maanantai 31. elokuuta 2015

J.R. Ward: Kuolematon

Seitsemän kuolemansyntiä. Seitsemän pelastettavaa sielua. Langennut enkeli, jolla on kovettunut sydän, ja demoni, jolla on kaikki menetettävänään, käyvät säälimättömään kamppailuun toisiaan vastaan.

Langenneet enkelit -kirjasarjan loppunäytöksessä syntinen maailma kohtaa pelastuksensa - mutta millaisen pelastuksen? Vastahakoinen ihmiskunnan pelastaja, langennut enkeli Jim Heron, on vakaasti päättänyt suojella helvetistä vapauttamaansa viatonta Sissyä, vaikka se heikentääkin hänen mahdollisuuksiaan peitota demoni Devina. Enkelin pitäisi myös pelastaa ihmiskunta, ja tämä onkin hänen suurin haasteensa koskaan...

Langenneet enkelit -sarjan päätös osa Kuolematon ei turhia aikaile vaan jatkaa tasan siitä mihin Riivaus jäi. Kamppailu muuttui tasapeliksi kun Jim antoi yhden voittonsa demonille vastineeksi Sissyn vapaudesta ja heti perään toinen tappio vei Devinan voiton puolelle 3-2. Jimin on siis pelastettava kaksi sielua, jotta maailma pelastuisi ja Devina saataisiin kukistettua.

Sissy vihoittelee Jimille tämän sotaan kohdistuneesta piittaamattomuudesta, mutta ei osaa arvata mistä se johtuu. Hmm. Myös arkkienkeli Colin on raivoissaan Jimin päätöksen aiheuttamasta seuraamuksesta ja aikoo kostaa kärsimyksensä. Ja juuri kun huokailin kirjan alkaessa heti draamalla,  pamahtaa perään uusi juonenkäänne, joka antoi juoneen kivasti puhtia ja potkua pitkään aikaan. Oli se jo aikakin. Jännittävä tilanne jatkuu jonkin aikaa kunnes se taas rauhoittuu ja palaa sarjan tyypilliselle tielle.

Uutta paria ei lähtä Kuolemattomassa kalastelemaan vaan romantiikkaa tuovan parin muodostavat ketkä muukaan kuin Jim ja Sissy. Siitä ei ollut kovin vaikeaa päätellä juonen kulku kohti loppua. Niinpä lukeminen alkoi loppua kohden tuntua aika tasapaksulta lupaavasta alusta huolimatta. Piristystä tarjosivat kaiken sen synkkyyden keskelle iloiset, hupaisatkin jälleen näkemiset.

Loppu oli kaunis ja tunteikas enkä olisi voinut toivoa parempaa loppua sarjan hahmoille. Jim oli mahtava ja raudan lujia hahmoja olivat myös Ad, Eddie eikä muut enkelit Nigel ja Colin tulleet kovin kaukana perässä. Devina oli Devina. Demonin uskottavuus kuitenkin kärsi, kun hän antautui jatkuviin tunteiden loukkauksiin ja vuodatteluihin. Niin kauniisti kuin ne olikin kirjoitettu, ne eivät pitkällä tähtäimellä iskeneet muidenkaan hahmojen kohdalla. Tiettyihin kohtiin se toimi, toisiin taas ei. 

Jos nyt jotain erityistä moittia niin se kohdistuu kirjojen kansiin. Ymmärrän kyllä yskän, komeat ja karskeat enkelit oli pakko saada myös kansikuviin. Itse en pidä niistä ja Kuolemattoman kansi on näistä karmein. Se on vähän harmi, koska nämä surkeat kannet eivät päde niin hyvin sisältöön. No tietysti mielipiteitä on muitakin. 

En erityisemmin jää kaipaamaan sarjaa, minulle riitti, että sain lukea sarjan loppuun kirja kerrallaan saadakseni tietää millaisen lopun Ward keksii Langenneille enkeleille. Kokonaisuutta ajatellen olen ihan tyytyväinen, mutta yhtä tähdellinen se ei ollut kuin vielä jatkuva Mustan tikarin veljeskunta -sarja. Suosittelen kyllä sarjaa Wardin kirjoista pitäville ja jotenkin ilahduttavaa oli sarjan läheinen yhteys MTV/BDB -sarjaan.

