lauantai 27. kesäkuuta 2015

N.K. Jemisin: The Hundred Thousand Kingdoms

Yeine Darr is an outcast from the barbarian north. But when her mother dies under mysterious circumstances, she is summoned to the majestic city of Sky. There, to her shock, Yeine is named an heiress to the king. But the throne of the Hundred Thousand Kingdoms is not easily won, and Yeine is thrust into a vicious power struggle with a pair of cousins she never knew she had. As she fights for her life, she draws ever closer to the secrets of her mother's death and her family's bloody history. But it's not just mortals who have secrets worth hiding and Yeine will learn how perilous the world can be when love and hate - and gods and mortals - are bound inseparably.

Tämä kirja sattumalta päätyi mukaani kun ennen kirjastosta lähtöä halusin katsoa palautettujen kirjojen hyllykköä ja englanninkielisten teosten seassa N.K. Jemisinin The Hundred Thousand Kingdoms nappasi huomioni. Puhe jumalista fantasian ja sci-fin yhteisvoimin riittikin syyksi ottaa kirja luettavaksi. Kirjan kansi houkutteli myös tälle tutustumisretkelle. Mutta. Kirja ajautui ajan kuluessa aina kirjapinoni pohjalle ja unohtui sinne. Huomattuani pehmeän pokkarin uudelleen myös lukeminen alkoi uudelleen ja ihan alusta. En päässyt vieläkään pitkälle eikä siksi, että kirja olisi ollut huono. Kirjapinosta löytyi vain se toinen ja mielekkäämpi.

Taas kului aikaa ja seuraavalla kerralla kirjan huomattuani päätin keskittyä ihan kunnolla tähän eeppiseltä fantasialta kuulostavaan teokseen ja saada tämä ärsyttävä tilanne päätökseen. Ja onneksi minä tein niin. Minä nimittäin pidin tästä. Yllättävän paljon.

Jemisinin kerronta veti minua niiden muutamien sivujen, joihin en malttanut aiemmin edetä, jälkeen puoleensa kuin magneetti. Tarina liikkui eteenpäin hyvässä, jännittävässä ja hyvin odottamattomassa rytmissä ja jumalten maailma ja sen salaisuudet kiehtoivat koko ajan enemmän. Tarina siis kertoo Yeine Darrista, joka kutsutaan odottamatta Skyn kaupunkiin ja pian hän löytää itsensä taistelemassa kuninkaan perittäjären paikasta. Poliittinen kamppailu tuo mukanaan kysymyksiä menneisyydestä, joihin Yeine tahtoo saada vastaukset saamistaan varoituksista huolimatta.

Mytologinen maailma oli kiinnostava ja Jemisin on osannut kuvailla sitä kauniisti. Jumalten sotainen historia ja sen linkittyminen tarinan nykyaikaan oli mielestäni hyvin toteutettu. Kiinnitin kerrontaan normaalia enemmän huomiota, sillä se välillä hyppäs johonkin huomioon, esim. Yeinen elämästä, mikä teki kerronnasta hyvällä tapaa hieman erikoisen.  Kiinnostus pysyikin yllä osittaisista eikä niin arvattavista paljastuksista.

Toimintarikas The Hundred Thousand Kingdoms ei ollut, mutta mielestäni tähän sopi paremmin maaginen ja rauhallinen, mutta hyvin intensiivinen tunnelma. Omalla kohdallani tarina tuntui myös todella raikkaalta ja uniikilta muihin fantasiakirjoihin verrattuna, joita olen vasta lukenut. Romantiikka oli osana tarinaa, mutta enemmän siinä sivussa kuin tarinan keskipistessä ja Jemesin onnistui välttämään tietyt tyypilliset ja ennalta-arvattavat fantasian a girl meets a boy -romanssit. Puhumattakaan insta-lovesta... Nina Mari, tulet aina mieleeni tästä sanasta :'D

Hahmot olivat erikoisia omalla tavallaan ja suosikeiksini nousivat todella (ääh iih) suloinen Sieh, kaksi persoonaa omaava ja arvaamaton Nanadoth sekä itse sankaritar Yeine. Sieh hurmasi pikkuveljen tavoin läheisyyttä hakevana ja kiusoittelevana veijarina. Yksi kolmesta jumalasta, yön jumala Nanadoth oli hyvn mielenkiintoinen ja välillä hämmentäväkin hahmo vaihtelevine persoonineen. Mutta tämä hyvä paha juttu toimi.

