sunnuntai 28. joulukuuta 2014

J.R. Ward: Kuningas

Kun yön varjot laskeutuvat New Yorkin Caldwellissa, alkaa kuolettava ajojahti vampyyrien ja heidän metsästäjiensä välillä. Vampyyrirodulla on puolustajanaan kuuden vampyyrisoturin salainen veljesjoukkio.

Wrath, joka on vuosisatojen ajan yrittänyt vältellä kuninkuutta, ottaa vihdoin vastuun harteilleen. Mutta kruunu on raskas kantaa. Beth Randall luuli tietävänsä mitä oli tekemässä, kun hän pariutui
planeetan puhdasrotuisimman vampyyrin kanssa. Beth on päättänyt haluta lapsen mutta ei ole lainkaan valmistautunut Wrathin mielipiteeseen asiasta. Voittaako todellinen rakkaus... vai raastava menneisyys?

Tuntuu hyvin paljon siltä, että olisi kulunut vuosia kun viimeksi luin Mustan tikari veljenkunta -sarjan yhdennentoista osan Rakastaja - vihdoikin -kirjan. Sen tapahtumat ovat kuitenkin aika hyvin jääneet mieleen ja odotinkin kuulevani lisää tietyistä hahmoista sekä miten tarinassa päästään eteenpäin J.R Wardin Kuninkaassa, joka on sarjan kahdestoista osa.

Pääparin paikkaa vetävät jälleen sekä kokosarjan aloittaneet Wrath ja Beth. Heistä kahdesta oli oikeastaan ihan mukava lukea pitkästä aikaa ja heidän tilanne oli todella mielenkiintoinen Xcorin vallankaappaus aikeiden sekä perheasioiden noustessa entistä lähemmäksi pintaa. Wrathin menneisyyttä avattiin hieman enemmän pienissä pätkissä ja nämä selkensivät tiettyjä asioita tarinan kulkiessa eteenpäin, mutta yhdestä asiasta rehellisesti sanottuna yllätyin tai en ainakaan muista että siitä olisi mainittu aiemmissa osissa. Ja tämä asia, tai no henkilö oikeastaan oli Anha. Muutama asia jäi hieman epäselväksi. Ehkä siitä puhutaan myöhemmin.

Vähän korjausta aiempaan. Elikkä, kun puhuin Wrathin menneisyydestä, en tajunnut jostain syystä että kyseessä oli Wrathin isä, jonka nimi oli myös Wrath, tarkalleen Wrath II. No, nyt olen paremmin kärryillä.
- 24.11 2015

Solan ja Assailin seikkailut tuskin tähänkään osaan jäivät ja heistä luin mielelläni lisää, etenkin siksi koska Marisol 'Sola' joutui aika tukalaan tilanteeseen edellisen osan lopussa. Heidän kahden tarina toimi hyvin siinä sivussa ja he toivat kivasti hengähdystaukoa Wrathin ja Bethin ongelmista. Todella lupaava pari täytyy sanoa.

Myös Varjoveljeket Trez ja iAm ja Selena (suomennoksessa puhuttiin Selenasta vaikka alkuperäisissä hän on kai Serena) sekä Xcor ja Layla toivat toisenlaista puhtia lukuhetkiin. Trez ja iAm nousivat silmissäni uuteen valoon. Jotenkin minä ihastuin Varjoihin enemmän kuin aiemmin, etenkin iAm vei sydämeni niillä muutamilla hassuilla kohtauksilla.  Selenan tapaus puolestaan mietitytti enkä ole täysin varma mitä hänellä (ja Trezillä) on luvassa jatkossa. Seuraava eli kolmastoista osa keskittyykin Varjoveljeksiin sekä Selenaan ja alkuperäisen tiivistelmän luettua jännitän sen lukemista.

Ei pidä vähätellä myöskään Xcorin ja Laylan tilannetta, sekin on omalla tavallaan jännittävä kun Xcor on vihollisen puolella. He ovat ajautuneet vaikeaan tilanteeseen, mutta täytyy sanoa että odotin järisyttävämpiä ratkaisuija liittyen vallankaappaukseen. Toisaalta eivät ne niin järjettömiäkään olleet ja odotan palavasti mitä Ward tarjoaa heidän suhteen jatko-osassa.

