torstai 31. heinäkuuta 2014

Katsaus kirjabingoon

Kirjabingo -haaste lähti käyntiin Emilien blogista Le Masque Rouge, jonka tarkoituksena oli rastittaa luetulle kirjalle sopiva kohta annetusta listata (kuva alhaalla) ja saada siis bingo aikaiseksi. Aikaa haasteen suorittamiseen annettiin kesä- ja heinäkuu ja tänään on jäljellä enää alle kaksi tuntia (jos hyvin hyvin tarkkoja ollaan). Itse en ehdi enää rastittaa yhtään kohtaa, mutta ilokseni sain todeta että ainakin yksi bingo tuli huudettua.

Ehdin lukea yhteensä 9 kirjaa: luin kotimaista ja ulkomaista fantasiaa niin suomeksi kuin englanniksi. Silmäilin pitkään laadukasta ja haastavaa sci-fiä, tein lisää perehtymistä dystopiaan, sivistelin itseäni klassikkoteoksella ja ihastelin pari historiallista romaania intensiivisellä romantiikalla höystettynä kuin myös yksi ihan kelvollinen, mutta ei niinkään ihmeellinen hömppäkirja tuli selattua läpi.

Eniten pisteitä minulta keräsi Hannu Rajaniemen Kvanttivaras kun taas vähiten Judith McNaughtin Hellä ja katkera yö. Kvanttivaras, näin jälkeenpäin ajatellen, oli myös yksi mielenkiintoisimmista kirjoista ja Bram Stokerin Dracula tarjosi takuulla jännittävimmän tutustumisretken. Luin haasteen aikana myös Anne Fortierin Julian rakkauden (johon ihastuin ja lisäsin sen suosikkikirjojeni listalle), mutta jäljellä olevista kohdista ei löytynyt sille sopivaa paikkaa, joten en laskenut sitä mukaan. Jos se olisi laskettu, olisi luettuja kirjoja ollut silloin tietenkin 10.

Kirjabingo toi hauskaa extraa ajanvietettoon kirjojen parissa ja oli todella miellyttävä kokemus, jota olisi voinut jatkua pitempäänkin. Montas bingoa te saitte haalittua? Entä mikä mahtoi olla paras ja huonoin lukemanne kirja tämän haasteen aikana?

Tässä olisi oma saavutukseni:

Historiallinen: Secrets of a Summer Night
Kannen perusteella valittu: Half-Blood
Kotimainen kirja: Piraijakuiskaaja
Yli 500 sivua: Dracula
Palkittu kirja: Julma maa
Romantiikka: Varjojen ratsu
Kuuluu kirjasarjaan: Kvanttivaras
Lainattu kirja: Hellä ja katkera yö

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Moira Young: Julma maa

Saba on varjo. Lugh on valo.
Ruma. Kaunis.
Laiha. Voimakas.


Saba ja Lugh ovat erottamattomat. Niinpä kun mustakaapuiset ratsastajat vievät talvipäivän seisauksena syntyneen kaksoisveljen pois kotoaan, alkaa Saban pitkä matka Kuolemanenkeliksi.

Maailma kotiseudun ulkopuolella on raakalaismainen ja vailla lakia. Saba joutuu raivaamaan tiensä läpi tuhoutuneiden kaupunkien ja hylättyjen korpien etsien veljeään. Samalla Saba, joka on huolehtinut vain itsestään, oppii vähitellen luottamaan myös toisiin ihmisiin.

Olenkin lukenut muutamia bloggauksia tästä Moira Youngin Julmasta maasta ja vastaani on tullut vaihtelevia mielipiteitä. Erityisesti kirjan poikkeava kirjoitustyyli puhutti lukijoita, mikä sai minut aluksi sekä epäröimään että uteliaaksi. Niina T:n arvostelu taisi kuitenkin ratkaista kamppailuni itseni kanssa lukeako kirja vai ei ja tässä sitä nyt ollaan. 