Tarinan päähenkilö Yeine Darr tilanteeseensa nähden oli hieno hahmo. Hän ei esittänyt rohkeampaa kuin oli eikä ärsyttänyt valittamalla vaan realistisesti paniikin jälkeen (kuka tuntemattoman keskelle sysäytetty ja ilman muita vaihtoehtoja ei tuntisi paniikkia?) ja ihailtavan hahmon tavoin hän lähti selvittämään keinoja selviytyäkseen kamppailusta serkkujaan vastaan. Kehenkään hahmoon ei ollut luottamista, mikä teki lukuhetkistä viimeisille sivuille asti kivan jännittyneen ja salamyhkäisen. Tykkäsin myös näistä erikoisista nimistä. Erikoiset nimet ovat oikeastaan aina kiehtoneet minua.

Kesän kirjoihini tuli tämän hyvän lukukokemuksen kautta yksi kirja lisää: Inheritence -sarjan toinen osa The Broken Kingdoms! The Hundred Thousand Kingdoms löytyisi CDONista alle kympillä. Hmm. Koko trilogia puolestaan parilla kympillä. Hmmmm.

★ ★ ★ ★
Sivuja: 427
Kustantaja: Orbit (2010)
Ei ole suomennettu 
Kirjankansibingo: Keltainen

 

torstai 25. kesäkuuta 2015

Mitä kuuluu?

Eipä ole tullut kirjoiteltua blogiin vähään aikaan mitään, joten ajattelin kertoa vähän kuulumisia. Ja hyväähän sitä kuuluu, kesäloma on alkanut kivasti. Olen ehtinyt rentoutua saunassa, syödä reilusti mansikoita, viettää aikaa ystävien kanssa ja nauttia raikkaista sadepäivistä vanhempieni luona. Hellepäiviä vielä odottelen. Juhannus oli rauhallinen. Vietin sen vanhempieni luona ja löysin itseni puutarhatöistä. Istutin kukkia, leikkasin nurmikkoa ja nypin myös nurmikon peittäneitä auringonkukkia juurineen. En olisi uskonut kuinka virkistävää ja hauskaa se oli, vaikka sääsket eivät jättäneet rauhaan ja auringonkukkia tuntui olevan tuhansittain! Katsoimme myös yhdessä elokuvan, mikä oli American Sniper.

Entä mitää kuuluu kirjamaailmaan? Sain luettua vanhempieni luona Taru sormusten herrasta vähän matkaa loikoillen terassilla viltin sisällä muutamina viileinä sadepäivinä. Aloitin Hugh Howeyn Siirroksen myös hiljattain. Muuten on olen jäänyt aika pahasti jälkeen lukusuunnitelmistani. Lukeminen jumittaa kuin myös kirjoittaminen. Paljon on kirjoja luettavana ja ajatuksianikin olisi kerrottavana muutamasta lukemastani kirjasta, mutta en vain saa mitään järkevästi ulos. Niinpä olen kuluttanut aikaani elokuvien sekä tv-sarjojen parissa, yrittäen samalla saada jotain tolkkua tähän touhuun.

Katsottua on tullut etenkin monia sarjoja, niin uusia kuin vanhoja suosikkejani. Vanhoista suosikeistani aikaa kului NCIS:n parissa. Halusin palata hauskojen ja omaperäisten rikostutkijoiden Gibbsin, Anthonyn, McGeen, Zivan, Abbyn ja Duckin matkaan. He saavat rikostutkimusten näyttämään todella hauskalta! Todella hyvä paketti draamaa ja huumoria. Muutamia ikimuistoisia jaksoja olen katsonut myös Prison Breakista ja Kirjaneidon koukuttua Supernaturaliin, halusin palata takaisin myös tämän sarjan parhaimpiin paloihin :D


<3
Uusimpia jaksoja olen puolestaan katsonut sarjoista kuten Hannibal, Wayward Pines, Daredevil ja Penny Dreadful, joista Wayward Pines on uusin tuttavuuteni. Minun oli tarkoitus lukea kirja ensin, mutta sarjaa mainostettiin ja kehuttiin niin paljon etten kestänyt enää odottaa. Mielenkiintoinen sarja tosiaankin näin muutaman jakson jälkeen. Hannibal löi ällikällä heti ensimmäisellä kaudella (2013) ja olen seurannut sarjaa siitä lähtien. Penny Dreadfulia ja Daredeviliä olen seurannut myös ahkerasti viime viikkojen aikana ja yhtä koukuttavia sarjoja nämäkin.

