torstai 26. maaliskuuta 2015

Hullujen päivien kirjaostokset!

Taas on se aika vuodesta kun Stockman täyttyy keltaisesta väristä ja tarjouksista (ihan hyvistä ja naurettavista), jotka saavat tavaratalon tulvimaan ihmisistä aina keskiviikosta sunnuntaihin. Ne ovat Hullut päivät! En ole hulluna Hulluihin päiviin, mutta kerran jos toisen käväisen katsomassa jos sieltä sattuman kautta löytyisi jotain mitä tarvitsen hyvällä hinnalla. Tosin vain muutaman kerran olen löytänyt juuri sellaista mitä ihan oikeasti tarvitsen ja kaikki muu ovat olleet heräteostoksia (teehee), unohtamatta tietenkään herkkuja :p

 
Tänään uskaltauduin kurkkaamaan tämän päivän tarjouksia, mutta minua kiinnostivat eniten Akateemisen kirjakaupan antimet. Ja kuinka ollakaan, mukaani lähti kolme kirjaa; Jo Nesbon Isänsä poika, P.D. Jamesin Valepotilas sekä Jojo Moyesin Ole niin kiltti, älä rakasta häntä. Minua on jo pitkään kiinnostanut Nesbon tuotanto kun Mai Laakso minulle Isänsä poikaa suositteli. Nyt sain kirjan itselleni ja hyvään hintaan (14,90e)! Pokkarit maksoivat kumpikin 3,90e ja yhteensä kirjoihin meni 22,70e. Ei paha ei paha.

Valepotilaasta en ole oikeastaan kuullut tai lukenut minkäänlaisia arvosteluja (kirjailijaltakaan en ole yhtään kirjaa lukenut), mutta kirja keskittyy paljolti lukemaani ammattiin ja uteliaisuus heräsi täyteen mittaan, joten kirja matkaani lähti. Kieltämättä vähän pelottaakin.. Ole niin kiltti, älä rakasta häntä -kirjasta puolestaan kuullut mielipiteitä ja suurimmaksi osaksi palaute oli positiivista. Lukemani mukaan kirja on kevyttä ja helppoa luettavaa ja päätin, että se olisi täydellinen välipala jonkun tiiliskiven (esim. Valtaistuinpelin) aikana. Tai miksi en lukisi sitä jo heti? Katsotaan, tekee mieli lukea niin monta kirjaa kerralla, että oksat pois :D

Ah, kuinka ihanaa on saada lisäystä kirjahyllyyn. Olen taas lähempänä omaa ''pientä'' kirjastoani. Kun pääsen töihin ja muutan isompaan kämppään, aion ehdottomasti väsätä kirjoille kokonaan oman nurkkauksen tai vielä parempaa olisi huone! Ihailen taas mielessäni Kaunotar ja hirviö -animaation kohtausta, jossa hirviö vie Bellen katsomaan kirjoja..

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Kerstin Gier: Smaragdinvihreä

Aikakaudesta toiseen seikkaillut Gwendolyn on aivan maassa. Oliko Gideonin rakkaudentunnustus lainkaan todellinen?

Särkynyttä sydäntä ei ole kuitenkaan aikaa jäädä parantelemaan, sillä sukunsa aikamatkaajageeniä kantavalla Gwenillä on pian aivan uusia huolia. Hänen pitäisi toteuttaa tehtävänsä aikamatkaajana, kun vain tietäisi mikä se on… Saint-Germainin kreivin menneisyydessä punoma verkko kiristyy ovelasti huomattavan paljon myöhemmin, ja niinpä Gwenin ja Gideonin on selvitettävä salaisuus ja syöksyttävä seikkailuihin halki aikojen, olipa rakkaudessa ryppyjä tai ei.

Smaragdinvihreä on jatkoa Safiirinsinelle ja suositun Rakkaus ei katso aikaa -trilogian päätösosa.