Ja vaikka Devina onkin kukistettu ja lähetetty takaisin loukkoonsa, hänen osansa Wardin kirjoissa tuskin on ohi. Nimittäin kirjailija on paljastanut, että häntä tullaan luultavasti näkemään Mustan tikarin veljeskunta -sarjassa ja vieläpä Lashin seurassa. Hmm, mielenkiintoista tosiaan. En tiedä onko tämä tapahtumassa ihan heti, tuskin häntä nähdään ainakaan sarjan uusimmassa osassa The Shadowissa (suom. Varjot), joka ilmestyy suomennettuna lokakuussa.

Nyt kun Langenneet enkelit -sarja on tullut päätökseen, on Ward aloittanut uuden projektinsa. Tämä projekti kantaa nimeä The Bourbon Kings eikä se sijoitu Caldwelliin kuten monet muut hänen kirjansa ja lukemani mukaan siitä tulee ensimmäinen sarja, joka ei ole fantasiaa. Saapi nähdä ottaako Basam Books sarjan suomennettavaksi, sittenpähän näkee onko siitä mihinkään.

Sivuja: 393
Suomentaja: Timo Utterström
Kustantaja: Basam Books (2015)
Alkuperäinen teos: Immortal (2014) 

sunnuntai 30. elokuuta 2015

J.R. Ward: Riivaus

Seitsemän kuolemansyntiä. Seitsemän pelastettavaa sielua. Langennut enkeli, jolla on kovettunut sydän, ja demoni, jolla on kaikki menetettävänään, käyvät säälimättömään kamppailuun toisiaan vastaan.

Cait Douglass on juuri saanut särkyneen sydämensä parannettua, kun hänen tielleen osuu kaksi aistikasta miestä. Nämä miehet repivät Caitia ja tämän sydäntä eri suuntiin, eikä Cait tiedä mihin suuntaan lähtisi ja minkälaisia kohtalokkaita seuraamuksia hänen valinnallaan saattaa olla. Langennut enkeli Jim Heron puolestaan valmistautuu sotaan, mutta hän on vaarantaa kaiken tekemällä sopimuksen paholaisen kanssa. Heronin pakkomielle viattomaan, Helvettiin joutuneeseen olentoon on saattaa hänet sivupolulle pyhästä tehtävästään.

Minä se osaan aina poimia lisää kirjoja kasaan kirjastosta, vaikka omasta hyllystä löytyisi enemmän kuin tarpeeksi lukemattomia kirjoja. Tällä kertaa kaappasin J.R. Wardin Langenneet enkelit -sarjasta kaksi viimeistä osaa, Riivauksen sekä Kuolemattoman. Minulle vain iski hirveä hinku tietää miten sarja päättyy ja vielä kun kummatkin osat olivat käden ulottuvillani. 

Sisältää juonipaljastuksia Hurmasta!

Edellinen osa Hurma Jimin osalta päättyi melko mielenkiintoisesti, nimittäin Jim halusi vaihtaa yhden voittonsa Sissyn ulospääsyyn Helvetistä. Jim sai kun saikin Devinan myöntymään vaihtoon ja nyt kun Sissy on vapautunut Devinan kynsistä, pääsee Sissy suurempaan huomioon. Yllätys yllätys, Jim aikoo tehdä kaikkensa pitääkseen Sissyn turvassa ja se vie taistelun vaarallisen lähelle voiton menettämistä. Jimin päätös pistää Taivaankin sekaisin, josta koituu enemmän ongelmia.

Tähän kohtaan täytyy sanoa, että vaikka pidinkin Sisysn lujasta tahdosta ja luonteesta, silti hän tuntui olevan liian sujut Helvetissä tapahtuneiden asioiden kanssa. Kaikki se kärsimys ja kidutus ei voi kadota mielestä ihan niin pian ja helposti (Supernatural!), ellei häntä estä jokin muistamasta niitä (Supernatural!). Siitä ei erityisemmin puhuttu. Tai en enää häpeäkseni muista..