Ja näitä nimiä katsoessani huomasin, että kaikista löytyy samoja ominaisuuksia, mitkä ovat yleistyneet niin sarjoissa kuin elokuvissa. Ja puhun nyt raakuudesta, synkästä tunnelmasta sekä pahuudesta. Mikähän niissä oikein viehättää? Kuitenkin todella hyviä sarjoja kaikki neljä. Yllätyksellisiä, laadukkaita, hyvin näyteltyjä ja monella tapaa jännittäviä ja pelottavia, suosittelen! Uskallan kuitenkin väittää, että herkimmille katsojille Hannibal ei välttämättä sovi. Aihe sarjassa tosiaan on aika kammottava.

Pelottava jakso tämä.. (2. tuotantokausi, jakso 4)
Game of Thronesin 5. kauden, Outlanderin 1. kauden sekä Sherlockin 3. kauden katsoin aika vasta loppuun ja voi pirskatti kun en malta odottaa jatkoa kaikista! Game of Thrones loppui jälleen epäreilusti, järkyttävästi ja jännittävästi. Outlanderin viimeiset jaksot olivat myös todella todella synkkiä ja niitä minun oli vaikea katsoa. Kirjan lukeneena olin tietysti varautunut tulevaan, mutta totta puhuen se järkytti odotettua enemmän. Kokonaisuudessaan kuitenkin mielettömän upea sarja! Sherlockin kolmas kausi loppui yhtä hienosti ja arvaamattomasti kuin aiemmat kaudet. Odotus käy todella haasteelliseksi kun Sherlockin seuraavaa kautta saa odottaa parikin vuotta näyttelijöiden kiireiden aikataulujen vuoksi.

Mielenkiintoista on ollut huomata, etten ole ollut ainoa tämän dilemman kanssa :D Kyllä tämä kuitenkin tästä laantuu, vaikka komeita miehiä ja lahjakkaita näyttelijöitä katselisi mielin määrin.

omg
Kuhan saan aivoni toimintakuntoon ja runosuonen mahdollisesti sykkimään, aion viilata postaukseni kuntoon. Ajatuksiani on tulossa siis N.K. Jemisinin The Hundred Thousand Kingdomsista sekä Vera Valan Kosto ikuisessa kaupungissa -kirjasta.

Nyt kuitenkin lähden vähäksi aikaa Siirroksen vietäväksi. Ciao!

P.S. Miten teidän kesä on mennyt?

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Uusintaa kaipaavat kirjat sekä lukusuunnitelmia kesäksi!

Goodreadsia sekä omaa luetut -listaani selatessani eräät kirjat saivat minut innostumaan lukemaan ne uudelleen. Joistain kirjoista en muista paljoa ja niinpä omat mieliteet niistä ovat vähän epäselviä, jonka takia ne sitten valitsin. Haen samalla suuntaa jatkanko jonkin tietyn sarjan parissa vai en. Sitten tulevat ne kirjat, jotka on vain pakko kokea uudelleen. En ole asettanut mitään aikarajaa uusinnoille, luen ne sitten kun hyvä väli sattuu niiden kohdalle. Tässäpä ne olisivat pienellä selonteolla:


J.K. Rowling: Harry Potterit

Tapahtumien muistelussa ei ole ongelmaa, muistan ne oikein hyvin eikä minulla ole epäilystäkään siitä ettenkö olisi pitänyt kirjoista yhdessä ja erikseen, silloin kun ne luin ensimmäistä kertaa. Tuskin se tulee muuttumaan. Haluan vain kokea tämän hienon seikkailun Tylypahkassa ihanien hahmojen seurassa alusta loppuun ja hullaantua uudelleen ja ehkä jopa jakaa kirjoista hieman ajatuksia tänne blogiin. Tarvitaanko sen kummempaa syytä?