Heti alkuun huudahdus: Kerstin Gierin Smaragdinvihreän luki jo yhdessä päivässä! Ajatusten koontiin tosin meni vähän enemmän aikaa.. Mutta oliko kirja niin mukaansatempaava? Kyllä oli. Sen lisäksi teksti oli todella helppolukuista ja sivut suorastaan vilahtivat ohi. En muista aivan kaikkea mitä edellisessä osassa tarkalleen tapahtui (siitä on aikaa kun sen luin), mutta mitä pidemmälle Smaragdinvirheää luin sitä enemmän edellisen osan tapahtumat palautuivat mieleeni.

Ja Safiirinsinistä puheenollen huomasin, etten ole edes kirjoittanut siitä kirjasta mitään tänne, mutta jos lyhyesti jotain niin minun silmissäni kirja nostatti sarjan parempaan valoon. Ensimmäinen osa Rubiininpuna ei suinkaan ollut huono. Pidin koko aikamatkustus ajatuksesta hetimiten, siihen liittyvistä yksityiskohdista ja siitä, kuinka aikamatkaajat puettiin eri aikakausien vaatteisiin. Muuten en löytänyt ensimmäisestä osasta niinkään koukuttavia ominaisuuksia.

Ja kuka nostatti sarjan pisteitä, oli hauskan suorapuheinen ja kaiken kaikkiaan ihastuttava pikku demoni Xemerius! Sen muistan hyvin kuinka hahmo nauratti paljon edellisessä osassa ja oli super mahtavaa kun sama homma jatkui Smaragdinvihreässä. Ai että, pyyhin tiheään tahtiin vetisiä silmiäni tämän pikku veijarin seurassa.

Ja niin, homma jatkuu suorilta siitä, mihin Safiirinsinissä jäätiin; Gwendolyn ei voi käsittää Gideonin yhtäkkistä torjumista. Draama on kuitenkin siirrettävä sivuun, niin vaikealta kun se Gwendolynistä tuntuukin, sillä aikamatkaajan velvollisuus on hoidettava ja salaisuudet selvitettävä. Tapahtumat etenevät hyvällä vauhdilla eikä Gier jäänyt jaarittelemaan turhia. Tylsiä hetkiä ei ollut.

Väliin mahtui koulua käyvien teinien pettymyksiä, valituksia, ihastuksia ja sydänsärkyjä, mutta sen verran huvittavaa tämä kaikki oli, että hymy nousi huulille. Välillä minua kuitenkin vaivasi vollotus menetetystä rakkaudesta (ylipäänsä rakkaudesta), mikä ei ole kestänyt edes kuukautta. Muutama puolustuksen sana kuitenkin; plussaa siitä, että Gwendolyn ja hänen ystävä Leslie eivät esittäneet muuta kuin he oikeasti olivat ja pysyivät omana itsenään loppuun asti. Ja Xemeriuksen letkautuksen tekivät hetkistä niin paljon paremmat!

Gideonin tapaus ei kylläkään kummastuttanut, sillä se oli odotettavissa ja jo nähty. Mitäpä rakastunut (rakastunut ja rakastunut..) poika ei tekisi tyttönsä eteen? Minä kuitenkin innostun enemmän, mikäli kohtaan odottamattomia käänteitä/paljastuksia. Ehkä siksi minua harmitti, että se mysteerisyys, josta nautin kahden aiemman osan kohdalla, ei näkynyt yhtälailla tämän osan kohdalla. Kyllä muutama yllätys heitettiin lopussa kehiin, en kuitenkaan yllättynyt niistä erityisen innokkaasti. Vai onko minussa jokin muuttunut? Hmm..

Smaragdinvihreä ja samalla koko sarja loppui onnellisesti ja minusta prologi oli hellyyttävä. Se jätti minut toivomaan lisää, miettimään ja kuvittelemaan mitä tapahtuisi lopun jälkeen ja mitä hahmoille mahdollisesti mahtaisi kuulua. Ja kokonaisuutta ajatellen, olen tyytyväinen tähän osaan (Safiirinsini kuitenkin kirjoista paras) ja muutamista harmillisista puutoksista ja tyypillisistä puolista huolimatta,  tämä oli viihdyttävä, mukaansatempaava romanttinen teinidraamakomedia. Samaa voi sanoa koko Rakkaus ei katso aikaa -sarjasta. Tämä sarja kannattaa lukea!