Jimin pakkomielle Sissyn turvallisuuteen oli osittain ymmärrettävää tämän menneisyyden takia ja olen melko varma juonen kannalta, että nimenomaan tarkoitus olikin saada mies suistumaan raiteiltaan. Onhan mies ollut ensimmäisestä osasta lähtien surkeana Sissyn takia.

Kyllä tapahtumat käyvät kirja kirjalta jännittävämmäksi, mutta juonta minun mielestäni latistavat edelleen nämä Wardin käyttämät ja tunnetut pääpariasetelmat. Ne eivät ole kahden ensimmäisen osan jälkeen tarjonneet peliin mitään uutta. Ward olisi voinut kokeilla esim. jotain toisenlaista lähtökohtaa. Miksei sielu voisi kuulua vaikka jonkun perheen äidille, joka esim. stressin johdattamana lähestyy risteyskohtaa ja blaa blaa. Kaikki hahmot ovat olleet jollain tapaa kytköksissä Jimiin ja aiempaan lisäten Sissyn äiti olisi todella hyvin toiminut tässä asiassa. 

Pääpariasetelma tosin oli aiempiin osiin verrattuna vähän kiinnostavampi, koska osapuolia oli tällä kertaa kolme. No kovin kummoisesta kolmiodraamasta ei voi kuitenkaan puhua, koska se puolestaan oli alusta asti selvää kumman vietäväksi Cait lopulta lähtee eikä muutenkaan tämä toinen osapuoli montaa puheenvuoroa saanut. Kuitenkin koska kyseessä oli kolme hahmoa, jolle pelastettava sielu mahdollisesti kuului, se ei ollut heti arvattavissa. Oli minulla epäilykseni, mutta veikkaukseni osui väärään hahmoon ja pari juonenkäännettäkin pääsi yllättämään. Toinen järkytti ja toinen tuli hieman puskista.

Devina...En pidä hahmosta edelleenkään. Yöh, tämä demoni on vaan niin hirvittävän iljettävä. Hän saa minut raivon partaalle. Ward onnistui pitämään Devinan yltiöpahana ja kierona, mutten voinut olla ajattelematta halusiko kirjailija tuoda hahmoon jotain inhimillisyyttä tämän heikkouksien ja terapiaistuntojen kautta. Hänen terapiakäyntinsä olivat hahmon luonteesta ja olemuksestaan huolimatta huvittavia.

Riivaus kaappasi ihan mukavasti mukaansa, se oli tuttua ja räikeää ja tunteita päästä päähän herättävä paketti. Pidän Wardin synkästä ja huvittavan ilkkuvasta kerronnasta sekä tyylistä paljon ja hän osaa luoda sydäntä särkeviä hahmoja, joiden kärsimyksiä tahtoisi itse lievittää. Joo no niin. Wardin kirjat ovat minun guilty pleasure -kirjoja.

Sivuja: 520
Suomentaja: Timo Utterström
Kustantaja: Basam Books (2014)
Alkuperäinen teos: Posession (2013)

keskiviikko 26. elokuuta 2015

John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe

Riipaisevan hauska, filosofisen älykäs ja vimmaisen rohkea romaani syöpää sairastavien Hazelin ja Augustuksen rakkaudesta ja periksiantamattomuudesta. Kilpirauhassyöpää sairastava 16-vuotias Hazel on onnekas saatuaan muutaman lisävuoden. Elämä tuntuu soljuvan sormien lomitse, kunnes hän tapaa Augustuksen. Itsepintaisen sinnikäs poika on päättänyt voittaa omakseen sydämen, jonka siihen saakka on täyttänyt muuan arvoituksellisesti kesken jäänyt romaani. Samalla kun sairaus tiukentaa otettaan, nuorten elämän käsikirjoitus menee uusiksi. Vaikka kirjallisia salaisuuksia ratkova matka Amsterdamiin osoittautuu pettymykseksi, rakastuneet löytävät toisistaan sen, mitä eivät ole vielä ehtineet menettää.

