sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Kimberly Derting: The Body Finder

Violet Ambrose is grappling with two major issues: Jay Heaton and her morbid secret ability. While the sixteen-year-old is confused by her new feelings for her best friend since childhood, she is more disturbed by her "power" to sense dead bodies—or at least those that have been murdered. Since she was a little girl, she has felt the echoes that the dead leave behind in the world... and the imprints that attach to their killers.

Violet has never considered her strange talent to be a gift; it mostly just led her to find the dead birds her cat had tired of playing with. But now that a serial killer has begun terrorizing her small town, and the echoes of the local girls he's claimed haunt her daily, she realizes she might be the only person who can stop him.

Despite his fierce protectiveness over her, Jay reluctantly agrees to help Violet on her quest to find the murderer—and Violet is unnerved to find herself hoping that Jay's intentions are much more than friendly. But even as she's falling intensely in love, Violet is getting closer and closer to discovering a killer... and becoming his prey herself.


Pientä suomennosta tähän perään. Eli Violet Ambrose on erikoisen kyvyn omaava tyttö. Hän pystyy aistimaan ruumiita ja kykenee osoittamaan ruumiin tarkan olinpaikan. Kyvyistään huolimatta Violet on aivan kuin muut teini-ikäiset tytöt. Hänellä on ystäviä, hän käy tavallisesti koulua ja hänen tunteiden kanssa voimistelee vuosien takainen ystävä sekä ihastus Jay. Samaan aikaan kaupunkia ravistelee sarjamurhaaja, jonka uhreja ovat nuoret tytöt.

Olin lähes tulkoon hysterian tasolla kun aloitin The Body Finderin, samannimisen kirjasarjan ensimmäisen osan. Kaipasin vähän jännitystä ja kylmiäväreitä tylsähköön iltaan ja aavistelin, että Kimberly Derting kirjallaan voisi sitä tarjota. Ilta alkoikin kääntyä tiivistunnelmmaisemmaksi, kun alussa päähenkilön eli Violetin menneisyyttä avattiin. Se antoi jännittäviä ja mielenkiintoisia yksityiskohtia Violetin kyvyistä ja se oli mielestäni hyvä johdatus tarinaan. 

Plussaa olivat ehdottomasti sarjamurjaajan näkökulmasta kerrotut kohdat, jotka olivat tosiaankin kammottavia ja juuri sitä mitä kaipasin sillä hetkellä. Spooky things! Mielikuvitus laukkasi enkä pystynyt olemaan ajattelematta katsoessani ikkunasta ulos pimeään, että ''mitä jos''..

Näiden välissä keskityttiin sitten Violetin ''seikkailuihin'' koulussa sekä seikkailuihin koulun ulkopuolella. Ne toivat mukavaa sykeen tasoitusta murhaajan käsin kosketeltavien kylmien ajatuksien jälkeen. Minua miellytti Vioeltin uhkarohkeus tietyissä tilanteissa, mutta jatkuva kyseenalaistaminen latisti hieman tunnelmaa. Pidin kuitenkin Violetista, enemmän kuin vähän.

Oli myös hyvä, ettei Jaysta tehty aivan niin tyypillistä tummanpuhuvaa ''new boy in town'' komistusta, jolla ei ole muuta tarkoitusta kuin viedä Violetilta jalat alta. Jay oli ihan kelpo kaveri, suoleinen jopa, mutta siihen se jäikin. Muutama intohimoinen kohtaus otti osansa kun hölmöt väärinymmärykset saatiin pois tieltä. Vähän moittia kuitenkin siitä, ettei heidän yhteisistä vuosista kerrottu mielestäni tarpeeksi, jotta se olisi tuntunut vuosia kestäneeltä ihastukselta. 
 
Pikku hiljaa alun innostus hiipui, kun minusta alkoi tuntua, että The Body Finder  keskittyi enemmän loppua kohden Violetin ja Jayn suhteeseen kuin kidnappaus- sekä murhatapauksiin, puhumattakaan Violetin erikoisista kyvyistä.

Kaiken kaikkiaan The Body Finder oli hyvä yhdistelmä jännitystä, yliluonnollista kosketusta ja romantiikkaa, vaikka teini-iän tyypilliset kohokohdat tekivät sisältövaltauksen, joiden takia loppuratkaisu oli minusta liiankin helppo päätellä. Tarinalla oli ainekset todella hyvään pakettiin. Niistä ei vain otettu kaikkea irti. Harmi.

Seuraava osa, Desires of the Dead saa paikan lukulistaltani ja toivottavasti se tarjoaisi vähän yllättävämmän lukuelämysken.

Sivuja: 327
Kustantaja: HarperCollins Children's Books (2010)
Ei ole suomennettu

torstai 13. marraskuuta 2014

Annukka Salama: Harakanloukku

"First you wanna kill me, then you wanna kiss me."

