keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Lisa R. Jones: Pakopaikka

Amy Bensen joutui 18-vuotiaana pakenemaan, jättämään taakse kaiken hänelle tärkeän ja aloittamaan uuden elämän uuden identiteetin turvin. Nyt vuosien päästä Amy uskoo viimein elävänsä New Yorkissa turvassa ja unohduksissa, mutta kun hän laskee suojauksensa, menneisyydet haamut palaavat rankaisemaan häntä ja pakottavat taas pakenemaan. Matkallaan kauas kaikesta tutusta ja turvallisesta Amy kohtaa lentokoneen ykkösluokassa menestyneen, määrätietoisen ja omistushaluisen arkkitehdin Liam Stonen, joka tempaisee Amyn kiihkeään suhteeseen – ja eroottisille äärirajoilleen. Liam haluaa kaiken eikä tyydy vähempään. Mutta osaako tragediansa musertama Amy erottaa, milloin Liam pyytää liikaa. Ja entä jos miehellä on omia luurankoja kaapissaan?

Kirjailija Lisa R. Jones tuli minulle tutuksi Inside Out -trilogian kautta, vai voiko sitä enää trilogiaksi kutsua, kun osia näyttää tulevan vielä lisää. No anyway. Kyseinen sarja herätti minussa ristiriitaisia tunteita, sillä pidin sen salamyhkäisestä juonesta, mutta niin naiivit päähenkilöt ja heidän nopeat edestakaiset mielialavaihtelut, riitojen sovinnot sillä ainoalla mahdollisella tavalla ja samojen kuvioiden toistot laskivat sarjan pisteitä melkoisesti.

Pakopaikka on ensimmäinen osa Jonesin toisesta sarjasta nimeltä Amy Bensenin salattu elämä. Minun on vaikea kertoa sarjan juonesta oikeastaan mitään, koska juoni kerrottiin jo aika hyvin ja tarkasti takakannessa, joka on tuossa yläpuolella, pari seikkaa lukuunottamatta. Se jääköön teille selvitettäväksi.

Kun valitin todella turhauttavaa draamaa ja paikallaan polkevaa juonta Inside Outin kahdessa viimeisessä osassa, kärsi ABSE (lyhenne) siitä jo ensimmäisessä.

En pystynyt käsittämään ja ensimmäistä kertaa sietämään miespäähenkilön, tässä tapauksessa Liamin uskomattoman itsekästä ja hallitsevaa luonnetta. Ja mikä vielä parasta ja tyypillistä, Amy antoi hänen pompotella itseään alku väitteistään ja päätöksistään huolimatta. Miksi? Koska Liam nyt vain oli niin hirvittävän seksikäs. Oi voi. Koko juttu ja etenkin hyppääminen intohimon paloihin pari tuntia Amyn ja Liamin tutustumisesta tuntui epäuskottavalta. Kummalliselta. Järjettömältä. Ottaen ainakin huomioon Amyn säikyn persoonan ja hänen mysteerisen tilanteensa.

Yli 200 sivua meni 1. Liamin ulkonäön jumaloimiseen, 2. Amyn turvallisuuden murehtimiseen ja karkuun juoksemisen miettimiseen, 3. Liamin omistushaluisuuden paisumiseen sekä 4. väittelyihin ja sovitteluihin sängyssä. Milloin missäkin järjestyksessä. En oikein tiedä mitä minä odotin sarjalta. Taisin ehkä kuvitella tämän toisenlaiseksi, paremmaksi kuin Inside Out, mutta olin väärässä. Tämä oli itseasiassa huonompi. Paljon huonompi.

No ymmärrän sen, että Pakopaikka kuuluu hyvin laajentuneeseen ja suuren suosion saaneeseen eroottiseen kirjallisuuteen eikä näistä pitäisi odottaa mitään nerokasta tai ainutlaatuista lukuelämystä. Silti aina tämä jännityspuoli saa minut tarttumaan näihin. Pakopaikan jälkeen en tahdo jaksaa toivoa enkä luulekkaan, että ainakaan tämä sarja parantuisi jatko-osissa. Amyn menneisyyden salaisuuksia kuitenkin peiteltiin niin paljon ja siksi saatan etsiä vastauksia tulevista jatko-osista. Toinen suomennettu osa (Loputtomasti) ABSE:sta tuleekin jo heinäkuussa, mutta taidan silti keskittyä kesällä mielummin parempiin kirjoihin.

Suosittelen, omista negatiivisista mielipiteistä huolimatta, Pakopaikkaa Inside Outista ja sen kaltaisista kirjasarjoista (esim. Crossfire, Fifty Shades) pitäville. Muussa tapauksessa et menetä mitään jos jätät kirjan lukematta. Tai mistä sen ikinä tietää, ehkä pidätte tästä enemmän kuin minä.

★ ★
Sivuja: 317
Suomentanut: Lauri Sallamo
Kustantaja: Gummerus (2014)
Alkuperäinen teos:
Escaping Reality (2013)

maanantai 26. toukokuuta 2014

Kirjaostoksia!


Kirjablogeissa on nyt tehty paljon kirjaostos -bloggauksia ja innostihan se minutkin keräämään kasaan omat ostamani kirjat ja jakamaan ne teille. Oikeastaan olen tehnyt yksittäisiä kirjaostoksia viimeisten kuukausien aikana ja niistä on kehkeytynyt ihan kiva pino. Olen tehnyt kirjaostoksia niin eri kaupoissa kuin netissä. Suurin osa haluaimistani kirjoista onkin nyt tältä osaa hankittu, Hugh Howeyn Siilo kuitenkin odottaa minua vielä.

