tiistai 22. syyskuuta 2015

Hugh Howey: Siirros

Päätä huimaava scifitrilleri Siilon maailman alkuvaiheista ja maanpäällisen elämän tuhosta

Nuori kongressiedustaja Donald Keene saa tehtäväkseen valvoa jättimäistä maanalaista rakennushanketta, ja vähittäin rakennuksen todellinen tarkoitus alkaa selvitä hänelle. Keene aikoo paljastaa siilon salaisuuden, jota Yhdysvaltain hallitus tarkoin varjelee, mutta joutuu maksamaan aikeistaan kalliin hinnan.

Aluksi minä niin pelkäsin tämän kirjan lukemista, sillä Siilo oli kerrassaan upea teos ja yksi viime vuoden parhaimmista kirjoista, joita luin. Epävarmuutta loi hieman jakautuneempi vastaanotto kuin Siilossa ja tietysti aloin turhan painokkaasti pohtimaan tulisiko Siirros miellyttämään minua vai ei. Pitkän tovin jälkeen kirosin itseni ja lähdin ottamaan siitä selvää.

Siirros ei jatka Siilon tarinaa, jossa seurattiin Julesin matkaa vaan se on hyppäys tapahtumiin sitä ennen. Siihen miten kaikki sai alkunsa ja miten ihmiset joutuivat jättimäisten siilojen asukkaiksi. Aluksi olin hiemna epäileväinen, koska halusin jatkaa Julesin matkassa, mutta myöhemmin huomasin syventyneeni todella hyvin Donald Keenin sekä Troyksi kutsutun miehen matkan kulkuun.

Suurin osa kirjasta koostuu kahdesta eri ajasta, monta sataa vuotta ennen Siilon tapahtumia, jossa Donald saa eteensä salaperäisen tehtävän sekä aikaan vuosia myöhemmin, jossa Troy oli mukana hieman sekavassa olotilassa. Molemmat ajat tarjosivat henkeäsalpaavia hetkiä, surullisia että järkyttäviä, toinen välillä mielenkiintoisempia kuin toinen. Jokaisen kappaleen jälkeen oli kuitenkin jännittävä siirtyä toiseen kun totuutta lähestyttiin pala palalta kun samalla tuntui, ettei tiettyihin hahmoihin eikä omiin olettamuksiin ollut oikein luottamista.

Alun stressailut olivat siis turhia, sillä Howeyn kerronta veti heti mukaansa. Siirros ei ollut yhtä sykähdyttävä kuin Siilo, mutta Hugh Howey on osannut luoda jälleen hyvin rakennetun ja ahdistavan kertomuksen maailman tuhosta ja ihmisistä, jotka haluavat selviytyä siitä millä hinnalla hyvänsä. Siirros tarjosi kivasti lisää tietoa miten siilossa toimitaan ja miksi sekä kirja selkensi Siilossa tapahtuneita asioita.

Saaga jatkuu vielä yhden osan verran ja Kohtalo on Siilo -saagan kolmas ja viimeinen osa, joka puolestaan jatkaa siitä mihin Siilo jäi. Kirja saapui myyntiin syyskuun 12. päivä ja aion varmasti hankkia kirjan itselleni. Saapi nähdä miten sarja päättyy. Minusta tuntuu, että mitä tahansa voi tapahtua.

Toista kertaa miettimättä Howeyn Siilo -saagan kirjat ovat yksiä parhaimpia dystopia kirjoja, joita olen tähän asti lukenut. 

★ ★ ★ ★
Sivuja: 528
Suomentaja: Einari Aaltonen
Kustantaja: Like (2014)
Alkuperäinen teos: Shift (2014)

Omasta hyllystä

perjantai 18. syyskuuta 2015

Vera Vala: Villa Sibyllan kirous

Asianajajaperheen ylelliseen huvilaan tehdään väkivaltainen ryöstöyritys. Katia Levrini on saanut myös uhkauskirjeitä ja pelkää rakkaidensa puolesta. Hänen pieni poikansa ja miehensä Lorenzo ovat hänelle koko elämä. Katia pyytää apua Arianna de Bellikseltä. Kun Arianna saapuu Villa Sibyllaan, hän huomaa pian, että huvilan yllä leijuu outo, sulkeutunut ilmapiiri. 

