minua kovin suuresti. Päätin kokeilla kirjailijan toista sarjaa, Covenantia, jonka kannet ovat todella upean näköisiä ja sarjan ensimmäinen osa Half-Blood oli ainakin Obsidianiin (Lux -sarja tosin parani Onyxin jälkeen, mikä on sarjan toinen osa) verrattuna parempi.

Pure jatkaa Half-Bloodin tapahtumista ja koska se mitä tapahtui Alexin äidin kanssa sekä kun hänestä tulee toinen Apollyon Sethin rinnalle, on Alex niiden johdosta entistä suuremman huomion alla. Alex kuitenkin jatkaa treenaustaan Sethin kanssa ja heidän välilleen muodostunut side hämmentää Alexia yhä enemmän. Tunnelmat muuttuvat levottomiksi kun Covenantissa tapahtuu murha. Sääntöjä tiukennetaan ylempien tahdosta, joista Alex ei ole iloinen. Tämä saa aikaan kapinallisuutta, mikä aiheuttaa vakaviakin seuraamuksia eikä pelkästään hänelle.

Tiivistelmä Puresta kertoo mielenkiintoisista asioista kuten jumalista, furiesista, lähestyvistä uhkista, daimoneista ja luulisi, että luvassa olisi paljon mahtavia juttuja. Tosi asia on kuitenkin toinen. Kyllä näitä aiemmin mainitsemiani asioita löytyi, mutta ne oli sijoitettu sinne tänne hallitsevan ihmissuhdedraaman ympärille eikä niille annettu painoarvoa niin paljon kuin olin toivonut Half-Bloodin jälkeen. Sama ongelma nimittäin löytyi siitäkin. Kyseisistä huonoista puolista huolimatta Armentrout osaa kirjoittaa vetävää tekstiä ja hän heittää aina pieniä kutkuttavia mysteerejä, jotka on pakko saada selvitetyksi. Hänen hahmonsakin ovat draamasta huolimatta kiinnostavia ja siksi hänen kirjojen parissa on helppo pysyä.  

Puressa Alexandria ja Seth vaikuttivat jälleen lupaavilta. Alexandria oli jälleen kiivas luonteinen enkä voinut olla hekottamatta muutamille hänen tempauksilleen. Sethkin oli jälleen salaperäisen kiehtova hahmo ja hänen kiusoitteleva, suorapuheinen ja iso egoinen luonne viihdytti useita kertoja. Tosin tämän osan jälkeen en tiedä ovatko hänen aikeensa hyvät vai pahat ja tekeekö hän sen omasta tahdostaan vai jonkun muun. Muutamia veikkauksia on heitetty.

Aidenia haluaisin puolestaan ravistella ja käskeä hänen kasvattaa... luonnettaan. Myönnetään, että pidän tietyissä määrin näistä kielletty rakkaus/kielletyt tunteet -kuvioista, mutta niistä täytyy löytyä paljon muuta kuin insta-loveja ja kolmiodraamoja. Tässä tapauksessa ''haluan, mutta en voi'' eleet tuntuivat värittömältä ja toistetulta. Pahempaakin olen nähnyt eikä Aiden ole ihan pahimmista päästä ja kyllä välillä myötäilin hänelle tietyistä ''sankarillisista'' syistä, mutta Sethin rinnalla hän oli tylsä.

Juoni laahusti tasaisesti, yhtä käännettä tosin en osannut odottaa ja aivan loppu puolella meno alkoi hurjistua, joten vielä jaksan toivoa, että sarja yllättää positiivisesti jatko-osissa. Toivon nyt kun Alexin voimat ovat heräämässä, että kolmannessa osassa nimeltä Deity nähtäisiin enemmän yllättäviä käänteitä sekä näiden kahden ensimmäisen osan edestä sitä kreikkalaista mytologiaa ja yliluonnollisuutta, jonka takia tämän sarjan pariin hakeuduin. Covenantissa on niin paljon potentiaalia ja mahdollisuuksia, mutta harmillisesti se jää pyörimään paranormaalin romantiikkan kliseisiin.

Taso laski edellisestä, mutta jaksoin pysyä mukana loppuun asti ilman suuria turhautumisia. Viihdyttäväksi Pure osoittautui silloin kun kyse ei ollut Alexin ja Aidenin rakkauspulmista.

★ ★½
Sivuja: 363
Kindle Edition 
Kustantaja: Spencer Hill Press (2012)
Ei ole suomennettu 

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Neal Shusterman: Unwind

Connor, Risa, and Lev are running for their lives.