Kirpputoreillakaan ei voi olla penkomatta lukuisten pöytien kasoja jos sieltä jokin kiinnostava kirja löytyisi ja yllättävän paljon hyväkuntoisia aarteita sieltä löytyy. Kirpputorilta löysin Kate Mossen Labyrintin.

Juoni: Heinäkuussa 2005 Alice Tanner viettää kesää arkeologisilla kaivauksilla Pyreneiden vuoristossa lähellä Carcassonnen keskiaikaista kaupunkia. Sattumalta hän löytää vuorelta ikivanhan hautaluolan, jonka lattialla makaa toisiaan syleillen kaksi murenevaa luurankoa, välissään kivisormus. Outo tunne valtaa Alicen, kuin hän olisi ollut paikassa ennenkin. Tietämättään Alice tulee vapauttaneeksi voimia, joiden oli tarkoitus pysyä kätkettyinä.

Heinäkuussa 1209 Carcassonnea uhkaa kerettiläisiä vastaan suunnattu ristiretki. Nuori Alaïs saa isältään kirjan, jota hänen on suojeltava henkensä uhalla. Kirja kätkee sisäänsä Graalin salaisuuden, ja sen suojelijoiden tunnusmerkkinä on labyrinttikuvioinen sormus. Mutta Alaïs ei voi aavistaa, millaisia uhrauksia vaatii piilottaa salaisuus, joka juontaa juurensa tuhansien vuosien taakse aina muinaisen Egyptin aavikoille.
-------

Mossen toinen teos Krypta oli 1 euron löytö kirjastosta ja olen kuullut suurimmaksi osaksi hyvää sanottavaa tästä kirjasta. Samalla tavalla kuin Labyrintin kanssa, Kryptan napakka takakansiteksti vaikutti mielenkiintoiselta ja suorastaan naurettavan ja ihanan halvan hinnan takia kirja on nyt omani.

Juoni: Vuonna 1891 17-vuotias pariisitar Léonie Vernier lähtee isoveljensä Anatolen kanssa vierailulle tätinsä kartanoon Rennes-les-Bainsin maaseutukaupunkiin Etelä-Ranskaan. Perillä selviää, etteivät sen enempää Isolde-täti kuin Domaine de la Caden kartanokaan ole sitä mitä Léonie oli kuvitellut. Seudulla huhutaan, että Isolden edesmennyt aviomies kuoli manattuaan esiin paholaisen muinaisesta kryptasta. Puhutaan myös salaperäisestä tarot-korttipakasta, joka merkillisesti katosi samaan aikaan.

Vuonna 2007 28-vuotias amerikkalainen Meredith Martin saapuu Rennes-les-Bainsiin tekemään taustatutkimuksia Claude Debussyn elämäkertaa varten ja selvittämään omaa sukutaustaansa. Johtolankoinaan hänellä on vuonna 1914 otettu valokuva nuoresta sotilaasta sekä nuottipaperi, jonka otsikkona on "Krypta 1891". Jokin ylellisessä Domaine de la Caden kartanohotellissa tuntuu Meredithistä merkillisesti tutulta. Sata vuotta aiemmin eläneiden Anatolen, Isolden ja Léonien kohtalot heräävät eloon.
------

Patrick Nessin The Knife of Never Letting Go tulikin jo ensimmäisen kerran ilmi haasteessa, jonka tein noin pari kuukautta sitten. Kirja on Chaos Walking nimisen sarjan ensimmäinen osa ja sarja on voittanut palkintoja ja saanut paljon kehuja. Totta kai se silloin löytää tiensä omaan kirjahyllyyni! Toivon todella pitäväni tästä.

Juoni: Prentisstown isn't like other towns. Everyone can hear everyone else's thoughts in a constant, overwhelming, never-ending Noise. There is no privacy. There are no secrets. Then, just one month away from the birthday that will make Todd Hewitt a man, he unexpectedly stumbles on a spot of complete silence. Which is impossible.
-------

Deborah Harknessin Lumotun ostaminen on ollut mielessäni todella pitkän aikaa, sillä minä niin rakastan tätä kirjaa. Se riittää syyksi ostaa kirja itselleni ja olin erittäin onnekas, kun löysin kirjan Bookplussan sivuilta, joka oli huimassa -50% alennuksessa. Linkin kautta pääset kurkistamaan mitä kirja pitää sisällään ja omat mielipiteeni siitä.
-------

Nykyään olen kiinnostunut historiallisista tapahtumista, erityisesti fiktiivisessä muodossa ja siksi Jane Johnsonin Neidonryöstö kaappasi huomioni. Mutta ilman alennuskylttejä en olisi varmasti mennyt katsomaan sitä pinoa, jossa tämä kirja oleskeli. Toivottavasti tämä tarjoaa maittavan lukuelämyksen.

Juoni: Julia Lovat saa rakastajaltaan erolahjaksi kirjontaoppaan, joka on peräisin 1600-luvulta. Sen on aikoinaan omistanut nuori nainen nimeltä Catherine Ann Tregenna eli Cat, joka on tehnyt marginaaleihin päiväkirjamerkintöjä. Ne paljastavat pikkuhiljaa Catin huikean tarinan: marokkolaiset merirosvot kaappasivat hänet ja kuusikymmentä muuta kyläläistä cornwallilaisesta kirkosta vuonna 1625.

Tarina tempaa Julian mukaansa, ja hän matkustaa Marokkoon etsimään lisää tietoa Catista ja marokkolaisista merirosvoista. Matkan aikana Julialle käy kuten Catille lähes 400 vuotta aikaisemmin – vieras maa vie hänen sydämensä.