Ryhtyessään jäljittämään uhkailijaa Arianna törmää auringonkehrän muotoiseen symboliin, joka viittaa antiikin mithra-kulttiin. Miten Villa Sibyllan asukkaat liittyvät siihen tai Pyhäksi Legioonaksi kutsuttuun järjestöön, joka varjelee tarkasti salaisuuksiaan?

Samaan aikaan Arianna saa luotettavasta lähteestä tietää, että Roomaan olisi syntynyt oma mafia, banda della Magliana, jota johtaa kuolleen rikollispomon avioton poika. Arianna joutuu keskelle väkivaltaisia tapahtumia ja hänen on selvitettävä, onko vaarallinen rikollisliiga sekaantunut myös huvilan salamyhkäisiin tapahtumiin. Hän huomaa, ettei menneisyys jätä rauhaan Villa Sibyllan asukkaita. Mutta kun todellisuus sekoittuu kuvitelmiin, kenen tahansa on vaikea erottaa totuutta valheista.
 

Taas vähän lisää jälkeen jääneitä postauksia.. Tämä tapahtui siis kesällä. Minun oli pakko päästä lukemaan kolmatta osaa heti kun olin lukenut ja sulkenut toisen osan, Arianna de Bellis tutkii -sarjasta, Kosto ikuisess kaupungissa. Viimeiset sivut toivat mukanaan hyvän juonenkäänteen, mutta epäreilusti tämä jännittävä kohtaus loppui lyhyeen. Onneksi olin hankkinut Villa Sibyllan kirouksen kokoelmiini, että kolmannen osan kimppuun hyökkääminen oli mahdollista hetimiten.

Sisältää vähän juonipaljastuksia!

Kolmas osa starttaa pienellä pohjustuksella tulevaan, eli esittelee seuraavan rikoksen uhreiksi koituvan perheen, jonka jälkeen edellisen osan loppuhuipennus jatkuu. Oli niin hilkulla, että olisin hypännyt alun sivut yli juuri tähän kohtaan. Olin päässyt vauhtiin tuona kesäiltana ja mielentila oli ihan älytön. Olisin halunnut Villa Sibyllan kirouksen lisäksi kurkata muihin kirjoihin, jotka lojuivat pinossa yöpöydällä. Kuin olisin saanut yliannostuksen kofeiinia... Kykenin kuitenkin sinnittelemään ja pysymään käsillä olevan kirjan parissa ja kohta olinkin jo odotetussa kohtauksessa.

El Loboksi kutsuttu ja kuolleeksi luultu mies on palannut elävien kirjoihin, tosin hänen roolinsa Ariannan elämässä on naiselle vielä epäselvä (heitin tässä kohtaa varman veikkauksen, joka osoittauikin oikeaksi). El Lobo varoittaa Ariannaa nuuskimasta liikaa ja kehottaa häntä astumaan sivuun. Lujatahtoinen Arianna ei kuitenkaan anna miehen sanella mitä hän saa ja ei saa tehdä ja jatkaa etsivän työtään. Pian Arianna saakin pyynnön Villa Sibyllan väeltä selvittämään heihin kohdistunutta uhkaa ja Arianna huomaa pian, että tapauksella on kytköksiä myös häneen itseensä. 

Puuttuvat palaset alkoivat loksahtaa paikoilleen ja totuuksia sen kun sinkoili lisää samalla kun murhamysteeri alkoi lähentyä ratkaisuaan. Paljastus Ariannaan kohdistuvasta mysteerisetä kiinnostuksesta oli varsin kiinnostava, vaikkei kovin odottamaton tai ennennäkemätön. Odotan silti mitä Arianna päättää tehdä kun hän tietää enemmän menneisyydestään ja mitä hänen kohdalleen on suunniteltu.

