sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Kuulumisia, katsaus tähän vuoteen sekä jouluinen haaste!

Huh, montakohan taukoa minulla on tullut vastaan tänä vuonna blogissa? Taas on ollut sellaista tunteiden vuoristorataa ja sairastumisia elämässä, ettei voi muuta kuin huokaista syvään. Ensinnäkin täytyy taas todeta, että blogi on elänyt hiljaisuudessa, koska olen sairastellut sitkeää ja uuvuttavaa flunssaa. Lepoa on ollut vaikea saada koulun takia, sillä joulukuun alussa aloitin työssäoppimisen ja tehtävää on niin paljon ettei poissaoloille ole varaa. Vapaa-aikakin on omistettu koulutehtäville.. Kaiken kaikkeaan olen kuitenkin erittäin tyytyväinen saamaani harjoittelupaikkaani ja tehtävät ovat hyvällä mallilla, vaikka epätoivo vähän väliä iskee. Niinpä olen ollut väsynyt, turhautunut, iloinen ja tyytyväinen niin henkisesti kuin fyysisesti.

Toinen ja se suurempi syy hiljaisuudelle kirjamaailmassani on erään läheiseni pois meno. Hetkeä on odotettu perheessäni jo pitkään hänen sairautensa takia ja nyt kun hänen aikansa koitti, olo oli yhtä aikaa tyhjä, todella surullinen ja helpottunut. Hän nukkui pois marraskuussa ja lähtö oli rauhallinen, mikä toi kaikkein eniten helpotusta oloon. Hautajaiset on pidetty, jotka olivat yksinkertaisuudessaan kauniit. Ikävä on suuri, mutta muistelen häntä aina lämmöllä <3

Sitten vähän katsausta tiivistetysti vuoteen 2015. Tämä kirjavuosi on ollut minulle kokonaisuudessa hyvä. Olen lukenut paljon hyviä ja loistavia kirjoja (mm. Taru sormusten herrasta, Unwind, Angelfall) ja yhteensä tuli luettua 33 kirjaa jos ei lasketa tiettyjen kirjojen uusintoja. Uusinta kierroksia syksyllä tein mm. Mustan tikarin veljeskunta -kirjojen parissa sekä muistelin Deborah Harknessin Lumotun ja Shadow of Nightin tapahtumia. Jos tarkastelen lukemiani kirjoja gernen näkökulmasta, kaikken eniten luin, yllätys yllätys, fantasiaa sekä dystopiaa. 

Luetuista kirjoista valintani parhaaksi kirjaksi on...... J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta ja Neil Shustermanin Unwind. Nämä kaksi jakavat voiton, koska luettuani ne jäin pitkäksi aikaa sanattomaksi.  Taru sormusten herrasta oli kerrassaan lumoava ja ihastuttava kun Unwind puolestaan karmivan täydellinen. 


Ja loppuun vielä jouluista haastetta, jonka minulle heitti Kata Tyttö ja liian suuri kasa kirjoja -blogista. Kiitos paljon! :) Älyttömät joululahjat -haasteen tarkoituksena on keksiä 3-5 älytöntä joululahjatoivetta, jotka eivät ole ehkä koskaan toteutettavissa. Hmm, lets see.

1. toive: Lukiessani Katan toiveita, minun on toivottava yhtä samaa toivetta, nimittäin kokonaisen tarinan kirjoittamista loppuun. Minulla on kehitteillä 2 eri tarinaa, joista toinen on idea tasolla  pidemmällä. Olen kirjoitellut muutamia lukuja siihen, mutta siihen se on jäänyt. Tiedän miten tarinani alkaa ja miten se tulisi loppumaan, mutta siltä väliltä langat ovat sotkussa ja tuntuu etten saa niitä ikinä selvitetyksi. 


2. toive: Toinen toive on kytköksissä ensimmäiseen toiveeseeni. Haluaisin, että tarina tai tarinat, jotka saisin valmiiksi päätyisivät kirjoiksi. Olisi ihana nähdä ja kokea se kuinka tarinasta kehittyisi kirja kansine päivineen. 

3. toive: Haluaisin matkustaa ajassa taaksepäin. Mihin aikaan tahansa. Sanotaan näin äkkiseltään vaikkapa 1800 tai 1900 -luvulle.

4. toive: Haluan koiran. Tai kaksi. Ja ne olisivat Huskyja <3


Haasteeseen kuuluu myös haastaa 3 blogia mukaan ja minä haastan seuraavat henkilöt: Nina Mari (Tarinoiden syvyydet), The Big Bad Wolf (Sanokaa vain Sudeksi) ja Heidi P (Dysphoria).

En tiedä postailenko enää tänä vuonna mitään, joten jos näin käy, toivotan oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille! Palataan taas astialle ensi vuoden puolella! 

tiistai 17. marraskuuta 2015

Susan Ee: Angelfall

It's been six weeks since angels of the apocalypse descended to demolish the modern world. Street gangs rule the day while fear and superstition rule the night. When warrior angels fly away with a helpless little girl, her seventeen-year-old sister Penryn will do anything to get her back.

Hirveästi omalle kohdalleni ei osu kirjoja, joiden lukemista odotan kuin kuuta nousevaa. Sitä sattuu harvoin. Angelfall on pitkään aikaan se kirja, jonka lukemista olen odottanut hirveästi sen huomiota herättävän palautteen ansiosta, joka on ollut pelkkää kehua. Enitenkin Nina Mari ja Kirjaneito ovat onnistuneet täysin herättämään kiinnostukseni kirjaa kuin myös koko sarjaa kohtaan ja elokuun alussa kirjalähetys saapui postiluukustani, mikä sisälsi Penryn & the End of Days -sarjan kaksi osaa. 

Kyseisen Susan Ee:n dystopiasarjan ensimmäinen osa Angelfall tuli luettua melkein heti postilähetyksen jälkeen, joten postaus siitä tulee hiukan myöhässä. Pari kuukautta tarkalleen ottaen. Kuitenkin muisti kirjan tapahtumista ja  heränneistä ajatuksistani on pysynyt kohtalaisen hyvänä ja tässäpä siis muutamia muistikuvia.

Yleensä jännitän niiden kirjojen lukemista, jotka ovat saaneet todella hyvät kehut, koska yleensä myös itsekin tahdon tykätä kirjasta. Pettymyksiä on tullut vastaan, jotkut ovat olleen pienimuotoisia ja jotkut vähän suurempia ja siksi epäilyni ovat kasvaneet joskus voimakkaiksi. Mutta tällä kertaa odotukseni palkittiin ruhtinaallisesti, sillä Angelfall oli huikea.

Sivut alkoivat kääntyä nopeaan tahtiin kun tarina tempaisi minut mukaansa rivakkaasti. Alku oli lupaava, jossa maailma on enkeleiden hyökkäykestä tuhoutumisen partaalla ja vielä lupaavammaksi tarina muuttui. Angelfall alkaa siitä, kun tarinan päähenkilö Penryn on yhdessä siskonsa Paigen sekä äitinsä kanssa tien päällä, jolloin he kohtaavat enkeleitä taistelemassa yksi viittä vastaan. Penryn päättää auttaa alivoimaista enkeliä, mikä johtaa Penrynin kauhuksi hänen siskonsa kidnappaukseen. Penryn tekeekin kaikkensa saadakseen siskonsa takaisin.

Tarina eteni hyvää vauhtia ja mukaan mahtui paljon jännittäviä, sykettä nostattavia hetkiä, joista hyvin rakennettu juoni koostui. Susan Ee on aloittanut mielenkiintoisen enkeliaiheisen dystopiasarjansa takuulla räjähdysmäisesti, josta en löydä ollenkaan puutoksia. Ainekset eivät toki ole ennenkuulumattomia, mutta Susan Ee on loihtinut niistä maittavan paketin.

Pidin hahmoista älyttömästi. Penryn oli ihailtavan sisukas ja itsenäinen oman tiensä kulkija ja Raffe (ihana nimi) vähäsanainen, mystinen ja tietysti enkelinä kiehtova. Heihin molempiin oli helppo ihastua ja heidän sananvaihto oli välillä niin hupaisaa. Unohtamatta heidän toiminnan täytteistä ja tunteikasta taipalettaan yhdessä.

Loppu oli piste i:n päälle (tarkalleen viimeiset 40 sivua). Luin sen kahdesti. Se oli kaunis, yllättävä, hurja ja tietyllä tapaa iloinen että surullinen. Juuri sellainen, mikä saa janoamaan seuraavaa osaa. Angelfall sai minut haluamaan tietää enemmän tästä karusta maailmasta, enkeleistä ja muista kirjassa esiintyineistä olennoista. Ensimmäinen osa kertoi sopivasti, niin että seuraaviin tuntui jäävän paljon ihmeteltävää, hämmästyttävää, jotain kaaottista ja kauheaa.