-------

Minulle oli heti selvää, kun tieto J.D. Robbin Kuoleman salaliitosta ja sen ilmestymispäivästä tuli ilmi, että minä aion ehdottomasti hankkia sen itselleni. Sarja on yksi suosikeistani ja tietysti osoitan omaa kannustustani ostamalla sarjan kirjoja. En tiedä monta osaa aiotaan vielä suomentaa, mutta toivottavasti Satu Leveelahti jaksaa työstää sarjan parissa vielä pitkään.

Juoni: Eve Dallasin täytyy sukeltaa syvälle New Yorkin sisuksiin, kun hänet kutsutaan tutkimaan kadulla nukkuneen miehen kuolemaa. Yllätyksekseen Eve löytää laserintarkan reiän sieltä, missä miehen sydän ennen oli – erittäin taitavan kirurgin työtä. Pian selviää, että vastaavia, kummallisia tapauksia on sattunut ympäri Amerikkaa ja Eurooppaa.

Eve saa lääketieteellisen yhteisön takajaloilleen etsies sään vastauksia, ja kun hänen oma uransa joutuu vaakalaudalle, panokset kovenevat entisestään. Hänen on sekä puhdistettava nimensä että jäljitettävä järjestelmällinen tappaja, joka on tarpeeksi julma käydäkseen yhteiskunnan heikko-osaisimpien kimppuun ja tarpeeksi vaikutusvaltainen peittääkseen jälkensä. 
-------

Kate Griffinin Stray Souls oli heräteostos. Heh heh. En voinut itselleni taaskaan mitään, kun näin Suomalaisessa kirjakaupan ikkunasta, että kirjoja oli alennuksessa. Kaikki olivat pokkareita, ulkomaisia, kotimaisia sekä käännettynä. Saapi nähdä onko tästä mihinkään. Vaikuttaa ainakin lupaavalta. Stray Souls on ensimmäinen osa Magicals Anonymous -sarjaa.

Juoni: London’s soul is missing. When Sharon Li unexpectedly discovers she’s a shaman, she is immediately called upon to use her newfound powers of oneness with the City to rescue it from a slow but inevitable demise.

The problem is, while everyone expects Sharon to have all the answers – from the Midnight Mayor to Sharon’s magically-challenged self-help group – she doesn’t have a clue where to start. But with London’s soul missing and the Gate open, there are creatures loose that won’t wait for her to catch up before they go hunting.

-------

Ja viimesimpänä, muttei vähäisimpänä Katherine Nevillen Tuli. Halpa hinta taisi sokaista minut hetkeksi, kun en ennen kirjan ostamista huomannut, että se oli jatko-osa Kahdeksan nimiselle romaanille. Tuli vaikutti sellaiselta kirjalta, joka ei juonen ansiosta välttämättä ihan heti päätyisi lukulistalleni. Juuri siksi halusinkin tätä kokeilla. Ehkä tämä yllättää minut positiivisesti.

Juoni: Kirjan tapahtumat alkavat vuonna 1993, kun 12-vuotias Alexandra Solarin on osallistumassa kansainvälisen shakkiottelun tärkeään finaaliin. Hän saa venäjänkielisen viestin vanhalta naiselta: ”Varo tulta”. Sitten Alexandran isä Alexander Solarin näkee kilpailupaikalle tuodun vanhan shakkipelilaudan ja pelästyy. Ennen kuin hän ehtii viedä tyttärensä turvaan, kajahtaa laukaus.

Vuonna 2003 Alexandra matkustaa Coloradoon juhlimaan äitinsä syntymäpäiviä, mutta huomaa perille päästyään, ettei äitiä löydy mistään. Vain tarkasti valittuihin paikkoihin asetellut shakkinappulat antavat vihjeitä siitä, missä äiti saattaisi olla. Kolmekymmentä vuotta aiemmin Alexandran vanhemmat olivat mukana piilottamassa pimeitä voimia kantavan shakkipelin nappuloita eri puolille maailmaa. Nyt osa nappuloista on löydetty piilostaan, ja vaarallinen peli alkaa uudelleen.
-------

Kuten tuli huomattua, kirja-alennukset ovat piruja, paholaisia. Susia lampaiden vaatteissa. Pakostakin vähintään yksi kirja lähtee mukaan juurikin sen takia, että se on halpa. Näitä vain lisää!

Nina Mari, Kirjaneito sekä Reta ovat myös tehneet viime aikoina kirjahankitoja. Käyhän tsekkaamassa heidän löytönsä alla olevista linkeistä! :)

Tarinoiden syvyydet (Nina Mari) Ensimmäinen linkki, toinen linkki.
Kirjaneidon tornihuone (Kirjaneito) Ensimmäinen linkki, toinen linkki.
Todella vaiheessa (Reta) Ensimmäinen linkki.

perjantai 23. toukokuuta 2014

J.D. Robb: Kuoleman ikuistama

Yksi New Yorkin kuuluisimpia huippumalleja on murhattu pikkutunneille jatkuneiden pirskeiden päätteeksi. Kaunis Pandora oli tottunut saamaan kaiken mitä halusi – myös toisen naisen miehen. Nyt Pandora on menettänyt kasvonsa, pöyristyttävän kirjaimellisesti.

Eve Dallasin sydän kylmenee, kun pääepäillyksi nimetään Mavis, hänen rakas ystävättärensä, ammatiltaan kappakalaulajatar. Eve uskoo Mavisin viattomuuteen, sillä kaikkihan tietävät, ettei Mavis tappaisi kärpästäkään. Mutta Eve ei osaa aavistaa, että muodin kimaltaviin kulisseihin kätkeytyy huumehöyryinen todellisuus. Kaikki on kaupan maailmassa, joka palvoo sokeasti nuoruutta ja kauneutta. On vain sovittava hinnasta ja maksettava mitä pyydetään.