 
Cassandra Clare: Varjojen kaupungit

Varjojen kaupungit on sarja, josta muistan kohtalaisesti ja minulle on jäänyt sellainen ihan ok -kuva sarjasta. Kaksi ensimmäistä osaa muistellen, ne eivät erityisesti nousseet kovin suureen suosiooni, mutta kolmas osa Lasikaupunki yllätti positiivisesti. Sen jälkeen en ole kuitenkaan tarttunut muihin osiin, koska kiinnostusta ei ole riittänyt. Nyt mielenkiintoni etenkin viimeisiin osiin on herännyt ja siksi päätin aloittaa sarjan ihan alusta, jotta pysyisin kärryillä neljännen osan kohdalla. Tietysti samalla selviää jaksanko viimeiseen kirjaan asti.


Laini Taylor: Karou, savun tytär

Tästä kirjasta minulla ei ole melkeinpä yhtään muistikuvaa. En muista pidinkö siitä vai en ja tarinakin on aikalailla hukassa. Hatara muistikuva minulla on siitä, että kirjassa esiintyi erikoisia olentoja/hirviöitä ja kirjan maailman muistan olleen yhtälailla erikoinen. Karou, savun tytär on Karou -trilogian ensimmäinen osa ja luen kirjan uudelleen, koska haluan tietää perinpohjaisesti mitä kirja tarjosikaan, jonka mukaan sitten tiedän päättää jatko-osan, Aika taistelun ja tähtivalon, suhteen mitä teen.


Veronica Rossi: Paljaan taivaan alla -trilogia

Tästä sarjasta minulla on lukematta viimeinen osa Yhä sininen taivas, mutta haluan lukea kaksi aiempaa osaa uudelleen, koska muistan pitäneeni niistä niin paljon. Kokonaisuudessaan tarina oli niin jännittävä, yllätyksellinen ja erilainen, joita olin silloin vuosia sitten vielä lukenut ja siksi ihastuin sarjaan täysin. Nyt haluan muistella sarjaa lukemalla 1 ja 2 osan uudelleen, josta minun on sitten erittäin hyvä siirtyä kolmanteen osaan. Jännittää jo nyt miten sarja päättyy!



Sitten vähän omista suunnitelmistani kesälle!

Kesä on vihdoin ja viimein alkanut, vaikka saisivat lämpötilat lähestyä jo hellelukemiin. Jatkuvaa tuulta ja sadetta on kestetty jo tarpeeksi! Kesääni kuuluvat tietysti ulkona oleskeleminen, torilla kuljeskeleminen, auringon palvominen niin rannalla kuin puistoissakin, lentopallon pelaaminen sekä ehdottomasti mansikoiden ja hyvien grilliruokien syöminen. Turha unohtaa lukemista, joten kirjat kuuluvat myös kesääni. Mitäpä kesä olisi ilman kirjoja? Ei yhtä antoisaa sanon minä.

Elikkäs, tällä hetkellä kirjojen maailmassa kulutan eniten aikaani J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -kirjaan, koska se vain on niin täydellinen. Muuta tähän ei tarvitse lisätä. Vähän väliä toki kurkkaan muitakin luettavana olevia kirjoja (joista lisää kohta), mutta en tahdo olla kauaa erossa tästä ihanasta tarinasta. Toiseksi olen kiinnittynyt N.K. Jemisinin The Hundred Thousand Kingdomsiin, joka osasi yllättää minut positiivisesti hitaan aloituksen jälkeen. Jemisinin kerronta vetää puoleensa  ja kirjailijan luoma jumalten maailma kiehtoo minua odotettua enemmän.


Kesäksi minulla on ainakin yksi iso lukuprosessi tuloillaan, jonka minulle tarjoaa George R.R. Martinin eeppinen Valtaistuinpeli. Se on ollut jo keväästä asti prosessin alla, mutta kesähän on mukaavaa aikaa kun juuri sitä aikaa on enemmän. Odotankin jo innolla ja jännittäen päästä peliin mukaan kirjankin kautta. Siinä onkin sivuja kerrakseen ja minusta tuntuu, että saatan lukea kirjaa vielä syksylläkin, ellen lukittaudu asuntooni päiviksi tuijottaen vain tätä kirjaa. Sitten minulla on parhaillaan Dan Brownin jännäreitä kesken, joiden kanssa olen ollut hyvin hyvin hidas. Lukeminen ei vain luista Da Vinci -koodi ja Enkelit ja demonit -kirjojen kohdalla. Luotan kuitenkin siihen, että Vera Valan Kosto ikuisessa kaupungissa sekä Thomas Harrisin Uhrilampaat nostaisivat kiinnostukseni Brownin mysteereihin paremmin kesän aikana. 

