torstai 22. joulukuuta 2016

Colleen Hoover: It Ends With Us

SOMETIMES THE ONE WHO LOVES YOU IS THE ONE WHO HURTS YOU THE MOST

Lily hasn't always had it easy, but that's never stopped her from working hard for the life she wants. She's come a long way from the small town in Maine where she grew up - she graduated from college, moved to Boston, and started her own business. So when she feels a spark with a gorgeous neurosurgeon named Ryle Kincaid, everything in Lily's life suddenly seems almost too good to be true.

Ryle is assertive, stubborn, and maybe even a little arrogant. He's also sensitive, brilliant, and has a total soft spot for Lily, but Ryle's complete aversion to relationships is disturbing.

As questions about her new relationship overwhelm her, so do thoughts of Atlas Corrigan - her first love and a link to the past she left behind. He was her kindred spirit, her protector. When Atlas suddenly reappears, everything Lily has built with Ryle is threatened.

Colleen Hooverin It Ends With Us on uusimpia kirjahankintojani ja päätyi yöpöydälleni sekä lukujonon kärkeen heti The Lunar Chronicles -sarjan luettuani. Palaute kirjasta sai minut uteliaaksi sen sisällöstä ja halusin lukea sen myös vertailun vuoksi, sillä Ugly Love, joka on ensimmäinen lukemani kirja Hooverilta ei onnistunut viemään jalkojani alta odottamallani tavalla. Pienenmoinen pettymys se.

Mutta It Ends With Us puolestaan jätti minut hiljaiseksi. Kirja yllätti minut sen pysäyttävällä sisällöllään eikä tämä ole omalla kohdallani tullut useasti vastaan romanttisten YA tai NA kirjojen alta. Nautinnollisia teoksia olen lukenut monta, mutta ennalta-arvaamattomia? Not so much.

It Ends With Us kertoo Lilysta, joka muuttaa uuteen kaupunkiin uuden alun toivossa. Isänsä hautajaisten jälkeen hän tapaa komean Ryle Kincaidin, joka sytyttää pienen palon Lilyn rinnassa. Ajan kuluessa kaikki tuntuu loksahtavan paikoilleen, uusi työ, uudet ystävät ja uusi ihastus vievät mennessään, mutta Lily ei voi olla palaamatta takaisin horjuvaan nuoruuteensa ja miettimättä sydämensä vienyttä Atlas Corrigania.

En menisi ylistämään kirjaa ja sen hahmoja älyttömyyksiin, mutta tykästyin hahmoihin tosi paljon. Hoover on onnistunut mielestäni kirjoittamaan heistä realistisesti ja välittämään heidän tunnetilojaan uskottavasti. Hetkelliset takaumat Lilyn menneisyydestä toivat lisää tunnetta kehiin haikean ensirakkauden ja piinaavien perheasioiden merkeissä. Ja sitten kun the real deal alkoi tapahtua, olin mykistynyt. Minulta ropisee pisteitä aina ennalta-arvattomuudesta! En pitänyt siitä mitä tapahtui, mutten voinut olla tuntematta sääliä ja mitä enemmän luin sitä enemmän sydämeni särkyi. Aloin tietämään mitä tuleman pitää, mutta juuri siksi minä lopetin lukemisen tyytyväisenä ja olen nyt tätä kirjaa kehumassa.

Hoover on kirjoittanut (tietääkseni) omaan tyypilliseen dramaattiseen tapaansa tarinan syttyneestä parisuhteesta, mutta on tässä tapauksessa uskaltanut tuoda ristiriitoja painavampia vastoinkäymisiä hahmojen välille eikä loppuratkaisu eikä moni muukaan asia vastannut omia alun odotuksiani.  En kuitenkaan itkenyt kirjaa lukiessa. Surullinen se oli monellakin tapaa ja se sai minut surulliseksi, mutta jäin pikemminkin liikuttuneeksi ja juurikin lopulla oli siihen suuri vaikutus.

It Ends With Us on vasta toinen lukemani kirja Hooverilta ja Ugly Loveen verrattuna tämä oli jotain aivan muuta. Jos tällaista settiä löytyy häneltä enemmän, kyllä ne täytyy lukea!

★ ★ ★½
Sivuja: 367
Kustantaja: Simon & Schuster (2016)
Ei ole suomennettu:
Omasta hyllystä 

torstai 1. joulukuuta 2016

Kirjamaailman herättelyä

En kestä enää tätä hiljaisuutta ja vaikka olen sairaana minun on pakko herättää blogi henkiin. Eihän tästä tule enää mitään. Joten...


Siitä onkin aikaa. Monta viikkoa molemmat blogini ovat olleet hiljaisena, ellei jo aleta laskemaan kuukausina. Ilman syytä tietenkään en ole pysynyt poissa, nimittäin nyt syksyn ja talven vaihteessa sain viimein töitä joita olen kesän jälkeen epätoivoisesti etsinyt. Valmistuin keväällä lähihoitajaksi ja suoritin lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen opinnot. Siispä etsin pääasiassa paikkaa päiväkodeista, kouluista ja sairaalasta. Ehdin olla työttömänä jonkin aikaa ja tein osa-aikaista hommaa, mikä oli parempi kuin ei mitään, kuitenkin tunsin että minun on päästävä oman alani ja vielä tarkemmin suuntautumiseeni kohdistuviin töihin.

Ja nyt sain paikan päiväkodista! Kuukausi on nyt vierähtänyt enimmäkseen työni pyörteissä enkä voisi olla tyytyväisempi. Työryhmäni mahtavan rento ja työpaikalla vallitsee positiivinen ilmapiiri, jonka ansiosta saan nauttia työstäni kunnolla ja iloitsen aina töihin lähtöä, jopa aamulla klo 5 kun herätys starttaa. Saan huokaista myös helpotuksesta kun tiedän, että työ jatkuu mahdollisesti myös ensi syksynä!

Paremman taloudellisen tilanteeni ansiosta olen alkanut suunnitella pidemmälle ja uusi asunto ja auto ovat ensisijaisia hankintoja. Työmatkani vaatii auton ja tällä hetkellä käytän vanhempieni peltilootaa, bensat maksan tietenkin itse. Isäni varmasti huokailee sen verran rakkaansa perään ja haluaa kruisailla muullakin kuin työautollansa, etten kauaa enää viitsi pitää sitä itselläni (hehe).
 

Päiväkoti kun on kyseessä, mikä kuhisee 1-6 vuotiaita ihania tautipesiä, olen itsekin ehtinyt sairastaa jo flunssaa ja vähän vakavampaakin tautia, jonka johdosta olen tällä hetkellä sairaslomalla mikä on toinen syy poissaololleni. Tosin nyt olen paranemaan päin ja Netflixin pitkään pitäessään otteessaan se jääköön vähäksi aikaa sivuun (jota on tullut tollotettua kiitettävästi) ja aika keskittyä Kirjamaailmaan. 

Näytetään IMG_20161006_163315.jpg

Työn viedessä enemmän aikaani en tiedä yhtään miten suunnittelen omat lukemiseni.  Niinpä menen fiiliksen mukaan ja siksi edellinen lukusuunnitelmani (yllä oleva kuva) saattaa hieman kärsiä, sillä olen viime päivinä etsinyt lähinnä aivot narikkaan tuotoksia.  Kuitenkin työvuoroihin ja rutiineihin totuttua alan hakeutua keskittymistä vaativiin teoksiin. Montessorin Kreivi olisi yksi saavutus. Hugh Howeyn Kohtalo myös polttelee. Postauksiakin täytyy kirjoittaa puhtaaksi (vanha virsi) ja asiaa olisi mm. Colleen Hooverin, J.R. Wardin ja Marissa Meyerin kirjoista.

En ole Bloggerissa käynyt ollenkaan kuukauden aikana ja huomaan muutoksia. Vaatii totuttelua tämä uudistunut malli. Pieniä juttuja, mutta eiköhän tämä tästä. Ei tämä niin kamala ja vaikea ole.

Hyvää joulukuun ensimmäistä päivää! Onko jo kaikki joululahjatoiveet esitetty? ;) Löytyykö kirjoja listaltasi ja jos löytyy niin mitä?

perjantai 21. lokakuuta 2016

Marissa Meyer: Scarlet

Cinder, the cyborg mechanic, returns in the second thrilling installment of the bestselling Lunar Chronicles. She’s trying to break out of prison—even though if she succeeds, she’ll be the Commonwealth’s most wanted fugitive.

Halfway around the world, Scarlet Benoit’s grandmother is missing. It turns out there are many things Scarlet doesn’t know about her grandmother or the grave danger she has lived in her whole life. When Scarlet encounters Wolf, a street fighter who may have information as to her grandmother’s whereabouts, she is loath to trust this stranger, but is inexplicably drawn to him, and he to her. As Scarlet and Wolf unravel one mystery, they encounter another when they meet Cinder. Now, all of them must stay one step ahead of the vicious Lunar Queen Levana, who will do anything for the handsome Prince Kai to become her husband, her king, her prisoner.

Täytyy löytää sanat ja kyky kirjoittaa. Okei, let's go for it. Cinder vei minut mennessään, pois tästä maailmasta ihanan mielikuvitukselliseen tulevaisuuteen eikä aikaakaan kun hyökkäsin toisen osan, Scarletin kimppuun kynsin ja hampain (he he, tahaton sanavalinta). Cinder oli aivan mieletön paketti täynnä asioita, joista pidin äärettömästi. Tuntui kuin Disneyn aina yhtä ihastuttava taikuus oli muokattu uuteen ja karuun uskoon, josta Scarlet jatkaa todella vahvasti ellei jopa paremmin.