Minusta enkeliaiheiset tarinat niin kirjallisuudessa kuin televisiossa/elokuvissa ovat mahtavia ja kieltämättä synkkä kosketus toimii näissä aina. Näinpä enkelit lohikäärmeiden rinnalla ovat yksiä kiehtovimpia fantasiaolentoja. Vampyyreistäkin on kiva lukea, mutta eipä ole tullut luettua Mustan tikarin veljeskunnan ja Draculan lisäksi muita kelpoja vampyyrikirjoja. Saa suositella! (Yön taloon suhtaudun vähän varauksella, koska en ole sarjasta kovinkaan vakuuttunut).

Alkoipa World Afterin lukeminen kihelmöidä tämän postauksen myötä! Täytyy kuitenkin lukea loppuun toinen enkeliaiheinen kirja, nimittäin Danielle Trussonin Enkelikaupunki (jatko-osa Enkeliopille), mikä on tähän asti vaikuttanut ihan hyvältä.

★ ★ ★ ★ ★
Sivuja: 326
Kustantaja: Hodder and Stoughton (2013)
Ei ole suomennettu 
Omasta hyllystä 

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Liebster Award

Heipparallaa bloggeriin! Mitä kuuluu?

Taas blogissani on vallannut hiljaisuus muutamien viikkojen aikana ja se johtui tällä kertaa viikkoja jatkuneesta räkäisestä, ärsyttävästä ja hitonmoisen uuvuttavasta flunssasta. Flunssa iski minuun kaksi kertaa ja niiden väliin ehdin saada sain vain muutaman päivän rauhan. En ole kertakaikkisesti jaksanut lukea yhtääkään kirjaa näiden kuluneiden viikkojen aikana, mikä on ollut hirveää.

Syysloma tulikin todellakin tarpeeseen, parannuin paremmin, vaikka tympeää oli viettää lomapäiviä nokka vuotaen. Nyt kuitenkin tra la laa olen terve ja pystyn palaamaan takaisin kirjojen pariin.


On siis aika herättää Kirjamaailma henkiin ja pyyhkiä pölyt yöpöydän kirjoista. Sezzie Lumiset kuusenoksat -blogista sekä Nina Mari Tarinoiden syvyydet -blogista päättivät ilahduttaa minua palkinnolla sekä haasteella (kiitos siitä!) ja aion jatkaa bloggaamista tällä kyseisellä haasteella. Tarkoituksena on siis vastata haasteen antaneen 11 keksimään kysymykseen ja lähettää haaste eteenpäin. Tässä olisivat haasteen tarkemmat säännöt.

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto esille blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
4. Nimeä 4-5 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä joihin valitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännot postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Ja ensimmäisenä vuorossa ovat Sezzien kysymykset:

1. Mikä on viimeisin ostamasi kirja?
Taisi olla Gillian Flynnin Paha paikka.

2. Oletko jo lukenut tämän kirjan? Jos olet, niin oliko se rahojesi arvoinen?
En ole vielä lukenut kyseistä kirjaa.

3. Mistä yleensä ostat kirjoja? Netistä, paikallisesta kirjakaupasta, kirjakauppaketjusta, divarista...?
Milloin mistäkin. Selailen paljon nettikauppoja (Suomalainen, CDON, Adlbris) ja sitten kuin pääsen kiertelemään keskustaa ja kauppakeskuksia, en takuulla ohita kirjakauppoja. Kuljen myös aika paljon tarjouksien perässä niin netissä kuin kaupoissa ja kun halpoja ja mielenkiintoisia kirjoja osuu kohdalleni, en yleensä lähde tyhjin käsin.

4. Miten usein ostat kirjoja?
En osta kirjoja säännöllisesti. Kerran kävin kirjaostoksilla kahdesti viikon sisällä ja kerran viime ostoskerrasta oli kulunut kuukausia. Riippuu pitkälti siitä onko mielenkiintoisia kirjoja myynnissä ja/tai tarjouksessa eikä pidä unohtaa rahatilannetta.

5. Onko sinulla tapana ostaa vain kirjoja, jotka olet jo lukenut ja todennut hyviksi, vai ostatko myös uusia tuttavuuksia?
Sekä että. Mikäli jokin kirja osoittautuu todella hyväksi, minun on yleensä se pakko saada itselleni ja mahdollisesti sen jatko-osat. Olen myös ostanut kirjoja hyvän palautteen takia kuin myös pelkästään siksi koska kirja oli halpa. Useimmat ostamani kirjat ovat kuitenkin minulle osittain tuttuja. Olen nähnyt ne aiemmin kauppojen hyllyillä, blogeissa tai nettikaupoissa tai kirjailija on minulle jo ennestään tuttu. Mutta niitäkin kirjoja löytyy hyllystäni, jotka eivät millään tavalla olleet minulle tuttuja kun ne ostin.

6. Jos sinun tulisi luopua kirjakaupan kanta-asiakaskortistasi tai kirjastokortistasi, kummasta luopuisit? Miksi?
Luopuisin kanta-asiakaskortistani, koska rahat voivat loppua koska vain mikä estäisi sen tapahtuessa pääsyni uusien kirjojen pariin, olivat ne sitten minkä hintaisia tahansa. Kirjastokortilla pysyisin kirjojen parissa niin pitkään kun elän eikä kirjoista tarvisi maksaa mitään. Paitsi varaukset ja myöhästyneet lainat.

7. Mitkä kaikki kirjat sinulla on kirjastosta lainassa tällä hetkellä?
Flunssan takia jouduin palauttamaan ison kasan kirjoja takaisin kirjastoon ja moni kirja jäi myös lukematta. Yhyy :D Hain kuitenkin aika vasta yhden kirjavaraukseni, mikä on tällä hetkellä ainut kirjalainani. Ja se on Neil Shustermanin Unwind.

8. Kun saavut lähikirjastoosi, mille hyllylle suuntaat ensimmäisenä? Miksi?
Ensimmäisenä suuntaan palautettujen kirjojen hyllyille ja päällimmäisenä syynä on se, että se sijaitsee lähimmäisenä lainaosaston sisäänkäyntiä.

9. Kirjastossa käydessäsi pyydätkö usein/silloin tällöin/ koskaan kirjastonhoitajien suosituksia?
En oikeastaan ole koskaan pyytänyt. Se ei ole käynyt mielessäni. Täytyy pitää mielessä, mikäli kaipaan suosituksia nimittäin tuosta olisi varmasti valtavasti apua!

10. Käytätkö kirjaston muita palveluja kuin kirjojen lainaamista? (Esim. elokuvien tai musiikin lainaamista, tietokoneita, käytkö kirjaston järjestämissä tapahtumissa jne.)
En ole vielä lainannut elokuvia tai musiikkia kirjastoista. En ole myöskään vielä käynyt kirjastojen järjestämissä tapahtumissa, koska ajankohdat eivät ole osuneet hyvälle kohdalle. Minua kuitenkin kiinnostaisi joku kerta käydä. Kirjaston tietokoneita olen puolestaan muutaman kerran käyttänyt lukion aikana kun luin yo-kirjoituksiin.

11. Palautatko kirjasi ajallaan, vai kerääntyykö kortillesi sakkoa aina myöhässä olevista lainoista?
Haha, pyrin palauttamaan kirjat aina ajallaan, mutta välillä käy pieni lapsus kun mainio muistini tuppaa olemaan joskus liian lyhyt. Joten sakkoa on kertynyt muutamaan otteeseen...

Ja sitten Nina Marin kysymysten vuoro:

1. Mikä on inhokkisi kirjallisuusgenressä?
Hmm, en varsinaisesti inhoa mitään genreä, mutta voisin sanoa että tämä erotiikkakirjallisuus on tuottanut minulle eniten päänvaivaa. Itse erotiikka ei ole se ongelma vaan yleensä tylsästi rakennettu (ja toistuva...) tarina sekä heikot hahmot ovat näiden kirjojen ongelmien ytimet. Ainakin niissä tietyissä joita olen itse lukenut.

2. Katsotko mielelläsi kirjojen pohjalta tehtyjä elokuvia ja tv-sarjoja?
Kyllä! Varsinkin omien lempikirjojen elokuva- ja/tai tv-sarjasovitukset tulee katsottua mahdollisimman pian. Mutta kyllä painan mieleeni muitakin sovituksia, mikäli ne vaikuttavat mielenkiintoisilta, vaikken olisi itse kirjaa lukenut.