Sitten on eräs kirja, joka on pomppinut toistamiseen kirjahyllystä yöpöydälle ja takaisin. Se on pyörinyt käsissänikin jo hirvittävän kauan, koska en ole uskaltanut sitä aloittaa. Kyseessä on Hugh Howeyn Siirros. Goodreadsissakin olen jo kertonut pelkääväni mahdollista pettymyksen tunnetta, jonka kirja voi antaa niin mahtavan kirjan kuin Siilon jälkeen. Minun täytyy vain heittää ennakkoluulot syrjään ja antaa mennä.

Kirjastolainojakin on kirjapinossa kaksi, joita ovat Danielle Trussonin Enkelikaupunki sekä Diana Wynne Jonesin Leijuva linna. Kaipaan Valtaistuinpelin rinnalle vähän kevyempääkin fantasiaa, joita nämä kaksi kirjaa saavat minulle sitä tarjoja. Ja täytyy sanoa, että hämmästyin nähdessäni kuinka ohut Enkelikaupunki on Enkelioppiin verrattuna. Englanninkieltä ja varmasti hyytävän karmaisevia ja mahtavia lukuhetkiä tarjoavat minulle Susan Een Angelfall sekä Neal Shustermanin Unwind, joiden lukemista odotan todella paljon. Unwindia saan kuitenkin vielä odottaa heinäkuuhun, sillä kirja on sinne asti lainassa.


Eipä ole kirjoista ainakaan puute. Näillä kirjoilla aion viettää oman kesäni muiden tekemisien rinnalla ja hetkeäkään epäröimättä odotan kaikista eniten Unwindin lukemista. Lukuisat lukijat ovat kehuneet kirjaa niin paljon ja uskon 100% että ylistys on ollut ansaittua. Tsaijaijai en malta odottaa!

Minkä kirjan lukemista sinä odotat ja jännität kesällä eniten?

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Gene Wolfe: Kiduttajan varjo

Niin kaukaisessa tulevaisuudessa, että se vaikuttaa aikoja sitten unohdetulta menneeltä, kiduttajan oppipoika Severian syyllistyy anteeksiantamattomaan rikokseen: hän rakastuu uhriinsa. Rangaistukseksi hänet karkotetaan syrjäseudulle, missä hänen on määrä työskennellä pyövelinä. Hän jättää Nessuksen, Ikuisen kaupungin, jossa kuoleva aurinko värjää kadut punaisiksi ja rapistuneet avaruusalukset kohoavat linnoituksen torneina, ja aloittaa matkan kohti kaukaista Traakiaa.

Kiduttajan varjo aloittaa Gene Wolfen arvostetun ja monin kerroin palkitun Uuden auringon kirja -sarjan. Teos on allegorisen tarinankerronnan taidonnäyte ja tieteiskirjallisuuden kiistaton klassikko.

Niin kauan kun olen lukenut kirjoja ja niin hyvin kuin muistan, olen vain ja ainoastaan lopettanut yhden kirjan lukemisen kesken kaiken ja se oli Veera Laitisen Surunsyöjät. Kerron tämän siksi, koska Gene Wolfen Kiduttajan varjosta meinasi tulla numero 2 tässä kategoriassa. 

Aloitin  Kiduttajan varjon lukemisen keväällä, päiviä kului ja kirjalainan eräpäivä alkoi lähestyä enkä ollut päässyt edes 100 sivuun. Minä yritin sinnitellä eteenpäin, mutta sivut eivät saaneet minua innostumaan jatkamisesta. Minun on pitänyt jakaa vähän huonon puoleiset ajatukset tästä kirjasta jo aikaa sitten, mutta minua jäi häiritsemään ajatus, etten saanut luettua ''allegorisen tarinankerronnan taidonnäytettä ja tieteiskirjallisuuden kiistatonta klassikkoa'' loppuun. En halunnut antaa tylsän kirjan leimaa vain 70 sivun jälkeen. Kyllä tämä vielä iskee, ajattelin. Lämpenen vain hitaasti.