Cinder on edellisten tapahtumien johdosta vankina nyt prinssistä hallitsijaksi nousseen Kain silmän alla ja hän on saanut Luna kuningattaren Levanan huomion itseensä. Hänellä on kuitenkin mahdollisuus pelastaa itsensä ja koko maailma julman kuningattaren kynsistä pakenemalla tullen yhdeksi etsityimmäksi karkuriksi. Sillä välin Ranskassa, nuoren Scarletin isoäiti on ollut kateissa jo päiviä eikä hän usko, että hän olisi lähtenyt noin vain selittämättä tai hyvästelemättä, vaikka moni muu siihen uskoo. Epätoivoisena ja vailla tietoa isoäitinsä olinpaikasta ja onko hän edes elossa, Scarlet hoitaa isoäitinsä maatilaa kunnes hän tapaa salaperäisen Wolfin, jonka olemus saa hälytyskellot soimaan.

Kun Cinderin juoni värittyi osittain Tuhkimon tapahtumista, Scarlet yhdistyy tarinaan mukaan hienosti Punahilkan piirteillä ja jättää vielä tuleville osille kylliksi purtavaa (hehehe). Meyer on jälleen muovaillut satuklassikkoa poistamatta sadun keskeisimpiä lankoja ja silti jättämällä asioita arvailun varaan. Hyvänä esimerkkinä hahmo Wolf. Nimen perusteella sitä osaa arvata ketä Wolf tässä edustaa, mutta onko siinä kenties kaikki? Ja entäpä metsästäjä, kuka häntä edusti? Hähää! Olin ratketa liitoksistani kun aloin näitä asioita pohtimaan kuin kaikki olisi jotain salajuonta. Ehkä metsästäjää ei edes ollut. Hmm. Tai hänen roolinsa saapuu myöhemmin. Siinäpä se! Ei voi vielä tietää tarkasti(?). Meinasin lähtä samalle tielle kadonneen Prinsessa Selenankin tapauksessa, mutta hillitsin itseni. Eiköhän hän ole melko selvä juttu.

Anyway. Pidin Wolfista ja mitä paremmin kirja tutustutti hahmoon, sitä enemmän hänestä pidin. Ujous, lempeys ja vaarallisuus tekivät hänestä rutistettavan herkkupalan (en pääse yli tomaateista ja porkkanoista) ja hän sai minut suorastaan uikuttamaan. Uikuttamaan! Hirveät olosuhteet huomioon ottaen Scarlet oli myös hieno ja vakuuttava hahmo. Hän piti paikkaansa hyvin, että sydäntäkin särki.


Aivan! Kapteeni Thorne puolestaan nousi parhaimmistoon heti kun hän avasi suunsa. Itsestään hyvin tietoinen ja puhelias Thorne astuu mukaan kuvioihin kun Cinder suunnittelee ja toteuttaa pakoyritystään. Kapteenina Thorne osoittautuu mainioksi avuksi, sillä hänellä on tietysti oma alus, vai onko? Aina kun kyse oli tästä hahmosta, mieleeni tupsahti kuvia Jack Sparrowista ja voi sitä hysterian määrää (minä pidän Sparrowista). Kuitenkin loppua kohti hän alkoi muistuttamaan erästä toistakin Disneyn elokuvan hahmoa hulvattoman paljon. Nauroin henki hieverissä kun mielikuvat vaihtuivat tähän kyseiseen hahmoon ja olihan se aika välttämätöntä tutustuessaan hahmoon paremmin ja ottaen huomioon mistä seuraavassa osassa on jossain määrin kyse. Siitä lisää myöhemmin.

Tykkäsin kun tässä osassa edettiin edellisestä osasta tutuiksi tulleiden hahmojen (mm. Cinderin ja Kain) lisäksi uusien hahmojen näkökulmien kautta. Se toi tapahtumiin syvyyttä, jännitystä, huumoria ja tietysti avarampaa näkemystä missä mentiin hyvässä ja pahassa. Ja juoni on menossa koko ajan parempaan suuntaan! Meyerin mielikuvitus on tuottanut jälleen maittavaa tulosta ja on saanut minussa aikaan voimakkaita reaktioita, joita en osannut odottaa. Olen kuin se lapsi vuosia sitten, joka katsoi Disneyn klassikkoja ensimmäistä kertaa.

Jatko-osaksi Scarlet oli harvinaisen upea ja minua miellyttää erityisesti se, että tarina kasvaa ja kasvaa uusilla hyvillä, että karmaisevilla käänteillä. Minusta on myös ihanaa tuntea oloni näin iloiseksi. Siitä onkin aikaa kun kirja tai kirjasarja on saanut minussa kaiken tämän tosissaan aikaiseksi.

Huh. Tunsitteko hohtoni?

★ ★
Sivuja: 452
Ei ole suomennettu
Kustantaja: Puffin (2013)
Kirjastosta

maanantai 17. lokakuuta 2016

Marissa Meyer: Cinder

Humans and androids crowd the raucous streets of New Beijing. A deadly plague ravages the population. From space, a ruthless lunar people watch, waiting to make their move. No one knows that Earth’s fate hinges on one girl.

Cinder, a gifted mechanic, is a cyborg. She’s a second-class citizen with a mysterious past, reviled by her stepmother and blamed for her stepsister’s illness. But when her life becomes intertwined with the handsome Prince Kai’s, she suddenly finds herself at the center of an intergalactic struggle, and a forbidden attraction. Caught between duty and freedom, loyalty and betrayal, she must uncover secrets about her past in order to protect her world’s future.

Halleluja! En tienny mitä oikein odotin, mutten ainakaan näin loistavaa lukukokemusta. Jessus. Kaikki vain nappasi ja kolahti voimakkaasti! Syvennyin maailmaan kuin napin painalluksesta ja jäin sinne vielä haahuilemaan jälkeenpäin.
 
Teknologian ihmelapsi Lihn Cinder on otettu huostaan nuorena lapsena, mutta hänen kotinsa (näin suorana suomennoksena) Uudessa Pekingissä ei ole se herttaisin. Cinder paiskii töitä koko perheen edestä haaveillen vapaudesta kunnes mutkaa hänen elämäänsä tuo muuan prinssi. Prinssin hermostuttava tapaaminen aloittaa odottamattoman kamppailun selviytymisestä, jonka aikana Cinder saa selville asioita hänen salaperäisestä menneisyydestään,  joita Cinder kantaa mukanaan koko loppu elämänsä.

Cinderissä Tuhkimon perus ajatus säilyi (julma äitipuoli, kaksisisarpuolta, prinssi), mutta sitä oli mielestäni hyvin oivallisesti muokattu hieman erilaisemmaksi ja vielä isommaksi kokonaisuudeksi. Pehmoisen ja sadunomaisen taikuuden sijaan tapahtumia koristi futuristisen scifin ja urbaanisen fantasian elementit kun elämää löytyy Maan lisäksi myös kuusta. Teknologia on kehittynyt niinkin pitkälle, että ihmisten keskuudessa robotit ovat ohjelmoitu ihmisten monipuoliseksi avuksi kyeten puhumaan ja käyttäytymään lähes kuin ihmiset. How cool is that! Juonta mutkistettiin poliittisilla kuvioilla ja sodan uhkilla, kuitenkin jättäen tarttumapintaa ja odotuksia tuleville osille. Puhumattakaan romantiikasta.

Romantiikkaa on ripoteltu mukaan hyvän maun rajoissa antaen juonen kulkea vahvana sekä mielenkiintoisena, josta olin todella tyytyväinen. Osasin odottaa kipinöitä Cinderin ja prinssi Kain välille yhtä paljon kuin odotin lapsuudessani Aku Ankkaa keskiviikkoisin, mutta Meyerin luoma lopputulos oli erilainen ja huikea. Ihastelin, huokailin ja nauraa hetkotin enkä pelkästään Cinderille ja Kaille ja heidän viattomille kohtaamisille vaan myös Ikolle, joka osoitti omaa kantaansa omalla hilpeällä tavallaan tähän liittyen.

Otti kirja myös koville. Tarina kulkee toivekkaasti eteenpäin, mutta Meyer on pelkäämättä musertanut sitä salaisuuksilla sekä tragedioilla. Tapahtumapaikkana futuristinen maailma neljännen maailmansodan jälkeen, jota ravisuttaa vielä kaiken tämän lisäksi rutto vailla varmasti saatavaa hoitokeinoa, viimeistelee paketin epämiellyttävän miellyttävästi (oliko tuossa nyt mitään järkeä?). Täydellistä.

Olin aivan myyty ja onnesta sekaisin. Ei ollut mitään mistä en pitänyt. Hahmot sopivat tähän maailmaan kuin nakutettu, kerronta oli viettelevää, rentoa ja yhtä lailla karua sekä surullista saaden minut ainoastaan janoamaan lisää. Olen todella innoissani tästä sarjasta. Tämä on pakko haalia omaan kokoelmaan.


Meyerin The Lunar Chronicles on yltänyt viisiosaiseksi sarjaksi ja Cinderistä jatkaa Scarlet, jonka pariin olenkin jo hyökännyt. Hyvältä vaikuttaa tähän mennessä! Pelkoja hirveästi ei ole jatko-osia kohtaan, sillä Cinderin tarinaa ei ole vielä kerrottu loppuun ja sen lisäksi tiedän, että tarina saa väriä muistakin klassikkosaduista, että mitä vain voi vielä tapahtua seuraavien osien aikana!

★ ★
Sivuja: 387
Ei ole suomennettu
Kustantaja: Puffin (2012)
Kirjastosta

tiistai 11. lokakuuta 2016

Veronica Rossi: Yhä sininen taivas

Tunnelma eetteritaivaan alla tihentyy!

Panosten kovetessa Perry ja Aria päätyvät riskialttiiseen ratkaisuun. Dystopiatrilogian päätösosa käynnistää kuumeisen kilpajuoksun kohti merentakaista turvapaikkaa. Perryä tuleva mittelö ei pelota, mutta heimon uusille tulokkaille ulkomaailma on arvaamattomia vaaroja täynnä. Ja onko eetterimuurien murtaminen edes mahdollista ilman kaapatun Cinderin poikkeuksellisia kykyjä?