Rupesin hetkinä jolloin ajatuksille jäi enemmän tilaa miettimään, että mihin Harvennuskunta on oikein jäänyt. Omegasta eikä lessereistä ole kuulunut kuin vähän ja mietin onko Omega enää niin suuri uhka kuin aluksi. Onko Ward jättänyt heidät sivuun ihan tarkoituksella ja näin pitkäksi ajaksi? Iskevätkö he enää ollenkaan? Toivottavasti. No sen tiedän, että Lashista (Omegan pojasta) kuullaan vielä, tosin Langenneet enkelit -sarjassa Wardin haastattelun perusteella. Olisin tyytyväisempi jos toiminta alkaisi näkyä muutenkin kuin poliittisesti. I want differend kind of action!

Like this!
Lisäystä tämänkin perään, eli Lashista ei kuultu Langenneet enkelit -sarjassa. Sanottiin, että Lash näyttäytyisi erään tietyn hahmon kanssa kyseisestä enkelisarjasta, joten oletin, että hän ilmaantuisi siinä. No, ehkä myöhemmissä osissa tässä vampyyrisarjassa.
- 16.3. 2016

Tykkäsin loppujen lopuksi paljon Kuninkaasta ja J.R Ward tarjosi jälleen jännittävää, hurmaavaa, dramaattista ja hauskaa luettavaa omalla hienolla tyylillään. Niin toiminnallinen ei kuitenkaan tämä osa mielestäni ollut vaikka tapahtumia riitti. Lassiterin päähänpisto tuli kuitenkin niin puun takaa, että pisteet siitä. Hulvaton enkelikaveri tämä Lassiter, ei voi muuta sanoa.

★ ★ ★ ★
Sivuja: 648
Suomentaja: Timo Utterström
Kustantaja: Basam Books (2014)
Alkuperäinen teos: The King (2014)
Kirjastosta 

torstai 25. joulukuuta 2014

Joulun toivotukset, yhteenveto vuodesta 2014 sekä arvonta!

 HYVÄÄ JOULUA!!


Joulupukki ja noitarumpu sekä Lumiukko kuuluvat ehdottomasti jouluaaton ohjelmaan!

Vuoteen 2014 on mahtunut paljon häppeninkiä. On ollut paljon hauskoja hetkiä ja oli niitä vähemmän hauskojakin päiviä matkanvarrella. Astuin elämässäni askeleen lähemmäs haaveilemaani tulevaisuutta kun aloitin koulunkäynnin haluamallani alalla pienen tauon jälkeen. Olen nauttinut mielettömästi alan antimista ja haasteista huolimatta stressistä. Mutta stressiä lievitti ystävät, perhe ja tietysti kirjat. Näin joulun alla ehdin vielä itselleni löytää Anttilasta Hugh Howeyn Siilon pilkkahintaan, mutta pakkohan minun oli kirja saada viimein omakseni!

Ja sitten olivat tietenkin kaikki omalla tavallaan hienot (ja huonotkin) lukuhetket, jotka (omalla matikan taidoillani laskettu) 38 kirjaa minulle tänä vuonna tarjosivat. Tein muutaman tutustumisretken tyylilajeihin, joita en ole kummemmin lukenut. Näitä olivat kauhu (Bram Stokerin Dracula), huumori (Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja) sekä sadut (J.R.R Tolkienin Hobitti). Hugh Howeys Siirros, Rick Yancyn 5. aalto ja Carlos Ruiz Zafónin Enkelipeli ovat vielä työn alla, mutta joululomahan on mahtava tilaisuus syventyä näihin kirjoihin pidemmäksi aikaa.

Suunnittelin lukevani myös Tove Janssonin ihania Muumi -kirjoja, mutta ollessani tohkeissani monesta muistakin kirjoista, en ehtinyt näihin hienoihin kirjoihin vielä kurkistaa, mutta nekin ovat sitten ensi vuoden lukusuunnitelmissani mukana.

Ja nyt, hyvät lukijat, on aika paljastaa tänä vuonna minut valloittaneet kirjaihanuudet. Suunnittelin aluksi kertovani oman top 5:sen, mutta päätinkin muuttaa sen top 10:neen, sillä en voinut millään jättää tiettyjä kirjoja mainitsematta. Muutama onkin jo tullut ilmi eräässä marraskuun postauksessa. Listalta löytyy kirjoja, joista  en ole ehtinyt vielä kirjoittaa omia ajatuksia puhtaaksi, mutta ne ovat tulossa piakkoin. Kirjoitin kuitenkin muutamalla sanalla jokaisesta kirjasta jotain. Here you go!