Kerstin Gier kirjoittaa tällä hetkellä uutta kirjasarjaansa, mikä on englanniksi nimeltään The Silver Trilogy. Gier jatkaa fantasian parissa ja ensimmäisen osan nimi on Dream a Little Dream, mikä kertoo Liv nimisestä tytöstä, joka näkee outoja unia. Tarina lähtee nähtävästi käyntiin tutulla nuorten kirjojen kaavalla; tyttö muuttaa uuteen kaupunkiin, jossa tyttö kohtaa eriskummallisia asioita. Tässä tapauksessa unien kautta. Tämä uni ajatus kuulostaa  mielenkiintoiselta ja tahdon tietää miten Gier on lähtenyt sitä työstämään. Eli, aion joku päivä sarjaan tutustua. Ehkäpä joku ottaisi sarjan suomennettavaksi. Se olisi hieno homma, vaikkei englanniksi lukeminen ole ongelma.

50 kategoriassa Smaragdinvihreä ottaa paikan kohdasta 37. A book with a color in the title.

★ ★ ★
Sivuja: 485
Suomentaja: Ilona Nykyri
Kustantaja: Gummerus (2014)
Alkuperäinen teos: Smaragdgrün (2010)

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

J.R. Ward: Kateus

Seitsemän kuolemansyntiä. Seitsemän pelastettavaa sielua. Langennut enkeli ja demoni käyvät säälimättömään kamppailuun toisiaan vastaan.

Etsivä Thomas ”Veck” DelVecchio Jr. kasvoi pahuuden varjossa. Sarjamurhaajaisänsä syntejä sovittamaan päätynyt Veck taistelee omaa nousevaa pimeyttään vastaan. Koston ja työnsä välissä tasapainottelevaa etsivää valvomaan on määrätty sisäisen tutkinnan konstaapeli Sophia Reilly. Ammatillinen kiinnostus ja henkilökohtaiset intressit sekoittuvat hyvän ja pahan taistelun kietoutuessa Veckin ja Sophian ympärille. Ikuisen kadotuksen uhatessa kaksikkoa langennut enkeli Jim Heron on heidän ainoa siteensä pelastukseen.

Alkuun oli jännittävä lähtä lukemaan Langenneet enkelit -sarjan kolmatta osaa Kateutta, koska mielestäni edellinen osa Himo loppui sellaiseen kohtaan jota en olisi osannut arvata. Tykkäsin siitä osasta paljon enemmän kuin sarjan aloittaneesta osasta Halusta ja olen lukenutkin, että sarja paranee kirja kirjalta.

Kateus jatkuu odotetusti siitä, mihn edellinen osa Himo jäi ja Jim Heronin on etsittävä seuraava sielu pelastettavaksi. Tällä kertaa kuitenkin kyseisen sielun etsiminen ei tapahdu yhtä helposti kun aiemmin eikä tieto siitä, että Devina pitää Sissyä edelleen vankinaan helpota enkelin oloa pätkääkään.

On kyllä aivan totta, että tarina muuttuu kirja kirjalta todella jännittävämmäksi sekä tiivistunnelmaisemmaksi ja Ward on osannut pitää päätarinan ennalta-arvaamattomana. Hahmoista, tarkemmin Wardin pääpareista ei voisi sanoa kuitenkaan samaa.  Kateuden Thomas ja Sophia eivät tuntuneet minusta kovinkaan erikoisilta (varsinkaan kahden ensimmäisen osan jälkeen) ja heidän toimensa oli niin helposti ennakoitavissa.  Heidän välillään vallitseva (hetkellinen) jännite oli paikoin viihdyttävää, mutta he eivät erottuneet aiemmista hahmoista kuin heidän tarinallaan (tosin tähänkin voisi sanoa, että niissä on paljon yhtäläisyyksiä aiempiin hahmoihin, kuten vaikea menneisyys).