Kun pääsin lukemaan Julmaa maata, ajattelin ensin ettei tyyli nyt niin kamalaa voi olla, mutta sain kuitenkin yllättyä kuinka erilaista se oli. Suomennoksessa on käytetty puhekielisyyttä eikä dialogeja ole eroteltu mitenkään, mikä häiritsi lukemista. Kuitenkin Kvanttivarkaan jälkeen ajattelin etten anna malttamattomuuteni tulla taas tielle, joten jatkoin eteenpäin. Samaan aikaan muistelin muiden arvioita, joissa muutkin vierastivat hieman tätä tyyliä, mutta tottuivat siihen nopeasti.

Minulle näin ei käynyt. Puhekielisyys ei ollut se joka minua häiritsi, mutta merkitsettömät vuoropuhelut puolestaan häiritsivät edelleen lukemista enkä pitänyt 'tökkivästä' kerronnasta, jota tuntui aluksi tulevan koko ajan vastaan. Tässä esimerkki:

Jotain ääntä.
  Mä havahdun. Hetkessä. Lihakset jännittyneinä. Valmiina liikkeeseen.
  Nero avaa toisen silmän. Mä nostan sormen huulille. Nero tietää, mitä se tarkoittaa.
  Taas se kuuluu. Jokin liikahti. Ulkona. Sitten korskahdus. Hevonen. Semmonen, joka ei ole varma itsestä, semmonen joka on vähän hermostunut. (s. 84)

Vasta puolen välin jälkeen aloin tottua siihen, mutta silti se pisti silmään. Tuntui kuin lukuisat pisteet tuppautuivat lukemiseni esteeksi, vähän kuin Stop -merkit liikenteessä jos niitä joka risteyksessä nyt olisi. Tämä seikka laski kirjan pisteitä, mutta se jäi ainoaksi huonoksi puoleksi koko kirjassa.

Pidin itseasiassa kaikesta jos kirjoitustyyliä ei oteta huomioon. Dystopisesta maailmasta, hahmoista ja tapahtumarikkaasta ja selkeästä juonesta. Moira Young on luonut mielenkiintoisen tarinan, joka lähtee käyntiin sisaruksista, Sabasta, Loughista ja Emmistä, joista Lough kidnapataan tuntemattomien ratsastajien toimesta. Veljeään rakastava Saba lähtee korppinsa Neron kanssa heidän peräänsä, mutta hänen eteensä tupsahtaankin muuttujia, joista yksi on turhauttava ja toinen vaarallinen.

Julma maa tarjosi tapahtumia tapahtumien perään, niin pienessä kuin suuressa mittakaavassa eikä tylsyydelle annettu edes mahdollisuutta tulla esiin. Samalla tarina onnistui välttämään kaoottisuuden. Rakkaussuhteen osuus päähenkilön, Saban ja myöhemmin mukaan astuneen Jackin välillä oli pieni, mutta se ei kuitenkaan jättänyt kylmäksi ja pari ikävää tapausta jättivät jälkeensä haikean tunnelman.

Sabaa olisin voinut ravistella tämän piittaamattomuudesta omaa siskoaan Emmiä kohtaan, mutta muuten hänessä oli äkäistä luonnetta, josta pidin. Yhdeksän vuotias Emmi oli kuin nuorimman sisaruksen kuuluukin olla; vähän itsepäinen ja tottelematon pikku veijari. Aluksi heikolta vaikuttava Emmi kuitenkin kehittyy ja kasvaa kirjan aikana, mikä oli minusta hienoa.

Ja sitten oli Jack. Vino ja viekas hymy huulillaan, se kiusoitteleva pilke silmäkulmassa teki hänestä hupsun ja ihanan. Huumorintajua löytyi sopiviin hetkiin ja hän sentään pisti Saban päähän hieman järkeä, kun oli kyse Emmistä. Jackin laulupuoli pisti myös nauramaan. Asioita jäi kuitenkin pimentoon Jackin kohdalla ja mietin kuinka suuresta asianhaarasta onkaan kyse.