Tähtiin kirjoitetu virhe alkoi olla suuri puheenaihe sosiaalisessa mediassa kuin myös sen ulkopuolella kun kirjaan pohjautuva ja samanniminen elokuva alkoi pyöriä elokuvateattereissa ympäri maailmaa vuoden 2014 kesällä.  Tunteita, enimmäkseen kyyneleitä vuodateltiin Youtubessa sekä blogeissa ja palaute on ollut hyvin positiivista eikä mennyt kauaa kun puheet ja kirjoitukset kantautuivat minun korviini ja näköpiiriini. John Green ja hänen teoksensa eivät olleet minulle ennestään tuttuja, mutta uskoakseni kirjailija nousi monien muidenkin tietoisuuteen Tähtiin kirjoitettu virhe -kirjan ja viimeistään elokuvan ansiosta.

Tunteikas reaktio elokuvaan sai minutkin uteliaaksi elokuvasta sekä kirjasta ja lisäsin kirjan lukulistalleni, mutta täytyy sanoa, ettei uteliaisuus riittänyt saamaan minua lukemaan kirjaa heti. Taisin päättää odottavani, että villitys laantuisi ja uskon, että unohdustakin oli mukana, sillä vasta vuoden päästä, 2015 kesällä nappasin kirjan kirjastosta.

Teksti oli todella nopealukuista, mutta kovinkaan helpoksi sitä ei voi sanoa, sillä onhan kyse vakavasta aiheesta, kuolemasta. Green on kuitenkin onnistunut tarjoamaan helposti lähestyttävän tarinan kuolemasta ihastuttavilla sekä rohkeilla hahmoillaan. Syvennyin kirjan pariin niin hyvin etten kuullut tai oikeastaan välittänyt taustalla kuuluvista äänistä. En edes rannalla loikoillessani kuullut pikku poikien armotonta kinasteluja vasta kun päätin vaihtaa asentoani rantahietikolla. Ihastuin kirjan hahmoihin, etupäässä tietenkin Hazeliin ja Augustukseen, joiden ihana ja samalla niin surullinen ystävyys ja rakkaus oli melkein käsin kosketeltavaa. Isaac oli myös mahdottoman suloinen.

Kolmikon asenne oli äärettömän ihailtavaa, he olivat taistelijoita ja jaksoivat asennoitua elämään sarkastisesti tilanteistaan huolimatta. Elokuvassakin kohtaus mielenosoituksesta ja kananmunien heittelystä ei olisi paremmin voinut onnistua. Se tuntui hyvin aidolta.

En itkenyt vuolaasti kirjaa lukiessa, mutta silmäni olivat kosteat moneen otteeseen, koska tiesin mitä tulee tapahtumaan. Kiitos kuuluu itselleni, koska olin taas katsonut elokuvan ennen kirjan lukemista. Se ei onneksi pilannut lukukokemustani, kuitenkin tunsin elokuvan aikana hieman suurempaa surua, koska silloin luulin tietäväni mitä tulee tapahtumaan kunnes en enää tiennyt. Pikkuhiljaa aloin tajuta ja tuleva nostatti ison palan kurkkuun ja menin kieltämättä hämilleni.

Rakastettava tarina kaiken kaikkiaan. Tykkäsin paljon ja äärimmäisen paljon plussaa Greenille vahvoista hahmoistaan. Minun täytyy hankkia Tähtiin kirjoitettu virhe omiin kokoelmiin. Täytyy myös silmäillä muitakin John Greenin teoksia ja oikeastaan Kaikki viimeiset sanat on herättänyt kiinnostukseni. Pohdin myös Arvoitus niemltä Margoa, koska kirjaan pohjautuva elokuvakin pyörii jo teattereissa. Suosituksia?