Aika lailla samoja fiiliksiä Villa Sibyllan kirous tarjosi kuin kaksi aiempaa osaa tosin tämän osan teki jännittävämmäksi Ariannaan kohdistuneet tapahtumat. Ja nyt kolmannen osan luettua huomasin (asiasta kukkaruukkuun), että kaikkien osien uhrit ovat olleet naisia. En tiedä onko Vera Vala itse ajatellut asiaa ja onko se ollut vain sattumaa vai tarkoituksellista. Ei siinä mitään, tämän osan myötä ajatus vain pongahti mieleeni. 

Tähän asti kirjoista yksikään ei ole suosikkini, mutta kyllä voisin sanoa, että koko kirjasarja ottaa paikan suosikkilistaltani. Niin kevyttä, kivaa kesälukemista (sopii muihinkin vuodenaikoihin), tunnelmallista ja koko ajan jännittävämpää menoa. Tykkään ja suosittelen.

Ja sitten pientä avausta alla olevaan kategoria valintaan. Kirjan tapahtumapaikkana on siis Rooma ja se on kaupunki joka on pakko nähdä. Gladiaattori -elokuvan jälkeen sekä muutenkin antiikin Roomasta (+ Kreikasta) ja roomalaisesta (+ kreikkalaisesta) mytologiasta kiinnostuneena haluaisin päästä näkemään kaupungin historiallisia nähtävyyksiä kuten Forum Romanumin ja ehdottomasti Colosseumin.

★ ★ ★ ★
Sivuja: 426
Kustantaja: Gummerus (2014)

torstai 17. syyskuuta 2015

Holly Smale: Geek Girl

15-vuotias Harriet on pesunkestävä nörtti. Hän rakastaa nippelitietoa, pukeutuu Nalle Puh - puseroihin eikä voisi vähempää välittää muodista tai tyylistä. Mutta kun Harrietin paras ystävä, mallinurasta haaveileva Natalie raahaa hänet muotimessuille, käy hullusti. Ison mallitoimiston kykyjenetsijä nappaa Natin sijasta haaviinsa Harrietin, josta tulee maailmankuulun muotisuunnittelijan uusi kasvo. Sydämentykytyksiä aiheuttaa myös vastustamattoman komea mallipoika Nick.

Ennen kuin kömpelöstä ankanpoikasesta kuoriutuu täysiverinen joutsen, täytyy Harrietin kuitenkin selvitä monista ihmissuhdekiemuroista, mm. isän ja äitipuolen aviokriisistä sekä nörtti-ihailijastaan Tobysta...


Holly Smalen Geek Girl - Matalalentoa mallitaivaalla on tullut monesti vastaan kirjastossa, mutta en ole oikeastaan koskaan ajatellut lukevani kirjaa. Rehellisesti sanottuna se ei vaikuttanut kiinnostavalta. Kuitenkin kesällä kesätöiden ohella satuin kaipaamaan ''pientä välipalaa'' ja Geek Girl sattui olemaan saatavilla lähikirjastossa tuolloin.

Aikaa ei kulunut paljon tätä kirjaa lukiessa, sen luki yhdessä päivässä ja osittain siksi, että teksti oli todella helppolukuista ja kevyttä kuin myös siksi, että sen pariin oli helppo jäädä. Geek Girl kertoo 15-vuotiaasta sosiaalisesti kömpelöstä Harrietista, jonka matka kohti mallimaailma lähtee käyntiin hupaisasti nörtti -sanan merkityksen selvittämisestä sekä nolosta sattumuksesta.

Tarinassa mukana kulkevat tyypilliset sidekick hahmot kuten Harrietin paras ystävä Natalie, höpsö isä ja perheen pomon aseman ottanut äitipuoli sekä muutaman maininnan saanut päähenkilöä ihaileva ''stalkkeri'' Toby, mean girl Alexa ja pään pyörälle saava mallikomistus Nick. Tämä hahmopaketti tuo mieleen paljon MTV -kanavalla näkyviä komediasarjoja, kuten Awkward tai muita teinien tilannekomedioita.