Mutta jos joku hahmoista oli ylivoimaisesti mielenkiintoisin, se oli DeMalo. Hän oli tummanpuhuva ja mystinen hahmo ja vaikka hän ei useasti esillä ollutkaan, mietin tätä hahmoa aika paljon. Hän seisoi vihollisen, eli kuninkaan puolella, mutta ei selvästikään pitänyt tästä. DeMalo ei varsinaisesti pelastanut koskaan Saban henkeä eikä vahingoittanut häntä, mutta hän auttaa Sabaa aivan kirjan loppu puolella. Kuka hän on ja mikä on hänen roolinsa? Seuraavaan kertaan, DeMalo sanoo hiljaa. Hänestä kuullaan jatko-osissa ilmeisesti lisää. Jes!

Julma maa on Dust Lands -sarjan aloitus osa ja ainoa suomennos, mikä ilmestyi yli vuosi sitten. Tällä hetkellä jatko-osia on kaksi kappaletta, mutta ainakaan Risingshadow -sivuston mukaan toista osaa ei ole (vielä) tulossa suomeksi. Jos jatko-osien suomentamisille annetaan mahdollisuus tulevina päivinä, viikkoina, kuukaisina tai vuosina, aion ne lukea.

Nuortenkirjaksi Julma maa oli kelvollinen ja mukaansatempaava kirja, vaikka sen kirjoitustyyli ei minua miellyttänytkään. Suosittelen siitä huolimatta Julmaa maata kaikille, etenkin dystopian ystäville, sillä se oli lukemisen arvoinen teos. Kirja on palkittu Costa Children's Book -palkinnolla, joten bingossa se ottaa paikan 'Palkittu kirja'.

P.S. Ei tule varmaan yllätyksenä jos sanon, että Julma maa halutaan elokuvaksi? Jopa vuosi ennen Julman maan ilmestymistä asiasta on keskusteltu. Tällä hetkellä projekti on vasta kehitteillä, mutta Wikipedian mukaan Ridley Scott on valittu elokuvan tuottajaksi sekä ohjaajaksi.


★ ★ ★½
Sivuja: 383
Suomentanut: Tarja Kontro
Kustantaja: Otava (2013)
Alkuperäinen teos: Blood Red Road (2011)

torstai 24. heinäkuuta 2014

Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras

Jean le Flambeur on mestarivaras, huijari, josta tiedetään vähän mutta jonka teoista on kuultu kaikkialla. Hän teki kuitenkin yhden virheen ja maksaa siitä nyt virtuaalisessa dilemmavankilassa, jossa vangit pelaavat loputtomia kuolettavia pelejä tuhansia itsensä kopioita vastaan. Kunnes Mieli-niminen nainen tarjoaa hänelle mahdollisuuden vapauteen. Hänen on vain vietävä loppuun yksi keikka, jossa hän ei aikanaan aivan onnistunut…

En ollut huono fysiikassa. Suoriuduin kohtalaisen hyvin ottaen huomioon kuinka paljon minulla tuli kyseistä ainetta luettua; se mitä kolmeen vuoteen yläasteella mahtui kuin myös lukiossa, mikä oli vain yksi kurssi. Miksi minä tätä selitän? Siksi, koska kirjan ihme sanasto, mikä ymmärtääkseni liittyi fysiikkaan, oli minulle hepreaa, mikä vaikeutti Hannu Rajaniemen esikoisteoksen Kvanttivarkaan ymmärtämistä. *Kysymys kuuluu, olisiko minun pitänyt kuunnella tarkemmin kyseisillä tunneilla? No tässä tapauksessa sillä ei ole merkitystä, koska tämänkaltaisen sisällön ymmärtämiseen vaaditaan enemmän kuin yksi vaatimaton lukion kurssi. Yläasteen tunneista on turha puhuakaan.
(*= lisätty jälkeen päin)

Meinasin luovuttaa 100 sivun kohdalla, koska kirja ei antanut selitystä oikein millekään ja kummallisia sanoja oli kertynyt jo listaksi asti. Edes Internetin ihmeellinen maailma ei pystynyt minua auttamaan toivotulla tavalla ja niinpä gevulot, oubliette, tzaddik ja lukuisat muut sanat jäivät piinaamaan mieltäni. Olin melkein varma, että kirjailija on keksinyt ne omasta päästään.