★ ★ ★ ★
Sivuja: 340
Suomentaja: Helene Bützow
Kustantaja: WSOY (2013)
Alkuperäinen teos: The Fault In Our Stars (2012) 
Kirjastosta

maanantai 24. elokuuta 2015

Katsaus kirjankansibingoon

Kirjankansibingo lähti käyntiin kesän alusta, johon innostuneena osallistuin niin kuin viime kesänä. Jonna Kirjaston kummitus -blogista laittoi tänä vuonna haasteen aluilleen ja idea haasteessa oli sama, mutta aiempaan kirjabingoon verrattuna bingoa lähdettiin hakemaan nimen mukaisesti kirjan kansilla. Haaste kesti koko kesän ja viimeiseksi päiväksi annettiin 15.8, joka on jo mennyt menojaan. Seuraavaksi lyhyesti miten bingo meni kaiken kaikkiaan.

Oma kirjankansibingoni starttasi ihan mukavasti, mutta vähän myöhemmin minuun iski älytön lukujumi ja kirjoittaminenkin oli ja on edelleen aika hitaanpuoleista ja kertakaikkiaan niin vaikeaa, josta bingoilu ja blogin päivittely sitten kärsi. Niinpä tällä kertaa en bingoa saanut haalittua. Höh. Tässä olisi oma harmillinen tulokseni:



Lukujumi hellitti vihdoin heinäkuussa ja pääsin taas vauhtiin. Sain kirjoja luettua ihan hyvin, mutta valitettavasti suurinta osaa niistä en voinut bingoon ottaa mukaan, koska en ehtinyt niistä kirjoittaa tänne blogiin. Yhyy. Omaa syytäni se.

Tässä olisi kyseiset kirjat ja niiden paikkansa bingossa:

John Green - Tähtiin kirjoitettu virhe (Piirroskuva)
Hugh Howey - Siirros (Punainen)
Vera Vala - Villa Sibyllan kirous (Maisema)
Holly Smale - Geek Girl (Kasvokuva)
Susan Ee - Angelfall (Sininen)

Siltikään ei olisi bingoa tullut... Ihan taktinen ei ollut oma suoritukseni :D Hauskaa minulla silti oli eikä tämä jää viimeiseksi kerraksi, vaikka vähän huonosti menikin. Sain siis luettua yhteensä 11 kirjaa. Lukemani kirjat toivat hyviä ja monipuolisia lukukokemuksia kesään ja nyt odottelen millaisia kokemuksia syksy tuo tullessaan! Tällä hetkellä Taru sormusten herrasta on kiinni nokassani eikä sivuja ole jäljellä monta. Haikealta tuntuu jo nyt.

Hyvää alkanutta syksyä kaikille!

perjantai 7. elokuuta 2015

Thomas Harris: Uhrilampaat


Sarjamurhaaja, jota kutsutaan Buffalo Billiksi, hallitsee lehtien otsikoita ja saa etenkin kookkaat nuoret naiset kauhun valtaan. Nuori ja viehättävä Clarice Starling saa tehtäväkseen haastatella tohtori Hannibal Lecteriä, ''Hannibal kannibaalia'', terävää, mutta pahaa psykiatria ja hirvittävää tappajaa., jonka uskotaan tietävän ratkaisun avaimet. Matka Buffalo Billin karmaisevaan maailmaa alkaa. Samalla Clarice joutuu selvittelemään omia pahoja painajaisiaan.

Elokuvat ovat vieneet minua monien kirjailijoiden ja kirjojen pariin ja Thomas Harrisin ja hänen dekkarinsa kuuluvat tälle listalle. Katsottuani kaikki Hannibal -elokuvat ja kun kirjoista tuli uusi harrastukseni ja kiinnostuksen kohteeni, lisäsin Harrisin teokset heti lukulistalleni. Punaisen lohikäärmeen luin tietysti ensin, vaikka kaikista eniten minua kiinnostivat Uhrilampaat ja Hannibal -kirjat, koska elokuvina ne olivat parhaimpia.