3. Millaisista kansista pidät?
Pidän omaperäisistä ja kauniista kansista. Pidän siitä, miten värimaailma ja  kuva/piirros yms. ovat liitetty yhteen ja erityisesti salaperäisyys ja maagisuus kiehtovat kansissa eniten. Hyvänä esimerkkinä ovat esimerkiksi englanninkieliset YA fantasiakirjojen kannet.

4. Nimeä viisi suosikkielokuvaasi.
Hui kamala. Niitä kyllä löytyisi enemmän :D Mutta tässäpä olisivat ehdottomat suosikkini: Gladiaattori, Taru sormusten herrasta -trilogia (vai pitäisikö ne luetella erikseen?), Yön ritari, Uhrilampaat ja disneyklassikko Kaunotar ja hirviö.

5. Oletko kriittinen lukija?
En mielestäni ole. Olen todella huono kielipoliisi, joten huomioni keskittyy yleensä vähiten kerrontaan. Välillä tietenkin, mikäli odotukseni ovat korkealla eikä niitä palkita ollenkaan, saatan alkaa lukiessa hieman kriittiseksi. Ja tarkoitan lähinnä siis miten tarina ja hahmot ovat toteutettu.

6. Oletko aina ollut lukija?
En tai ainakaan yhtä innokas lukija kuin nyt. Harry Potterit olivat ainoita kirjoja joita luin pienenä ajatuksen kanssa alusta loppuun ja sitten myös Aku Ankka -sarjakuvia luin aika paljon. Lukiossa innostusta ja mielenkiintoa lukemiseen oli vaikea löytää, koska se tuntui silloin niin pakkopullalta joten tv-sarjat sekä elokuvat miellyttivät tuolloin enemmän. Lukion jälkeen tilanne muuttui ja tässä sitä ollaan kirjablogia pitämässä :D

7. Luetko kirjoja yhdeltä istumalta kokonaan?
Olen lukenut ja varmasti tulen jatkossakin lukemaan, mikäli uppoudun kirjan maailmaan täysin ja vireystila pysyy ylhäällä. Se kuitenkin on mahdotonta isojen järkäleiden kanssa.

8. Mikä on kovasti hypetetty kirja on edelleen lukematta?
Näitä voisin nimetä enemmän kuin yhden, mutta ensimmäisenä minulla tuli mieleen George R.R. Martinin Valtaistuinpeli.

9. Järjestätkö kirjahyllysi millään erityisellä tavalla?
Olen järjestänyt hyllyni genren mukaan ja genren sisällä nimen mukaan. Vähän kuin kirjastoissa :D Olenkin jo muutamaan otteeseen kertonut haaveilevani ''omasta kirjastosta'' ja astelen sitä kohti hiljalleen.

10. Kauhukirjallisuus, nay vai yay?
Sanoisin, että yay vaikka en ole paljon kauhukirjoja lukenut, joten minulla on aika neutraalit fiilikset genreä kohtaan. Mielenkiinto kauhukirjoja kohtaan on kuitenkin kasvanut, joten siksi yay.

11. Ja vielä lopuksi, mitä kirjaa suosittelet kaikille?
Tämä kysymys vaati vähän pitempää pohdiskelua, mutta tulin siihen tulokseen, että kaikkien tulisi lukea ja tuntea tämä huikea klassikko: J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta.

Sellaista. Mitä olen ehtinyt näiden muutamien päivien aikana selata muiden blogeja, haaste on lähetetty jo niin monelle ja niihin on jo ehditty vastata, joten omalla kohdallani muutaman kohdat säännöistä eivät toteudu. Halusin kuitenkin keksiä muutamia kysymyksiä ja niihin saa kuka vaan vastata tämän postauksen kommenttiosioon jos haluaa :)

1. Jos kirjoittaisit kirjan, mihin maahan/paikkaan ja aikaan (mennyt, nykyaika, tulevaisuus, voit myös kertoa tarkan ajan) se sijoittuisi?
2. Luetko uutiset sanomalehdistä vai netistä?
3. Mikä kirja on naurattanut sinua eniten? Miksi?
4. Entä itkettänyt? Miksi?
5. Jos suosikkikirjastasi tehtäisiin elokuva/tv-sarja, ketkä olisivat sen näyttelijät? (Rajataan vaikka pää- tai suosikkihahmoihin)
6. Mikä lukemasi kirja, jonka uskoit olevan huono, yllättikin positiivisesti?
7. Jos Twilight –kirjat kirjoitettaisiin uudelleen, mitkä asiat muuttaisit?


Happy Halloween everyone!

torstai 1. lokakuuta 2015

Nora Roberts: Varjojen saalistaja

Haukankasvattaja ja naistenmies Connor O’Dwyer on perinyt maagiset voimansa esiäidiltään. Yhdessä sisarensa, serkkunsa ja kolmen lapsuudenystävänsä kanssa he muodostavat piirin, jonka kaikkia jäseniä tarvitaan pitämään suvun kirous loitolla. Connor on tuntenut mustalaissukua olevan Mearan koko elämänsä, mutta yksi kiihkeä suudelma muuttaa kaiken. Kun pimeän voimat uhkaavat Mearaa, Connorin on aika näyttää oma mahtinsa.

Nora Robertsin O'Dwyerin serkut -sarjan ensimmäinen osa Varjojen ratsu oli ihan hyvä, jossa pidin menneisyyteen sijoittuvasta aloituksesta. Annoin anteeksi melko tasapaksun juonen kulun, muutamia kohtia lukuunottamatta ja olin kohtalaisen tyytyväinen.  

Varjojen saalistajassa juoni kuulosti tiivistelmässä kelvolliselta ja odotin näitä uhkaavia pimeyden voimia oikeastaan jännittäen. Kuitenkin juoni kulki (tässäkin) eteenpäin laiskasti ilman teräviä tai yllättäviä käänteitä ja kaikista hahmoista puhuen he olisivat voineet ns. astua paremmin esille. Ovat he sentään noitia. Meara ja Connor jäivät liian pinnallisiksi, vaikka pari esiintyi jo ensimmäisessä osassa.  Kummassakaan osassa hahmot eivät olleet millään tavalla epämiellyttäviä, mutta mielestäni kerronta ei kuvannut heitä kovin värikkäiksi. Eipä (suomennettu) kerronta muutenkaan häikäissyt.

Varjojen saalistaja ei erottunut edukseen, samalla kuviolla kuljettiin alusta loppuun eikä mielestäni mitään merkittävää tapahtunut, paitsi että he pitivät jälleen itsensä hengissä seuraavaa ja viimeistä osaa varten. Menneisyyttä käsiteltiin yhtälailla tässä kuin Varjojen ratsussa, mikä oli myös koko kirjan mielenkiintoisin osuus. Paha yritti jälleen hyökätä tutun kliseen avulla (tässä tapauksessa kehnosti toteutetun), mutta tyytyi loppujen lopuksi helistelemään nyrkkiään ja palaamaan ''voimakkaampana'' takaisin kun hyvät pistivät kerran pari vastaan. Mihin ne uhkaavat pimeän voimat jäivät?

Tiesin jo edellisen osan lukeneena, ettei sarja tule välttämättä sisältämään erikoisia fantasian aineksia tai monimutkaisia kuvioita, mutta kyllä se kieltämättä ärsytti kun toisessa osassa ei näkynyt yhtään parannusta tai yritystäkään nostaa tarinaa uudelle tasolle. Pidän Robertsista kirjailijana, vielä 200 kirjoitetun kirjan jälkeenkinhän on uskollinen omalle tyylilleen ja seikkailuhenkiset sekä rikosjännitystä sisältävät kirjat ovat hänen parhaimpiaan tietyistä puutoksista huolimatta. Toistuvuus kuitenkin hänen kirjoissaan osoittautuu välillä turhauttavaksi.

En ole varma luenko kolmatta osaa, Varjojen vartijaa, koska tämän osan jälkeen en usko, että se tarjoaisi muuta kuin samaa vanhaa, eli Robertsin kirjoille tyypillisen onnellisen lopun, johon päästään joskus liian helpolla. Mutta koska olen yleensä tällainen hyväuskoinen hölmö ja utelias, saatan sen jonain päivänä kirjastosta noukkia mukaan. Jää nähtäväksi.

Sivuja: 317
Suomentaja: Paula Takio
Kustantaja: Gummerus (2015)
Alkuperäinen teos: Shadow Spell

tiistai 22. syyskuuta 2015

Hugh Howey: Siirros

Päätä huimaava scifitrilleri Siilon maailman alkuvaiheista ja maanpäällisen elämän tuhosta

Nuori kongressiedustaja Donald Keene saa tehtäväkseen valvoa jättimäistä maanalaista rakennushanketta, ja vähittäin rakennuksen todellinen tarkoitus alkaa selvitä hänelle. Keene aikoo paljastaa siilon salaisuuden, jota Yhdysvaltain hallitus tarkoin varjelee, mutta joutuu maksamaan aikeistaan kalliin hinnan.