Perry ja Aria kokoavat voimansa mahdottomalta tuntuvaan pelastustehtävään: löytävätkö he ystävänsä ja onko myyttinen paratiisi sittenkin pelkkää legendaa?

Viimein oli aika Paljaan taivaan olla -dystopiasarjan päätösosalle, sillä tätä varten kävin läpi aiemmat kaksi osaa, Paljaan taivaan alla ja Halki ikiyön. Olin tyytyväinen kyseisiin osiin ja jännittäen lähdin selvittämään miten tämä trilogia päättyy ja mitä mieltä olen siitä.

Alku oli hieman tylsähkö, mielestäni tapahtumat eivät edenneet yhtä ripeästi kuin aiemmissa osissa ja edestakainen vankina pysyminen alkoi lähestulkoon maistumaan puulta. Halusin melkein malttamattomasti päästä asian ytimeen, eli Yhä siniseen, mutta rakkaiden hahmojen takia pysyin housuissani. Puolessa välissä ja siitä eteenpäin liikuttiin jo isoin harppauksin, vaaroja ja tragediaa kohdattiin jälleen pelastuksen toivossa, mutta valitettavasti  en saanut ihan sitä mitä  halusin Yhä sinisestä.

Yhä sininen ilmaantui kuviteltua myöhemmin ja sen lisäksi se työntyi sivuun valtataistelun puskiessa lävitse, mikä kyllä oli vääjäätön seuraus hyvän ja pahan sekä oikean ja väärän törmätessä toisiinsa. Aiempien osien kautta ja virtuaalimaailmaan ihastuneena kuitenkin olin odottelevani vähän antoisampaa kuvaa paikasta, josta ehdittiin vain haaveilla tätä ennen. Olisi ollut esimerkiksi hienoa, jos Rossi olisi tehnyt enemmän tilaa hahmojen näkemyksille paikasta, joka tulisi olemaan heidän turvansa ja uusi alkunsa.

Tunnelmallisesti puolestaan tapahtumat saivat aina niskavillat pystyyn, sillä en uskaltanut luottaa siihen, että vaara olisi ohi missään kohtaa. Esimerkiksi edellisen osan myötä minulla oli hirveän hirveä kutina erään henkilön aikeista kun sen tapahtumat päättyivät ravisuttavaan tragediaan. Odotetusti se toi hetkellisiä ja raastavia tilanteita rakkaiden hahmojen välille, kuitenkin sen suhteen pahimmalta vältyttiin ja huokaisin syvään helpotuksesta. Ehkä tiedätte mistä puhun?

Siitä huolimatta pidin lopusta todella paljon. Viimeaikaiset tapahtumat olivat todella karuja ja siksi viimeiset sivut olivat enemmän kuin tervetulleilta. Se oli haikea tietystä sattuneesta syystä, mutta myös iloinen. Kuin lämmin halaus.

Koko Paljaan taivaan alla -trilogia oli onnistunut dystopiaseikkailu synkeiden tapahtumien ja kutkuttavan romanssin kanssa. Hahmot olivat kultaisia, kerronta vetävää ja tiivistunnelmallista loppuun asti. Se ei noussut ihan suosikkieni joukkoon, mutta ehdottomasti yksi ainutlaatuisimmista nuorten fantasiasarjoista, joita olen lukenut. 

★ ★ ★½
Sivuja: 366
Suomentaja: Inka Parpola
Kustantaja: WSOY (2014)
Alkuperäinen teos: Into the Still Blue (2014)
Kirjastosta

torstai 6. lokakuuta 2016

Sergei Lukjanenko: Yöpartio

Moskovassa elää ihmisten joukossa Muita - noitia, velhoja, vampyyreja ja ihmissusia - jotka kuuluvat Valon tai Pimeyden voimiin. Ne ovat riippuvaisia ihmisistä ja toistensa vihollisia, mutta tulevat toimeen, koska noudattavat Sopimuksen ehtoja. Sopimus laadittiin pitkän, tuhoisan sodan päätteeksi. Sen noudattamista valvomaan perustettiin kaksi partiota: Valon palvelijoiden Yöpartio ja Pimeyden
palvelijoiden Päiväpartio.

Anton Gorodetski on keskitason velho, Yöpartiossa työskentelevä Valon palvelija, joka osaltaan pitää yllä maailman tasapainoa. Eräänä iltana Anton havaitsee metrossa nuoren naisen, jonka päälle on langettu niin voimakas kirous, että se uhkaa koko Moskovaa. Anton joutuu mukaan Valon ja Pimeyden valtataistelun ytimeen, peliin, joka ylittää hänen kykynsä.

''Tähtien sota kohtaa Moskovan vampyyrit.. sen pirulliset käänteet pursuavat sairasta, lihanhimoista riemua.''

''Yöpartio on ensimmäinen osa viisiosaisesta sarjasta, joka on omaperäinen sekoitus vampyyritarinaa, fantasiaa ja kauhua. Sarja on Venäjällä kulttimaineessa - suositumpi kuin Taru sormusten herrasta tai Harry Potter.

Alle viivattu vetosi minuun niin voimakkaasti, että uteliaisuus nousi sarjaa kohtaan huimasti. Itse nimittäin pidän näistä kirjoista, etenkin Taru sormusten herrasta kuuluu kaikkien aikojen parhaimpiin lukemiini kirjoihin. Ensimmäiseen lainaukseen minun on puolestaan vaikea sanoa mitään, sillä Tähtien sota on minulle vielä tuttu vain nimeltä. En siis ole katsonut yhtäkään elokuvaa. Se on työn alla!

Siitä on aikaa kun Yöpartio -sarjan olen huomannut ensimmäisen kerran näillä vetonauloilla ja oli aika lähtä selvittämään onko niissä mitään perää. Ja vasta luettua kirjan loppuun, pystyin ymmärtämään Venäjän suuren innokkuuden kotimaista kirjasarjaa kohtaan, mutta uskoisin, että ymmärrykseni kasvaa enemmän mitä pidemmälle luen tätä sarjaa. En nimittäin tuntenut oloani yhtä lumotuksi kuin Harry Potterin ja Taru sormusten herran kanssa. Siitä huolimatta luin ehdottomasti ainutlaatuista  fantasiaa.

Yöpartion maailma oli minulle kiehtovan uusi ja tuntematon ja minä kun aina olen innoissani uudesta maailmankuvasta! Sergei on vienyt lukijan heti maagiseen ja synkkään Moskovaan, jossa ihmiset eivät tiedä mitä varjoissa oikeasti liikkuu. Näitä varjoja pitävät kurissa Valon palvelijoiden Yöpartio sekä Pimeyden palvelijoiden Päiväpartio, jotka pitävät huolen myös siitä, että osapuolet pitävät kiinni heidän välisen sovun sopimuksesta.

Sergei Lukjanenko on kivasti johdatellut lukijaa eri suuntiin kolmen tapauksen kautta, ettei vastauksia tuntunut saavan tai arvaavan ihan heti: Ketä oikeasti jahdattiin, kuka oli tämän takana, mitkä olivat motiivit ja kuka tiesi enemmän kuin tahtoi sanoa. Mikä oli hyvä, vaikka välillä se laski juonen napakkuutta. Mielenkiinto pysyi kuitenkin yllä läpi kirjan ja minulle tuli tunne, että saan kunnolla pohtia tapahtumia ja hahmojen sanojen merkityksiä.

En päässyt vielä täysin sisälle näihin Yö- ja Päiväpartion menetelmiin, selitykset jäivät mielestäni hieman vajavaisiksi, jonka takia minulle jäi muutamia epäselvyyyksiä. Ne eivät olleet kuitenkaan niin suuria, että se olisi haitannut lukemista pahasti.

Yöpartio oli virkistävää luettavaa pimeän olennoista kuten vampyyreistä ja velhoista sekä valinnoista hyvän ja pahan väliltä, mikä ei ole niin mustavalkoista. Todella lupaavaa ja värikästä kauhufantasiaa. Suosittelen tutustumaan! Jatkan siis ehdottomasti sarjan parissa, Päiväpartio on sarjan toinen osa ja odotan mielenkiinnolla mitä Lukjanenko tarjoaa seuraavaksi!

★ ★ ★ ★
Sivuja: 414
Suomentanut: Arto Konttinen
Kustantaja: Into (2012)
Alkuperäinen teos: Ночной дозор (1998)
Kirjastosta

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Veronica Rossi: Halki ikiyön

Paljaan taivaan alla -teos tutustutti dystopiafanit virtuaalimaailmoissa eläneeseen Ariaan ja luonnon armoilla kasvaneeseen Perryyn. Aika ja välimatka eivät erottaneet kaksikkoa, mutta maailma heidän ympärillään on muuttunut. Perryn asema vuorovetisten veriherrana on haastava ja heimon suhtautuminen Arian menneisyyteen avoimen vihamielinen. Pahenevat eetterimyrskyt kiristävät tunnelmaa, ja tunteiden ja velvollisuuksien repimät rakastavaiset ajautuvat myrskynsilmään. Heidän yllätyksellinen kohtaamisensa punoi kerran kaksi täydellisen erilaista tarinaa yhteen. Aria huomaa pelkäävänsä, että tällä kertaa ainoa tapa pelastaa sekä itsensä että Perry on purkaa tuo side lopullisesti. 

Samalla tavalla kuin Paljaan taivaan alla -kirjan kanssa, myös Halki ikiyön tapahtumat olivat hukassa. Huomasin oikeastaan, että ne olivat täysin kadonneet muististani, sillä en tuntenut olevani ollenkaan ns. tutulla polulla. Hyvä siis, että aloitin sarjan alusta.

Halki ikiyön ei harmillisesti onnistunut samaan aikaan samanlaista reaktiota kuin ensimmäinen osa. Halki ikiyön oli koukuttava kyllä, mutta ei kuitenkaan yhtä valloittava kuin Paljaan taivaan alla. Kirja ei mielestäni tuonut hirveästi mitään uutta ihmeteltävää, mutta Rossi onnistui jatkamaan hienojen hahmojen selviytymiskamppailuillaan, mikä piti minut kiinni kirjassa.