Tahdoin silti sinnitellä eteenpäin, vaikka alku innostus alkoi jo hiipua, jota alussa mainittu dilemmavankila ja tarinan omalaatuinen ja outo maailma herätti. Jaksoin seuraavat 100 sivua enkä siltikään ollut päässyt jyvälle mitä ihmettä kirjassa tapahtui. Henkilöitä alkoi olla enemmän, joiden esiintymisen tarkoitus oli hieman epäselvä eikä oudoille sanoille tarjottu vieläkään selitystä. Höh. Kysymys, jota taisin toistaa mielessäni sekä ääneen että mielessäni meni näin: Onko tuo nyt ihminen, robotti vaiko siltä väliltä?

Sinnittelyni kuitenkin palkittiin heti puolen välin jälkeen kun viimein asiat alkoivat käydä järkeen ja halusin motata itseäni malttamattomuudestani. Minäkö muka kärsivällinen? Hah, tässä se nähtiin. Anyway, mitä pidemmälle luin sitä enemmän ymmärsin millaisesta kuviosta oli oikein kyse. Toteutus oli erittäin toimiva ja kekseliäs, vaikka kirjan luettuani en vieläkään ymmärtänyt joidenkin sanojen merkitystä. Tarina itsessään meni kuitenkin perille.

Kvanttivaras tarjosi melkoista aivojumppaa, mutta Hannu Rajaniemi osasi viihdyttää ihmeellisellä mielikuvituksellaan ja runsaalla kuvailullaan. Ne saattoivat aiheuttaa päänvaivaa hetkellisesti ja edellisiin tapahtumiin oli pakko palata takaisin kerran jos toisen enkä tiennyt sisäistinkö minä lukemani loppujen lopuksi oikein, mutta se oli sen vaivan arvoista. Fantasiaa olen lukenut enemmän kuin scifiä, mutta Kvanttivaras todisti minulle, että scifimaailma on rajaton sekä yhtä ihmeellinen kuin fantasiamaailma.

Tähän loppuun täytyy vielä hahmoista lyhyesti, että Mielen todelliset motiivit tehtävään kiinnostavat paljon. Tiedän (ehkä) miksi nainen on mukana tässä seikkalussa, mutta miten siihen pisteeseen on tultu herätti uteliaisuuteni. Toivottavasti Fraktaaliruhtinas, sarjan toinen osa, perehtyy asiaan tarkemmin, vaikka viekkaasta ja hulvattomasta Jean le Flambeurista pidinkin enemmän.

En aio tarttua toiseen osaan ihan tältä istumalta, mutta lukulistalle se päätyy ehdottomasti. Kyseessä on sentään niin mielenkiintoinen sarja ja haluan tietää mitä mullistavaa, sekavaa ja hullua Hannu Rajaniemi on kehitellyt päähenkilön pään menoksi jatko-osissa.

Kvanttivaras suttaa kohdan 'Kuuluu kirjasarjaan'


★ ★ ★ ★
Sivuja: 440
Suomentanut: Antti Autio
Kustantaja: Gummerus (2011)
Alkuperäinen teos: The Quantum Thief (2010)

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Lisa Kleypas: It Happened One Autumn (bingo!)

It happened at the ball...

Where beautiful but bold Lillian Bowman quickly learned that her independent American ways weren't entirely "the thing." And the most disapproving of all was insufferable, snobbish, and impossible Marcus, Lord Westcliff, London's most eligible aristocrat.

It happened in the garden...

When Marcus shockingly—and dangerously—swept her into his arms. Lillian was overcome with a consuming passion for a man she didn't even like. Time stood still; it was as if no one else existed...thank goodness they weren't caught very nearly in the act!

It happened one autumn...