Eve Dallas -sarjan kolmannen osan, Kuoleman ikuistaman alku oli mahtava. Minusta oli huvittavaa seurata Even tunnetiloja liittyen hänen ja Roarken tuleviin häihin ja ensimmäisenä murehdittavanaan Evellä oli morsiuspuku. Myös Roarke näytti olevan tilanteesta huvittunut, mutta kun hän kuuli, että Even hyvä ystävä Mavis ottaa asian hoitaakseen, oli mies suorastaan kauhistunut. Ja silloin oli Even vuoro hymyillä. Myös minä hymyilin. Tästä tilanteesta on aivan pakko laittaa lukunäyte.

   ''Mavis.'' Roarken kasvot kalpenivat aavistuksen verran.
''Eve, älä vain sano, että olet lähdössä ostosretkelle Mavisin kanssa.''
 Roarken reaktio piristi hivenen Even mielialaa. ''Mavisilla on on ystävä, joka on pukusuunnittelija.''
   ''Taivas varjelkoon.''
   ''Mavisin mielestä kaveri on yliveto. Hänestä tulee vielä kova nimi, kunhan hänelle vain annetaan mahdollisuus. Hänellä on pieni studio Sohossa.''
   ''Karataan naimisiin. Nyt heti. Sinä näytät upealta.''
   Eve väläytti leveän hymyn. ''Pelottaako sinua?''
   ''Olen kauhuissani.''
   ''Hyvä. Nyt meitä on kaksi.'' Eve rieumuitsi, että he olivat nyt tasoissa, ja nojautui antamaan miehelle suukon. (s. 11)

Ei mene kauaa, kun Even työ tekee hänet taas kiireiseksi. Tällä kertaa murhan uhriksi joutui Mavisin miesystävän, Leonardon entinen rakastaja Pandora, joka tuli aiemmin keskeyttämään heidän kolmen pukusuunnittelut. Osoittava sormi kääntyy ensisijaisesti Mavisiin, mutta Eve tekee kaikkensa todistaakseen ystävänsä syyttömyyden.

Ei ole mitään syytä epäillä, että J.D. Robb (aka Nora Roberts) hellittäisi karun ja niin todentuntuisen otteensa tässä hienossa futuristisessa scifi -sarjassa. Sarjaa lukeneet varmasti tietävät mistä puhun. Murhat ovat välillä kauhistuttavan yksityiskohtaisesti kuvattuja ja koska yleensä kuvat hahmottuvat esteettömästi mieleeni, saan kylmiä väreitä toinen toisensa perään. Silti minä niin pidän tästä sarjasta.

Kuoleman ikuistama tutustuttaa lukijat paremmin Mavisiin sekä Even uuteen poliisi partneriin Delia Peabodyyn, joka esiintyi ensimmäisen kerran sarjan toisessa osassa (Maineikas kuollessaan). Roarke pysyy edelleen suurilta osin täydellisenä mysteerinä, mikä edelleen turhauttaa. Tämä komean komea mies saa minut kohta sekaisin liiallisesta uteliaisuudesta, mutta pisteitä minun täytyy antaa itselleni hyvästä kärsivällisyydestä. Kyllä Roarken salaisuudet vielä paljastuvat jatko-osissa.

Eve Dallasin vahva persoonallisuus on jälleen ihailtavaa ja minun on pakko toistaa itseäni: Eve on yksi parhaista lukemistani naishenkilöistä. Roarke ei ole ainoa mystinen henkilö, sillä Evenkin menneisyys herättää kysymyksiä. Iloitsin siksi ja toisaalta taas tunsin myötätuntoa, kun viimein hänen lapsuudestaan paljastettiin olennaiset. Eve ja Roarke osaavat pitää kiinnostuksen onnistuneesti yllä. Ja vaikka pidän hirveästi jännitysrikkaista hetkistä, oli mukava lukea Evestä ja hänen suurentuneesta ystäväpiiristään työn ulkopuolella.

Onhan se melko nopeaa Roarken kosiskella jo sarjan toisessa osassa ja suunnitella häitä heti seuraavassa, mutta en minä voi miestä siitä syyttää, koska oli edellisen osan loppuhuipennus melkoisen jännittävä. En voi silti olla miettimättä, että tiesikö J.D. Robb tässä vaiheessa kirjoittavansa sarjalle niinkin monta osaa kuin 49. Ja luulen, että lisää on vielä tulossa. Tällä hetkellä suomennettuja osia on vasta 8, joista kaksi uusinta (Kuolema ovella ja Kuoleman salaliitto) on vielä lukematta.

★ ★ ★½
Sivuja: 425
Suomentanut: Satu Leveelahti
Kustantaja: Gummerus (2006)
Alkuperäinen teos: Immortal in Death (1996)

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo

Barcelonan vanhan kaupungin sydämessä on salaperäinen ”Kadonneiden kirjojen hautausmaa”. Sinne kirjakauppiasisä vie kymmenvuotiaan poikansa Danielin ja antaa hänen valita itselleen kirjan. Käsiin osuu Tuulen varjo, jonka kirjoittaja on kadonnut mystisesti, kenties murhattu. Yli vuosikymmenen ajan Daniel seuraa kirjailijan jälkiä läpi rakkauden, väkivallan, ystävyyden ja petoksen labyrintin. Sitten Caraxin salaperäinen tarina alkaa toistua Danielin omassa elämässä: eräs Tuulen varjo -romaanin henkilöistä ryhtyy vakoilemaan ja uhkailemaan häntä.

Espanjalaisen kirjailijan, Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjo (Unohdettujen kirjojen hautausmaa) tuli ensimmäisenä tietooni Kirjaneidon blogista (Kirjaneidon tornihuone) ja jälleen kerran hyvä palaute sekä vangitseva kirjan kansi saivat kirjan loikkaamaan suoraan omalle lukulistalleni.