Suosikkitrilogian päätösosassa vaara ja viettelys kulkevat käsi kädessä. Viken katoaminen heittää Rufuksen ja Unnan olosuhteisiin, joista yksikään faunoidi ei ole palannut elävänä.

”Selvitä saaliisi heikkoudet ja rakenna loukkusi näistä elementeistä”, neuvoo metsästäjän käsikirja. Kun Viken puhelin ei baariyön päätteeksi vastaa, aavistaa Joone pahinta. Pelastusretki tuntemattomaan pakottaa Unnan ja Rufuksen unohtamaan sydänsurunsa, mutta mullistaa Joonen elämän sitäkin rajummin. Nuori jousimies pelastaa Joonen pulasta ja huokuu vetovoimaa, jonka edessä harakkapoika on aseeton. Alkaa taistelu aikaa, pakkasta ja päänsisäisiä houkutuksia vastaan. Kun saalistajan ja saaliin intohimot ovat yhteisiä, ei mikään ole enää itsestään selvää ja roihu syttyessään pidäkkeetön.

Pidinkö Annukka Salaman hurmattavan Faunoidit -sarjan päätösosasta Harakanloukusta? En tiedä. Kyllä ja en. Se sai minut aika ristiriitaselle kannalle. Kahlataampa läpi mistä se johtui.

Salaman kehuttu huumori ja kirjoitustyyli ei pettänyt tässäkään osassa, vaikka huumori ei ollutkaan yhtä vahvana osana niin kuin kahdessa aiemmassa osassa. (Yes!) Suuremman tilan veivät toiminnallinen sekä dramaattinen pelastusseikkailu faunoidimetsästäjien kaupungissa Venorissa, kun Vikke huomataan kadonneen. Niinpä tuttu faunoidijengi; Joone, erosta huolimatta Unna ja Rufus, Nemo, Eden ja Ronni lähtevät hakemaan rääväsyisen ystävänsä takaisin kotiin. (Yes!)

Mukaan pakaan oli heitetty paljon asioita (kielletyn rakkauden aiheuttama draama, kolmiodraama ja vähän suuremmaksi paisunut pelastusoperaatio, ennustus), jotka tuntuivat mielestäni enemmän harmittavilta kliseiltä kuin jännittävältä kokonaisuudelta. (Nouu) Silti, osittain tämän antoi anteeksi Salaman loistokas kerronta. (Yes!)

Tariannassa kulki mukana myös humoristinen Gladiaattorin -henki, kun Vikke kidnapattuaan joutuu faunoidimetsästäjien vangiksi sekä viihdyttämään heitä taisteluareenalle. Pian Vikestä nousee yleisönsuosikki ja saa nimekseen... En kestä.. Parasta ehkä että luet kirjan ja otat itse siitä selvää, sillä se hetkinen pysähtyminen ja nimen aiheuttaman naurun mahdoton lopettaminen on pakko kokea itse. Tai mikä tahansa sen aiheuttama reaktio. Ai että. Jos olet kirjan lukenut, tiedät mistä minä puhun.

Koko hommasta puuttui vain Gladiaattori -elokuvasta tunnettu (Viken muuttama) repliikki:  

”Nimeni on Maximus Decimus Meridius, pohjoisten armeijoiden komentaja, Felix-legioonien kenraali, todellisen keisarin, Marcus Aureliuksen uskollinen palvelija. Murhatun pojan isä, murhatun vaimon mies; ja minä tulen saamaan kostoni, tässä elämässä tai seuraavassa.” 

Luen sitä jo mielessäni..
(Yes, Ou nou!)

Unna ja Rufus eivät jaksaneet enää hurmata niin kuin he tekivät Käärmeenlumoojassa sekä Piraijakuiskaajassa. Piraijakuiskaajassa tapahtuneen loppukäänteen seurauksena he piehtaroivat niin tuhauttavassa draamassa eikä edes selitykset faunoudien voimakkaista tunteiden kuohahteluista (verrattaessa ihmisiin) auttaneet minua ymmärtämään tätä. Ja omaksi yllätyksekseni se oli Unnan meno-paluu, joka minua potutti eikä Rufuksen mustasukkaisuus. Ratkaisu heidän välilleen oli alusta asti päivänselvä, joten ei kannata huolestua. (*Sigh*)

Unna ja Rufus eivät kuitenkaan olleet kirjan pääosassa, vaan sen paikan vei musiikillisesti lahjakas sekä taitava varas Joone, kuten kirjan nimestä osasikin jo päätellä. (Great!) Hyvän ystävänsä pelastamista tavoitteleva Joone tapaa Ivarin, joka hankaloittaa tehtävää monellakin tapaa ja saa Joonella sukat pyörimään jaloissa. (Hmm, no joo) Tämä kuitenkin vei lukijan syvemmälle metsästäjien maailmaan, josta olen jo pitkään halunnut tietää enemmän. (Jeij!) Se oli kylmäverisen julma ja synkkä, mikä toimi, mutta kyllä sieltä löytyi yksi poikkeus. Ivar (I knew it).