Marcus was a man in charge of his own emotions, a bedrock of stability. But with Lillian, every touch was exquisite torture, every kiss an enticement for more. Yet how could he consider taking a woman so blatantly unsuitable...as his bride?


Lisa Kleypasin Secrets of a Summer Night aloitti historiallisen Wallflowers -sarjan, josta ei voinut muuta kuin pitää vaikka en ollut ihan korvia myöten ihastunut. Se kuitenkin jätti minut janoamaan lisää ja ajattelin ensin lukevani jatko-osan It Happened One Autumn syksyllä (ajatellen kirjan nimeä), mutta en jaksanut odottaa sinne asti. Muutenkin tällä hetkellä luen myös Hannu Rajaniemen Kvanttivarasta, joka on vaatinut niin paljon keskittymistä, että tarvitsin jotain mikä päästäisi aivoni helpommalla. 

Neljästä 'seinäkukkasesta' Annabelle Peyton löysi kaiken kokemansa jälkeen rakkauden ja on nyt onnellinen rouva Hunt. Nyt on varakkaan amerikkalaisen Lillian Bowmanin vuoro, jolta puuttuu toivottuja ominaisuuksia ollakseen sovelias morsian. Hän on suorasanainen, ärhäkkä ja voimakastahtoinen nainen, mikä ei ole etenkään Lontoon halutuimman poikamiehen Marcus Westcliffin mieleen. Se ei Lillianin päätä liikuta, sillä hänkään ei ole kiinnostunut ottamaan yhtä hienostunutta, tylsää ja dominoivaa yläluokkalaista aviomiehekseen.

Pian he kuitenkin huomaavat, että heidän välillään kipinöi ja heissä onkin enemmän yhteistä kuin tahtovat itselleen ja toisilleen myöntää.

Odotin tämän parin kommelluksia kovasti, sillä he jättivät ensimmäisessä osassa (Secrets of a Summer Night) janoamaan niitä lisää. Niinpä oletin, että toisesta osasta tulee parempi ja niin sinä kävikin. Pääpari Lillian ja Marcus olivat aivan eri maata ja siksi heistä oli enemmän iloa kuin edellisen osan Annabellestä ja Simonista. Heidän välisiä sarkastisia kommentteja oli hauska lukea ja eikä ollut vaikeaa huomata kuinka he toivat toistensa huonot puolet esiin. Myöhemmin hyvätkin.

Juoni kulki melko samaa rataa kuin edellisessä osassa, mutta hauskemmalla ja jännittävämmällä otteella. Vaikka Lillianin ja Marcuksen seurasta nautinkin oli taas mukavaa kun Annabelle, Evangeline ja Daisy olivat esillä. Annabelleläkin oli iloisia uutisia kerrottavanaan. Loppuun oli lisätty kieltämättä vähän yllättävä käänne, mutta vielä tarkemmalla silmällä tämän olisin voinut ehkä ennakoida. Lisa Kleypas loihtinut jälleen viihdyttävän ja kutkuttavan historiallisen romaanin ja iloitsen, että sarjan kirjat koristavat kirjahyllyäni ja voin lukea ne ihan milloin vain uudelleen.

Mainitsin Secrets of a Summer Nightin arviossa kuinka kaksi hahmoa erottui joukosta ja yksi heistä oli tietysti Lillian Bowman. Kolmannessa osassa, Devil in Winter, päästäänkin tähän toiseen kyseiseen hahmoon, joka on Evangeline 'Evie' Jenner. Tämä änkyttävä ja ujo tyttö yllätti jo tässä osassa aivan lopussa, jossa hän lähtee tapaamaan yllättävää tahoa. Siksi Devil in Winter vaikuttaakin lupaavalta ja ei taida mennä kauaa kun tämän jatko-osan hotkaisen.

Viimein ensimmäinen bingo tuli hankittua! It Happened One Autumn on englanninkielinen pokkari, joten se rastittaa kohdan 'Pokkari'.