No, pienen tauon jälkeen jatkoin kirjan parissa ja sain sentään kirjan luettua sillä kertaa loppuun, mutta en aiempaa innokkaammin. Allegorinen eli vertauskuvallinen kerronta ei purrut vieläkään, tarina kulki eteenpäin hassun ja ehkä vähän ärsyttävänkin nopeasti jäämättä syventymään asioihin, jotka minusta vaikuttivat sentään sen arvoisilta. Näitä olivat esimerkiksi kiduttajat ja heidän toimintasa. Tai ehkä en vain saanut niistä tarpeeksi Wolfen antamilla vertauskuvilla, ehkä tarvitsin suoraa puhetta filosofisten pohdintojen sijaan. 

Teksti oli osittain kaunista ja paikkojen kuvailu oli nautinnollista sekä mielikuvituksellista. Päähenkilön Severianin matkaa karkoituksen myötä ja hänen aikuistumista oli välillä huvittavaa seurata, mutta siihen jäivätkin kirjan hyvät puolet. Sitten mieleeni ponnahti lukukokemukseni Paolo Coelhon kirjasta Alkemisti. Miksi pidin siitä enemmän kuin tästä? Siinä jos missään muussa kirjassa oli pohdintoja pohdintojen perään. Syy on varmasti siinä, että osasin odottaa sekä varautua sen sisältöön ja sen lisäksi Alkemisti oli huomattavasti lyhyempi sivumäärissä eikä se päässyt siksi turhauttamaan.

Kiduttajan varjosta ei tullut suuri pettymys, koska minulla ei ollut niin suuret odotukset kirjaa kohtaan huolimatta takakannen antamasta ylistyksestä. Se ja erityisesti sana ''klassikko'' onnistuivat vain herättämään mielenkiinntoni tuolloin. Severianin tarina jäi kesken ja se jatkuu Sovinnontekijän kynnessä. ja tämän lukukokemuksen jälkeen tulin siihen tulokseen etten aion yrittää lukea jatko-osia. Kiduttajan varjo laskettuna mukaan sarjassa on yhteensä 5 osaa. Ihan harmittaa kun kannetkin ovat niin hienoja.

★ ★
Sivuja: 389
Suomentaja: Johanna Vainikainen-Uusitalo
Kustantaja: Gummerus (2012)
Alkuperäinen teos: The Shadow of the Torturer (1980)
Kirjankansibingo: Värikäs
Kirjastosta 

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Lilith Saintcrow: Night Shift

Jill Kismet. Dealer in Dark Things. Spiritual Exterminator. Demon Slayer.

Not everyone can take on the things that go bump in the night.

Not everyone tries.

But Jill Kismet is not just anyone.

She's a Hunter, trained by the best - and in over her head.

Welcome to the night shift...

 
Osallistuin Nina Marin järjestämään synttäriarvontaan tämän vuoden alussa ja kivaksi yllätyksekseni olin yksi voittajista! Sain valita Nina Marin kokoamasta kirjapinosta yhden kirjan ja silmäni osuivat Lilith Saintcrowin Night Shiftiin, joka aloittaa kuusiosaisen Jill Kismet -nimisen urbaanifantasiasarjan. Ja niinpä minä valitsin sen.

Night Shift alkoi heti räjähtäen. Ensimmäiset sivut olivat täynnä toimintaa sekä synkkää ja mystistä tunnelmaa eikä mitään jääty selittelemään vaan meno sen kuin jatkui. Murhatapaukset New Yorkissa herättivät uteliaisuutta eikä aikaakaan kun tapahtumat veivät syvemmälle yliluonnollisten asioiden pariin ja lisää kysymyksiä ponnahti mieleen. Erityisesti päähenkilön Jill Kismetin ajatuksissa kulkeva Mikhail sekä arpi Jillin kädessä saivat minut vaatimaan enemmän tietoa. Ei auttanut kun lukea eteenpäin.