The Second Civil War was fought over reproductive rights. The chilling resolution: Life is inviolable from the moment of conception until age thirteen. Between the ages of thirteen and eighteen, however, parents can have their child "unwound," whereby all of the child's organs are transplanted into different donors, so life doesn't technically end. Connor is too difficult for his parents to control. Risa, a ward of the state, is not enough to be kept alive. And Lev is a tithe, a child conceived and raised to be unwound. Together, they may have a chance to escape and to survive.


Jatketaan keskeneräisten postauksien kanssa (7 vielä jäljellä..) ja nyt vuorossa olisi lisää dystopiaa, nimittäin Neil Shustermanin Unwind, mikä on samannimisen dystopiasarjan ensimmäinen osa. Unwind päätyi lukulistallani vakuuttavien mielipiteiden kautta ensin täällä Bloggerissa ja sittemmin Goodreadsissa. Viime vuoden marraskuussa luin kirjan ja olin sanaton.

Hyrr. Saan vieläkin kylmiä väreitä kun ajattelen kirjaa ja sen tapahtumia. Huh. Jotakin järkevää sitä pitäisi sanoa, mutta se on osoittautunut hieman työlääksi. Neal Shustermanin Unwind oli järisyttävää luettavaa ja tällaista dystopian kuuluukin olla.

Eletään sodan jälkeistä aikaa, jossa ikuinen elämä on mahdollista, mutta vain jos luovutat elimesi jollekin toiselle. Vanhemmilla on valta lähettää lapsensa (13-18 vuotiaat) elinluovutuksiin, joihin nuorilla itse ei ole päätösvaltaa. Connor, Risa ja Lev ovat kirjan keskeisessä osassa ja he ovat tämän kamalan kohtalon edessä.  Eri olosuhteista lähteneenä heidän tiensä kohtaavat ja yhdessä he ajautuvat maailman vietäväksi.

Minä pidin Connorista, Risasta ja Levistä paljon. Shusterman on onnistunut luomaan heistä ja muistakin hahmoistaan erilaisia sekä todentuntuisia. Connor on vähän kiivasluonteinen ja sellainen do before think poika, mutta ei pahansuopa. Heistä Risalla on selvästi hallussaan järjen ääni ja Lev on hieman naiivi ja ylhäinen nuori kunnes alkaa tilanteestaan johtuen kasvaa ja itsenäistyä.

Heidän kaltaisistaan hahmoista en ole lukenut aikoihin ja heidän selviytymistään tässä julmassa ja karussa maailmassa oli tunteikasta luettavaa. Tunsin paljon sääliä, myötätuntoa ja halusin hahmoilla olevan kaikki paremmin kuin myös inhosin esimerkiksi lapsiaan luovuttavia vanhempia. Ja olen sitä mieltä ettei kirja olisi tuntunut yhtä hienolta jos tarinaa olisi kerrottu vain yhden tai kahden hahmon näkökulmasta. Connorin, Risan ja Levin lisäksi ääneen pääsivät monet muut mielenkiintoiset hahmot kuten aluksi mystinen hahmo nimeltä Cyrus ''CyFi'' Finch. 

Shustermanin kammottava ajatus kirjassaan kohtaa huippunsa eräässä tiettyssä kohtauksessa kirjan loppu puolella. Se sai minut värisemään kauhusta.  Se oli kamalaa luettavaa ja kun tämä kammottava tilanne eteni siihen, että alettiin puhumaan aivojen osista ja ****** ollessa edelleen hereillä ja kun se jatkui ja jatkui...

Täsmällinen reaktio.

Ajatuskin koko tilanteesta hirvitti ja silti minä luin tämän kohdan moneen kertaan. En vain voinut uskoa sitä. En oikeastaan uskonut tämän menevän siihen, wonder why, mikä teki lukukokemuksesta todella, sanotaanko julmalla tavalla raikkaan ja hyvän muiden mielettömien asioiden lisäksi. Se kirjan kohtaus sai minut vakuuttumaan kirjailijasta ja tästä sarjasta kuin myös jälkeenpäin tähän tapaukseen liittyvä pöyristyttävä käänne.

Shusterman on onnistunut luomaan hienojen hahmojen lisäksi kammottavan ajatuksen nuorten kehon osien luovutuksista, jota varten lapsi voidaan jopa kasvattaa. Unwindissa nähdään näiden hurjien tapahtumien rinnalla valintoja, onnistumisia, epäonnistumisia, päättäväisyyttä, ystävyyttä ja rakkautta, joiden toteutumisista en olisi voinut olla tyytyväisempi.