Aluksi minä niin pelkäsin tämän kirjan lukemista, sillä Siilo oli kerrassaan upea teos ja yksi viime vuoden parhaimmista kirjoista, joita luin. Epävarmuutta loi hieman jakautuneempi vastaanotto kuin Siilossa ja tietysti aloin turhan painokkaasti pohtimaan tulisiko Siirros miellyttämään minua vai ei. Pitkän tovin jälkeen kirosin itseni ja lähdin ottamaan siitä selvää.

Siirros ei jatka Siilon tarinaa, jossa seurattiin Julesin matkaa vaan se on hyppäys tapahtumiin sitä ennen. Siihen miten kaikki sai alkunsa ja miten ihmiset joutuivat jättimäisten siilojen asukkaiksi. Aluksi olin hiemna epäileväinen, koska halusin jatkaa Julesin matkassa, mutta myöhemmin huomasin syventyneeni todella hyvin Donald Keenin sekä Troyksi kutsutun miehen matkan kulkuun.

Suurin osa kirjasta koostuu kahdesta eri ajasta, monta sataa vuotta ennen Siilon tapahtumia, jossa Donald saa eteensä salaperäisen tehtävän sekä aikaan vuosia myöhemmin, jossa Troy oli mukana hieman sekavassa olotilassa. Molemmat ajat tarjosivat henkeäsalpaavia hetkiä, surullisia että järkyttäviä, toinen välillä mielenkiintoisempia kuin toinen. Jokaisen kappaleen jälkeen oli kuitenkin jännittävä siirtyä toiseen kun totuutta lähestyttiin pala palalta kun samalla tuntui, ettei tiettyihin hahmoihin eikä omiin olettamuksiin ollut oikein luottamista.

Alun stressailut olivat siis turhia, sillä Howeyn kerronta veti heti mukaansa. Siirros ei ollut yhtä sykähdyttävä kuin Siilo, mutta Hugh Howey on osannut luoda jälleen hyvin rakennetun ja ahdistavan kertomuksen maailman tuhosta ja ihmisistä, jotka haluavat selviytyä siitä millä hinnalla hyvänsä. Siirros tarjosi kivasti lisää tietoa miten siilossa toimitaan ja miksi sekä kirja selkensi Siilossa tapahtuneita asioita.

Saaga jatkuu vielä yhden osan verran ja Kohtalo on Siilo -saagan kolmas ja viimeinen osa, joka puolestaan jatkaa siitä mihin Siilo jäi. Kirja saapui myyntiin syyskuun 12. päivä ja aion varmasti hankkia kirjan itselleni. Saapi nähdä miten sarja päättyy. Minusta tuntuu, että mitä tahansa voi tapahtua.

Toista kertaa miettimättä Howeyn Siilo -saagan kirjat ovat yksiä parhaimpia dystopia kirjoja, joita olen tähän asti lukenut. 

★ ★ ★ ★
Sivuja: 528
Suomentaja: Einari Aaltonen
Kustantaja: Like (2014)
Alkuperäinen teos: Shift (2014)

Omasta hyllystä

perjantai 18. syyskuuta 2015

Vera Vala: Villa Sibyllan kirous

Asianajajaperheen ylelliseen huvilaan tehdään väkivaltainen ryöstöyritys. Katia Levrini on saanut myös uhkauskirjeitä ja pelkää rakkaidensa puolesta. Hänen pieni poikansa ja miehensä Lorenzo ovat hänelle koko elämä. Katia pyytää apua Arianna de Bellikseltä. Kun Arianna saapuu Villa Sibyllaan, hän huomaa pian, että huvilan yllä leijuu outo, sulkeutunut ilmapiiri. 

Ryhtyessään jäljittämään uhkailijaa Arianna törmää auringonkehrän muotoiseen symboliin, joka viittaa antiikin mithra-kulttiin. Miten Villa Sibyllan asukkaat liittyvät siihen tai Pyhäksi Legioonaksi kutsuttuun järjestöön, joka varjelee tarkasti salaisuuksiaan?

Samaan aikaan Arianna saa luotettavasta lähteestä tietää, että Roomaan olisi syntynyt oma mafia, banda della Magliana, jota johtaa kuolleen rikollispomon avioton poika. Arianna joutuu keskelle väkivaltaisia tapahtumia ja hänen on selvitettävä, onko vaarallinen rikollisliiga sekaantunut myös huvilan salamyhkäisiin tapahtumiin. Hän huomaa, ettei menneisyys jätä rauhaan Villa Sibyllan asukkaita. Mutta kun todellisuus sekoittuu kuvitelmiin, kenen tahansa on vaikea erottaa totuutta valheista.
 

Taas vähän lisää jälkeen jääneitä postauksia.. Tämä tapahtui siis kesällä. Minun oli pakko päästä lukemaan kolmatta osaa heti kun olin lukenut ja sulkenut toisen osan, Arianna de Bellis tutkii -sarjasta, Kosto ikuisess kaupungissa. Viimeiset sivut toivat mukanaan hyvän juonenkäänteen, mutta epäreilusti tämä jännittävä kohtaus loppui lyhyeen. Onneksi olin hankkinut Villa Sibyllan kirouksen kokoelmiini, että kolmannen osan kimppuun hyökkääminen oli mahdollista hetimiten.

Sisältää vähän juonipaljastuksia!

Kolmas osa starttaa pienellä pohjustuksella tulevaan, eli esittelee seuraavan rikoksen uhreiksi koituvan perheen, jonka jälkeen edellisen osan loppuhuipennus jatkuu. Oli niin hilkulla, että olisin hypännyt alun sivut yli juuri tähän kohtaan. Olin päässyt vauhtiin tuona kesäiltana ja mielentila oli ihan älytön. Olisin halunnut Villa Sibyllan kirouksen lisäksi kurkata muihin kirjoihin, jotka lojuivat pinossa yöpöydällä. Kuin olisin saanut yliannostuksen kofeiinia... Kykenin kuitenkin sinnittelemään ja pysymään käsillä olevan kirjan parissa ja kohta olinkin jo odotetussa kohtauksessa.

El Loboksi kutsuttu ja kuolleeksi luultu mies on palannut elävien kirjoihin, tosin hänen roolinsa Ariannan elämässä on naiselle vielä epäselvä (heitin tässä kohtaa varman veikkauksen, joka osoittauikin oikeaksi). El Lobo varoittaa Ariannaa nuuskimasta liikaa ja kehottaa häntä astumaan sivuun. Lujatahtoinen Arianna ei kuitenkaan anna miehen sanella mitä hän saa ja ei saa tehdä ja jatkaa etsivän työtään. Pian Arianna saakin pyynnön Villa Sibyllan väeltä selvittämään heihin kohdistunutta uhkaa ja Arianna huomaa pian, että tapauksella on kytköksiä myös häneen itseensä. 

Puuttuvat palaset alkoivat loksahtaa paikoilleen ja totuuksia sen kun sinkoili lisää samalla kun murhamysteeri alkoi lähentyä ratkaisuaan. Paljastus Ariannaan kohdistuvasta mysteerisetä kiinnostuksesta oli varsin kiinnostava, vaikkei kovin odottamaton tai ennennäkemätön. Odotan silti mitä Arianna päättää tehdä kun hän tietää enemmän menneisyydestään ja mitä hänen kohdalleen on suunniteltu.

Aika lailla samoja fiiliksiä Villa Sibyllan kirous tarjosi kuin kaksi aiempaa osaa tosin tämän osan teki jännittävämmäksi Ariannaan kohdistuneet tapahtumat. Ja nyt kolmannen osan luettua huomasin (asiasta kukkaruukkuun), että kaikkien osien uhrit ovat olleet naisia. En tiedä onko Vera Vala itse ajatellut asiaa ja onko se ollut vain sattumaa vai tarkoituksellista. Ei siinä mitään, tämän osan myötä ajatus vain pongahti mieleeni. 

Tähän asti kirjoista yksikään ei ole suosikkini, mutta kyllä voisin sanoa, että koko kirjasarja ottaa paikan suosikkilistaltani. Niin kevyttä, kivaa kesälukemista (sopii muihinkin vuodenaikoihin), tunnelmallista ja koko ajan jännittävämpää menoa. Tykkään ja suosittelen.

Ja sitten pientä avausta alla olevaan kategoria valintaan. Kirjan tapahtumapaikkana on siis Rooma ja se on kaupunki joka on pakko nähdä. Gladiaattori -elokuvan jälkeen sekä muutenkin antiikin Roomasta (+ Kreikasta) ja roomalaisesta (+ kreikkalaisesta) mytologiasta kiinnostuneena haluaisin päästä näkemään kaupungin historiallisia nähtävyyksiä kuten Forum Romanumin ja ehdottomasti Colosseumin.