Pitäisin tätä kirjaa itsenäisenä jatko-osana Punaiselle lohikäärmeelle, sillä tällä kertaa tarinan päähenkilön paikkaa vetää Will Grahamin sijasta nuori FBI -harjoittelija Clarice Starling. Viittauksia ensimmäiseen osaan ja tähän kyseiseen löytyy, mutta vain ohimennen eikä niillä ole mitään tekemistä tämän kirjan tapahtumien kanssa.

Uhrilampaat alkaa siitä, kun Clarice kutsutaan FBI -agentti Jack Crawfordin luo. Jack pyytää Claricea laatimaan psykologisen profiilin Hannibal Lecteristä, jolla uskotaan olevan hyötyä sarjamurhaaja Buffalo Billin kiinnisaamisessa. Clarice tarttuu tehtävään ja onnistuu herättämään tohtori Lecterin mielenkiinnon ja saamaan hänet kertomaan omat tietonsa ja näkemyksensä. Tietyin ehdoin. Näin ollen Clarice löytää itsensä vaihtamassa omia henkilökohtaisia asioitaan Lecterin arvoituksellisiin vihjeisiin Buffalo Billistä.

''Quid pro quo Clarice'', niin kuin elokuvan tunnetussa kohtauksessa sanotaan.

Punaiseen lohikäärmeeseen verrattuna Uhrilampaissa Hannibal Lecter esiintyi enemmän, josta olin enemmän kuin tohkeissani. Hannibal Lecterissä on sitä pelottavaa ja kamalaa karismaa sekä taiteellisuutta, ettei tiedä miten päin olisi tai miten tuntisi. Thomas Harris on luonut todella nerokkaan ja vaikuttavan hahmon, joka sattuu nyt olemaan kannibaali ja sarjamurhaaja.

Olen aina pitänyt poliisisarjoista ja mitä vaikea selkoisempi, arvoituksellisempi ja yllättävämpi rikollinen sitä innostuneemmaksi muutun. Sama pätee oikeastaan muihinkin hahmoihin niin kirjoissa kuin elokuvissa. Ja nyt dekkareita luettuani ja vuoden sosiaali- ja terveysalan koulua käyneenä olen huomannut kiinnostukseni psykologiaa kohtaan. Lukiossa lakitiedon kurssi kiinnosti ja siinä erityisesti rikosoikeus. Ehkä nämä selittävät jo paljon aiemmin sanottua.

Uhrilampaat -elokuva ja etenkin Starlingia näyttelevä Jodie Foster toi hahmon vahvan persoonallisuuden ja tunteet hienosti esille, mutta kirja täydensi kivasti käsitystäni hänestä kuin myös Buffalo Billistä ja tämän taustoista. Claricen ja tohtori Lecterin välille muodostunut outo suhde oli takuulla kirjan parasta antia eikä kauhua sekä painajaisia herättävä, aikailematon ja kauniskin kerronta tullut kaukana perässä. Tämän kirjan lukee hetkessä, herättivät sen tapahtumat pelottavia kuvia mielessä tai ei.
Ehdottomasti tähän asti yksi parhaimmista rikoskirjoista joita olen lukenut ja oikeastaan kolmas rikoskirja, joka saa paikan suosikkikirjojeni joukosta. Hyvällä ja luottavaisella mielellä aion tarttua Hannibaliin, mikä jatkaa Clarice Starlingin ja tietystin itse Hannibal Lecterin matkassa. Harmittavasti se on jäänyt myös viimeiseksi, sillä Harris ei ole kirjoittanut heille enempää jatko-osia. Harris on kuitenkin vienut lukijat Lecterin menneisyyteen kirjassa Nuori Hannibal, jota odotan kyllä jännittäen. Elokuvana se oli huono..

Elokuvaversio Uhrilampaista näkyi keskiviikkona Hero -kanavalla ja olihan minun se silloin pakko katsoa. Hyi olkoon kun se kohtaus Baltimoren mielisairaalassa, jossa Anthony Hopkins näyttäytyy ensimmäistä kertaa Hannibal Lecterinä pistää edelleen koko kehon lukkoon ja saa aikaan jatkuvia puistatuksia.