★ ★ ★ ★
Sivuja: 378
Kustantaja: Piaktus, Little Brown Book Group (2010)
Ensimmäinen painos: Avon Books, US (2005)
Ei ole suomennettu 

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Anne Fortier: Julian rakkaus

Julian isoäiti Rose kuolee ja jättää jälkeensä merkillisen perinnön: kaksoissisko Janice saa talon ja kaiken omaisuuden ja Julia pelkän kirjekuoren, joka sisältää avaimen, passin ja kirjeen. Kirjeen mukaan Julia onkin oikealta nimeltään Guilietta Tolomei ja häntä odottaa Sienassa äidin jättämä perintö.

Perintö osoittautuu kasaksi vanhoja papereita, jotka eivät ensi näkemältä vaikuta kovinkaan arvokkailta. Pikkuhiljaa papereiden merkitys kuitenkin selviää, ja Julian eteen avautuu 1300-luvulla eläneen Guilietta Tolomein koskettava tarina - sama tarina, josta on vuosisatojen saatossa kirjoitettu useita versioita ja jonka tunnetuin muoto on Willian Shakespearen Romea ja Julia.

Yllättävän moni on kiinnostunut Julian asioista. Häntä varjostetaan Sienan yössä, ja hänen hotellihuoneeseensa murtaudutaan. Italian matkasta tulee lopulta melkoinen tunteiden vuoristorata, kun Julia törmää mieheen nimeltä Romeo.

*Syvä huokaus* Löysin uuden suosikkikirjani. Ja vieläpä näin ihanaan aikaan; aurinko paistaa viimein lämpimästi, itikat eivät kiusaa, vasta leikatun nurmikon tuoksu hivelee hajuaistia ja nautiskelin kaikesta näistä aurinkotuolissa loikoillen ja Anne Fortierin Julian rakkaus kädessäni. Mitä muutakaan voisin sanoa tähän alkuun?

Julian rakkaus on tullut jo muutaman kerran kirjastossa vastaan, mutta olen epäröinyt sen kohdalla kaikkina niinä kertoina ja jättänyt sen hyllyyn enkä siis voi nyt ymmärtää syytä siihen. Onneksi uteliaisuuteni ohjasi minut viime kirjastokäynnillä sen pariin ja tartuin siihen. Tosin kirosin itsekseni siitä huolimatta, koska jälleen lainattujen kirjojen pino vaan kasvoi ja olin taas yhtä kirjaa kauempana oman hyllyni kirjoista. Pidän pintani pidän pintani!

Samalla tavalla, kuten ihanassa Tuulen varjossa myös Julian rakkaudessa lukija pääsi tutustumaan kahteen tarinaan, joista toinen oli kaukaa menneisyydestä ja toista elettiin parhaillaan. Sen lisäksi, että tarinat muistuttavat toisiaan muistuttavat, ne liittyvät toisiinsa tavalla ja toisella. Tämä seikka teki tarinasta mielenkiintoisen.

En kiinnittänyt hirveästi huomiota Julian aka Guiliettan sekä Alessandron aka Romeon suhteeseen, koska 1) aarrejahti jyräsi sen mennen tullen, 2) omasta mielestäni myös menneisyyden Romeon ja Guiliettan tarina vangitsi minut voimakkaammin ja 3) eikä edes nykyajan pari ollut niin paljon esille yhdessä. Tietynlaista hempeyttä ja sutinaa heidän välillään kuitenkin oli.

Täytyy kyllä sanoa, että Julian sisko yllätti minut pariin otteeseen. Hänestä ei saanut kovin miellyttävää kuvaa kirjan alkupuoliskolla, mutta tiettyjen ja aika huvittavien tapahtumien kautta hän pääsi parempaan valoon ja hänessä olikin enemmän inhimillistä luonnetta. Myös Umberton tapaus osasi hitusen yllättää enkä osannut aavistaa sitä ollenkaan.