Silmiinpistävintä melko häiritsevällä tavalla oli puolestaan Harrietin muodin pyörteisiin vienyt Wilbur, joka jaksoi joka lauseessa lässyttää Harrietille käyttämällä mitä oudoimpia hellittelynimiä. Koko ajan mietin, miten tuollaisia pystyy edes keksimään saati tunkemaan niitä joka lauseeseen ja jos niitä minulle heitettäisiin, olisin kieltämättä vaivaantunut ja pitkään jatkuttua ärtynyt. Siinä tilanteessa näen itseni pyörittelemässä silmiäni ja mikäli minulla olisi sanat hallussa, sanoisin jotain nokkelaa.

Tulikin mieleeni, että minua naurattaa/ketuttaa aina esimerkiksi kun olen lopettanut vanhingossa vastatun pitkän puhelun/keskustelun inttävän puhelinmyyjän tai sähkönmyyjän kanssa, koska keksin vasta silloin ns. hiljentävät ja nokkelat vastaväitteet...


Typerältä tuntuvan olon jälkeen sitä sitten yleensä totean: ''No perhana'' :D Joskus lamppu syttyy hitaasti. Jaaa takaisin kirjaan. 

Geek Girl on niitä harvoja humoristisia kirjoja joita olen lukenut ja kyllä voin nyt sanoa, että voisin tarttua tämän tyyppisiin kirjoihin vähän useammin. Ihan vaihtelun vuoksi. Aikaa tulee vietettyä niin paljon omalla mukavuusalueella eli fantasian ja scifin parissa. Geek Girl ei ollut superhauska, mutta piristävä kyllä.  Ehkä kuitenkin tämän kirjan huumori puree enemmän nuorempia lukijoita.

Sivuja: 358
Suomentaja: Kaisa Kattelus
Kustantaja: Tammi (2013)
Alkuperäinen teos: Geek Girl (2013)

perjantai 11. syyskuuta 2015

J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta

Taru sormusten herrasta on kaikenikäisten klassikko, tulvillaan seikkailua, jännitystä, huumoria. Tekijän syvällinen varhaiskeskiajan kirjallisuuden ja taruston tuntemus sekä valtaisa mielikuvitus kantavat kuin tuuli viestiä ajalta, jolloin ihmisen ajatuksia välittivät kirjoitetun sanan sijasta taru ja laulu, suullinen kansanperinne. Ja se viesti on juuri meidän ajallemme.

Taru Sormusten Herrasta sijoittuu omaan maailmaansa Keski-Maahan ja sen romanttiseen muinaisuuteen, jolloin siellä asui uljaita haltijoita, miehuullisia ihmisiä ja sitkeitä kääpiötä - sekä hobitteja. Hobitit ovat vähäpätöinen kansa, joka rakastaa elämän yksinkertaisia iloja, maalaisruokaa, olutta, kessua. He ovat pienikasvuisia ja iloluontoisia, velttojakin, mutta pohjimmiltaan sisukasta lajia. Kun maailman mahtavien silmät ovat muualla, joutuvat pienet ja hiljaiset tekemään sankaritöitä.


Mistä minä oikein aloittaisin? Kirja on seissyt hyllyssäni jo vuosia enkä osaa oikein sanoa, miksen ole tarttunut siihen aiemmin kun rakastan sitä maailmaa. Nyt Taru sormusten herrasta on luettu ja olen vieläkin ihan täpinöissäni kuin myös koen haikeutta kun se on ohi. Ei lopullisesti, pääsen milloin vain palaamaan takaisin kun ikävä iskee, mutta..  se tunne ensimmäisestä lumoavasta lukukokemuksesta on aina ainutlaatuinen ja juuri sen kokee vain kerran.

Kaikki kyllä tuntevat tarinan ja juonen ainakin jossain määrin joten tuskin minun täytyy siitä mitään sanoa. Muutenkin kirja on sellainen, joka täytyy kokea itse kuin vain lukea siitä muiden kokemuksista. Silloin sen vaikuttavuuden pystyy ymmärtämään.