Kaikin puolin yllättävä, sykähdyttävä ja hieno nuorten selviytymistarina sodan jälkeisessä maailmassa, mikä vielä jatkuu 3 osan verran. Kauhean, hirvittävän, älyttömän ja niin pirun hyvä kirja. Suosittelen.

★ ★ ★ ★ ★
Sivuja: 335
Kustantaja: Simon and Shuster (2012)
Ei ole suomennettu
Kirjastosta

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Victoria Aveyard: Red Queen

This is a world divided by blood - red or silver.

The Reds are commoners, ruled by a Silver elite in possession of god-like superpowers. And to Mare Barrow, a seventeen-year-old Red girl from the poverty-stricken Stilts, it seems like nothing will ever change.

That is, until she finds herself working in the Silver Palace. Here, surrounded by the people she hates the most, Mare discovers that, despite her red blood, she possesses a deadly power of her own. One that threatens to destroy the balance of power.

Fearful of Mare's potential, the Silvers hide her in plain view, declaring her a long-lost Silver princess, now engaged to a Silver prince. Despite knowing that one misstep would mean her death, Mare works silently to help the Red Guard, a militant resistance group, and bring down the Silver regime.

But this is a world of betrayal and lies, and Mare has entered a dangerous dance - Reds against Silvers, prince against prince, and Mare against her own heart...

Red Queen on Victoria Aveyardin aloitusosa samannimiselle dystopiasarjalle, mikä nappasi huomioni Goodreadsissä ensimmäisen kerran. En nähnyt mitään syytä olla lukematta kirjaa, sen kansi näytti upealta, tiivistelmä lupasi jännittäviä asioita ja mielentilani ja suodattimeni oli sopivasti tällaisen YA -kirjan kannalta hyvässä kunnossa, if you know what I mean (lue tiivistelmän viimeinen kohta, olin varma, ettei kovin mullistavaa siitä suunnasta ole tulossa).

Red Queenissä ihmiset ovat jaettu heidän verensä mukaan: Hopeaveriset (the Silvers) ovat yläluokan kansalaisia, joista osa omaa erikoisia kykyjä kun Punaveriset (the Reds) alemman luokan kansalaisia, joiden velvollisuus totella ja miellyttää Hopeaverisiä. Tiettyjen sattumusten johdosta, kirjan päähenkilö Mare löytää itsensä työskentelemässä Hopeaveristen joukossa eikä kestä kauaa kun, hänen kuin myös monien muiden suureksi yllätykseksi, Maresta tulee yksi heistä. Järjen ja tunteiden ohjaamina Mare lähtee koston tielle, mikä ei sujukaan aivan kuten hän suunnitteli.

Red Queenin parhaimpia puolivat olivat ehdottomasti tämä veren värin mukaan jaoteltu kansa sekä Hopeaveristen omaavat kyvyt.  Tämä oli vähän toisenlainen (ei kuitenkaan aivan uusi) dystopia ajatus, joka on tullut minulla vastaan, mikä toimi ja josta pidin. Juoni kulki hyvää tahtia eteenpäin, mielenkiintoni pysyi loppuun asti, vaikka se ei kovin yllättäväksi osoittautunutkaan. Kuitenkin vastaan tuli muutama kohta, joiden rakuus hieman yllätti.

Hahmotkin sopivat hyvin tarinaan, tosin he olivat aika tasapaksuja. Heistä kukaan ei noussut erityisemmin esille tai muiden edelle, vaikka moni siihen olisi kyennut. Mainittakoon vaikkapa hahmot nimeltä Evangeline ja Cal. He kuohuttaneet eivätkä herättäneet minussa niinkään negatiivisia tunteita tai vieneet jalkoja altani, mutta ehkä tässä tapauksessa se olisi toiminut paremmin kuin rauhallinen tunne jälkeenpäin. Evangeline oli tyypillinen päähenkilöä halveksiva hahmo kun Cal puolestaan tylsähkö ihastuksen kohde. Mielenkiinnolla tosin odotan mitä Cal päättää tehdä ajauduttuaan niin kauheaan tilanteeseen kirjan lopussa.