10. Marie Lu - Legend
(Toiminnallinen, ennalta-arvaamaton, surullinen ja raikas dystopiatarina kahdesta erilaisesta nuoresta, joiden teitä ohjaa yksi kamala väärinkäsitys)


 9. J.R.R. Tolkien - Hobitti
(Tutuiksi tulleiden hienojen hahmojen; hobitin, velhon ja kääpiöiden satumaisen ihana ja lumoava seikkailu, joka myös aloitti huikean tarun sormusten herrasta)


8. Veronica Roth - Kapinallinen
(Synkempää ja karumpaa dystopiaa kuin aiemmassa osassa Outolintu, joka ainakin minut yllätti positiivisesti)


7. J.R. Ward - Rakastaja - vihdoinkin
(Odotuksia vastannut, sydäntä raastanut ja mustalla huumorilla rikastettu toiminnallinen paketti)


6. J.R. Ward - Kuningas
(Koskettava, tapahtumarikas ja yhtä kaunistelematon osa kuin muutkin Mustan tikarin veljeskunta -sarjaan kuuluvat kirjat, vaikkakin aiempaa rauhallisempi tuotos)


5. Anne Fortie - Julian rakkaus
(Tunnettu ja traaginen rakkaustarina liitettynä seikkailumieliseen ja kutkuttavan mystiseen tarinaan, jossa kuljetaan Italian upeissa maisemissa)


4. Carlos Ruiz Zafón - Tuulen varjo
(Espanjaan sijoittuva, hyvin koskettava ja jännittävä kokonaisuus, jossa kahden ihmisen tarina on liitetty erinomaisesti yhteen)


3. Deborah Harkness - Shadow of Night
(Niin valloittava jatko-osa Lumotulle tarjoten lukijoille lisää Harknessin upeaa tuntemusta alkemiasta sekä historiasta ja samalla lukija pääsee nauttimaan taianomaisesta ja romanttisestakin fantasiasta)


2.  Diana Gabaldon - Matkantekijä
(Gabaldon osoitti jälleen kuinka hänen hienon hieno tarinan kerrontansa Skotlannista sekä hahmot Jamie ja Claire ovat ykkösluokkaa. Aivan ihana!)

Jaaa sitten ykköspaikan vei tietenkin
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.

1. Hugh Howey - Siilo
(Hengästyttävä, salaperäinen ja paikoin pelottavakin kertomus ihmisistä jättimäisen siilon sisällä. On ansainnut kaikki saamansa kehut)

Vähän aikaa täytyi miettiä kumpi, Siilo vai Matkantekijä, veisi ykköspaikan. Kuitenkin kaikin puolin tämä upea kirja ansaitsi sen, sillä se yksinkertaisesti salpasi hengityksen ja sen tapahtumat pinttyivät mieleeni päiviksi. Siilo on ansainnut kaikki saamansa kehut ja enemmän. Vaikka olin niistä tietoinen ennen kirjan aloittamista, yllätyin positiivisesti. Suosittelen!

Ja sitten vielä toiseksi (miten olin voinut unohtaa?!), aloitin kirjoista bloggaamisen vuoden 2013 syksyn ja talven vaihteessa, tarkalleen lokakuun alussa ja sehän tarkoittaa, että kummatkin blogini ovat jo täyttäneet ensimmäisen vuotensa. Onpa jännää! Sen kunniaksi ajattelin järjestää arvonnan 10 kirjasta! Arvontaan voi osallistua kuka tahansa (eivät pelkästään blogiini liittyneet) blogiani lukenut. Arvon nämä seuraavat kirjat:

1. Houkutus 
2. Uusikuu
3. Epäilys
4. Breaking Dawn (englanninkielinen kuten huomatta saattaa)
5. Thomas Harris: Hannibal (pokkari)
6. Karen Robarts: Sleepwalker
7. Ildefonso Falcones Fatiman käsi (pokkari)
8. Linda Howard: Kill and Tell (pokkari)
9. Nora Roberts: The Search
10. Jane Johnson: Neidonryöstö


Osallistua voit kommentoimalla tähän postaukseen ilmoittamalla sen kirjan tai kirjojen numerot, jotka kiinnostavat. Olisi myös kiva jos kertoisit miksi valitsemasi kirjat kiinnostavat ja olenko mahdollisesti saanut sinut tarttumaan johonkin lukemaani kirjaan tai edes harkitsemaan sen/niiden lukemista. Tai jotain. :D

Ilmoita myös sähköpostisi, niin pystyn ottamaan sinuun yhteyttä, mikäli satut voittamaan. Jos osallistut anonyyminä, keksi itsellesi jokin nimi niin kykenen ottamaan sinutkin mukaan. Sinulla on aikaa osallistua 2 viikkoa, eli tammikuun 7. päivä on viimeinen päivä osallistua. Sitten viimeistään viikonlopun aikana suoritan arvonnan ja ilmoitan voittajat. 