Edesmenneen opettajansa Mikhailin kouluttamana Jill ottaa tehtäväkseen selvittää kuka hänen kaupunkiaan (niin kuin hän asiaa kuvasi) turmelee ja erikoisten kykyjensä ansiosta hän aikoo kostaa heidän kuolemansa metsästämällä demonit (hellbreed) käsiinsä. Nainen ei ole kuitenkaan niin iloinen kyvyistään, sillä se vaatii aina kuukausittain tapaamisen inhoamansa demonin Periclesin kanssa. Tapaamiseen kätkeytyy heidän kahden välinen sopimus

Sankaritar Jill Kismet vaikutti heti alkuun sellaiselta hahmolta josta voisin pitää ja kyllä hänestä huokui kickass -meininki loppuun asti. Jill osasi pitää puolensa hienosti, hän oli räväkkä suustaan, mutta tajusi tilanteen päälle olla asiallisemmin. Jillin herkäksi kohdaksi paljastui hänen opettajansa kuolema ja jaksoi hän sitä tiheään tahtiin myös ajatella ja kertoa itselleen olla ajattelemasta sitä. Ja siinä oli yksi asia, mikä sai minut pyörittelemään silmiäni kerran ja toisenkin.

Jill seuraa poliisitutkintaa poliisiystäviensä kanssa ja hän saa apua myös ihmissusi ystäviltään. Itsenäisenä toimijana hän ei ilahtu kun joutuu kaiken muun touhun lisäksi Saul Dustcirclen vahtimaksi. Aluksi vastahakoinen Jill kuitenkin tajuaa, että ihmissusi osoittautuu hyväksi avuksi murhiin syyllistyneiden demonien kiinnisaamisessa. Saul oli hiljainen ja hyväntahtoinen ihmissusi eikä millään lailla huono lisä tarinaan, mutta hänen ja Jillin välille syntyneet kipinät ja romantiikka laskivat alun räjäyttävää menoa nyyhkytyksillä ja epävarmoilla ajatuksilla. Romantiikka ei ollut huonosti toteutettu, sitä oli vähän, mutta silti Night Shift olisi toiminut yhtä hyvin ja ehkä hitusen paremmin sitä ilman.

Periclesin ja Jillin kohtaamisia olisi puolestaan saanut olla enemmän! Minusta Periclesin pahan kiusoitteleva luonne oli todella viihdyttävää. Tämä vaikutusvaltainen demoni oli karismaattinen ja koska häntä pidettiin melko lailla pimennossa niinä lyhyinä hetkinä jolloin hän esiintyi, kiinnostus häntä kohtaan vain kasvoi. Mielenkiintoisinta oli, ettei hänestä tiennyt istuuko hän täysin pahan satulassa vai onkon pelkästään omien etujensa hakija. Periclesin rooli ei siis ole täysin selvä ensimmäisen osan jälkeen, mutta hänellä on omat juonensa ja motivaationsa pitää Jill hengissä eikä kyseessä oli vain heidän kahden välisen sopimuksen tuoma ilo.
Pericles, Pericles, Pericles...tai Perry, mutta pidän Periclestä nimenä paremmin, mitä sinä oikein juonittelet?
Mikä oli minusta hauskaa ja toisaalta en tiennyt mitä ajatella kun kirjassa esiintyi vivahteita Supernaturalista.  Tai kentien sitä on oleskeltu sarjan parissa liikaa? Höpö höpö! Huomattavia yhtäläisyyksiä olivat yliluonnollisten olentojen metsästys, vahvojen juomien kuten viskin kittaaminen sekä suojeleva asenne ja vahva side autoa kohtaan, joka oli tässäkin tapauksessa Impala. Tosin oranssin värinen.

''Next time I drive.''
I dont think so. ''Dream on. Nobody drives my baby but me.''
(s. 182)

Aivan niin kuin Dean Winchester olisi sanonut.


Night Shift tarjosi todella tapahtuma- ja toimintarikkaan, yllättävän ja tiivistunnelmaisen lukukokemuksen ja minusta demonimaailma ja ''normaalimaailma'' oli sekoitettu hyvin yhteen. Ei ollenkaan huono valinta. Hunter's Prayer on sarjan toinen osa ja olen erittäin kiinnostunut mitä tulee tapahtumaan jatkossa.

Kirjankansibingosta rasti leimataan kohtaan Nainen näin sopivasti Miehen jälkeen.


★½
Sivuja: 323
Kustantaja: Orbit (2008)
Ei ole suomennettu