Voi, että. Pitkään aikaan ei ole minulla ollut näin vaikeaa kertoa ajatuksiani lukemastani kirjasta. Olen yhtäaikaa sekä sanaton että sekavan sanallinen. Tämä tuntuu niin hassulta, oudolta ja kivalta enkä totta puhuakseni osannut aavistaa, että Tuulen varjo tämän kaiken minulle tarjoaisi. Olen kokenut aivan uuden lukuelämyksen, josta nautin hirveän paljon.

Tämän kirjan seurassa tuntui kuin jokin minussa olisi muuttunut. Vielä tarkemmin sanottuna, pidin kirjaa hallussani kuin se hajoaisi millä hetkellä tahansa käsiini. En tiedä johtuiko se juuri kirjan vanhanaikaisesta kansikuvasta ja vielä sen lisäksi siitä, että kirjan kunto näytti olevan lähellä luhistumisen alkua. Ei sillä, että kohtelisin kirjoja muuten aivan miten sattuu, mutta jotenkin tunsin olevani ainakin kaksi kertaa varovaisempi. Itse tarinallakin voi olla vaikutusta käytökseeni, sillä siinä hypättiin kirjojen maailmaan ja puhuttiin kirjoista vaikuttavalla tavalla.

Siitä on aikaa, kun olen lukenut viimeksi henkilöstä, joka kasvaa niin fyysisesti kuin henkisestikin kirjan aikana ja nyt tiedän taas, että se on käsittämättömän hienoa seurattavaa. Niin herkkistä ja tunteikkaista espanjalaisista hahmoista oli hauska lukea, olivat he sitten hieman änkyriä, suoraviivaisia tai iloisia, miehiä tai naisia. Espanja ja sen kulttuuri tuli mukavasti ja hyvin esille, vaikka paikkojen sekä joidenkin ihmisten nimistä ei päässyt aivan heti perille tai oikeastaan niiden muistaminen vaati pienoista työtä.

Minusta tarina oli hieno erityisesti sen takia, että siinä seurattiin Danielin elämää, mikä samalla myös tutustutti lukijan pala palalta mysteerisen kirjailijan, Julián Caraxin elämään. Matka totuuden selvittämiseen toi vaaroja, jännitystä, haikeutta, iloa ja toivekkuutta ja minun piti oikein hillitä itseni, etten lukisi täyttä vauhtia eteenpäin, koska halusin keskittyä tarinaan kunnolla.

Carlos Ruiz Zafón vei minut ensimmäisenä espanjalaisen tuotannon pariin ja aivan alusta asti tekstistä välittyi sellainen hennon herkkä tunnelma ja iltaisin ennen nukkumaan menoa kirjaa oli ihaninta lukea. Pidin kirjan tunnelmasta todella paljon alusta loppuun saakka. Kaikilta osin siis aivan ihana kirja. Kuitenkin tämä kirja pitää lukea, jotta sen hienouden voi kokea. Muuta en osaa enää sanoa. Lainaan kuitenkin vielä tähän kirjan takakannesta lauseen, joka kertoo osuvasti Tuulen varjosta.

Kiehtova kirjojen ystävän trilleri on lähes kaikkea mitä kirjailijalta voi odottaa: jännäri, rakkausromaani, kauhutarina.
Suosittelen lämpimästi!

★ ★ ★ ★
Sivuja: 647
Suomentanut: Tarja Härkönen
Kustantaja: Otava (2004)
Alkuperäinen teos: La Sombra del Viento (2001)

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Nora Roberts: The Witness

Daughter of a controlling mother, Elizabeth finally let loose one night, drinking at a nightclub and allowing a strange man's seductive Russian accent lure her to a house on Lake Shore Drive. The events that followed changed her life forever.

Twelve years later, the woman known as Abigail Lowery lives on the outskirts of a small town in the Ozarks. A freelance programmer, she designs sophisticated security systems -- and supplements her own security with a fierce dog and an assortment of firearms. She keeps to herself, saying little, revealing nothing. But Abigail's reserve only intrigues police chief Brooks Gleason. Her logical mind, her secretive nature, and her unromantic viewpoints leave him fascinated but frustrated. He suspects that Abigail needs protection from something -- and that her elaborate defenses hide a story that must be revealed.


Nora Robertsin The Witness lähti mukaani tehdessäni paluumatkaa Espanjan hienoista seuduista ja ihanasta lämmöstä. Kannen ihanan turkoosi väri kiinnitti ensimmäisenä huomioni ja ostospäätökseen vaikuttivat hyvä hinta, kirjailija, jonka tyyli ei ole tähän asti vielä pettänyt sekä tietysti mielenkiintoinen takakansiteksti.

Elizabeth Ficthin elämää on suunniteltu hänen syntymästään asti hänen äitinsä toimesta. Eräänä päivänä hän saa kuitenkin tarpeekseen äitinsä välinpitämättömästä asenteesta ja lakkaa noudattamasta tämän laatimia tiukkoja linjoja ja rajoituksia. Päätös vie hänet arvaamattomaan iltaan yökerhossa, tanssin, alkoholin sekä hurmaavan miehen pauloihin, jotka vievät Elizabethin tapahtumiin, joita hän ei ikinä unohda. Vuosia myöhemmin Abigail Lowery nimeä käyttävä Elizabeth on majoittautunut pieneen kaupunkiin Arkansasissa ja tekee ohjelmoijan töitä kotoa käsin. Pakkaa tulee sekoittamaan kaupungin poliisipäällikkö Brooks Gleason, jonka kiinnostus naista kohtaan on suuri niin työn kuin yksityiselämän osalta.