Kaikkein eniten ristiriitaisia tunteita minulla heräsi Marea kohtaan. Hänessä oli kivasti sisua ja hänen ihmevoimansa olivat maittava lisä ja hyvä keino viedä tarinaa eteenpäin, mutta hänen ailahtelevat tunteensa, niin sanotusti hänen marinansa kävivät tylsiksi. Toisaalta ne eivät olleet ihan aiheettomia, kuitenkin Maren keskittyminen tunnepuolensa ongelmiin, kun hänellä edessään oli isompiakin ongelmia, ei tehnyt hänestä kovin vakuuttavaa hahmoa. Sen olisi voinut työntää tuleviin jatko-osiin, jos niitä nyt tulee enemmän kuin kaksi.

Red Queenin kompastus kivi omasta mielestäni oli sen yritykset yllättäviin juonenkäänteisiin mitä ne eivät todellakaan olleet (tai ehkä olen vain niin hyvä arvaamaan?!). Alun jälkeen pystyin ennakoimaan muutamat tulevat juonenkäänteet, jotka tässä tapauksessa osoittautuivat niiksi merkittävimmiksi. Eikä siihen tarvittu kuin kaksi henkilöä, jotka olivat Maven ja Shade.

Red Queen oli vasta avausosa, joten kaikkea voi vielä tapahtua. Toinen osa on nimeltään Glass Sword ja kun kirjan kantta katsoo, niin ehkä Kneel or bleed on viittaus erääseen henkilöön ja ehkä hänestä paljastuu jatko-osan yhteydessä paljon pimeämpiä puolia. Jos kuviot menevät siihen suuntaan rohkesti eikä tämän äiti puuttuisi peliin, en voisi olla tyytyväisempi. Kyllä pahiksen pitää kunnon pahis olla. En malta odottaa.

Ihan hyvä ja viihdyttävä, kirjan maailmankuva oli mielestäni kiinnostava sekä jännittävä muistuttaen minua vähän väliä ihanan ihanasta Gladiaattori -elokuvasta, enemmänkin sen juonikuvioista kuin mieleenpainuvista ja näyttävistä hahmoista tai hengästyttävistä tunnelmista (nyt iski hinku katsoa elokuva..). Red Queen oli taatusti lukemisen arvoinen sen puutteista huolimatta.

Red Queen muistuttaa muiden lukijoiden mielipiteiden mukaan puolestaan Pierce Brownin Red Risingia ja olivat siitä syystä vähän pettyneitä kirjaan. En ole itse kyseistä kirjaa vielä lukenut, joten se ei vaikuttanut lukukokemukseeni enkä tiedä olisiko se vaikuttanut jos tilanne olisi toinen.

★ ★ ★ 
3-3,5 tähteä*
Sivuja: 401
Kindle Edition
Kustantaja: HarperTeen
Ei ole suomennettu  

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Danielle Trussoni: Enkelikaupunki

Enkeliopin älykkäät ja lumoavat mutta vaaralliset enkelit taistelevat ihmisten kanssa maailmanvallasta historian ja myyttien värittämässä trillerissä.

Enkeliopin tapahtumista on kulunut 10 vuotta, ja Verlainesta on tullut enkelinmetsästäjä, joka on omistanut elämänsä taistelulle nefilejä vastaan. Kohtaaminen entisen rakastetun Evangelinen kanssa saa hänet kysymään onko enkeliksi paljastunut Evangeline sittenkään täysin paha.

Keisarilliseen pääsiäismunaan kätketty koodi johtaa Verlainen Venäjälle ja Bulgariaan etsimään salaista enkelikaupunkia – ja Evangelinea. Vauhdikas ja älykäs jatko-osa yhdistää historiaa ja taruja, genetiikkaa ja jännitystä.

Jatketaan keskeneräisillä postauksilla ja pystytään vielä enkeleissä. Päätin lukea Danielle Trussonin Enkeliopin viime vuoden keväällä kun huomasin Enkelikaupungin kauniin kannen ja kiinnostuin sen sisällöstä. Enkelioppi osoittautui mielenkiitoiseksi, jännittäväksi ja uudenlaiseksi enkelikirjaksi, jonka olen lukenut, mutta tietyt kohdat kirjassa tuntuivat pitkästyttäviltä ja lukeminen hidastui. Onneksi kirja tempaisi taas mukaansa ja sain sanoa pitäneeni siitä loppujen lopuksi. 