Aria muuttunut ja syystä. Hän on saanut asennetta ja rohkeutta monien paineiden alla ja uudessa ympäristössä, jossa vaarat vain lähestyvät ja kasvavat. Ariasta paljastuu muitakin puolia, jotka tuovat hieman uusia näkökulmia hänen puolelta. Myös Perry loistaa edelleen raskaiden päätösten keskellä heimonsa turvallisuudesta ja Roar..*syvä huokaus* Kukapa ei hänestä pitäisi?

Jännitin mitä Aria sekä Roar löytäisivät saavuttuaan Sablen luokse, saisivatko he tarvitsemansa tiedon ja löytyisikö Liv, Perryn sisko sieltä. Perryn veljen pojan Talonin tilanne puolestaan ei vaikuttanut uhkaavalta. Hieman mietin, että olisiko Hess kenties huijannut Ariaa ja kyennyt valehtelemaan hänelle Talonista jollain tapaa kuten että hän on turvassa vaikkei oikeasti ole. Kuitenkaan en löytänyt syytä pelätäkseni tätä käännettä.

Sen sijaan loppuun tuli inhottava käänne. Se sai minut pelkäämään erään hahmon aikeita ja niiden hyvinkin mahdollisia kaameita seurauksia. Veronica Rossi on nimittäin todistanut, että hahmoilla ei suinkaan ole edessään mikään silkkinen tie eikä kenenkään kohtalo ole täysin selvä. Halki ikiyön jälkeen minua alkoi kiinnostaa myös Arian isä sekä jo ihan alusta mietityttänyt Yhä sininen. Näihin sainkin vastauksen kun heti perään aloitin lukemaan päätösosaa Yhä sininen taivas.

★ ★ ★½
Sivuja: 327
Suomentaja: Inka Parpola
Kustantaja: WSOY (2013)
Alkuperäinen teos: Through The Ever Night (2013)
Kirjastosta 

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Veronica Rossi: Paljaan taivaan alla

Nuori 17-vuotias Aria on elänyt koko elämänsä Reverien kaupungissa, jonne ruoka, vesi ja jopa hengitettävä ilma tuodaan ulkopuolelta. Suljetun kaupungin ihmiset elävät arkeaan virtuaalimaailmassa, jossa fyysinen läheisyys on harvinaista: kaikki elämykset kivuntuntemuksia myöten tuotetaan keinotekoisesti. Aria ei ole koskaan nähnyt oikeaa taivasta, aurinkoa, tulenliekkejä tai metsän puita.

Ulkopuolella elävä Perry sen sijaan on kamppaillut aina todellisten ja pelottavien haasteiden kanssa. Vaaralliset kulkutaudit, nälkä ja rajut eetterimyrskyt ovat arkipäivää sekä Perrylle että hänen heimolleen. Ekologisen katastrofin kokeneessa maailmassa jokainen taistelee olemassaolostaan, ja kun Aria onnettomuuden seurauksena häädetään omiensa joukosta, tulee Perrystä puolustuskyvyttömän tytön ainoa toivo. Odottamaton kohtaaminen muuttaa sekä Arian että Perryn elämän tavalla, josta on kiinni enemmän kuin on lupa toivoa...

Veronica Rossin Paljaan taivaan alla -trilogia on pitänyt lukea alusta jo jonkin aikaa. Minulta on lukematta sarjan päätösosa Yhä sininen taivas, mutta edellisten osien tapahtumat ja mieltymät olivat vähän hukassa ja siksipä palasin takaisin alkuun. Muistan heikohkosti sen, että pidin lukemastani enemmän kuin hyvin, mutta tarkalleen ottaen miksi ja mitä juonessa oikein tapahtui?

Juoni palautui sivu sivulta paremmin muistiini ja nyt muistan paremmin miksi pidin kirjasta. Pääasiassa kirjan hahmot olivat the thing ja saivat aikaan suurta ihastusta. Aria, Perry sekä Roar olivat vahvoja suosikkejani. Roar jaksoi naurattaa ja ilahduttaa rennolla ja hassulla luonteellaan, Perry sekä Aria vakuuttivat puolestaan jatkuvalla henkisellä kasvulla.

Lempihahmoni mukaan lukien myös dystopinen, kahtia jakautunut maailma oli itselleni yhtäaikaa karua ja kiinnostavaa luettavaa. Varsinkin asukkien ja villien väliset erot tietämyksissään toivat hullunkurisia tilanteita kun lukijalle ne ovat melko itsestään selvyyksiä.

Aisti yliherkkyys oli oiva, kiehtova ja ahdistava ominaisuus. Miltä tuntuisi kun joku kuulisi sinut kilometrien päästä tai pystyisi haistamaan mitä tunnet? Kyky ajatusten lukemiseen on aika tutuksi tullut piirre nuorten fantasioissa, mutta Paljaan taivaan alla -kirjassa tämä tuntui jotenkin todellisemmalta kahden näkökulman kautta, joissa kuullaan kyvyn omaavan sekä niiden joilla ei kyseisiä kykyjä ole tuntemuksia ja mitä se saa heissä aikaan. 

Sekaan ripaus salaperäisyyttä, romantiikkaa, uusia uhkia ja niistä selviytymistä, juuri nämä tekevät Paljaan taivaan alla -kirjasta miellyttävän, jännittävän ja ihastuttavan. Tästä minä tykkään. Hyppäsin heti tämän luettua toisen osan kimppuun!

★ ★ ★ ★
Sivuja: 359
Suomentanut: Inka Parpola
Kustantaja: WSOY
Alkuperäinen teos: Under the Never Sky (2012)
Kirjastosta

perjantai 23. syyskuuta 2016

Jennifer L. Armentrout: Be With Me

Teresa Hamilton is having a rough year—she’s in love with her big brother’s best friend, but he hasn’t spoken to her since they shared a truly amazing, mind-blowing, change-your-life kiss. She got out of a terrible relationship. And now an injury is threatening to end her dance career for good. It’s time for Plan B – college. And maybe a chance to convince Jase that what they have together is real.

Jase Winstead has a huge secret that he’s not telling anyone. Especially not his best friend’s incredibly beautiful sister. Even though he and Teresa shared the hottest kiss of his life, he knows that his responsibilities must take priority. He certainly doesn’t have time for a relationship. But it doesn’t help that all he can think about kissing the one girl who could ruin everything for him.

As they’re thrown together more and more, Jase and Tess can’t keep denying their feelings for each other. But a familiar danger looms and tragedy strikes. As the campus recovers, the star-crossed couple must decide what they’re willing to risk to be together, and what they’re willing to lose if they’re not…

Siitä on kulunut reilusti aikaa kun luin ensimmäisen osan Wait For Youn ja se taisi olla ihka ensimmäisiä postauksia, joita Kirjamaailmaan kirjoittelin. Oli yhtäkkinen päähän pisto kun jatkoin sarjan parissa kesän aikana. Kai olin sellaisen dramaattisen romantiikan nälkäinen kun etsin juuri tämän sarjan käsiini ja luin heti perään 3 seuraavaa osaa. Huh.

Be With Me on Jennifer L. Armentroutin Wait For You - new adult sarjan toinen osa, jossa seurataan jo ensimmäisessä osassa tutuiksi tulleita Jasea ja Teresaa. Jase on Cameron Hamiltonin hyvä ystävä ja Teresa puolestaan tämän pikkusisko. Jase ja Teresa eivät ole toisilleen uusia tuttavuuksia vaan heidän välillään on ollut kipinää eikä se ole sammunut täysin. Heidän kahden menneisyyttä ja tulevaisuutta selvitellään, mikä ei tietysti ole kuin ruusuilla tanssimista.

Jase, not very cool guy. Tällä kertaa Armentrout on kehitellyt ristiriitaisen hahmon, joka herättää pahoja aavistuksia jo heti kättelyyn. Tunteiden sivuuttaminen ja mustasukkaisuus ei ole hyvä yhdistelmä eikä se todellakaan saa sukkia pyörimään jaloissa tai myötätuntoani heräämään. Suurimmaksi osaksi Jasen toiminnot ärsyttivät pahasti, mutta kun syy alkoi paljastua, alkoi myös ymmärrystä poikaa kohtaan kehittyä vähäsen. Silti se ei poista hänen järjettömiä edes takais jammailuja ja minun kävi niin Teresaa sääliksi. Ei siis pahalla tavalla, vaan oikeasti jos mies antaa turhia toiveita eikä vain yhdesti ja peruu tuosta noin vain puheensa ja tunteensa, so not cool.

Teresalla oli kuitenkin luonnetta eikä hän jäänyt surkuttelemaan liioitellusti ja pitänyt mielipiteitään itsellään, mikä on enemmän kuin oikeutettua. Pidin Teresasta enemmän ja tämän sinnikkyydestä kuin Jasesta, mutta loppujen lopuksi hänkään ei voittanut minua täysin puolelleen. Vaikea sanoa tarkkaa syytä, kai hän ei vain iskenyt ällikällä.

Tapahtumat kulkevat ystävyys- ja parisuhdedraamasta kohti vaarallisia vesiä, joita osaa jo muutaman Armentroutin kirjan lukeneena odottaa.  Aina vain ei tiedä minkä twistin hän on matkan varrelle asettanut.  Armentroutin kerronta pitää otteessaan ja Be With Me oli viihdyttävää ja jännittävääkin luettavaa teinien kouluelämästä ja suhteista. Armentroutin dialogi naurattaa ja hämmästyttää aina ja kyllä hän onnistuu lisäämään pienen vaikkei ihan yllätyksellisen käänteen viemään asioita eteen päin. Be With Me oli minulle kuitenkin tämän sarjan heikoin. 