Ja juuri kun luulin, että hetket ennen onnellista loppua kruunaisi vain draama ja kliseet, tarjosi se sittenkin pari mielenkiintoista huipennusta ja hahmoille uskolliset ja viimeiset sanat (Yes!), jotka jättivät minut hieman haikein mielin muistelemaan mennyttä matkaa.

Faunoidit alkoi Unnasta ja Rufuksesta ja myös päättyy heihin. Tai ainakin Unnan ja Rufuksen tarina päättyi Harakanloukkuun, mutta jatkosta on ollut puhetta ettei Annukka Salama jätä faunoideja kuitenkaan tähän. (Good call) Jatkoa ohjaa todennäköisesti (ja tyypillisesti) ennustus, josta mainittiin kirjassa pari kertaa.

Harakanloukku oli siis ihan hyvä ja taidokkaasti kirjoitettu päätös sarjalle, vaikkakin olisin toivonut sisältöön toisenlaisia ratkaisuja. Niin Unnan ja Rufuksen kuin Joonen ja Ivarin kohdalla. Gladiaattorin henki Viken kohdalla huvitti sekä kauhistutti ja kaikki kolme osaa huomioiden, todella viihdyttävä sarja loppuun asti. Olen ehdottomasti kuulolla Salaman jatkosuunnitelmista.

★ ★ ★
Sivuja: 445
Kustantaja: WSOY (2014)

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Käykäähän äänestämässä!

Vuoden 2014 loppu on kohta edessä ja kaikenlaisia äänestyksiä on parhaillaan käynnissä, politiikasta kulttuuriin. Keskitytäänpä näistä nyt pelkästään kirjoihin ja Goodreads tapansa mukaan on antanut lukijoiden jälleen äänestää, mitkä ovat vuoden parhaimpia (Goodreads Choice Awards).  Lajityyppejä on useita; on kauhua, jännitystä, fiktiota, fantasiaa, scifiä, paranormaalia romantiikkaa, nuorten fantasiaa, runoutta ja muutamia muita.

Tässäpä muutamia viime vuoden kärkinimiä Goodreadsin mukaan:

- Dan Brown: Inferno (Jännitys)
- J.R. Ward: Lover At Last / Rakastaja - vihdoinkin (Romantiikka)
- Stephen King: Doctor Sleep / Tohtori Uni (Kauhu)
- Veronica Roth: Allegiant / Uskollinen (Nuorten fantasia)
- Neil Gaiman:The Ocean At the End of the Lane / Ei ole suomennettu? (Fantasia)
- Margaret Atwood: Maddaddam / Ei ole suomennettu (Scifi)

 Voit käydä katsomassa loput voittajat tämän linkin kauta!

Tämän vuoden ehdokkaista löysin ilokseni muutamia tuttuja teoksia ja uusia teoksia tutuilta kirjailijoilta, joista tiettyjä en harmittavasti ole ehtinyt niitä vielä lukemaan. Aikomuksena on. Kuitenkin muutamalle ehdokkaalle annoin oman ääneni, koska  haluan tietysti kannustaa suosikkikirjailijoitani! Kaksi genreä saivat  hien nousemaan pintaan, sillä valinta muutamien ehdokkaiden kohdalla oli vaikea. Tuskallisen vaikea!

Kyllä minä tietysti löysin hienojen kansien ja nimien takia lukulistalleni täytettä. Nämä teokset pongahtivat esiin herättäen uteliaisuuteni: 

- Marie Lu: The Young Elites
- Hugh Howey: Sand
- Laura Hugh: The Weight of Blood
- J.D. Horn: The Line
- Danielle L. Jensen: Stolen Songbird

Oletko sinä vielä äänestänyt? Entä mitä olet mieltä ehdokkaista? (Tästä linkistä löydät tämän vuoden ehdokkaat!) Jos et, niin käy ihmeessä äänestämässä suosikkiasi.

Lisätäähän tähän vielä kysymys, että mikä on tähän asti paras lukemasi kirja tälle vuodelle? Huh, se on hankala kysymys jos on lukenut monta hyvää kirjaa. Luettelen ne silti, vaikka vuoden vaihteessa teen syvemmän katsauksen tähän liittyen :D

Eli, mainitsen Hugh Howeyn Siilon, Diana Gabaldonin Matkantekijän ja Carlos Ruiz Zafronin  Tuulen varjon. Näin aluksi. Muista joulun/uudenvuoden jälkeen lisää!

*Unohtui mainita, että Goodreads Choice Awardsin äänestyksessä onkin menossa ensimmäinen kierros, jossa pudotetaan muutamia teoksia ensin pois. Toivotaan, että suosikkimme saavat tarpeeksi ääniä päästäkseen seuraavalle kierrokselle! En ole varma, milloin ensimmäinen kierros päättyy, mutta olkaamme valppaina.