Enkelikaupunki on jatko-osa Enkeliopille, jonka tapahtumista on kulunut 10 vuotta. Enkeliksi muuttunut Evangeline on ollut kateissa kaikki nämä vuodet, mutta  taideopiskelijasta ja historioitsijasta enkelinmestäjäksi ryhtynyt Verlaine pääsee häntä lähemmäksi kun hänet yhdessä esimiehensä Brunon kanssa kutsutaan raadellun enkelin murhapaikalle. Verlaine on päättänyt ryhtyä taisteluun nefilejä vastaan, mutta kohtaaminen Evangelinen kanssa sekä arvokkaan aarteen haltuun saaminen herättää kaipuun rakastettuaan kohtaan.

Alku oli todella lupaava, josta huomasin yllättyneeni. Ehkä siksi kun Enkeliopissa alku ei sitä ollut. Kyseessä oli Evangelinen ja Verlainen kohtaaminen kymmenen vuoden jälkeen enkä osannut odottaa, että luvassa olisi vauhdikasta menoa. Vauhdikas toiminta ei jatkunut kovinkaan pitkään, mutta siitä huolimatta olin aivan mielettömän innoissani. 

8)
Enkeliopissa huomioni kiinnittyi Trussonin luomiin enkeleihin, jotka olivat mahtavan omaperäisiä ja erilaisia, jollaisista en ollut vielä lukenut. He olivat ulkomuodoltaan kauniita, mutta sisäisesti verenhimoisia ja ylpeitä enkeleitä. Paholaisia toisin sanoen. Harmi vain, etteivät enkelit päässeet kovin suureen huomioon, kun sitä toivoin Enkeliopin luettuani ja vaikka tämän kirjan nimi mielestäni kertoo muuta.

Venäjän historia oli mielenstäni hienosti ujutettu tarinaan mukaan aarteiden metsästyksen hengessä. Enkelikaupunki sukeltaa kuuluisien Romanovien sukuun, mikä oli yksi mielenkiintoisimmista asioista kirjassa enkelitutkijoiden ja itse enkeleiden lisäksi. Vuosien takaiset mysteerit selviävät sivu sivulta ja ehkä tuskallisen hitaasti edetään kohti enkelikaupunkia, josta ei loppujen lopuksi jäänyt paljoa käteen. Kirja nimi johti minut kyllä harhaan. Kuvittelin pääseväni oikeasti jonkinlaiseen salaiseen kaupunkiin, jossa enkelit punovat juoniaan. Yhdenlainen pettymys se.

Kuitenkin tällä kertaa Trussonin kerronta ei tuntunut yhtä paikallaan pysyvältä mitä se oli Enkeliopissa. Siihen mahtoi vaikuttaa kirjan sivumäärä, mikä oli huomattavasti pienempi. Toinen pienenmoinen pettymys oli Evangelinen vähäinen esiintyminen kun minua olisi niin kiinnostanut hänen tilanteensa enkelinä ja mitä kaikkea hän oli tehnyt menneiden vuosien aikana. Tätä pettymystä kuitenkin hillitsi jo mainitsemani aarteiden metsästys, matkat kohti Bulgariaa sekä Venäjää, näiden aikana paljastuneet salaisuudet ja tunnelmaa vielä kohottava loppu. Jatkoa on siis tulossa.

Aika lailla samoilla linjoilla Enkelikaupunki meni verrattaessa Enkelioppiin. Oli enkelitutkijoita, pahoja enkeleitä, myyttejä ja mysteerejä, aarteiden metsästystä ja paikoin toimintaakin, jonka ansiosta kirja saa kolme tähteä. Kelvollinen paketti, mutta minun makuuni ei tarpeeksi vauhdikas kirjan tarjoamiin aineksiin nähden, jonka takia kirja ei yltänyt viiteen tähteen.

★ ★ ★
Sivuja: 266
Suomentanut: Turun yliopiston suomentajaseminaari
Kustantaja: Tammi (2014)
Alkuperäinen teos: Angelopolis (2013)
Kirjastosta

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Susan Ee: End of Days

After a daring escape from the angels, Penryn and Raffe are on the run. They’re both desperate to find a doctor who can reverse the twisted changes inflicted by the angels on Raffe and Penryn’s sister. As they set off in search of answers, a startling revelation about Raffe’s past unleashes dark forces that threaten them all.

When the angels release an apocalyptic nightmare onto humans, both sides are set on a path toward war. As unlikely alliances form and strategies shift, who will emerge victorious? Forced to pick sides in the fight for control of the earthly realm, Raffe and Penryn must choose: Their own kind, or each other?