Suosittelen lämpimästi lukemaan Wait For You -sarjaa, mikäli tykkäät lukea nuorten rakkauden pulmista, menneisyyden kahleista, rohkeudesta ja peloista. Romantiikan nälkäisille ja aivonsa narikkaan heittäville tämä sopii mainiosti.

★ ★
Sivuja: 365
Kustantaja: William Morrow Paperbacks (2014)
Ei ole suomennettu
Kindle Edition

torstai 8. syyskuuta 2016

Höpötyksen paikka

Tuli tarve puhua höpistä kuulumisia kesän ajalta tähän päivään ja tässä sitä ollaan. Tuntuu että olen taas vähän jäljessä postauksien kanssa ja löytyyhän siihen syynsä. Kesä oli vilkasta aikaa, kuumat kelit veivät minua enemmän ulos ja sadepäivinä tahtoi elokuvat ja televisiosarjat kiehtoa yllättävästi enemmän kuin kirjat. Tuli sitä luettuakin, mutta ei niin kuin olin mielessäni suunnitellut.

Hyvänä esimerkkinä on klassikkohaaste nro 3, johon keväällä osallistuin, mikä meni pahasti mönkään. Suurin syy siihen on se että unohdin koko pirun. Kun haaste palautui muistiini, aikaa oli jäljellä enää muutama hassu päivä, mikä ei ole ollenkaan hyvä sellaiselle tiiliskivelle kuin Charles Dickensin Kolea talo. Toivoa vielä oli ja suunnittelin hakevani jonkun toisen klassikon kirjastosta, mutta.. Se jäi. Harmittaa todella paljon, mutta muut hommat ovat kiilanneet edelle huomaamattanikin.

Blogissani oli myös aika hiljaista kesällä, sillä en ole malttanut olla hyppäämättä asiasta toiseen ja pysähtyä kirjoittamaan niistä tänne. Lyhyesti kuitenkin kirjoihin liittyen, olen tehnyt kirjaostoksia ja käynyt kirjastossa ihan vain oleskelemassa, lukemassa ja opiskelemassa. Olen lukenut hyviä sekä huonoja kirjoja ja löysin itseni myös psykologian parista.

Viimeisimmät kirjaostokset

Elokuvia (Angry Birds, Central Intelligence, Liisa Ihmemaassa 2, Zootropolis, Naapurit 2, Mike & Dave, The Huntsmen Winter's War) sekä televisiosarjojakin on tosiaan tullut katsottua mielin määrin ja uusin tuttavuuteni on Serranon perhe. Ihastuttava sarja kesälle! Vanhoihin suosikkeihinikin olen palannut (Supernatural, Hannibal, Pako ja Sherlock) ja onhan se ollut yhtä ihanaa nostalgiaa.

Televisiosta katsoin yllättävän paljon myös Rion olympialaisia. Innostuin seuraamaan olympialaisia melkein joka päivä ystävien ja perheen kanssa ja uinti, voimistelut sekä yleisurheilu veti puoleensa eniten. Uteliaisuudesta katsoin myös miltä pöytätennis näyttää näin suuressa tapahtumassa ja suomalaisten puolesta muutama painiottelukin tuli katsottua. Golfiin en kuitenkaan tuhlannut aikaani ha. Penkkiurheiluni on yleensä melko vähäistä, jääkiekko on ainut mikä minua kiinnostaa ja onhan se melko suuri asia perheessäni, että pakostakin sitä näkee ja kuulee.

Keikkatöitä on tullut myös tehtyä läpi kesän. Kävin sukulaiseni häissä, eri messuilla, mökillä ja Haaparannan Ikeassakin tuli shoppailtua pariin kertaan. Pappa betalar, ainakin yhdellä reissulla, siis tuon pitää olla menneessä muodossa :D Ruotsini on säälittävän surkeaa...

Syksyä on tullut suunniteltua vähän kerrallaan ja töissä sitä tulee varmasti oltua kevääseen asti ellen spontaanisti saa aikaseksi jotain muuta. Mielessäni on esim. ollut vaihtaa maisemaa joko Suomessa tai lähtä töihin ulkomaille, mutta haluan pohtia tätä kunnolla ennen lopullista päätöstä. On asioita, jotka pidättelevät minua vielä Oulussa enkä siksi voi vain lähteä. Kerätään siis sillä aikaa rahaa säästöön.

Alkavan syksyn isoin juttu minulle oli kuitenkin Nickelbackin keikka, mikä otti paikkansa Helsingin Hartwall Areenalla 2. syyskuuta. Voi sitä riemun määrää! Edellinen keikka Suomessa oli vuonna 2012 (jossa tietysti olin) ja bändin tarkoitus oli soittaa uudelleen uuden albuminsa kunniaksi viime vuonna, mutta perui kiertueensa bändin laulajan Chad Kroegerin leikkauksen takia. Kroegerin kurkusta löytyi kysta, mikä vaati leikkauksen sekä pitkän ajan parantumiseen. Pettymys oli tietysti suuri, mutta leikkaus oli enemmän kuin tarpeeksi hyvä syy perumiselle. Odotus oli palkitsevaa ja nautin keikasta täysillä.


Ja oikeastaan on vielä yksi juttu, joka on kaiken edellä mainittujen lisäksi vienyt huomiotani. Olen ehkä maininnut muutamaan otteeseen lyhyesti, että ideoin ja kirjoittelen omia tarinoita. Viime aikoina ideat ovat jälleen alkaneet täyttää pääkoppaani ja olen hyvin pitkän ajan jälkeen alkanut hioa omia projektejani. Huhheijaa, aloitin ihka ensimmäisen n. 8 vuotta sitten ja se vieläkin elää mielessäni. Tosin paljon muutoksia on vuosien mittaan tullut ja kyllä se on edelleen kesken. Tuleeko siitä jotain suurta joskus?  En tiedä, ihan niin pitkälle en ole uskaltanut vielä ajatella ainakaan vakavissaan. Pidän sitä vielä piilossa tallessa kunnes tunnen oloni varmemmaksi.

Meno on tällä hetkellä rauhallista ja hyvä niin. Käytän tilaisuuden hyväksi ja yritän saada keskeneräiset postaukset blogissani pois alta ennen kuin tulee luettua liian monta uutta kirjaa. Huomioni on nyt Veronica Rossin Paljaan taivaan alla -trilogiassa ja ensimmäisen osan sain luettua eilen illalla. Siirryin heti toisen osan pariin, niin koukuttavaa se oli!

Sellaista höpötystä. Kiva on välillä höpöttää suu puhtaaksi :'D

Tuoko syksy teille kenties jotain suurta? 

maanantai 5. syyskuuta 2016

Courtney Alameda: Shutter

Micheline Helsing is a tetrachromat—a girl who sees the auras of the undead in a prismatic spectrum. As one of the last descendants of the Van Helsing lineage, she has trained since childhood to destroy monsters both corporeal and spiritual: the corporeal undead go down by the bullet, the spiritual undead by the lens. With an analog SLR camera as her best weapon, Micheline exorcises ghosts by capturing their spiritual energy on film. She's aided by her crew: Oliver, a techno-whiz and the boy who developed her camera's technology; Jude, who can predict death; and Ryder, the boy Micheline has known and loved forever.

When a routine ghost hunt goes awry, Micheline and the boys are infected with a curse known as a soulchain. As the ghostly chains spread through their bodies, Micheline learns that if she doesn't exorcise her entity in seven days or less, she and her friends will die. Now pursued as a renegade agent by her monster-hunting father, Leonard Helsing, she must track and destroy an entity more powerful than anything she's faced before . . . or die trying.

Lock, stock, and lens, she’s in for one hell of a week.

Kauhukirjallisuus on genre, jonka kirjoja en ole paljon lukenut, sillä en ole löytänyt tarpeeksi mielenkiintoisia teoksia kyseisen genren alta. Bloggaamisen aikana kuitenkin vastaan on ehtinyt tulla vastaan hyviä suosituksia ja olenkin jo ehtinyt muutaman kirjan lukea genren alta; Stephen Kingin Revolverimies, Bram Stokerin Dracula ja nyt Courtney Alamedan Shutter

Kahden aiemmin mainitun teoksen perusteella kiinnostus kyllä kasvoi genreä kohtaan, mutta en vielä ollut täysin hurmaantunut siihen. Shutterin perusteella kuitenkin on helppo sanoa kauhukirjallisuudelle hell yeah!

Ajattelin ensin, että tulen pitämään Shutterista neutraalin rajoissa (huom aiemmin mainittu), kolmen tähden paikkeilla, mutta sainkin jäätävän hyvän lukukokemuksen. Shutter oli toimintaa täynnä fantasian ja kauhun pyörteissä, jota oli valehtelematta hurjaa lukea! Alameda on onnistunut kuvaamaan tapahtumia yksityiskohtaisesti, joita oli mahtavaa ja karmaisevaa kuvitella mielessä. Mielestäni kirja ei ollut kuitenkaan pelottava eikä ahdistava, koin enemmänkin sellaista kiehtovaa jännitystä. Kyllä muutama ei niin kaunis ja shokeeraava kohtaus tapahtui, mutta taisin olla enemmän innoissani kuin peloissani he he.

Kirjaa tähdittää Micheline Helsing, joka on kuuluisan suvun viimeisimpiä jälkeläisiä ja jolla on kyky nähdä elävien kuolleiden auroja. Vahvan tiiminsä, nerokkaan tekniikkaihmeen Oliverin, kuolemaa ennustavan Juden sekä luottomiehen ja pitkäaikaisen ihastuksen Ryderin kanssa he jahtaavat ja tuhoavat yliluonnolliset tappajat. Uusin tehtävä pistää heidän henkensä vaakalaudalle ja heillä on vain rajattu määrä aikaa selvittää ja poistaa heidän henkeään uhkaava tekijä(t).