William Shakespearen Romeo ja Julia on pääosin minulle tuttu (kellepä ei?) ja siksi menneisyyden traaginen loppu oli odotettavissa. Se kuitenkin kosketti syvästi ja Anne Fortier on osannut käyttää tunnettua murhenäytelmää omassa tarinassaan kerrassaan mainiosti ja uskottavasti. Kirja sai minut pauloihinsa ja jätti janoamaan lisää. Miksei näin hyviä tarinoita ole enemmän? Tai no omalla kohdallani voisin mielummin kysyä, miksi en törmää näin upeisiin kirjoihin useammin?

Julian rakkaus oli niin surullinen, ihastuttava, jännitäävä ja mysteerinen ja etenkin seikkailumielinen, että haluasin tavata kirjailijan, kätellä ja kiittää häntä niin upeasta ja hyvin rakennetusta tarinasta. Voi että miten minä niin pidin Julian rakkaudesta! Suosittelen.

Julian rakkaus on ihastuttanut maailmalla ja elokuvaoikeudetkin on jo ostettu. Projekti on vasta alkuvaiheessa, mutta olen todella kiinnostunut tästä ja toisaalta taas minua vähän hirvittää pystytäänkö näin upeaa tarinaa elävöittämään niin, ettei sitä, no pilata täysin.

Kirjabingoon ei tällä kertaa tuli merkintää, sillä valitettavasti se ei sovi jäljellä oleviin kohtiin. Aluksi luulin sen sopivan Palkittu kirja -kohtaan kunnes huomasin, ettei kirjaa ole palkittu. Mitä?! Kirja & Elokuva -kohtaankaan se ei sovi, koska elokuvaa ei ole aloitettu kuvaamaan, saati edes käsikirjoitusta ole alettu työstämään.

★ ★ ★ ★
Sivuja: 604
Suomentanut: Annukka Kolehmainen
Kustantaja: Tammi (2010)
Alkuperäinen teos: Juliet (2010)

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Nora Roberts: Varjojen ratsu

Iona Sheehan on ottanut elämänsä isoimman riskin. Hän on jättänyt työnsä ja kotinsa Baltimoressa ja tullut Irlantiin sukunsa juurille etsimään seikkailuja – ja vastauksia. Iona on innoissaan tavatessaan ensimmäistä kertaa serkkunsa Connor ja Branna O'Dwyerin. Tunne siitä että hän on tullut kotiin vahvistuu, kun hän saa työpaikan ratsastuskoulusta, jonka kuumaverinen omistaja notkauttaa Ionan polvet heti.

Iona ei kuitenkaan tiedä, että hänen serkkunsa ovat odottaneet häntä jo kauan. Connor, Branna ja Iona ovat kaikki saaneet väkevän verenperinnön esiäidiltään Sorchalta, joka siirsi noitavoimansa lapsilleen suojellakseen heitä pahalta Cabhanilta. Serkukset huomaavat, että yhdessä he ovat voimakkaampia, ja myös sen, että Cabhan vannoo yhä kostoa.

Nora Roberts ei tahdo päästää irti ihmissuhteista kertovista tarinoista ja kirjailija kasvattaa kokoelmaansa Varjojen ratsun avulla, mikä aloittaa kolmiosaisen sarjan nimeltä O'Dwyerin serkut. Jotta tarinoihin saataisiin säpinää, on Roberts yleensä lisännyt jokin tietyn tekijän, pienen tai vähän suuremman, täydentämään sitä. Tällä kertaa fantasia toimi tarinan lisä mausteena ja Roberts viihdytti lukijoitansa noitien avulla.

Ensimmäisten sivujen aikana seurattiin Sorchan, hänen miehensä ja heidän lastensa kamppailua elämästä ja kuolemasta, kun heitä vainoaa paha demoni Cabhan, joka haluaa Sorchan voimat itselleen. Lojaalisena apuna ja turvana heillä olivat koira, kotka ja hevonen. Magia pääasi kivasti valloilleen ja tunnelma oli jännittynyt kun vaara piileskeli varjoissa valmiina hyökkäämään. Teemaksi ilmeni heti kättelyssä hyvinkin ominainen fantasia -genrelle; hyvän ja pahan välinen taistelu ja yhtä tuttua oli vastuun siirtyminen lapsille, kun surullinen kohtalo vie vanhemmilta hengen.