Nyt aion kiittää teitä tästä kuluneesta vuodesta! Kommentinne sekä tieto siitä, että olette tulleet lukemaan blogini kirjoituksia ovat olleet yksi suurimmista motivaation ja voiman lähteistä näiden blogien ylläpitämiseen. Olen oppinut itsestäni ja tutustunut kirjallisuuteen lähemmin tällä matkalla yrittäen samalla löytää omaa ääntäni teksteihin. Pitkälle on tultu, mutta se tarvitsee vielä vähän hiomista.

Isot kiitokset ja katsotaan mitä vuosi 2015 tuokaan tullessaan, hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

torstai 4. joulukuuta 2014

Goodreads Choice Awards -voittajat julki!

Lukijat Goodreadsissa ovat äänestäneet vuoden 2014 parasta kirjaa muutaman viikon ajan eri genreissä ja nyt jännittävät tulokset ovat julki! Yhteensä ääniä kertyi yli 3 miljoonaa ja useassa genressä (esim. fantasiassa, scifissä ja romantiikassa) voittajasta oltiin melko yksimielisiä. Parhaan jännityskirjan kohdalla puolestaan toisen sijan saanut ei ollut kuin muutaman sadan äänen päässä ykköspaikasta.

Muutama genre sisälsi hyvin monta hienoa ehdokasta, esimerkiksi parhaassa nuorten fantasiassa ja debyytti kirjailijan kohdalla kilpaili monta minulle tuttua teosta sekä mielenkiintoisia uutuuksia ja nämä olivat varmasti kaikki omalla tavallaan upeita. Paras fantasia ja romantiikka -titteli meni mielestäni oikeaan osoitteeseen ja vaikka en kyseisiä teoksia (vielä) ole lukenut, tiedän että tulen pitämään niistä mielettömästi. En malta odottaa niiden lukemista!

Kaikki tulokset huomioon ottaen olen iloinen voittajista, onnittelut siis niille ja tietysti niiden kirjoittajille! Ja sen pidemmittä puheitta, tässäpä olisi kaikki tämän vuoden voittajat:

Fiction:  Rainbow Rowell - Landline 
(46,154 ääntä)
Sience Fiction: Andy Weir - The Martian 
(30,561 ääntä)
Fantasy: Deborah Harkness - The Book of Life 
(51,462 ääntä)
Historical Fiction: Anthony Doerr - All the Light We Cannot See 
(41,512 ääntä)
Romance: Diana Gabaldon - Written In My Own Hearts Blood 
(50,933 ääntä)
Poetry: Lang Leav - Lullabies 
(9,571 ääntä)
Humor: Amy Poehler - Yes Please 
(36,009 ääntä)
Debut Goodreads Author: Pierce Brown - Red Rising 
(15,028 ääntä)
Yound Adult Fiction: E. Lockhart - We Are Liars 
(33,943 ääntä)
Yound Adult Fantasy: Cassandra Clare - City of Heavenly Fire 
(53,247 ääntä)
Horror: Anne Rice - Prince Lestat 
(21,909 ääntä)
Mystery & Thiller: Stephen King - Mr. Mercedes 
(41,453 ääntä)
Business Books: Sophia Amorusa - #Girlboss 
(21,112 ääntä)
Picture Books: Mo Williems - The Pigeon Needs a Bath! 
(26,074 ääntä)
Food & Cook Books: Ina Garten - Make It Ahead 
(12,345 ääntä)
History & Biography: Helen Rappaport - The Romanov Sisters 
(21,118 ääntä)
Nonfiction: Marina Keegan - The Oppisite of Loneliness 
(19,793 ääntä)
Memoir & Autobiography: This Star Won't Go Out: The Life and Words of Esther Grace Earl -
Middle Grade & Children's: Rick Riordan - The Blood of Olympus
(63,219 ääntä)
Graphic Novels & Comics: Serenity: Leaves on the Wind -






Mielenkiintoisia kirjoja tosiaan. Poiminkin muutaman voittajan ja muun ehdokkaan omalle lukulistalleni. Mitä sinä olet mieltä tämän vuoden voittajista? Ja mikäli sinua kiinnostaa miten muut  kirjat sijoittuivat ja tarkemmat esittelyt, voit katsoa ne tämän linkin kautta!