Deborah Harkness: Shadow of Night

A Discovery of Witches introduced Diana Bishop, Oxford scholar and reluctant witch, and the handsome geneticist and vampire Matthew Clairmont; together they found themselves at the center of a supernatural battle over an enchanted manuscript known as Ashmole 782. Drawn to one another despite longstanding taboos, and in pursuit of Diana’s spellbound powers, the two embark upon a time-walking journey.

Book Two of the All Souls Trilogy plunges Diana and Matthew into  Elizabethan London, a world of spies and subterfuge, and a coterie of Matthew’s old friends, the mysterious School of Night.  The mission is to locate a witch to tutor  Diana and to find traces of Ashmole 782, but as the net of Matthew’s past tightens around them they embark on a very different journey, one that takes them into heart of the 1,500 year old vampire’s shadowed history and secrets. For Matthew Clairmont, time travel is no simple matter; nor is Diana’s search for the key to understanding her legacy.

Shadow of Night brings us a rich and splendid tapestry of alchemy, magic, and history, taking us through the loop of time to deliver a deepening love story, a tale of blood, passion, and the knotted strands of the past.

Johan tätä on mielensyvyyksissä odotettu.

Kun kirjatilaukseni All Souls -trilogian jatko-osista saapuivat postiin, olin haljeta liitoksista.  Deborah Harknessin Shadow of Night ja The Book of Life ovat lempikirjani Lumotun jatko-osia ja minun täytyi pitää hetki vain sille, että pidän kirjoja kädessäni ja tutkailen niitä. Voi että miten ihanalta se tuntuukaan. Tekstiä oli odotetusti paljon pienellä fontilla, mutta se ei saanut minua perääntymään vaan innostumaan entistä enemmän.

Halusin kuitenkin ottaa rauhallisesti ja aloitin Shadow of Nightin lukemalla pieniä pätkiä kerralla tai niin paljon kun täydellistä keskittymistä riitti. Osasin jo varautua siihen, että kirja sisältäisi paljon asiaa ja olin mennä sekaisin pelkästä ajatuksesta, että luen tätä kirjaa ja mitä kaikkea se tarjoisikaan. Olisin epäilemättä siinä tilanteessa jos olisin lukenut aivan liian innokkaasti eteenpäin käsittelemättä lukemaani, että parin sivun jälkeen totean ''Hetkinen, mitä äsken tapahtuikaan?'' ja palaisin ne pari sivua taaksepäin. Ei niinkään harvinaista omalla kohdallani.

Dianan ja Matthewin tarina jatkuu menneisyyden Lontoossa tehtävänään etsiä Ashmole 782; vampyyreistä, noidista sekä demoneista ja heidän olemassaolon saloista kertova käskirjoitus. Aikamatkustus vuoteen 1590 sujui ongelmitta, mutta käsikirjoituksen löytäminen ja nappaaminen osoittautuu odotettua haastavammaksi muiden ongelmien sattuessa heidän tielleen.

Lumotun lukemisesta on kulunut jo aikaa ja minun oli pakko muistella vähän sen kirjan tapahtumia. Ensimmäiset sivut laittoivat minut kunnolla siis töihin. Se oli haastavaa, mutta ei mennyt kauaa aikaa kunnes helpotti, sillä nimilistasta kirjan viimeisillä sivuilla oli apua.


Matthewin menneisyys jäi Lumotussa mysteeriseksi, jonka takia odottelin tilanteen muuttuvan Shadow of Nightissa. Oli hyvin utelias mitä asioita vampyyrin menneisyydestä paljastettaisiin kunnes huomasin, että paljastukset osoittautuivat hyvin ennalta-arvattaviksi. Ainakin ne, jotka painoivat Matthewin mieltä eniten. En voinut kuitenkaan olla tuntematta pistoa sydämessä kun Matthew niistä viimein avautui eikä sitä helpottanut Philippen (Matthewin isän) samanaikainen tapaaminen.

Matthew saattaa ollakin ylisuojelevainen Dianaa kohtaan, mutta ainakaan minulle siitä ei jää sellainen sairaalloinen tunne, että hän riistäisi Dianalta tämän vapaudet. Hän tekee sen ilman 'minä lukitsen sinut huoneeseesi' asennetta tai muuta vastaavaa itsekästä dominointia. Matthew on karismaattinen, hienostunut, herkkäkin ja salaperäinen ja juuri nämä ominaisuudet tekevät hänestä mielenkiintoisen hahmon. Kerroinko jo pitäväni Matthewista? No nyt kerroin.