Välikommenttina tähän, näiden tapahtumien kautta minusta tässä olisi ollut aineksia tyrmäävälle fantasiaseikkailulle. Hyvällä mielikuvituksella sekä tietysti toteutuksen taidolla se olisi mahdollista, jota taatusti Robertsilta löytyy jos vain kunnolla hän haluaa siihen panostaa. Harmittavasti se toimi vain johdatuksena päätarinaan ja 1800-luvusta hypätään vuoteen 2013. 

Pääosan vei Amerikasta kotoisin oleva Iona Sheehan, joka muuttaa Irlantiin etsimään itseään ja sukujuuriaan. Hän majoittuu serkkujensa Connorin ja Brannan luokse ja heidän avullaan Iona oppii enemmän kuin oli alun perin ajatellut. Iona tutustuu serkkujensa lisäksi Brannan hyvään ystävään Meaganiin sekä Connorin ystäviin Finiin ja Boyleen, josta Iona myöhemmin kiinnostuu.

Iona ja Boyle eivät järisyttäneet maata. Heissä oli ihailtavia ja hupsuja piirteitä; Iona suoraviivainen, suuri suinen ja pirteä nainen kun Boyle vähäsanainen, kömpelö, mutta tarkkaavainen mies. He täydensivät toisiaan ja pitivät toisiaan tasapainossa, vaikka draamaa syntyikin tietyssä kohtaa. Onneksi se ei paisunut häiritseväksi ja pitkästä aikaa totesin itselleni, että se oli huvittavaa viihdettä ja minun kävi sääliksi tätä mies rukkaa. Ja kuten arvata saattaa, rauha laskeutui lopulta rakastavaisten välille. Loppu hyvin kaikki hyvin, ainakin toistaiseksi, sillä Cabhania ei vielä kukistettu.

Nora Roberts on onnistunut loihtimaan noidista ihan uskottavia; loitsut kuvailtiin tarkasti eikä niiden kanssa liioiteltu, tunnelma virittyi aina tiettyyn pisteeseen asti, kunnes taas ns. hypättiin alkuun. Minusta se 'lopahti' liiankin nopeasti. Kirjailijan kiintymys puutarhaan ja sen hoitoon tuli jälleen esille siinä sivussa. Ihmisuhdekuvioiden kulkiessa rinnalla mukana, ei kokonaisuus kuitenkaan hehkunut toivomallani tavalla enkä ollut täysin lumoutunut.

Varjojen ratsu ei jättänyt kylmäksi, mutta melko varovainen aloitus se oli sarjalle. Pienellä hiomisella kirjasta olisi voinut tulla parempi. Ehkä ei olisi järkevää odottaa Robertsilta mitään fantasiakirjojen äitiä, mutta tiedän että hän pystyisi parempaan. Hänen futuristinen sci-fi sarjansa Eve Dallas (engl. In Death) todistaa sen.

Sen verran tämä hyvän ja pahan välinen taistelu sekä serkkujen kirous kiinnostaa, että aion jatko-osatkin lukea. Englanniksi toinen osa, Shadow Spell on jo ilmestynyt ja päätösosa, Blood Magick odottaa tänä vuonna vielä julkaisuaan. Taidankin jäädä odottelemaan suomennoksia, sillä niin kiire ja pakko minulla ei ole näitä lukea. Toisen osan suomennos ilmestyy vuoden 2015 alusta.

Bingo jatkuu ja rasti ruutuun tulee kohtaan 'Romantiikka'.


En oikein tiennyt kuinka monta tähteä antaisin teokselle. Olin 2,5-3,00 vaiheilla, mutta päätin lopulta pyöristää sen kolmeen tähteen.
★ ★ ★
Sivuja: 373
Suomentanut: Päivi Pouttu-Delière
Kustantaja: Gummerus (2014)
Alkuperäinen teos: Dark Witch (2013)