Tykkäsin paljon, kun kirja aloitti siitä, mistä päähenkilön elämä teki täyskäännöksen ja myös siitä, ettei se ollut vain prologin tai vain yhden kappaleen mittainen. Elizabethin menneisyys ei todellakaan ollut mitään ruusuilla tanssimista ja muutama yllätyskin nostatti tunnelmaa tiiviimmäksi.

Elizabeth aka Abigail oli viisas, neronkin tasolla laajan tietotekniikan tietämyksensä ansiosta. Muiden silmissä hän vaikutti töykeältä ja yksinolijalta, mutta Abigail ei siitä välittänyt. Ja syystä. Menneisyys oli tehnyt naisesta tosi varovaisen eikä hän päästänyt ketään lähellensä missään suhteessa, sillä luottaminen ei ollut hänelle helppoa kaiken kokemansa jälkeen.

Aluksi ajattelin, että Abigailin pidättäytyväisyys ja tietämättömyys seurusteluun liittyen oli ymmärrettävää ja hänen kömpelöt ja 'robottimaiset' sosiaaliset taidot olivat paikoin huvittavaakin, mutta pikku hiljaa naisen pitkäaikainen ja sama selitys alkoi vähän vaivaamaan. 'En tiedä miten tämä toimii' ja 'En ole koskaan' alkoi kuulua naisen suusta toistuvasti, mikä sai minut melkein tuhahtamaan ääneen: Tiedetään jo, mutta yritä edes! Tuntemukset vaihtelivat turhautumisen ja kannustamisen välillä.

Brooks ei ollut sokea, hänelle oli sanomattakin selvää, että jokin on vinossa ja että Abigail on pakosalla, mutta Brooks ei painostanut häntä kertomaan ja antoi siten naiselle tilaa. Samalla hän kuitenkin osoitti mielenkiintonsa treffipyyntöjen ja kukkien avulla. Se teki Brooksista mielestäni mahtavan tyypin ja mikä toi miehelle myös pisteitä oli se, että hänestä puuttui (sairas) omistushaluisuus, vaikka oli suojelunhaluinen Abigailia kohtaan.

Miellyin siihenkin, ettei tarina keskittynyt pelkästään Abigailin ongelmiin, vaikka hän kirjan päähenkilö olikin. Brooksin työ toi pari kutkuttavaa työtapausta mukaan, joiden edistystä oli kiinnostavaa seurata ja siten vihollisia tuli kuvioihin mukaan enemmän.

Loppuun oli sekä tyytyväinen, että hieman pettynyt. Olisin toivonut jotain jännittävää, tajunnanräjäyttävän kaltaista toimintaa, sillä alku vaikutti jo niin lupaavalta sen suhteen. Jänniä tilanteita löytyi, mutta ne eivät olleet ihan huipussaan. Loppuratkaisu ei kuitenkaan ollut huono. Siinä oli salaperäinen tuntuma ja se oli järkevä sekä tyypillinen Nora Robertsille. Ja kokonaisuushan se loppujen lopuksi ratkaisee ja olen sitä mieltä, että voin lukea tämän joskus uudelleen. Mahdollisesti suomennettuna tai taas englanniksi. Viihdyin tämän kirjan parissa oikein hyvin.

Haasteeni ei ole vielä lähelläkään loppua, mutta astuin yhden askeleen taas sitä lähemmäksi The Witnessin avulla!

★ ★ ★
Haastekirja: 5/27
Sivuja: 488
Kustantaja: Piaktus (2013, 6. painos)
Ensimmäinen painos: 2012

perjantai 9. toukokuuta 2014

Tulevat kirjauutuudet!

Ajattelin tässä koota jälleen mielenkiintoisia kirjauutuuksia, joita on tulossa tänä vuonna kesän ja syksyn aikana. Edellisessä postauksessani en ollut vielä tietoinen Kerstin Gierin Smaragdinvirheän julkaisupäivästä, mutta nyt on tilanne toinen! Täytynee kiristää myös tahtia lukemisessa, sillä monet kirjat ovat tiettyjen sarjojen jatko-osia ja joidenkin suhteen olen vähän jäljessä ja joitakin sarjoja en ole edes ehtinyt vielä aloittaa. Ei paineita.. Tässäpä olisi kuitenkin tämänkertainen lista:


KESÄKUU
Vera Vala: Villa Sibyllan kirous
Veronica Roth: Kapinallinen
Nora Roberts: Varjojen ratsu
 - Olin aloittamassa lukemaan tätä teosta englanniksi (Dark Witch), mutta onneksi huomasin ajoissa, että teos ilmestyy suomeksi!

ELOKUU:
Kerstin Gier: Smaragdinvihreä
Kaari Utrio: Yksisarvinen
Danielle Trussoni: Enkelikaupunki

SYYSKUU:
Diana Gabaldon: Sydänverelläni kirjoitettu
J.S. Meresmaa: Mifongin mahti
Hannu Rajaniemi: Kausaalienkeli
Nora Roberts: Etsijät
 - Tämän teoksen olen oikeastaan lukenut jo englanniksi (The Search) ja se löytyy minulta kirjahyllystä. Eipä se haittaa!
Hugh Howey: Siirros

LOKAKUU:
Elina Rouhiainen: Jäljitetty
Maggie Stiefvater: Viettelys

torstai 8. toukokuuta 2014

Haaste: 11 kysymystä ja asiaa minusta

Noniin, tänään on vuorossa kysymyksiä ja vasauksia haasteen muodossa. Kiitokset Noannalle, joka heitti minulle tämän kyseisen haasteen! Haaste on kiertänyt jo monella, joten en lähetä haastetta eteenpäin.