Diana ei jää Matthewin taakse, sillä Dianassakin on sellaisia piirteitä, joista pidän. Hän on kypsä, rohkea ja viisas nainen olematta rasittavan tyhmänrohkea ja pätevä. Romantiikka Dianan ja Matthewin välillä kipinöi entistä kuumemmin kuin Lumotussa. Se ei kuitenkaan astunut muiden keskeisten asioiden päälle eikä romantiikka ole koskaan pahasta, kuhan se on vain hyvin toteutettu.  No ehkä heidän kielletty rakkaus hiveli täydellisyyttä, mutta minua se ei häirinnyt vaikka olen alkanut olla vaativampi romantiikan suhteen. Tässä tapauksessa siihen taitaa vaikuttaa hahmot, joista pidän paljon.

Matthewin menneisyyden paljastusten rinnalla päästiin lähemmäksi myös Dianan salaperäisiä voimia ja siinäpä vasta löytyikin kiinnostavia asioita ja lohikäärmettä muistuttava olento (firedrake) Corra oli niistä vaikuttavin. Ehkä koska olen hulluna lohikäärmeisiin. Jännitystä toi lisää mm. paljastus Dianan uhrauksesta Lumotussa, jonka hän teki pelastaakseen Matthewin. Sitä asiaa ei käsitelty ihan loppuun, joten The Book of Life avaa tätä asiaa nähtävästi tarkemmin. Uteliasuuteni nousi taas korkealle.

Tuntui hauskalta kun kirjan puolivälissä Diana ja Matthew keskustelivat vampyyreistä ja kuinka he esiintyvät kirjallisuudessa. Mitä pidemmälle luin sitä enemmän mielikuvat alkoivat pyöriä J.R. Wardin Mustan tikarin veljeskunta -sarjassa. Se oli aika hauskaa luettavaa enkä missään nimessä (vaikka sarjasta pidänkin) ottanut pahakseni vaikka teksti vähän kuittailikin. Se oli hauskaa, sillä asiat osuivat niin nappiin.

Tunsin taas nauttineeni Deborah Harknessin upeasta kerronnasta yhtälailla kuin Lumotussa. Historia ja alkemia tuli jälleen yhtä hienosti esille ja minusta on mahtavaa kuinka hän on saanut tekstin tuntumaan rikkaalta ja taianomaiselta. Kirjassa riitti yksityiskohtaista kuvailua niin paikoista, ihmisistä, vaatteista ja tapahtumista. Harkness on selvästi tehnyt taustatutkimusta ja panostanut kirjaansa todenteolla. 

En kuitenkaan voinut olla huomaamatta yhtäläisyyksiä Diana Gabaldonin Matkantekijä -sarjaan. Nämä aiemmin mainitsemani asiat, etenkin läheinen kosketus historiaan ponnahti jo Lumotussa esille. Nyt Shadow of Nightia lukiessa myös tietyt hahmot ja tarinan eteneminen alkoi muistuttaa tietyiltä osin Muukalaista sekä Sudenkorentoa. Enkä nyt puhu pelkästään aikamatkustuksesta.

Huh huh. Shadow of Night tarjosi paljon ja suurimmaksi osaksi niitä asoita, joista pidän: taianomaista fantasiaa, jännitystä sekä koskettavia tunnustuksia ja kohtaamisia. Voin vieläkin ilokseni sanoa, että tämä sarja pitää paikkaa suosikkieni joukossa. Tähän on kuitenkin lisättävä se valitettava mutta. Shadow of Nightista, niin ihana kuin se olikaan, puuttui se sama lumous ja yllättävyys, joita Lumottu tarjosi henkiin heräävällä talolla, sen aaveilla sekä Satu Järvisellä. Myös lukuisat sivuhahmot saivat minut välillä hämmentymään. Niitä oli nimittäin paljon.

★ ★ ★ ★
Sivuja: 577
Kustantaja: Viking (2013)
Ei ole suomennettu

Kommentit

  1. Oi kuinka haluan lukea nämä jatko-osat! Lumottu oli ihana kokemus. Minun täytyy kyllä lukea se uudelleen ennen jatko-osia, en muista enää tarpeeksi yksityiskohtia enkä ole edes blogannut siitä :D

    Mukava kuulla, että pidit tästä toisesta osasta. Joillekin se on ollut kova pettymys, minkä takia olin vähän huolissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin oli sama ajatus mutta en malttanut odottaa :D Ja Shadow of Night ei todellakaan ollut pettymys mutta se ei tuntunut yhtä uudelta ja lumoavalta. Nautin silti todella paljon sen lukemisesta :) Toivottavasti sinäkään et pety!

      Poista
    2. Blogisi uusi ulkoasu on muuten upea! :) Sellainen elegantti.

      Poista
    3. Oi kiitos! Kiva kuulla että pidät :)

      Poista

Lähetä kommentti