Se mikä puolestaan oli mielenkiintoista, oli Devinan sekä muiden enkelien kuin Heronin (Nigel, Colin, Adrian sekä Eddie) näkökulmasta lukeminen. Devinakin, vaikka oli ärsyttävämpi ja ilkeämpi ja haluan tämän demonin häviötä tuhat kertaa enemmän, toi energiaa lukemiseen.

Kateus tuntui olevan hyvin tunteikas (tunteikkain tähän asti) teos kun eräs käänne yllätti matkan varrella. Käänne yllätti, mutta en ole varma, mitä olen siitä mieltä. Oli se sen verran surullinen. Tämän käänteen lisäksi, Devinan vangitseman tytön Sissyn tilanne toi tunteet pintaan. En kyllä yhtään tiedä miten Sissyn käy, mutta pienellä varauksella luulen että tyttö tulee pelastautumaan loppussa. Mutta miten Jim aikoo sen tehdä on eri juttu. Uskon ja toivon, että Ward keksii jotain yllättävää.

Viimeiset sivut kertoivat myös odottamattoman tiedon seuraavasta pelastettavasta sielusta, jota käydään läpi sarjan neljännessä osassa Hurmassa. Ehkäpä seuraava osa tarjoaa tämän tiedon kanssa jotain erikoista.

Langenneet enkelit -sarja on viihdyttänyt tähän asti, mutta se ei ole hurmannut yhtä paljon kuin Mustan tikarin veljeskunta -sarja. Ja mitkä/ketkä tekevät vampyyrisarjasta ainutlaatuisemman, ovat tietenkin sen (kaikki) hahmot. Enkelisarjaan on ilmestynyt tähän mennessä 5 suomennettua osaa ja 6 osan suomennos ilmestyy huhtikuussa, mikä onkin sarjan viimeinen. Kylläpä alkoi jännittää se, miten sarja päättyy!

Ja Kateudella vedän viivan yli kohdasta 11. A book with a one-word title (haasteesta 50 kategoriaa).

★ ★ ★
Sivuja: 485
Suomentaja: Timo Utterström
Kustantaja: Basam Books (2013)
Alkuperäinen teos:  Envy (2011)

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Danielle Trussoni: Enkelioppi

Sisar Evangeline on asunut Pyhän Rosan luostarissa pikkutytöstä lähtien. Kun sympaattinen, nuori taidehistorioitsija Verlaine saapuu luostariin tutkimaan vanhoja kirjeitä, alkaa Evangelinelle paljastua totuus luostarin muurien kätkemistä salaisuuksista.

Silloin iäkäs nunna nimeltä Celestine ymmärtää, että on tullut aika kertoa Evangelinelle enkeliopista. Hän kertoo enkelitieteen opinnoistaan ja seikkailuistaan sota-ajan Pariisissa sekä lahjakkaasta opiskelutoveristaan Gabriellasta, Evangelinen isoäidistä.

Enkelitutkijat tietävät, että keskuudessamme elää langenneiden enkeleiden ja ihmisten jälkeläisiä, nefileitä, vetovoimaisia mutta kylmiä olentoja, jotka hamuavat valtaa. Voimistaakseen asemaansa nefilit tarvitsevat aarteen, joka on enkelitutkijoiden hallussa. Eikä tutkijoilla ole aikomustakaan luopua siitä.

Evangelinen kohtalona on seurata verensä perintöä: hän joutuu mukaan taisteluun, jossa panoksena on ihmiskunnan tulevaisuus.

Enkelit ovat olleet viime päivien ajan mielessäni, sillä olen joko lukenut tai katsonut tv-sarjoja/elokuvia niihin liittyen. Danielle Trussonin Enkeliopin lisäksi yöpöydälläni on levännyt  J.R. Wardin Langenneet enkelit -sarjan kolmas osa Kateus sekä mietteissäni on ollut Niina T.n arvioinnin kautta Lauren Katen Fallen, joka pian saa suomennoksen. Ruudusta olen puolestaan katsonut Supernaturalia (♥) ja aika vasta katsoin myös Gabriel -elokuvan, joka kertoo nimenmukaisesti Gabriel nimisestä arkkienkelistä. Enkelit ovat siis vallanneet viime päiväni.