Haasteen ohjeet ovat tässä:
- Jokaisen haastajan pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
- Pitää vastata saamiinsa 11 kysymykseen.
- Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
- Haaste tulee laittaa eteenpäin 11 bloggaajalle, joilla on alle 200 lukijaa.
- Postauksessa tulee kertoa, ketkä on haastettu.
- Ei takaisin haastamista.

Ensimmäisenä 11 asiaa minusta:

1. Soitin pianoa pari vuotta ala-asteella ja omaksi harmikseni kaikki taitoni ovat unohtuneet. Siksipä haluaisin alkaa harrastamaan sitä uudelleen ja soittaa ihania tuttuja kappaleita.

2. Kesällä mansikat ovat suurinta herkkuani.

3. Ruuan suhteen haluan kokeilla silloin tällöin jotain uutta ja löytää uusia ihanuuksia.

4. Ruuanlaittoa enemmän rakastan leipomista!

5. Nauran joskus itselleni, kun kuulen jonkun biisin (uuden tai vanhan) ensimmäistä kertaa enkä pidä siitä yhtään ensimmäisellä enkä toisellakaan kerralla, mutta kuukauden päästä tai voi mennä jopa puolen vuoden päähän jolloin olen ihan ihastunut… Saatan siis tulla joskus vähän jäljessä :D

6. Lapsuuteeni kuuluu paljon piirrettyjä, joista olin innoissani ja Hopeanuoli oli yksi merkittävimmistä. Se oli suuri hitti omassa tuttava piirissäni. Rakastin tätä piirrettyä yli kaiken ja vietin ystävieni kanssa monet hetket sen parissa. Muistan vieläkin lukuisten hahmojen (suomennetut) äänet, jotka nyt ehkä kuulostavatkin hauskoilta, tunnusmusiikkia en voi koskaan unohtaa (vaikken japania ymmärräkään) ja sama pätee kohtauksiin, pelottaviin, surullisiin ja iloisiin. Voi niitä hyviä muistoja.

7. Tykkään joogasta, erityisesti lämpöjoogasta, koska olo tunnin jälkeen on niin taivaallisen rento ja mielikin on parempi vaikkei se aiemmin huono ollutkaan.

8. Ystävieni ja perheeni seura on aina mieluista, mutta joskus oma rauha, aika ja tila ovat minulle hyvinkin tarpeellisia asioita. Silloin pystyn parhaiten keskittymään suosikki puuhasteluihini, omaan itseeni eikä kukaan ole hengittämässä niskaan.

9. Haluaisin osata puhua eri kieliä, ehkä kahta suomen, englannin ja ruotsin lisäksi. Ranskan ja espanjan kielet kiinnostavat, mutta kiinan tai japanin kielen osaaminen olisi mielenkiintoista.

10. Inhosin koulussa historiaa, koska en ollut siinä koskaan hyvä. On siksi siis jännää, kuinka innostunut minä olen siitä nyt. Luulen, että se johtuu siitä, ettei se ole enää pakollista lukion jälkeen. Saan lukea sitä mitä haluan ja milloin haluan.

11. En ole aamuihminen, mutta kahvi on onneksi ainainen pelastukseni!


Ja sitten Noannan kysymykset:


1. Millä kolmella sanalla kuvailisit itseäsi?
Kokeilevainen, (yleensä) kärsivällinen ja sopeutuvainen.

2. Millä kyvyllä osallistuisit Talent-kilpailuun?

- Voi että, ei harmainta aavistusta. No jos saisin omat pianonsoitto taitoni hiottua niin voisin kehitellä jotain hauskaa, intensiivistä ja tunnelmallista samaan pakettiin :D

3. Minkä elokuvan olet nähnyt viimeksi ja mitä pidit siitä?
- Eilen oikeastaan katsoin Salt nimisen elokuvan, mikä näkyi illalla TV5:lla. Se oli ihan ok, hyvää jännitystä kohtalaisilla käänteillä, mutta jokin siitä jäi puuttumaan Tarina jäi minusta vähän mysteeriseksi eikä elokuvan loppu tuntunut tarinan lopulta. Liikaa kysymyksiä jäi ilmoille niinpä jatko-osa ei olisi pahitteeksi. Tai sitten en vain ollut erityisen tarkkana.

4. Mistä sait idean bloggaamiseen?
- Halusin jakaa kuin myös lukea ajatuksia kirjoihin liittyen ja mikäs sen parempi ja hauskempi tapa kuin oma kirjablogi! Samalla oli myös helpompi seurata muita ja tähän asti tämä on ollut hurjan hauskaa ja mielenkiintoista :)

5. Jos saisit valita minkä tahansa kirjan miljöön tai maailman, mihin muuttaisit?
- Tällä hetkellä Tolkienin luoma maailma Hobitissa ja Taru sormusten herrassa houkuttelee eniten, joten sinne minä muuttaisin. Kyllä, juuri sinne!

6. Suunnitteletko mielelläsi elämää eteenpäin vai katsotko mieluummin, mitä se tuo tullessaan?
- Se on oikeastaan 50/50. Teen joskus pieniä suunnitelmia päästäkseni lähemmäksi tavoitteitani, mutta en katso pitkälle eteenpäin, koska ikinä ei voi tietää mitä voi tapahtua. Joten voisi sanoa että katson samalla mitä elämä tuo tullessaan.

7. Jos sinun pitäisi valita loppuelämäksesi vain lukeminen tai kirjoittaminen, kumman valitsisit?
Apua. Paha kysymys, sillä pidän molemmista. Valitsen kuitenkin lukemisen, koska viime aikoina kirjoittaminen on ollut minulla hyvin vähäistä (ideat uusiin ja keskeneräisiin tarinoihin muhivat silti mielessä) ja lukeminen tuntuu tällä hetkellä tärkeämmältä.