★ ★ ★ ★
Sivuja: 426
Kustantaja: Gummerus (2014)

torstai 17. syyskuuta 2015

Holly Smale: Geek Girl

15-vuotias Harriet on pesunkestävä nörtti. Hän rakastaa nippelitietoa, pukeutuu Nalle Puh - puseroihin eikä voisi vähempää välittää muodista tai tyylistä. Mutta kun Harrietin paras ystävä, mallinurasta haaveileva Natalie raahaa hänet muotimessuille, käy hullusti. Ison mallitoimiston kykyjenetsijä nappaa Natin sijasta haaviinsa Harrietin, josta tulee maailmankuulun muotisuunnittelijan uusi kasvo. Sydämentykytyksiä aiheuttaa myös vastustamattoman komea mallipoika Nick.

Ennen kuin kömpelöstä ankanpoikasesta kuoriutuu täysiverinen joutsen, täytyy Harrietin kuitenkin selvitä monista ihmissuhdekiemuroista, mm. isän ja äitipuolen aviokriisistä sekä nörtti-ihailijastaan Tobysta...


Holly Smalen Geek Girl - Matalalentoa mallitaivaalla on tullut monesti vastaan kirjastossa, mutta en ole oikeastaan koskaan ajatellut lukevani kirjaa. Rehellisesti sanottuna se ei vaikuttanut kiinnostavalta. Kuitenkin kesällä kesätöiden ohella satuin kaipaamaan ''pientä välipalaa'' ja Geek Girl sattui olemaan saatavilla lähikirjastossa tuolloin.

Aikaa ei kulunut paljon tätä kirjaa lukiessa, sen luki yhdessä päivässä ja osittain siksi, että teksti oli todella helppolukuista ja kevyttä kuin myös siksi, että sen pariin oli helppo jäädä. Geek Girl kertoo 15-vuotiaasta sosiaalisesti kömpelöstä Harrietista, jonka matka kohti mallimaailma lähtee käyntiin hupaisasti nörtti -sanan merkityksen selvittämisestä sekä nolosta sattumuksesta.

Tarinassa mukana kulkevat tyypilliset sidekick hahmot kuten Harrietin paras ystävä Natalie, höpsö isä ja perheen pomon aseman ottanut äitipuoli sekä muutaman maininnan saanut päähenkilöä ihaileva ''stalkkeri'' Toby, mean girl Alexa ja pään pyörälle saava mallikomistus Nick. Tämä hahmopaketti tuo mieleen paljon MTV -kanavalla näkyviä komediasarjoja, kuten Awkward tai muita teinien tilannekomedioita.

Silmiinpistävintä melko häiritsevällä tavalla oli puolestaan Harrietin muodin pyörteisiin vienyt Wilbur, joka jaksoi joka lauseessa lässyttää Harrietille käyttämällä mitä oudoimpia hellittelynimiä. Koko ajan mietin, miten tuollaisia pystyy edes keksimään saati tunkemaan niitä joka lauseeseen ja jos niitä minulle heitettäisiin, olisin kieltämättä vaivaantunut ja pitkään jatkuttua ärtynyt. Siinä tilanteessa näen itseni pyörittelemässä silmiäni ja mikäli minulla olisi sanat hallussa, sanoisin jotain nokkelaa.

Tulikin mieleeni, että minua naurattaa/ketuttaa aina esimerkiksi kun olen lopettanut vanhingossa vastatun pitkän puhelun/keskustelun inttävän puhelinmyyjän tai sähkönmyyjän kanssa, koska keksin vasta silloin ns. hiljentävät ja nokkelat vastaväitteet...


Typerältä tuntuvan olon jälkeen sitä sitten yleensä totean: ''No perhana'' :D Joskus lamppu syttyy hitaasti. Jaaa takaisin kirjaan. 

Geek Girl on niitä harvoja humoristisia kirjoja joita olen lukenut ja kyllä voin nyt sanoa, että voisin tarttua tämän tyyppisiin kirjoihin vähän useammin. Ihan vaihtelun vuoksi. Aikaa tulee vietettyä niin paljon omalla mukavuusalueella eli fantasian ja scifin parissa. Geek Girl ei ollut superhauska, mutta piristävä kyllä.  Ehkä kuitenkin tämän kirjan huumori puree enemmän nuorempia lukijoita.

Sivuja: 358
Suomentaja: Kaisa Kattelus
Kustantaja: Tammi (2013)
Alkuperäinen teos: Geek Girl (2013)

perjantai 11. syyskuuta 2015

J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta

Taru sormusten herrasta on kaikenikäisten klassikko, tulvillaan seikkailua, jännitystä, huumoria. Tekijän syvällinen varhaiskeskiajan kirjallisuuden ja taruston tuntemus sekä valtaisa mielikuvitus kantavat kuin tuuli viestiä ajalta, jolloin ihmisen ajatuksia välittivät kirjoitetun sanan sijasta taru ja laulu, suullinen kansanperinne. Ja se viesti on juuri meidän ajallemme.

Taru Sormusten Herrasta sijoittuu omaan maailmaansa Keski-Maahan ja sen romanttiseen muinaisuuteen, jolloin siellä asui uljaita haltijoita, miehuullisia ihmisiä ja sitkeitä kääpiötä - sekä hobitteja. Hobitit ovat vähäpätöinen kansa, joka rakastaa elämän yksinkertaisia iloja, maalaisruokaa, olutta, kessua. He ovat pienikasvuisia ja iloluontoisia, velttojakin, mutta pohjimmiltaan sisukasta lajia. Kun maailman mahtavien silmät ovat muualla, joutuvat pienet ja hiljaiset tekemään sankaritöitä.


Mistä minä oikein aloittaisin? Kirja on seissyt hyllyssäni jo vuosia enkä osaa oikein sanoa, miksen ole tarttunut siihen aiemmin kun rakastan sitä maailmaa. Nyt Taru sormusten herrasta on luettu ja olen vieläkin ihan täpinöissäni kuin myös koen haikeutta kun se on ohi. Ei lopullisesti, pääsen milloin vain palaamaan takaisin kun ikävä iskee, mutta..  se tunne ensimmäisestä lumoavasta lukukokemuksesta on aina ainutlaatuinen ja juuri sen kokee vain kerran.

Kaikki kyllä tuntevat tarinan ja juonen ainakin jossain määrin joten tuskin minun täytyy siitä mitään sanoa. Muutenkin kirja on sellainen, joka täytyy kokea itse kuin vain lukea siitä muiden kokemuksista. Silloin sen vaikuttavuuden pystyy ymmärtämään.

En halunnut kiirehtiä kirjan kanssa, vaikka välillä se osoittautui vaikeaksi. Omalla kohdallani pienissä erissä lukeminen kuitenkin toimi, koska ehdin paneutua siihen täydellä teholla ja muistella niitä myöhemmin paremmin. Saatan joskus haltioissani lukea sivuja eteenpäin kunnes huomaan, että asiat ovat menneet minulta täysin ohi. Luulisi, että kävisi juuri toisinpäin, että muistaisin jokaisen dialogin, kuvauksen ja niin edelleen. Syynä hitaanpuoleiseen lukemiseen oli myös se, etten halunnut tarinan tulevan vielä päätökseen, joten hidastelin vähän tahallanikin etenkin loppupäässä.

Hobittia lukiessani en ehtinyt niin ihastua ja tottua satumaiseen kerrontaan, mutta toisin kävi tämän kirjan kanssa. En tietenkään tarkoita, että se Hobittia lukiessa häiritsi, mutta kieltämättä se oli hieman omituista elokuvien ollessa synkempiä. No mutta hei, Tolkienin kirjat ja Peter Jacksonin ohjaamat elokuvat ovat omine ominaisuuksineen yhtä upeita.

Tällä kertaa aloin pikkuhiljaa rakastua satumaiseen tunnelmaan sekä lauluihin ja runoihin ja minusta oli äärettömän ihanaa huomata, että kirja tarjosi niin paljon, vaikka olen kaikki elokuvat katsonut ties kuinka monta kertaa. Tutustuin hahmoihin, ihastuttaviin ja yllättäviinkin hetkiin sekä tapaamisiin, joita ei esiintynyt elokuvissa ja näin ihan kaiken toisenlaisessa valossa. Omistamani painos sisältää kivasti syventävää tietoa esipuheen, viitteiden ja liitteiden muodossa hahmoista, tapahtumista, esineistä ja asioista, jotka vain paransivat lukukokemustani. Kirja sisälsi myös karttoja ja sukupuita. Niitä oli mahtava tutkia lukemisen yhteydessä ja sen jälkeenkin.