En halunnut kiirehtiä kirjan kanssa, vaikka välillä se osoittautui vaikeaksi. Omalla kohdallani pienissä erissä lukeminen kuitenkin toimi, koska ehdin paneutua siihen täydellä teholla ja muistella niitä myöhemmin paremmin. Saatan joskus haltioissani lukea sivuja eteenpäin kunnes huomaan, että asiat ovat menneet minulta täysin ohi. Luulisi, että kävisi juuri toisinpäin, että muistaisin jokaisen dialogin, kuvauksen ja niin edelleen. Syynä hitaanpuoleiseen lukemiseen oli myös se, etten halunnut tarinan tulevan vielä päätökseen, joten hidastelin vähän tahallanikin etenkin loppupäässä.

Hobittia lukiessani en ehtinyt niin ihastua ja tottua satumaiseen kerrontaan, mutta toisin kävi tämän kirjan kanssa. En tietenkään tarkoita, että se Hobittia lukiessa häiritsi, mutta kieltämättä se oli hieman omituista elokuvien ollessa synkempiä. No mutta hei, Tolkienin kirjat ja Peter Jacksonin ohjaamat elokuvat ovat omine ominaisuuksineen yhtä upeita.

Tällä kertaa aloin pikkuhiljaa rakastua satumaiseen tunnelmaan sekä lauluihin ja runoihin ja minusta oli äärettömän ihanaa huomata, että kirja tarjosi niin paljon, vaikka olen kaikki elokuvat katsonut ties kuinka monta kertaa. Tutustuin hahmoihin, ihastuttaviin ja yllättäviinkin hetkiin sekä tapaamisiin, joita ei esiintynyt elokuvissa ja näin ihan kaiken toisenlaisessa valossa. Omistamani painos sisältää kivasti syventävää tietoa esipuheen, viitteiden ja liitteiden muodossa hahmoista, tapahtumista, esineistä ja asioista, jotka vain paransivat lukukokemustani. Kirja sisälsi myös karttoja ja sukupuita. Niitä oli mahtava tutkia lukemisen yhteydessä ja sen jälkeenkin.

Trilogian viimeinen osa Kuninkaan paluu elokuvana nostatti tunteet pintaan monesta syystä  eikä lopputekstien musiikki helpottanut oloa pätkääkään. Minä itkin hienojen elokuvien takia ja tämä kohtaus näkyi mielessäni kun pääsin loppuun ja tirautin muutaman kyyneleen siinäkin.

Päästin syvän huokauksen luettuani kirjan loppuun.  En kuitenkaan huojennuksesta vaan haikeudesta ja iloisuudesta. Taru sormusten herrasta oli mielettömän ihana ja eeppinen seikkailu, olin iloinen kun sain sen luettua, mutta samalla koin haikeaa oloa, koska en voi lukea kirjaa enää ensimmäistä kertaa. Ensimmäinen kerta on aina ensimmäinen kerta. En tule enää kokemaan täysin samaa hurmiota, mutta kun tartun kirjaan uudestaan, tulen takuulla nauttimaan siitä.

En osaa selittää tarpeeksi hyvin miten paljon rakastin kirjaa, mutta uskokaa tämä: se on yksi parhaista, jonka olen lukenut. Paras fantasia, paras klassikko, paras kirja. Siinä oli kaikki tutut ja uudet ainekset tarunomaiseen fantasiaan ja minua hämmästyttää Tolkienin aikaansaama tarina, jolla on oma maailma, historia ja kieli. Taru sormusten herrasta on todellakin vailla vertaa ja Tolkien on panostanut siihen  hienosti. Täysi kymppi, 5 tähteä, ruusuja ja pusuja ja enemmän!

★ ★ ★ ★ ★
Haastekirja: 7/40
32. Trilogy
Sivuja (kaikkiaan): 984
Suomentajat: Kersti Juva ja Eila Pennanen, runot Panu Pekkanen
Kustantaja: WSOY (2001), 26. painos
Alkuperäinen teos: The Lord of the Rings (1954-1955)