Yhteys Bram Stokerin Draculaan oli todella mielenkiintoinen ja mielestäni Alameda on hyödyntänyt tätä kauhuklassikkoa täydellisesti. Shutter on kuin eräänlainen jatko-osa Draculalle, jossa keskitytään kyseisessä klassikossa esiintyneiden hahmojen jälkeläisiin ja pienen osansa sai myös itse kirjailija Bram Stoker. Sukuhistoriaa selvitetään ohimennen niin, ettei se häiritse juonenkulkua eikä ilmoille jää häiritseviä epäselvyyksiä. Draculan tarinasta kiinnostuneena siitä olisi halunnut kuulla mielellään lisääkin.

Kerta kauhugenre ei minulle ole erityisen tuttu ja aaveiden sekä demonien metsästys on minulle tuttua vain Supernaturalin (<3) kautta, ajatus kamerasta, jonka avulla kukistetaan kyseiset oliot kuulosti raikkaalta tuulahdukselta. Tietenkään se ei ollut ihan niin simppeli juttu mitä äskeinen lause antoi ehkä ymmärtää ja siksipä tässä innosta puhkun. Kuin olisin ollut yhtä aikaa sekä tutulla että tuntemattomalla tutkimusretkellä.

Micheline oli sankari parhaimmillaan; rohkea, inhimillinen, virheitä tekevä ja silti puoltaan pitävä. Ja vaikka kertojan ääni kuului Michelinelle eivät Ryder, Oliver ja Jude jääneet ihan vaisuiksi hahmoiksi. Ryder oli ihanimpia ihastuksen kohteita ikinä. Fallenin jälkeen hänen kultainen ja luottavainen persoona tuntui suorastaan harvinaiselta herkulta ja rakastettavalta. Oliverissa ja Judessa oli ystäväainesta maittavine naljailujineen, mitkä tasapainottivat jo valmiiksi vakavaa ja hengästyttävää tunnelmaa.

Kuulostaa aika täyedlliseltä hahmojoukolta, mutta sitä se olikin. Heidän tunteissa ja taidoissa löytyi eroavaisuuksia, mutta pohjimmiltaan heissä kaikissa piili vakuuttava ja voimakas yhteishenki. Kaveria ei jätetä -henki säilyi murtumattomana viimeiseen sivuun asti etten voinut olla muuta kuin tyytyväinen. Mahtavat hahmot, yliluonnollinen ja kauhun sekainen maailmankuva, räiskyvä toiminta, jotain lainattua ja jotain uutta tekivät tästä täyden kympin paketin.

Se miten Shutter tuli päätökseen ei antanut ainakaan varmaa aihetta jatkolle, sillä olennaiset asiat tulivat aika hyvin selville ja päätökseen.  Tietyille asioille jäi vähän tarttuma pintaa ja niistä heräsi muutama utelias kysymys, mutta onko niissä tarpeeksi jatko-osaan tai -osiin asti?  On toisaalta harmi, ettei näistä hahmoista välttämättä kuulla enää tässä jännittävässä maailmassa kun taas ehkä on parempi jättää tämä kultakimpale rauhaan.

★ ★ ★ 
Sivuja: 384
Kustantaja: Feiwel & Friends (2015)
Ei ole suomennettu
Omasta hyllystä

tiistai 30. elokuuta 2016

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää

Louisa Clarkin elämä englantilaisessa pikkukaupungissa on läpeensä turvallista ja tuttua. Kun hän aloittaa olosuhteiden pakosta ja vailla aiempaa kokemusta onnettomuudessa halvaantuneen Willin henkilökohtaisena avustajana, hän joutuu kyseenalaistamaan koko entisen elämänsä.

Willin elämä on onnettomuuden jälkeen ollut harmaata – tai pikemminkin mustaa. Ennen hän eli kuin viimeistä päivää, ja nyt hän istuu katkeroituneena pyörätuolissa. Loulla ja Willillä ei ensin näytä olevan mitään yhteistä: Will haluaisi elää elämäänsä tyystin eri tavalla mutta ei voi, Lou taas voisi puolestaan tehdä mitä vain mutta ei uskalla levittää siipiään. Will on katkera, ylimielinen ja oikukas, mutta Lou ei suostu kohtelemaan häntä silkkihansikkain, vaan ottaa tehtäväkseen palauttaa värit ja ilon Willin maailmaan. Kun he vihdoin todella näkevät toisensa ja ymmärtävät mitä eläminen oikeastaan on, on aika tehdä suuria valintoja.

En ole hirveästi lukenut chicklitiä eikä sen genren kirjat ole kiinnostaneet kovin suuresti, mutta Jojo Moyes kirjoineen on ollut poikkeus (Bridget Jonesia ja Cecilia Ahernin kirjoja olen myös miettinyt silloin tällöin). Ainakin viime aikoina. Kerro minulle jotain hyvää on netin ihmeellisen maailman kuin myös elokuvamainosten ansiosta kantautunut tietooni ja muistutellut olemassa olostaan ahkerasti. Reaktiot tähän tarinaan ovat olleet myös melko varteenotettavia ja uteliaisuuteni heräsi oitis.

Mielenkiinnolla siis lähdin selvittämään miten Louisan ja Willin tarina vaikuttaisi minuun eikä sivuja ehtinyt kääntyä kuin muutama ja olin koukussa. Teksti oli hyvin vetävää ja tykästyin Louisaan kovasti. Hän oli todella ihastuttava hahmo kömpelyydellään ja rohkean persoonallisella olemuksellaan, joka selviytyy haastavasta työstä olemalla oma itsensä. Will oli vaikeaan tilanteeseensa nähden totuudenmukainen ja kaiken kaikkiaan ihailtava hahmo. Hän pysyi vahvana ja tietysti myös Louisan vaikutuksen ansiosta ja heidän kemiat kohtasivat vaikeista tilanteista huolimatta.

Willin tilanteen ja valinnan tuoma henkinen rasitus kosketti minua paljon enkä tahtonut tehdä muuta kuin lukea lisää tai hautoa pääni tyynyyn. Tiesin itkeväni lopussa ennen kuin tulin puoleen väliin mutta tuskailin sitäkin ennen. Kyllä kaikki kuviot osasi etukäteen ennakoida aina heidän suhteestaan Willin valintaan asti ja vaikka yleensä en tykkää lukea ennalta-arvattavaa kirjaa, tästä minä pidin ja paljon.

Rehellisiä nyt kun ollaan, välillä olo oli tällainen kirjaa lukiessa.


Täytyy todeta, etten odottanut niin suurta ja ehkä hieman hysteerista reaktkiota itseltäni, koska olin etukäteen osannut varautua surulliseen tarinaan. Saatoin olla myös vähän skeptinen, että eihän tämä nyt niin surullinen voi olla, mutta kappas vain. Surulliset kohdat itkettivät muitta mutkitta, mutta piru vie hauskat ja iloiset tilanteet vuodattivat kyyneleitä melkein yhtä pahasti varsinkin kun tiesi mitä tuleman pitää. Ei siinä, en voinut olla myöskään hymyilemättä ja nauramatta itkun ohessa. Tämä oli sellaista tunteiden sekamelskaa tämä.

Kerro minulle jotain hyvää tosiaan oli tunteikas enkä ihmettele kirjan saamaa suurta suosiota ja huomiota. Moyes on onnistunut kirjoittamaan raskaasta aiheesta aidon, hauskan ja surullisen rakkaustarinan, jollaisia ei löydä joka kulman takaa. Se antaa aihetta pohtia elämän raskaita valintoja sopivassa suhteessa tai ainakaan minä en tuntenut istuvani saarnatuolissa. Kerro minulle jotain hyvää oli minusta täydellisen kevyt ja raskas sekä surullinen ja absoluuttisen ihastuttava, jotka saivat minut pysymään kirjan parissa pitkään yhdellä kertaa. Ehdoton uusi suosikki!

Minulla on tarkoituksena lukea toinen kirjailijan kirja, nimittäin Ole niin kiltti äläkä rakasta häntä, jonka haalin itselleni viime vuonna Hulluilta päiviltä. Tässäpä minulle hieman tuntumaa millaista on kenties luvassa ja tämän perusteella uskallan toivoa lähes yhtä vakuuttavaa lukukokemusta.

★ ★★ 
Sivuja: 476
Suomentaja: Heli Naski
Kustantaja: Gummerus (2015)
Alkuperäinen teos: Me Before You (2012)
Omasta hyllystä

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Lauren Kate: Fallen

What if the person you were meant to be with could never be yours?

17-year-old Lucinda falls in love with a gorgeous, intelligent boy, Daniel, at her new school, the grim, foreboding Sword & Cross . . . only to find out that Daniel is a fallen angel, and that they have spent lifetimes finding and losing one another as good & evil forces plot to keep them apart.

Get ready to fall . . .
 

Jatketaan nuorten fantasian parissa ja tällä kertaa luvassa on pitkään pohtimani Lauren Katen Fallen. Sen perusteella mitä olen kuullut, Fallen on saanut kirjavan vastaanoton. Toiset rakastivat, toiset vihasivat ja sitten toiset ovat olleet ''ihan ok'' kannalla. Aluksi olin enemmän innoissani tästä (siitä on jo vuosia), mutta rip-off aavistukset työnsivät minua pikku hiljaa kauemmas.
Vastikää uskaltauduin lainaamaan kirjan kirjastosta, mikä aika ekstemporeesti ja sen kummempia ajattelematta lähti mukaani. Aika rauhallisesti lähdin selvittämään millainen on suurta huomiota, elokuvasovituksen ja suomennoksenkin saanut kirja (suomennettua versiota ei ole vielä julkaistu eikä elokuvastakaan ole paljon tietoa). Fiilikset kirjan luettua?
Sanotaanko näin alustavasti, etten lämmennyt Fallenille.