Trilogian viimeinen osa Kuninkaan paluu elokuvana nostatti tunteet pintaan monesta syystä  eikä lopputekstien musiikki helpottanut oloa pätkääkään. Minä itkin hienojen elokuvien takia ja tämä kohtaus näkyi mielessäni kun pääsin loppuun ja tirautin muutaman kyyneleen siinäkin.

Päästin syvän huokauksen luettuani kirjan loppuun.  En kuitenkaan huojennuksesta vaan haikeudesta ja iloisuudesta. Taru sormusten herrasta oli mielettömän ihana ja eeppinen seikkailu, olin iloinen kun sain sen luettua, mutta samalla koin haikeaa oloa, koska en voi lukea kirjaa enää ensimmäistä kertaa. Ensimmäinen kerta on aina ensimmäinen kerta. En tule enää kokemaan täysin samaa hurmiota, mutta kun tartun kirjaan uudestaan, tulen takuulla nauttimaan siitä.

En osaa selittää tarpeeksi hyvin miten paljon rakastin kirjaa, mutta uskokaa tämä: se on yksi parhaista, jonka olen lukenut. Paras fantasia, paras klassikko, paras kirja. Siinä oli kaikki tutut ja uudet ainekset tarunomaiseen fantasiaan ja minua hämmästyttää Tolkienin aikaansaama tarina, jolla on oma maailma, historia ja kieli. Taru sormusten herrasta on todellakin vailla vertaa ja Tolkien on panostanut siihen  hienosti. Täysi kymppi, 5 tähteä, ruusuja ja pusuja ja enemmän!

★ ★ ★ ★ ★
Haastekirja: 7/40
32. Trilogy
Sivuja (kaikkiaan): 984
Suomentajat: Kersti Juva ja Eila Pennanen, runot Panu Pekkanen
Kustantaja: WSOY (2001), 26. painos
Alkuperäinen teos: The Lord of the Rings (1954-1955)

maanantai 31. elokuuta 2015

J.R. Ward: Kuolematon

Seitsemän kuolemansyntiä. Seitsemän pelastettavaa sielua. Langennut enkeli, jolla on kovettunut sydän, ja demoni, jolla on kaikki menetettävänään, käyvät säälimättömään kamppailuun toisiaan vastaan.

Langenneet enkelit -kirjasarjan loppunäytöksessä syntinen maailma kohtaa pelastuksensa - mutta millaisen pelastuksen? Vastahakoinen ihmiskunnan pelastaja, langennut enkeli Jim Heron, on vakaasti päättänyt suojella helvetistä vapauttamaansa viatonta Sissyä, vaikka se heikentääkin hänen mahdollisuuksiaan peitota demoni Devina. Enkelin pitäisi myös pelastaa ihmiskunta, ja tämä onkin hänen suurin haasteensa koskaan...

Langenneet enkelit -sarjan päätös osa Kuolematon ei turhia aikaile vaan jatkaa tasan siitä mihin Riivaus jäi. Kamppailu muuttui tasapeliksi kun Jim antoi yhden voittonsa demonille vastineeksi Sissyn vapaudesta ja heti perään toinen tappio vei Devinan voiton puolelle 3-2. Jimin on siis pelastettava kaksi sielua, jotta maailma pelastuisi ja Devina saataisiin kukistettua.

Sissy vihoittelee Jimille tämän sotaan kohdistuneesta piittaamattomuudesta, mutta ei osaa arvata mistä se johtuu. Hmm. Myös arkkienkeli Colin on raivoissaan Jimin päätöksen aiheuttamasta seuraamuksesta ja aikoo kostaa kärsimyksensä. Ja juuri kun huokailin kirjan alkaessa heti draamalla,  pamahtaa perään uusi juonenkäänne, joka antoi juoneen kivasti puhtia ja potkua pitkään aikaan. Oli se jo aikakin. Jännittävä tilanne jatkuu jonkin aikaa kunnes se taas rauhoittuu ja palaa sarjan tyypilliselle tielle.

Uutta paria ei lähtä Kuolemattomassa kalastelemaan vaan romantiikkaa tuovan parin muodostavat ketkä muukaan kuin Jim ja Sissy. Siitä ei ollut kovin vaikeaa päätellä juonen kulku kohti loppua. Niinpä lukeminen alkoi loppua kohden tuntua aika tasapaksulta lupaavasta alusta huolimatta. Piristystä tarjosivat kaiken sen synkkyyden keskelle iloiset, hupaisatkin jälleen näkemiset.

Loppu oli kaunis ja tunteikas enkä olisi voinut toivoa parempaa loppua sarjan hahmoille. Jim oli mahtava ja raudan lujia hahmoja olivat myös Ad, Eddie eikä muut enkelit Nigel ja Colin tulleet kovin kaukana perässä. Devina oli Devina. Demonin uskottavuus kuitenkin kärsi, kun hän antautui jatkuviin tunteiden loukkauksiin ja vuodatteluihin. Niin kauniisti kuin ne olikin kirjoitettu, ne eivät pitkällä tähtäimellä iskeneet muidenkaan hahmojen kohdalla. Tiettyihin kohtiin se toimi, toisiin taas ei. 

Jos nyt jotain erityistä moittia niin se kohdistuu kirjojen kansiin. Ymmärrän kyllä yskän, komeat ja karskeat enkelit oli pakko saada myös kansikuviin. Itse en pidä niistä ja Kuolemattoman kansi on näistä karmein. Se on vähän harmi, koska nämä surkeat kannet eivät päde niin hyvin sisältöön. No tietysti mielipiteitä on muitakin. 

En erityisemmin jää kaipaamaan sarjaa, minulle riitti, että sain lukea sarjan loppuun kirja kerrallaan saadakseni tietää millaisen lopun Ward keksii Langenneille enkeleille. Kokonaisuutta ajatellen olen ihan tyytyväinen, mutta yhtä tähdellinen se ei ollut kuin vielä jatkuva Mustan tikarin veljeskunta -sarja. Suosittelen kyllä sarjaa Wardin kirjoista pitäville ja jotenkin ilahduttavaa oli sarjan läheinen yhteys MTV/BDB -sarjaan.

Ja vaikka Devina onkin kukistettu ja lähetetty takaisin loukkoonsa, hänen osansa Wardin kirjoissa tuskin on ohi. Nimittäin kirjailija on paljastanut, että häntä tullaan luultavasti näkemään Mustan tikarin veljeskunta -sarjassa ja vieläpä Lashin seurassa. Hmm, mielenkiintoista tosiaan. En tiedä onko tämä tapahtumassa ihan heti, tuskin häntä nähdään ainakaan sarjan uusimmassa osassa The Shadowissa (suom. Varjot), joka ilmestyy suomennettuna lokakuussa.

Nyt kun Langenneet enkelit -sarja on tullut päätökseen, on Ward aloittanut uuden projektinsa. Tämä projekti kantaa nimeä The Bourbon Kings eikä se sijoitu Caldwelliin kuten monet muut hänen kirjansa ja lukemani mukaan siitä tulee ensimmäinen sarja, joka ei ole fantasiaa. Saapi nähdä ottaako Basam Books sarjan suomennettavaksi, sittenpähän näkee onko siitä mihinkään.

Sivuja: 393
Suomentaja: Timo Utterström
Kustantaja: Basam Books (2015)
Alkuperäinen teos: Immortal (2014) 

sunnuntai 30. elokuuta 2015

J.R. Ward: Riivaus

Seitsemän kuolemansyntiä. Seitsemän pelastettavaa sielua. Langennut enkeli, jolla on kovettunut sydän, ja demoni, jolla on kaikki menetettävänään, käyvät säälimättömään kamppailuun toisiaan vastaan.

Cait Douglass on juuri saanut särkyneen sydämensä parannettua, kun hänen tielleen osuu kaksi aistikasta miestä. Nämä miehet repivät Caitia ja tämän sydäntä eri suuntiin, eikä Cait tiedä mihin suuntaan lähtisi ja minkälaisia kohtalokkaita seuraamuksia hänen valinnallaan saattaa olla. Langennut enkeli Jim Heron puolestaan valmistautuu sotaan, mutta hän on vaarantaa kaiken tekemällä sopimuksen paholaisen kanssa. Heronin pakkomielle viattomaan, Helvettiin joutuneeseen olentoon on saattaa hänet sivupolulle pyhästä tehtävästään.