Enkelioppi päätyi lukulistalleni kun kirjan jatko-osa Enkelikaupunki ilmestyi kauppoihin ja sen kansi oli kerrassaan lumoavan kaunis. Tarinakin alkoi tuntua mielenkiintoiselta ja se fakta, ettei Enkelioppi ole pelkästään fantasiakirja vaan (New York Timesin sanojen mukaisesti) älykäs trilleri, riitti syyksi ottaa kirja luettavaksi.

Tarina alkaa lyhyellä katsauksella menneisyyteen, joka ei oikeastaan paljasta muuta kuin hieman yksityiskohtia enkeleiden ulkonäöstä. Sitten hypätään yli 50 vuotta eteenpäin, jolloin tutustutaan kirjan päähenkilöön Evangelineen. Ja kuten takakannen tiivistelmä jo kertoi, Evangeline on Pyhän Rosan luostarin nuori nunna. Hän vaikuttaa heti todella hyvätahtoiselta naiselta ja uteliaisuus heräsi heti miten hän selviytyy tulevista koettelemuksista, joita kirja lupasi tarjota.

Alku tutustuttaa lukijan myös nuoreen historioitsijaan nimeltä Verlaine, sairastuneeseen enkeliin Grigoriin sekä hänen ylpeään perheeseensä. Pieniä palasia Evangelinen menneisyydestäkin paljastetaan ja Celestine (Pyhän Rosan luostarin toinen ja iäkäs nunna) kertoo myös oman merkittävän tarinansa.Viimeisenä mainittu oli todella mielenkiintoinen, kuitenkin yhdessä kohtaa, tarkemmin puolessa välissä Celestinen kertomuksessa kiinnostus alkoi vähentyä ja saatoin huokaista muutaman kerran. Onneksi tilanne muuttui, kun tärkeistä oppitunneista päästiin toimintaan.

Trussonin kerronta osoittautui sellaiseksi, josta pidän; rikkaaksi, jännittäväksi ja mielikuvitusta ruokkivaksi. Siihen pystyi uppoutumaan monien sivujen ajaksi ja mieleni oli enemmän kuin kylläinen jo muutamasta sivusta. Minun ilokseni tarina sisälsi myös historiaa ja hieman kreikkalaista mytologiaa. No jos nyt jotain pientä moittia, niin hyvin toiminnallinen Enkelioppi ei aluksi ollut, mikä vaatikin kärsivällisyyttä.

Hitaasti mutta varmasti Trussoni vei lähemmäksi aarretta ja totuuksia, jota on pidetty Evangelinelta salassa. Oli oikeastaan hyvä, että tarinaa kerrottiin Evangelinen lisäksi muidenkin hahmojen näkökulmasta, jotta muihinkin hahmoihin sai vähän tuntumaa. Kuitenkaan omalla kohdallani kukaan hahmoista ei noussut erityisesti esiin (hhöh), mutta kyllä täytyy sanoa, että Gabriellassa (Evangelinen isoäiti) oli sisua. Lopussa oltiinkin jo hyvin jännittävässä tilanteessa, kun jo kirjan takakansi tuli vastaan.

Enkelioppi ei odotuksieni mukaisesti ollut niiiin jännittävä ja huikea, mutta oli ehdottomasti lukemisen arvoinen teos. Erityisesti pisteitä siitä, kuinka Trussoni on luonut enkelinsä/nefilinsä (enkeleiden ja ihmisten jälkeläiset) mielenkiintoisiksi, ei-romanttisiksi olennoiksi. Kauniin ulkokuoren alla piili synkkä, omista valoa hohtavista siivistään erityisen ylpeä hirviö. Harmi kuitenkin, etteivät he saaneet kovinkaan isoa osaa kirjasta. Olisin mieluusti lukenut heistä enemmän. Jatko-osassa, Enkelikaupungissa ehkä sitten.