8. Milloin viimeksi tutustuit uuteen ihmiseen?
- Vappuna viimeksi, eli viime keskiviikkona.

9. Bravuurisi keittiössä?
- Omenapiirakka. Ainakin perheeni on antanut kehuja enemmän kuin on tarpeen ja etenkin vahempani käskevät minua leipomaan sitä jatkuvasti.

10. Onko sinulla jo suunnitelmia kesäksi?
- Kyllä on enkä malta odottaa niiden toteutumista!

11. Mikä tekee sinut onnelliseksi?
- Tästä aiheesta voisi sepittää vaikka ja mitä. On niin paljon asioita laidasta laitaan, jotka tekevät minut onnelliseksi ja nuori kun vielä olen, löydän niitä varmasti lisää. Tässä kuitenkin muutamia: perhe, ystävät, oma kissani, kesä ja pienet arjen ilot. Nämä ovat aika laaja-alaisia esimerkkejä, mutta jokaisesta löytyvät ne tietyt asiat, jotka minua ilahduttavat suuresti. Eri asiat eri päivinä.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja

"Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun aurinko paistoi." Näin alkoi eräs kesän 2009 radiohelmeksi nousseen, Antti Litjan tulkitseman Kyllä minä niin mieleni pahoitin -kuunnelmasarjan jakso.

Mielensäpahoittaja on 80-vuotias oikeamielinen suomalaismies, joka myy myyntimiehelle ruohonleikkurin, ehdottaa ystävänpäivän tilalle Pitäydytään omissa asioissa -päivää ja vastustaa moottoritietä, koska "routavaurio on luontainen nopeusrajoitus". Kinkun sijaan tarjottu kalkkuna pahoittaa mielen perin pohjin.

Maailma muuttuu, mielensäpahoittaja ei. Onneksi parhaat asiat pysyvät: Jaakko Tepon huumori, hanurimusiikki ja terveyskeskuksen vuodeosastolla makaavan vaimon kämmen omassa kämmenessä.


Ajattelin tässä vaiheessa poiketa muun kirjallisuuden pariin ja ensimmäisenä ajattelin kotimaista kirjallisuutta ja heti perään humoristisia kirjoja, joita en ole vielä lukenut ollenkaan. Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja tuntui hyvältä ja helpolta valinnalta, sillä 130 sivun lukeminen ei varmasti tuota ongelmia ja Mielensäpahoittajaa kuin myös itse kirjailijaa, Hyvät ja huonot uutiset -ohjelmasta tuttua Tuomas Kyröä on kehuttu palkintoille asti.

Alunperin Mielensäpahoittajan valituksia kuultiin radiossa Antti Litjan tulkitsemina ja myöhemmin niitä julkaistiin myös Helsingin Sanomissa (joita en ole kuullut tai lukenut) vuosien 2010-2012 aikana.

Odotukset kirjaa kohtaan nousivat niin hyvän vastaanoton takia ja tietysti ensisijaisesti odotin hulvattoman hauskoja lukuhetkiä, mutta kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun näin ei käynyt. Taitaa johtua siitä, ettei oma huumorintajuni ole ihan tätä luokkaa. Ei Mielensäpahoittaja kuitenkaan pettymys ollut, vaikka sen huumori ei kolahtanutkaan minulle. Kirja tarjosi pohtimisen arvoisia ajatuksia, joista monet viestivät totuutta. Joten naurun sijaan minä nyökyttelin ja hymyilin.

Hanurimusiikista pitävä 80-vuotias mies yksinäisyydessään (hyvä ystävä menehtyi ja vaimo on hoitokodissa) pahoittaa mielensä monista asioista, kuten kengistä (erityisesti korkokengistä), jonoista, Arvi Lindistä, joka ei enää lue uutisia ja jopa oman poikansa ja tämän perheen elämäntavoista. 

Loppua kohden miehen ajatuksista löytyi syvällisiä ja liikuttaviakin pointteja ja Mielensäpahoittajasta kehkeytyi hellyyttä henkilö. Mies, joka ei ole tyytyväinen nykymaailman menoon ja sanoo asiansa suoraan, on kuitenkin hyväsydäminen herrasmies, joka kehystää lastenlastensa piirrokset ja pitää edelleen kiinni vaimostaan, vaikkei tämä enää hössötä niin kuin ennen.

Lastenlapset toivat vuorotellen itsepiirtämänsä ja tekemänsä. Vähän oli vinoa ja papereihin jätetty liikaa valkoista, mutta ei niistä osaa olla tykkäämättä. Teen itse kehykset. (s. 116)
Katselin niitä emännän täriseviä luuksi ja nahaksi menneitä käsiä, joiden puristus oli aina ollut hänen kokoonsa suhteutettuna hurja. Se lämmön virta, se kuinka hän avasi minun lukkoni ja mitä kaikkea ne kädet olivat pidelleet. Nyt minä pitelin niitä. (s.130)

Mielensäpahoittajan kaltaiset kirjat eivät kuulu omiin suosikkeihini ja vaikka en tuntenut suurta riemastusta, se oli hyvää vaihtelua ja olen iloinen, että päätin tarttua tähän kirjaan. Suosittelen muitakin tekemään sen, mikäli se on jäänyt tekemättä. Se oli sympaattinen, hyvin helppolukuinen ja kevyt teos eikä sen lukeminen vie paljon aikaa.

En ole vielä kuunnellut äänikirjoja, mutta ehkä Mielensäpahoittaja voisi toimia paremmin kuunneltuna kuin luettuna. Tai sitten pieninä annoksina luettuna.

Sivuja: 130
Kustantaja: WSOY (2010)