''Seksikäs, kiehtova ja pelottava'' sanoo eräs kirjailija kirjan kannessa. Niin mikä? Tämä kirjako? Ja pyh. Tylsä melkein alusta loppuun enkä voisi sanoa tätä mistään hinnasta pelottavaksi saati seksikkääksi. Harmittelin hetkisen asiaa, koska (enkelit!) kirjan kansi sekä Sword & Cross sisäoppilaitos antoi aluksi pienenmoista toivon kipinää vähän synkemmistä tapahtumista, mutta niitä jäinkin sitten odottamaan. Ei kovin suuri yllätys, pettymys silti.

Harmittelu alkoi vaihtua huokailuun kun tapahtumat lähenivät kliseitä pahimmillaan. Kappaleet olivat täynnä Lucen "selittämätöntä" pakkomiellettä Danielia kohtaan, jonka yhtäkkinen ja synkkä katse ja töykeä välttely kohdistui tietysti Luceen. Pakkaa ilmestyy sekoittamaan toinen komistus sekä ilkeyksien kuningatar ja apua tarjoaa ilopilleri ns. side kick hahmona. Pakostakin tässä tulee haukotelleeksi muutamaan otteeseen.

Luce nyt oli niin väritön hahmo, ettei mitään järkeä ja eniten minua ärsytti hänen tapansa reagoida tilanteisiin olan kohotuksella. Ei mitään vastaansanomista kun hänet jätetään keskelle ei mitään KAHDESTI näin yhtenä esimerkkinä. Camin rooli oli niiiin ilmiselvä, ettei hänen kiltin pojan asenne onnistunut tekemään mitään kuin nostamaan niskavillat pystyyn ja ajattelemaan ''Mene pois ellet tee jotain mitä en jo tiedä, ole kiltti''. Danielin kohdalla näin puolestaan Houkutus elokuvan Edwardin ''häikäisevän'', ''tumman'' ja ''seksikkään'' katseen sekä asenteen. Valitettavasti.


Lähtökohdat ovat tosin erit se täytyy sanoa, mutta kunpa tähän olisi keksitty edes vähän terävämpää twistiä, mikä olisi sellaiselta myös tuntunut. Potentiaaliset jo alussa tappavat varjot Lucen näkökentässä osoittautuivat mitäänsanomattomiksi hetken huumiksi eikä Kate tarjonnut sisäoppilaitoksellaan kuin laimean tapahtumapaikan, mikä olisi yhtä hyvin voinut olla normaali koulu. Puhetta oli hahmojen epämääräisistä taustoista ja että sisäoppilaitoksella oli silmät joka paikassa, mutta niillä tiedoilla ei pitkälle pötkitty. 

Ei oteta tätä ihan vakavasti, kirjahan tämä vain oli. Ärsytti vain hieman.. no koko kirja. Ja muutenkin tällainen paranormaali romantiikka oli siihen aikaan (2005-2009?) melko kuumaa kamaa, että pakostakin näitä rip-off kirjoja löytyy pilvin pimein ja itsehän minä tämän halusin lukea pahoista aavistuksestani huolimatta. Kevennetään siis tunnelmaa kuvalla, mikä liikkuu samassa hengessä kuin aiempi kuva.

Hehee he he. Hyvät ne on halvatkin huvit.

Enpä tiedä. Huono aloitus sarjalle eikä loppu ei onnistunut herättämään minkäänlaista kiinnostusta jatkoon. Ehkä jonain tylsänä päivänä ja ilman odotuksia? Jotenkin tuntuu, että kuviot pyörivät samoissa tunnelmissa, voin toki olla väärässä. Siksi täytyykin heittää kysymys teille, jotka olette jatko-osat lukeneet; onko niissä mitään järkeä? Tarkoitan siis, että tuleeko juonessa tapahtumaan Lucen ja Danielin tähtiin kirjoitetun romanssin (ylä- ja alamäkineen) lisäksi mitään mikä saattaisi minua kiinnostaa?

Sivuja: 452
Kustantaja: Delacorte Press (2010)
Suomennos Langennut tulossa lokakuussa (2016)? 
Kirjastosta

tiistai 9. elokuuta 2016

Libba Bray: Kauhun ja kauneuden valtakunta

Gemma Doyle on 16-vuotias, kun hänen lapsuutensa päättyy dramaattisesti. Perhe ja koti Intiassa vaihtuvat Lontoon liepeillä sijaitsevaan Spencen sisäoppilaitokseen. Viktoriaanisen ajan Englanti tiukkoine käyttäytymissääntöineen ja yhteiskuntaluokkineen saa Gemman tuntemaan itsensä ulkopuoliseksi. Voimakkaat mielipiteet ja terävä kieli eivät kuulu vallitseviin hyveisiin, ja sisäoppilaitoksen tehtävä on muokata kasvattinsa ajan naisihanteen mukaiseksi. Menneisyydestä jäävät muistoksi vain piinaava syyllisyys äidin kuolemasta ja kuin tyhjästä ilmestyvät salaperäiset näyt.

Gemma kiinnostuu mystisestä salaseurasta, Neitokunnasta, johon hänen äidillään on ollut yhteys: hän löytää oven tuntemattomiin valtakuntiin, missä hän ystävineen on vapaa maanpäällisistä huolista. Mutta kun portit on kerran aukaistu, mahtavat voimat pääsevät valloilleen... Pystyykö Gemma hallitsemaan pelottavia kykyjään, joista hän ei ole ollut tietoinen? Ja antavatko ne vastauksia menneisiin tapahtumiin vai johtavatko kohti tuntemattomia vaaroja?

Libba Brayn Kauhun ja kauneuden valtakunta hyppäsi mukaani hetken mielijohteesta kun vierailin kirjastossa. Olen kirjan nähnyt aiemmin kirjastossa ollessani, mutta en ollut kuullut tai lukenut siitä oikeastaan mitään sitä ennen. Kirjastossa lukemani tiivistelmä vaikutti niin houkuttelevalta ja kansikin tällä kertaa veti puoleensa magneetin lailla, etten voinut vastustaa kiusausta ja olla ottamatta sitä mukaani.

Alku oli hyvin mielenkiintoinen ja eniten minut sai uteliaaksi salamyhkäisyys (millonka ei), jolla Libba Bray lähti kuljettamaan tarinaansa eteenpäin. Kahden maailman asetelma, vai sanontaanko mielummin ajatus valtakunnista, oli minulle suurta herkkua. Oi että! Tällainen mielikuvituksellinen ja mystinen fantasiamaailma kiehtoo aina. Ihan kaikkea siitä ei vielä mielestäni selitetty, mutta luotan, että jatko-osat paikkaavat nämä raot, jos ei täydellisesti niin ainakin kohtalaisesti. Toivon aiemmin mainitsemaani.

Se mistä pidin oli myös hahmojen eroavaisuudet ja etteivät he olleet täysin kliseiden peittossa. Heistä huokui sopivasti itsekkyyttä, herkkyyttä, sankarillisuutta ja inhimillisyyttä mitä voi odottaa 16 -vuotiailta tytöiltä.  Eräs hahmo kuitenkin jäi aika pintaraapaisuksi. Jotenkin minulla oli sellainen kutina, että hän osoittautuu merkittäväksi loppua kohden. Sen tapaista paljastusta ei kuitenkaan tullut tässä osassa, joten heitän luottamukseni tässäkin tapauksessa jatko-osiin. Ehkä tämä tunne selittyy niiden kautta tai sitten tunsin väärin ja sensorini mahtavat olla sekaisin. Odotan mielenkiinnolla mitä on luvassa. 

Ehdottomasti tutustumisen arvoinen Gemma Doyle nimisen fantasiasarjan aloitus. Juoni kulki sopivaa vauhtia ja tökkimättä, mukaan mahtui jännitystä, hauskoja 1800 -luvun tunnelmia sekä maagisia elementtejä. Kaikista eniten nautin siitä miten Bray on sopivan salaperäisesti vienyt tarinaa viimeiselle sivulle asti ja saanut kokoon kevyen ja nautinnollisen teoksen. Suosittelen Kauhun ja kauneuden valtakuntaa fantasiasta ja erityisesti nuorille suunnatusta fantasiasta pitäville.

Harmi kun muita osia ei ole suomennettu. Täytyy etsiä englanninkieliset osat jostain käsiini. Niitä taitaa muistaakseni olla kaksi.

★ ★ ★½
Sivuja: 360
Suomentanut: Laura Honkasalo
Kustantaja: WSOY (2007)
Alkuperäinen teos: A Great and Terribly Beauty (2003)
Kirjastosta

maanantai 8. elokuuta 2016

Sieluni hymyt -haaste

Postataanpa toista haastetta ja tällä kertaa luvassa on Sieluni hymyt -haaste. Päätin haastaa itse itseni kyseiseen haasteeseen luettuani kesän alkaessa monia ihania postauksia asioista, jotka tuottavat suurta iloa itse kullekin. Ja kyllähän niitä asioita löytyi kun alkoi kunnolla pohtimaan. Listaamani asiat eivät ole tärkeysjärjestyksessä, mutta kyllä siitä pieni totuus kuitenkin löytyy ;) Kuvat ovat itse ottamiani, paitsi kaksi gifiä lopusta lainasin Googlesta.

Tämän ohjeen poimin Storytime is over -blogista.