Elokuvauutiset tosiaan tulevat aina postauksieni loppuun ja elokuvauutisia onkin jälleen luvassa. Eli Enkelioppia ollaan sovittamassa elokuvaksi! Tosin vielä ei ole kerrottu mitään muuta tähdellistä kuten keitä näyttelijöitä elokuvaan on saatu tai milloin olisi mahdollinen ensi-ilta. Tässä olisi paljon pontentiaalia hyvään elokuvaan kunhan oikeat ohjaajat, käsikirjoittajat ja näyttelijät löytyvät.

Ai niin vielä sellaista, että kerta 50 kategoria -haasteeseen osallistuin niin Enkelioppi saa luvan riistää haasteesta kohdan 41. A book by an author you’ve never read before.

★ ★ ★½
Sivuja: 500
Suomentaja: Sirkka Aulanto
Kustantaja: Tammi (2011)
Alkuperäinen teos: Angelology (2010)

torstai 12. maaliskuuta 2015

2 kuukautta?!

Kylläpä se aika rientää ja hurjat 2 kuukautta olen ollut kateissa blogimaailmasta! Hui kamala.. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö olisi lueskellut kirjoja tai katsellut elokuvia/tv-sarjoja, olen kyllä, mutta en kovin ahkerasti enkä ole saanut aikaseksi kirjoittaa niistä mitään ylös. Lukusuunnitelmiini kuuluivat dekkarit ja se suunnitelma pysyy kyllä. Kesken minulla ovat J.D. Robbin Kuoleman salaliitto, Dan Brownin Da Vinci -koodi ja Vera Valan Kosto ikuisessa kaupungissa.

Valtaistuinpeli sekä Taru sormusten herrastakin kuuluivat tälle keväälle, mutta jotenkin uskon, että niiden lukeminen siirtyy kesään, sillä ovathan ne kunnon tiiliskiviä enkä halua kiirehtiä niiden kanssa. Niistä täytyy nauttia. Tai ei sitä tiedä jos tämä pikku tauko vaihtuukin suureksi lukumaratoniksi ja olen nenä kiinni kirjoissa seuraavat viikot :D Odotan kyllä innolla näiden kirjojen lukemista!


Kirjastolainatkin minun on pitänyt lukea alta pois ja ajatuksia on pian tulossa Danielle Trussonin Enkeliopista (jonka eilen oikeastaan lukasin loppuun), Kerstin Gierin Smaragdinvihreästä, Gene Wolfen Kiduttajan varjosta ja J.R. Wardin Kateudesta.

Tähän loppuun täytyy vielä kertoa todella kivasta uutisesta lempi kirjasarjaani liittyen. Nimittäin Deborah Harknessin All Souls -trilogia on haluttu viedä valkokankaalle ja onhan siitä jo vuosia kun asia tuli esille ensimmäisen kerran. Nyt Deborah on kertonut omalla sivullaan, että elokuvan/elokuvien sijasta kirjoista aletaan tehdä tv-sarjaa!

 
En kestä.. Niin täydellinen kuva kuvaamaan omaa tämän hetkistä tunnetilaa xd Mutta niin, kivaihanamahtava uutinen tosiaan, sillä olen kyllä sitä mieltä, että  on aika haastavaa sovittaa elokuviksi kirjat, jotka sisältävät niin paljon asiaa ja vieläpä hyviksi sellaisiksi. Ne olisivat taatusti menneet loppupuolella niihin part 1 and 2 hössötyksiin (mikä on yleistynyt kirjasarjoihin pohjautuvissa elokuvissa), jotka suurella todennäköisyydellä tekevät hyvästä loppuhuipennuksesta pitkäveteisen... All Souls pelastuu onneksi tältä virheeltä.

Mutta saapi nähdä millaista on luvassa. Odotan todella paljon lisää uutisia tv-sarjaan liittyen ja toivottavasti niitä tulee pian. Palaillaan!