Minä se osaan aina poimia lisää kirjoja kasaan kirjastosta, vaikka omasta hyllystä löytyisi enemmän kuin tarpeeksi lukemattomia kirjoja. Tällä kertaa kaappasin J.R. Wardin Langenneet enkelit -sarjasta kaksi viimeistä osaa, Riivauksen sekä Kuolemattoman. Minulle vain iski hirveä hinku tietää miten sarja päättyy ja vielä kun kummatkin osat olivat käden ulottuvillani. 

Sisältää juonipaljastuksia Hurmasta!

Edellinen osa Hurma Jimin osalta päättyi melko mielenkiintoisesti, nimittäin Jim halusi vaihtaa yhden voittonsa Sissyn ulospääsyyn Helvetistä. Jim sai kun saikin Devinan myöntymään vaihtoon ja nyt kun Sissy on vapautunut Devinan kynsistä, pääsee Sissy suurempaan huomioon. Yllätys yllätys, Jim aikoo tehdä kaikkensa pitääkseen Sissyn turvassa ja se vie taistelun vaarallisen lähelle voiton menettämistä. Jimin päätös pistää Taivaankin sekaisin, josta koituu enemmän ongelmia.

Tähän kohtaan täytyy sanoa, että vaikka pidinkin Sisysn lujasta tahdosta ja luonteesta, silti hän tuntui olevan liian sujut Helvetissä tapahtuneiden asioiden kanssa. Kaikki se kärsimys ja kidutus ei voi kadota mielestä ihan niin pian ja helposti (Supernatural!), ellei häntä estä jokin muistamasta niitä (Supernatural!). Siitä ei erityisemmin puhuttu. Tai en enää häpeäkseni muista..

Jimin pakkomielle Sissyn turvallisuuteen oli osittain ymmärrettävää tämän menneisyyden takia ja olen melko varma juonen kannalta, että nimenomaan tarkoitus olikin saada mies suistumaan raiteiltaan. Onhan mies ollut ensimmäisestä osasta lähtien surkeana Sissyn takia.

Kyllä tapahtumat käyvät kirja kirjalta jännittävämmäksi, mutta juonta minun mielestäni latistavat edelleen nämä Wardin käyttämät ja tunnetut pääpariasetelmat. Ne eivät ole kahden ensimmäisen osan jälkeen tarjonneet peliin mitään uutta. Ward olisi voinut kokeilla esim. jotain toisenlaista lähtökohtaa. Miksei sielu voisi kuulua vaikka jonkun perheen äidille, joka esim. stressin johdattamana lähestyy risteyskohtaa ja blaa blaa. Kaikki hahmot ovat olleet jollain tapaa kytköksissä Jimiin ja aiempaan lisäten Sissyn äiti olisi todella hyvin toiminut tässä asiassa. 

Pääpariasetelma tosin oli aiempiin osiin verrattuna vähän kiinnostavampi, koska osapuolia oli tällä kertaa kolme. No kovin kummoisesta kolmiodraamasta ei voi kuitenkaan puhua, koska se puolestaan oli alusta asti selvää kumman vietäväksi Cait lopulta lähtee eikä muutenkaan tämä toinen osapuoli montaa puheenvuoroa saanut. Kuitenkin koska kyseessä oli kolme hahmoa, jolle pelastettava sielu mahdollisesti kuului, se ei ollut heti arvattavissa. Oli minulla epäilykseni, mutta veikkaukseni osui väärään hahmoon ja pari juonenkäännettäkin pääsi yllättämään. Toinen järkytti ja toinen tuli hieman puskista.

Devina...En pidä hahmosta edelleenkään. Yöh, tämä demoni on vaan niin hirvittävän iljettävä. Hän saa minut raivon partaalle. Ward onnistui pitämään Devinan yltiöpahana ja kierona, mutten voinut olla ajattelematta halusiko kirjailija tuoda hahmoon jotain inhimillisyyttä tämän heikkouksien ja terapiaistuntojen kautta. Hänen terapiakäyntinsä olivat hahmon luonteesta ja olemuksestaan huolimatta huvittavia.

Riivaus kaappasi ihan mukavasti mukaansa, se oli tuttua ja räikeää ja tunteita päästä päähän herättävä paketti. Pidän Wardin synkästä ja huvittavan ilkkuvasta kerronnasta sekä tyylistä paljon ja hän osaa luoda sydäntä särkeviä hahmoja, joiden kärsimyksiä tahtoisi itse lievittää. Joo no niin. Wardin kirjat ovat minun guilty pleasure -kirjoja.

Sivuja: 520
Suomentaja: Timo Utterström
Kustantaja: Basam Books (2014)
Alkuperäinen teos: Posession (2013)

keskiviikko 26. elokuuta 2015

John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe

Riipaisevan hauska, filosofisen älykäs ja vimmaisen rohkea romaani syöpää sairastavien Hazelin ja Augustuksen rakkaudesta ja periksiantamattomuudesta. Kilpirauhassyöpää sairastava 16-vuotias Hazel on onnekas saatuaan muutaman lisävuoden. Elämä tuntuu soljuvan sormien lomitse, kunnes hän tapaa Augustuksen. Itsepintaisen sinnikäs poika on päättänyt voittaa omakseen sydämen, jonka siihen saakka on täyttänyt muuan arvoituksellisesti kesken jäänyt romaani. Samalla kun sairaus tiukentaa otettaan, nuorten elämän käsikirjoitus menee uusiksi. Vaikka kirjallisia salaisuuksia ratkova matka Amsterdamiin osoittautuu pettymykseksi, rakastuneet löytävät toisistaan sen, mitä eivät ole vielä ehtineet menettää.

Tähtiin kirjoitetu virhe alkoi olla suuri puheenaihe sosiaalisessa mediassa kuin myös sen ulkopuolella kun kirjaan pohjautuva ja samanniminen elokuva alkoi pyöriä elokuvateattereissa ympäri maailmaa vuoden 2014 kesällä.  Tunteita, enimmäkseen kyyneleitä vuodateltiin Youtubessa sekä blogeissa ja palaute on ollut hyvin positiivista eikä mennyt kauaa kun puheet ja kirjoitukset kantautuivat minun korviini ja näköpiiriini. John Green ja hänen teoksensa eivät olleet minulle ennestään tuttuja, mutta uskoakseni kirjailija nousi monien muidenkin tietoisuuteen Tähtiin kirjoitettu virhe -kirjan ja viimeistään elokuvan ansiosta.

Tunteikas reaktio elokuvaan sai minutkin uteliaaksi elokuvasta sekä kirjasta ja lisäsin kirjan lukulistalleni, mutta täytyy sanoa, ettei uteliaisuus riittänyt saamaan minua lukemaan kirjaa heti. Taisin päättää odottavani, että villitys laantuisi ja uskon, että unohdustakin oli mukana, sillä vasta vuoden päästä, 2015 kesällä nappasin kirjan kirjastosta.

Teksti oli todella nopealukuista, mutta kovinkaan helpoksi sitä ei voi sanoa, sillä onhan kyse vakavasta aiheesta, kuolemasta. Green on kuitenkin onnistunut tarjoamaan helposti lähestyttävän tarinan kuolemasta ihastuttavilla sekä rohkeilla hahmoillaan. Syvennyin kirjan pariin niin hyvin etten kuullut tai oikeastaan välittänyt taustalla kuuluvista äänistä. En edes rannalla loikoillessani kuullut pikku poikien armotonta kinasteluja vasta kun päätin vaihtaa asentoani rantahietikolla. Ihastuin kirjan hahmoihin, etupäässä tietenkin Hazeliin ja Augustukseen, joiden ihana ja samalla niin surullinen ystävyys ja rakkaus oli melkein käsin kosketeltavaa. Isaac oli myös mahdottoman suloinen.

Kolmikon asenne oli äärettömän ihailtavaa, he olivat taistelijoita ja jaksoivat asennoitua elämään sarkastisesti tilanteistaan huolimatta. Elokuvassakin kohtaus mielenosoituksesta ja kananmunien heittelystä ei olisi paremmin voinut onnistua. Se tuntui hyvin aidolta.

En itkenyt vuolaasti kirjaa lukiessa, mutta silmäni olivat kosteat moneen otteeseen, koska tiesin mitä tulee tapahtumaan. Kiitos kuuluu itselleni, koska olin taas katsonut elokuvan ennen kirjan lukemista. Se ei onneksi pilannut lukukokemustani, kuitenkin tunsin elokuvan aikana hieman suurempaa surua, koska silloin luulin tietäväni mitä tulee tapahtumaan kunnes en enää tiennyt. Pikkuhiljaa aloin tajuta ja tuleva nostatti ison palan kurkkuun ja menin kieltämättä hämilleni.