" Listaa ne pienet ja miksei suuretkin asiat, jotka tekevät juuri sinut onnelliseksi, jaa blogissasi tai muualla somessa ja lähde jakamaan hyvää mieltä eteenpäin haastamalla muutkin miettimään syitä olla onnellinen. Kirjoita siis niin viisi kuin sataviisi asiaa - ainahan näitä voi lisäillä jälkikäteen - ja laita vaikka huoneesi seinälle. "

Hymyn huulille saavat;


1. Kahvi
2. Muumit
3. Kesä
4. Meri
5. Ranta
6. Suklaa
7. Mansikat
8. Nauttiminen
9. Perhe
10. Kissani
11. Sisaruus
12.Ystävät
13. Rehellisyys
14. Terveys


15. Kirjat
16. Kasvava kirjahylly
17. Lukeminen
18. Piirtäminen
19. Kirjoittaminen
20. Fantasia
21. Mielikuvitus
22. Nauraminen

23. Musiikki
24. Nickelback
25. Elokuvamusiikki
26. Inspiraatiot/syttyneet ideat

27. Blogger
28. Goodreads
29. Samaistuminen
30. Tutustuminen
31. Löytäminen
32. Suomalainen kirjakauppa


33. Suosikki elokuvat
34. Suosikki televisiosarjat
35. Hopeanuoli
36. Outlander
37. Walt Disney
38. Supernatural
39. J2 = Jared ja Jensen
40. Ihastuminen


Hillitsen itseni ja laitan VAIN kaksi gifiä
40. Itse tehty/koristeltu
41. Sade ja terassi + kirja tai musiikki
42. Kirjastot
43. Uusvanha
44. Lapsuus

<3

Liebster Award



Cilla Cilla in Wonderland -blogista ojensi minulle Liebster Awardin, suuret kiitokset! Sen pitemmittä puheitta haasteen säännöt tulevat tässä:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto (alla oleva kuva) esille blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

11 omaa kysymystä:

1. Onko jokin hahmo tai hahmot kirjaan pohjautuvassa elokuvassa näyttänyt täysin eriltä kuin kuvittelit?
2. Edelliseen kysymykseen liittyen, hyvässä vai pahassa mielessä?
3. Käytätkö kirjanmerkkinä mitä tahansa paperinpalaa vai mielummin oikeaa kirjanmerkkiä?
4. Jos voisit esittää kysymyksen suosikki kirjailijallesi, mitä kysyisit?
5. Kuinka pitkään olet ollut lukematta ollenkaan?
6. Oletko koskaan pistänyt merkille kuinka kauan sinulta menee lukea esim. 100 sivua?
7. Pahin vahinko minkä olet tehnyt kirjalle?
8. Jos olisit kirjailija, minkä genren kirjoja kirjoittaisit?
9.  Jos voisit kirjoittaa jonkun kirjan uudelleen, mikä se olisi ja mitä muutoksia ehdottomasti tekisit?
10. Mikä asia kirjassa saa sinut herkimmin itkemään?
11. Jos ehtisit pelastaa yhden kirjan hyllystäsi tulipalon syttyessä, mikä se olisi?


Jaan palkinnot teille!


Ja seuraavaksi vastaukseni Cillan kysymyksiin!

1. Muistatko mikä on ensimmäinen kirja, jonka olet lukenut opittuasi lukemaan?
En muista yhtään. Se on aika varmasti joku satukirja.

2. Mikä on inhokkikirjasi?
Kyllähän noita epämiellyttäviä kirjoja on tullut vastaan jo muutama, mutta en oikein osaa valita yhtä all time inhokkia. Se voisi olla Lisa R. Jonesin Pakopaikka, Jamie McGuiren Beautiful Disaster tai A.M. Hudsonin Dark Secrets. Tällä hetkellä tuntemukseni myös Lauren Katen Fallenia kohtaan eivät ole kovin herttaiset. 

3. Oletko osallistunut lukupiiriin tai muuhun vastaavaan toimintaan?
En ole.. :(

4. Jätätkö kirjan lukemisen helposti kesken vai sinnitteletkö viimeiselle sivulle asti, vaikkei kirja kiinnostaisi yhtään?
Sinnittelen viimeiseen asti, koska minulla tahtoo olla aina se toivon kipinä, että kirja kuin kirja välttyisi hirveältä tuomiolta loppuun mennessä ja niin on muutama kirja tehnytkin. Tosin vähältä piti, etten jättänyt Fallenia kesken, mikä olisi minun toinen kesken jätetty kirja kaiken kaikkiaan.

5. Luetko kirjoja missä tahansa?
Jos paikka/ympäristö on semi rauhallinen eikä minulla ole kiire mihinkään niin paikka kuin paikka käy.

6. Jos tarjoaisit illallisen neljälle kirjallisuudesta tutulle hahmolle, ketkä saisivat kutsun?
Tein joku aika sitten Kirjalliset illalliskutsut book tagin, joten voit linkin kautta käydä katsomassa millaiset kutsut olisi tiedossa. Tosin heitä on enemmän kuin neljä, mutta valitsisin aika varmasti heistä neljä.

7. Edelliseen liittyen, mikä olisi illallisten kuumin puheenaihe?
Jos olet katsastanut jo järjestämiäni kutsuja niin huomasit, että aika yliluonnolliset kutsut onnistuin järjestämään. Jotenkin uskoisin, että luvassa olisi aika paljon sanallista ja fyysistä pullistelua asiasta kuin asiasta.

8. Minkä kirjan nimi kuvaa parhaiten kulunutta viikkoasi?
Yön sylissä (Linda Howard). Nyt kun minulla on vähän lomaa olen aika paljon viettänyt aikaa yön sylissä. On tullut siis valvottua monta päivää yö myöhään niin omaksi ilokseni kuin muidenkin. Olin esim. yksi ilta lapsen likkana.

9. Luetko usein tietokirjoja?
Harvoin luen, mutta silloin tällöin jos jokin mielenkiintoinen osuu kohdalle.

10. Kirja vai elokuva?
Nyt tuli paha. Tämän hetkiset tunnelmat vievät minut kuitenkin kirjoihin. Viime viikolla olisin ollut elokuvien kannalla :D

11. Millä mielellä suhtaudut tulevaan syksyyn? 
Toiveikkaana ja innoissani. Vielä ei ole täysin varmaa mihin suuntaan olen menossa, mutta muutamia vaihtoehtoja on onneksi ulottuvilla :) 

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Kirjalliset illalliskutsut Tag

Löysin kevään aikana tosi hauskalta näyttävän book tagin Katriinan Unelmien aika -blogista, jossa järjestetään illalliskutsut hahmoille eri kirjoista. Halusin itsekin tehdä sen, koska muutama hahmo ponnahti heti mieleeni lukiessai Katriinan järjestämiä kutsuja ;D

Kuva Googlesta haettu
Ja ohjeet tulevat tässä: Emännöit illalliskutsuja. Voit kutsua kirjoista paikalle kenet tahansa hahmon, joka sopii seuraaviin kohtiin:

1. Hahmo, joka osaa tehdä ruokaa tai pitää ruoanlaitosta
Heti ensimmäisenä minulle tuli hirveä mielikuva Hannibal Lecteristä (luin silloin Thomas Harrisin Hannibalia..) laittamassa ruokaa.. Hyi olkoon, ei. Mutta Arianna Vera Valan kirjosta laittelee herkullisen kuuloista italialaista ruokaa. Valitsen sinut.

2. Hahmo, jolla on varaa kustantaa juhlat
Tämä on helppo. Roarke Eve Dallas -sarjasta.

3. Hahmo, joka saattaa aiheuttaa kohtauksen
Hän ei saata vaan hän takuu varmasti aiheuttaisi kohtauksen koska hän on sellainen pelleilijä, jonka temppujen naurettavuutta on vaikea arvata ennakkoon. Hän ei tunne rajoja ja hän on kuka muu kuin J.R. Wardin Lassiter.. Hulvaton enkeli, joka ei sokaise pelkästään kirkkaalla valollaan vaan myös sopimattomilla tempuillaan. Voi ei, näen mielessäni enkelin viimeimmät pelleilyt Verisuudelmassa...

4. Hahmo, joka on hauska tai viihdyttävä
No tässä tulee enemmänkin yksi ryhmä hahmoja kuin vain yksi hahmo. Olisi mahtava saada  juhlapöytään ryhmä hobitteja viihdyttämään väkeä lauluillaan, tarinoillaan ja nauttimaan heidän juhlatuulesta.

5. Hahmo, joka on erittäin sosiaalinen tai suosittu
Jamie Fraser (Matkantekijä) ihanalla skottiaksentillaan juttelisi ja hymyllään hurmaisisi vieraat. Jamie kohteliaana herrasmiehenä kuuntelisi heitä, lohduttaisi, kannustaisi, ojentaisi jaa ja ja (joo, vähän Sam Heughan pyörii mielessä) ;)

6. Pahis
Pahista oli kaikkein vaikeinta päättää, koska vaihtoehtoja oli useita ja aloin miettimään liikaa ajautuen pohtimaan tarkoittaako pahis tässä tapauksessa hahmoa, joka on a real bad-ass vai arkkivihollista niin kuin Voldemort (nyaaaaa!) tai konnaa kuten Hannibal? Hmm.  Sovitaan ettei sillä ole nyt niin väliä ja valitsen.... Jack Randallin (Matkantekijä).

8. Pariskunta - ei välttämättä romanttinen
Diana ja Matthew (All Souls). Olisi mielenkiintoista nähdä Matthew ja Lassiter samassa pöydässä. Voi sitä sanallisen ja fyysisen pullistelun määrää. Diana voisi puolestaan hämmästellä, että maailmassa on ihmisten, demonien, noitien/velhojen ja vampyyrien lisäksi enkeleitä ja hobitteja! Ehkä tästä syntyisi keskustelua heidänkin syntyperästä?

9. Sankari tai sankaritar
Aika vähän naisia näyttää olevan koottuna, joten valitsen Eve Dallaksen ihan hänen kiusakseen, koska hän ei erityisesti pidä juhlista tai vastaavista. Mutta ehkä hetkellisen murinan ja mökötyksen jälkeen hän voisi viihtyä näillä kutsuilla. Hän voisi löylyttää Jack Randallia, mikäli mies ei osaisi käyttäytyä ja aika tuntuisi matelevan.

10. Omavalintainen hahmo
Nyt kun tätä kokoonpanoa miettii niin aika yliluonnollisen railakkaat ja kansainvaliset illalliskutsut olisi tiedossa, joten paikalle tarvitaan vielä joku, joka pitäisi tilanteen hallinnassa. Uskoisin, että Albus Dumbledore hoitaisi homman kotiin.


Miltä teidän järjestämät illalliskutsut näyttäisivät?