★ ★ ★ ★
Sivuja: 350
Suomentanut: Hanna-Liisa Timonen
Kustantaja: Gummerus (1989)
Alkuperäinen teos: The Silence of the Lambs (1988) 
Kirjankansibingo: Eläin 

 

tiistai 4. elokuuta 2015

Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa

Yksityisetsivä Arianna de Bellis saa toimeksiannon parlamentaarikko Anna Lucarellilta, joka epäilee sisarpuolensa olevan vaarassa. Kun Laura löytyy kuolleena, Arianna potee syyllisyyttä ja alkaa selvittää tapausta, vaikka Lucarelli kieltää. Laura oli sisarensa vastakohta: hymyilevä ja herkkä assyriologian professori. Hän oli myös ympäristöaktivisti ja kuului Italian ja Ranskan välistä luotijunaratatunnelia vastustavaan liikkeeseen.

Puhuttaessaan Lauran kollegoita Assyriologian laitoksella Arianna huomaa pian tiiviin yhteisön jännitteet. Pinnan alla hiertävät kateus, kostonhimo ja salatut halut. Selvittäessään Lauran yhteyksiä anarkistipiireihin Arianna pääsee myös pahamaineisen, jalkaansa ontuvan Marcon jäljille. Arianna huomaa joutuneensa keskelle vaarallista tapahtumaketjua, sillä kovilla panoksilla pelaava Marco suunnittelee jotain arvaamatonta.

Lukujumi piti minua otteessaan kesäkuun ajan ja olen hiljattain pääsyt takaisin vaihtiin. Kuitenkaan sen suurempaa kehua ei voi sanoa tilanteestani kirjoittamisen suhteen täällä blogissa, sillä kirjoittaminen on jumittanut kahta kauheammin. Not cool. Olen  sen lisäksi 38.. vai 39 kirjaa jäljessä Goodreadsin haasteesta, mikä naurattaa ja hävettää. Not cool at all! Taisin arvioida vähän mönkään suorituskykyni... Ei auta kuin muuttaa taktiikkaa.

Mielestäni ensimmäiseen kirjaan (Kuolema sypressin varjossa) verrattuna Vala on vienyt tarinaansa minua miellyttävään ja jännittävään suuntaan. Ariannan mysteeri sai kirjan myötä enemmän väriä ja se on suuntaamassa kohti kutkuttavaa totuutta ja alan olla käydä malttamattomaksi, koska kyseessä äärettömän mielenkiintoinen tilanne.

Myös Ariannan ja Bartolomeon suhde syvenee, mutta miehellä on salaisuus, josta hän haluaa puhua ennen kuin suhde etenee pitemälle. Minusta näiden kahden suhde on toteutettu ihan hyvin. Suhde ei ollut paljon esillä kirjan aikana, mutta niinä lyhyinä hetkinä kemiat kohtasivat ja kipinät lensivät kivasti. Ei liikaa eikä liian vähän. Bartolomeo kertoi lopulta salaisuutensa, mutta en oikein tiedä oliko siinä kaikki. Olisi tietenkin jännittävää, mikäli mies osoittautuisi vieläkin salaperäisemmäksi, mutta toisaalta salaisuuksia löytyy yltä kyllin Ariannan puolelta, joten mitäpä sitä lisäämään toista ja huonossa tapauksessa turhaa salaisuuksien verkkoa.

Ariannan etsivän seikkailut eivät ole kovin toiminnan täytteisiä eikä kerronta ole niin tiivistunnelmaista, mutta siitä huolimatta Vala on onnistunut tarjoamaan toimivan ja viihdyttävän dekkarin. Nimettömän syyllisen ajatukset toivat mukaan pientä psykologista jännitettä, mikä oli hyvä  lisä eikä sen ansiosta kirja jäänyt kovin pehmoksi.

Hyvää ja kevyttä viihdettä, etenkin kesän lämpimille päiville! Kolmas osa, Villa Sibyllan kirous onkin jo luettu, sillä tämä osa loppui sellaiseen kohtaan, että oli mahdotonta olla lukematta sen pari ensimmäistä kappaletta kunnes lopulta koko kirja oli pakko lukea nopeasti. Siitä lisää myöhemmin!