Minua jännitti aivan hirveästi End of Daysin lukeminen. Kaksi aiempaa olivat aivan mahtavia, henkeä salpaavia ja yllättäviäkin tietyiltä osin, mikä sai minut miettimään, että mitä tahansa voi vielä tapahtua. Tämä on sen lisäksi viimeinen osa Penryn & the End of Days -sarjasta, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki päättyy tähän. Pelkoa ei kuitenkaan ollut siitä, että End of Days pettäisi odotukset. Eikä se pettänytkään, vaikka loppua jäin miettimään pitkään kuinka paljon siitä pidin. Juuri lopun takia oli aiempaa vaikeampi antaa arvosanaa. Siitä lisää vähän myöhemmin.

End of Days vetäsi mukaansa moitteettomasti jatkaen siitä mihin World After jäi. Penryn, Raffe ja Paige Raffen siivet mukanaan ovat pakomatkalla ja etsimässä keinoa palauttaakseen Raffen takaisin enkeliksi, joka hän oli. Matkaa mutkistaa Uriel ja hänen kierot suunnitelmansa maailmanloppuun, mitkä ajavat Penrynin ja Raffen äärimmäisiin tilanteisiin ja paikkoihin, kuten esimerkiksi Helvettiin.

Huh hellettä. Vierailu Helvetissä oli kauhistuttavan jännittävä ja ehdottomasti paras kohta kirjassa.  Välillä huomasin pidättäväni hengitystä lukiessani Helvetin kuvioista, mutta se kertoi jälleen kuinka Susan Ee osaa viedä lukijansa maailmaan, jonne ei osaisi muuten kuvitella menevänsä. Ainakaan ihan niin helposti. Raffen soturikaverit (The Watchers) olivat hurmaavia. Olisi ollut mahtavaa tietää heistä vielä enemmän. Ja voi kun minua kaikista hänen tekemisistään huolimatta, minua alkoi surettaa Beliel. Jos jokin niin hänen kohtalonsa sai tipan linssiin. 

Maailmanlopun juonet järisyttivät,  hirviöt (hellions, locusts, irtopäät ja kädet) kauhistuttivat ja hahmot loistivat. Tosin yksi Penrynin ja Raffen kohtaus oli liian imelä, niin paljon kuin heistä pidänkin. Mutta Penrynin äiti yllätti minut positiivisesti. Suorastaan nauroin hänen yhtäkkiselle taistelija roolilleen, varsinkin tämän astuessa esiin haisten mädäntyneille kananmunille karkoittaakseen hirviöt Penrynin kimpusta sekä ajaessa autoa tuhatta ja sataa enkelit pahoinvoivina tämän kyydissä. Hah. Hänestä ei voinut olla pitämättä. 

End of Days oli kokonaisuudessaan lähellä Angelfallin ja World Afterin tasoa, mutta koska kyseessä on niin hienon trilogian päätösosa, odotin lopulta hieman enemmän. Jotain maata kaatavaa. Ei sillä, ettenkö olisi pitänyt lopusta ollenkaan. Pidin kyllä. Siinä olivat hienot hetkensä, kuten Deen ja Dumin hulvattomat esiintymislahjat, vaikuttavat toimintarikkaat taistelut sekä tietysti olin iloinen Penrynistä ja Raffesta. Eikä pidä unohtaa Penrynin äitiä ja hänen mädäntyneitä kananmuniansa. Oh my.

Mutta jotain olisi pitänyt vielä tapahtua, jotta loppu olisi ollut vielä täydellisempi. Tuntui siltä kuin loppu olisi vain pudotettu nopeasti paikalleen antamatta sille paljoakaan painoarvoa kaiken niin mahtavan jälkeen. Ja kamalaa kuin se onkin sanoa, ehkä lopun uhraus olisi pitänyt olla suurempi. Koski se sitten ketä tai mitä tahansa.  End of Days oli niin lähellä täydellistä täydellisyyttä. 

Kuitenkin Penryn & the End of Days on kaikilta osin yksi hienoimmista nuorten kirjasarjoista, joita olen lukenut. En edelleenkään näe syytä miksi tästä sarjasta ei voisi pitää. Juoni kulkee läpi kirjojen takkuilematta yllättävine käänteineen ja koskettavine hetkineen, varustettuna persoonalisilla ja vahvoilla hahmoilla. 

Odotan mielenkiinnolla mitä Susan Ee suunnittelee seuraavaksi. En ole löytänyt vielä tietoja hänen uudesta kirjastaan tai kirjasarjastaan jos sellainen on edes tulossa. Tiedättekö te?

★ ★ ★ ★½
Sivuja: 331
Kustantaja: Skyskape (2015)
Ei ole suomennettu 
Omasta hyllystä