Rakastettava tarina kaiken kaikkiaan. Tykkäsin paljon ja äärimmäisen paljon plussaa Greenille vahvoista hahmoistaan. Minun täytyy hankkia Tähtiin kirjoitettu virhe omiin kokoelmiin. Täytyy myös silmäillä muitakin John Greenin teoksia ja oikeastaan Kaikki viimeiset sanat on herättänyt kiinnostukseni. Pohdin myös Arvoitus niemltä Margoa, koska kirjaan pohjautuva elokuvakin pyörii jo teattereissa. Suosituksia?

★ ★ ★ ★
Sivuja: 340
Suomentaja: Helene Bützow
Kustantaja: WSOY (2013)
Alkuperäinen teos: The Fault In Our Stars (2012) 
Kirjastosta

maanantai 24. elokuuta 2015

Katsaus kirjankansibingoon

Kirjankansibingo lähti käyntiin kesän alusta, johon innostuneena osallistuin niin kuin viime kesänä. Jonna Kirjaston kummitus -blogista laittoi tänä vuonna haasteen aluilleen ja idea haasteessa oli sama, mutta aiempaan kirjabingoon verrattuna bingoa lähdettiin hakemaan nimen mukaisesti kirjan kansilla. Haaste kesti koko kesän ja viimeiseksi päiväksi annettiin 15.8, joka on jo mennyt menojaan. Seuraavaksi lyhyesti miten bingo meni kaiken kaikkiaan.

Oma kirjankansibingoni starttasi ihan mukavasti, mutta vähän myöhemmin minuun iski älytön lukujumi ja kirjoittaminenkin oli ja on edelleen aika hitaanpuoleista ja kertakaikkiaan niin vaikeaa, josta bingoilu ja blogin päivittely sitten kärsi. Niinpä tällä kertaa en bingoa saanut haalittua. Höh. Tässä olisi oma harmillinen tulokseni:



Lukujumi hellitti vihdoin heinäkuussa ja pääsin taas vauhtiin. Sain kirjoja luettua ihan hyvin, mutta valitettavasti suurinta osaa niistä en voinut bingoon ottaa mukaan, koska en ehtinyt niistä kirjoittaa tänne blogiin. Yhyy. Omaa syytäni se.

Tässä olisi kyseiset kirjat ja niiden paikkansa bingossa:

John Green - Tähtiin kirjoitettu virhe (Piirroskuva)
Hugh Howey - Siirros (Punainen)
Vera Vala - Villa Sibyllan kirous (Maisema)
Holly Smale - Geek Girl (Kasvokuva)
Susan Ee - Angelfall (Sininen)

Siltikään ei olisi bingoa tullut... Ihan taktinen ei ollut oma suoritukseni :D Hauskaa minulla silti oli eikä tämä jää viimeiseksi kerraksi, vaikka vähän huonosti menikin. Sain siis luettua yhteensä 11 kirjaa. Lukemani kirjat toivat hyviä ja monipuolisia lukukokemuksia kesään ja nyt odottelen millaisia kokemuksia syksy tuo tullessaan! Tällä hetkellä Taru sormusten herrasta on kiinni nokassani eikä sivuja ole jäljellä monta. Haikealta tuntuu jo nyt.

Hyvää alkanutta syksyä kaikille!

perjantai 7. elokuuta 2015

Thomas Harris: Uhrilampaat


Sarjamurhaaja, jota kutsutaan Buffalo Billiksi, hallitsee lehtien otsikoita ja saa etenkin kookkaat nuoret naiset kauhun valtaan. Nuori ja viehättävä Clarice Starling saa tehtäväkseen haastatella tohtori Hannibal Lecteriä, ''Hannibal kannibaalia'', terävää, mutta pahaa psykiatria ja hirvittävää tappajaa., jonka uskotaan tietävän ratkaisun avaimet. Matka Buffalo Billin karmaisevaan maailmaa alkaa. Samalla Clarice joutuu selvittelemään omia pahoja painajaisiaan.

Elokuvat ovat vieneet minua monien kirjailijoiden ja kirjojen pariin ja Thomas Harrisin ja hänen dekkarinsa kuuluvat tälle listalle. Katsottuani kaikki Hannibal -elokuvat ja kun kirjoista tuli uusi harrastukseni ja kiinnostuksen kohteeni, lisäsin Harrisin teokset heti lukulistalleni. Punaisen lohikäärmeen luin tietysti ensin, vaikka kaikista eniten minua kiinnostivat Uhrilampaat ja Hannibal -kirjat, koska elokuvina ne olivat parhaimpia.

Pitäisin tätä kirjaa itsenäisenä jatko-osana Punaiselle lohikäärmeelle, sillä tällä kertaa tarinan päähenkilön paikkaa vetää Will Grahamin sijasta nuori FBI -harjoittelija Clarice Starling. Viittauksia ensimmäiseen osaan ja tähän kyseiseen löytyy, mutta vain ohimennen eikä niillä ole mitään tekemistä tämän kirjan tapahtumien kanssa.

Uhrilampaat alkaa siitä, kun Clarice kutsutaan FBI -agentti Jack Crawfordin luo. Jack pyytää Claricea laatimaan psykologisen profiilin Hannibal Lecteristä, jolla uskotaan olevan hyötyä sarjamurhaaja Buffalo Billin kiinnisaamisessa. Clarice tarttuu tehtävään ja onnistuu herättämään tohtori Lecterin mielenkiinnon ja saamaan hänet kertomaan omat tietonsa ja näkemyksensä. Tietyin ehdoin. Näin ollen Clarice löytää itsensä vaihtamassa omia henkilökohtaisia asioitaan Lecterin arvoituksellisiin vihjeisiin Buffalo Billistä.

''Quid pro quo Clarice'', niin kuin elokuvan tunnetussa kohtauksessa sanotaan.

Punaiseen lohikäärmeeseen verrattuna Uhrilampaissa Hannibal Lecter esiintyi enemmän, josta olin enemmän kuin tohkeissani. Hannibal Lecterissä on sitä pelottavaa ja kamalaa karismaa sekä taiteellisuutta, ettei tiedä miten päin olisi tai miten tuntisi. Thomas Harris on luonut todella nerokkaan ja vaikuttavan hahmon, joka sattuu nyt olemaan kannibaali ja sarjamurhaaja.

Olen aina pitänyt poliisisarjoista ja mitä vaikea selkoisempi, arvoituksellisempi ja yllättävämpi rikollinen sitä innostuneemmaksi muutun. Sama pätee oikeastaan muihinkin hahmoihin niin kirjoissa kuin elokuvissa. Ja nyt dekkareita luettuani ja vuoden sosiaali- ja terveysalan koulua käyneenä olen huomannut kiinnostukseni psykologiaa kohtaan. Lukiossa lakitiedon kurssi kiinnosti ja siinä erityisesti rikosoikeus. Ehkä nämä selittävät jo paljon aiemmin sanottua.

Uhrilampaat -elokuva ja etenkin Starlingia näyttelevä Jodie Foster toi hahmon vahvan persoonallisuuden ja tunteet hienosti esille, mutta kirja täydensi kivasti käsitystäni hänestä kuin myös Buffalo Billistä ja tämän taustoista. Claricen ja tohtori Lecterin välille muodostunut outo suhde oli takuulla kirjan parasta antia eikä kauhua sekä painajaisia herättävä, aikailematon ja kauniskin kerronta tullut kaukana perässä. Tämän kirjan lukee hetkessä, herättivät sen tapahtumat pelottavia kuvia mielessä tai ei.
Ehdottomasti tähän asti yksi parhaimmista rikoskirjoista joita olen lukenut ja oikeastaan kolmas rikoskirja, joka saa paikan suosikkikirjojeni joukosta. Hyvällä ja luottavaisella mielellä aion tarttua Hannibaliin, mikä jatkaa Clarice Starlingin ja tietystin itse Hannibal Lecterin matkassa. Harmittavasti se on jäänyt myös viimeiseksi, sillä Harris ei ole kirjoittanut heille enempää jatko-osia. Harris on kuitenkin vienut lukijat Lecterin menneisyyteen kirjassa Nuori Hannibal, jota odotan kyllä jännittäen. Elokuvana se oli huono..

Elokuvaversio Uhrilampaista näkyi keskiviikkona Hero -kanavalla ja olihan minun se silloin pakko katsoa. Hyi olkoon kun se kohtaus Baltimoren mielisairaalassa, jossa Anthony Hopkins näyttäytyy ensimmäistä kertaa Hannibal Lecterinä pistää edelleen koko kehon lukkoon ja saa aikaan jatkuvia puistatuksia.

★ ★ ★ ★
Sivuja: 350
Suomentanut: Hanna-Liisa Timonen
Kustantaja: Gummerus (1989)
Alkuperäinen teos: The Silence of the Lambs (1988) 
Kirjankansibingo: Eläin