★ ★ ★
Sivuja: 350
Kustantaja: Gummerus (2013)
Kirjankansibingo: Rakennus

maanantai 3. elokuuta 2015

Kolmen kirjan haaste

Hiljaisuus on vallinnut Kirjamaailmassa jo jonkin aikaa.. En ole muiden tekemisieni rinnalla ehtinyt enkä jaksanut kirjoittaa isompia mietteitä lukemistani kirjoista vaan olen ns mennyt helpomman kautta ja raapustanut jotain pientä Goodreadsiin. Lukujumi on sentään hellittänyt ja olen kivasti kirjoja lukenut. Täytyy skarpata kirjoittamisen osalta.

Rikon nyt viiden viikon hiljaisuuden pienellä haasteella, jonka minulle lähettivät Nina Mari (Tarinoiden syvyydet -blogista) ja Heidi P. (Dysphoria -blogista). Kiitos! Tarkoituksena on mainita kolme blogiaikana lukemaa kirjaa, jotka haluaisi lukea uudelleen. Olenkin kesän aikana tehnyt vähän samankaltaisen postauksen, mutta koska en ole tässä kyseisessä postauksessa mainitsemia kirjoja lukenut blogiaikanani, joten ne eivät tähän haasteeseen sovellu. Ei siis hätää Heidi P, pystyn vastaamaan haasteeseen! 

Kolme nimeä ponnahti minulle oitis mieleen, kun aloin miettimään asiaa. Olen näistä teoksista puhunut blogissani kenties eniten ja ne kuuluvat myös suosikkikirjojeni joukkoon. Alkavatko nimet hahmottua? Kyseessä on tietysti Diana Gabaldonin ihana Matkantekijä -sarja, joista olen kolme ensimmäistä ehtinyt lukea ja jotka mieluusti lukisin uudelleen. Menen kuitenkin melko samalla linjalla kuin Nina Mari eli en valitse näitä kolmea, koska olen ne jo lukenut enemmän kuin kerran alusta loppuun sekä osittain parhaista paloista nauttien. Ja tulen muutenkin sukeltamaan tarinan pariin jatkossa, joten minun on hyvä valita kolme muuta kirjaa.

Mietittyäni toista kertaa nämä nimet ponnahtivat mieleeni:

Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo

Tuulen varjo hurmasi viime vuonna kovasti ja haluaisin kokea tarinan uudelleen ja saada itseni tarttumaan sitä kautta sen jatko-osaan Enkelipeliin. Se on on ollut aikeenani jo pitkään, mutta tähän täytyy heittää se 'kiinnostus muihin kirjoihin' -kortti.




Bram Stoker: Dracula

Dracula oli ensimmäisiä kauhukirjoja, joita olen eläissäni lukenut ja harmikseni totesin, ettei se hurmannut minua ihan niin kuin olisin toivonut. Kuitenkin lupasin itselleni että joku päivä tarttuisin kirjaan uudelleen ottaakseni samalla selvää, mahtoiko silloinen ajankohta olla huono Draculalle, mikä vaikutti lukukokemukseeni. Annoin Draculalle kolme tähteä, eikä se huono ole, mutta kuvittelin kumartavani tälle kauhuklassikolle hitusen enemmän.


Deborah Harkness: Lumottu

Ja sitten kolmantena olisi Lumottu, jonka fantasiamaailman noitineen, vampyyreineen, demoneineen ja historioineen haluan painaa mieleeni toisen kerran. Olen kyllä selaillut kirjaa ensimmäisen lukukerran jälkeen, mutta alusta loppuun en. Lumottu yllätti minut niin positiivisesti, että se päätyi suoraa tietä omien suosikkieni joukkoon.



Haaste on varmasti lähetetty jo niin monelle, etten osaa lähettää haastetta eteenpäin joillekin tietyille. Niinpä lähetän haasteen kaikille niille, jotka eivät ole haastetta vielä saaneet :D