sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Thomas Harris: Punainen lohikäärme

Rituaalimurhaaja on tehnyt jo toisen karmean iskunsa täysikuun loisteessa – eikä johtolankoja ole.

Will Grahamilla on poikkeuksellinen kyky aavistaa rikollisen liikkeitä. Juuri hän vaikutti ratkaisevasti kuuluisan psykopaatin Hannibal Lecterin, Kannibaali-Hannibalin kiinnisaamiseen. Nyt häntä tarvitaan jälleen: hänen on löydettävä murhaaja, ennen kuin kuu on täysi – tai uusi perhe kuolee.


Kuva: Ensimmäinen ottamani valokuva lukemastani kirjasta (tiedän, ei niin taiteellinen kuitenkaan)! En löytänyt kyseisen kirjan kansikuvaa netistä, mutta tämäkin käy oikein mainiosti. Voisin jopa tästä lähtien ottaa kuvia lukemistani kirjoista postauksia varten silloin tällöin, se olikin hauskempaa mitä aluksi ajattelin. 

Hannibal -elokuvat olivat todella hyytäviä, mutta Anthony Hopkinsin karmaiseva ja todella onnistunut roolisuoritus saa minut palaamaan uudestaan ja uudestaan niiden pariin. Etenkin Urhilampaat (engl. The Silence of the Lambs) koukutti minut totaallisesti ja pakko minun oli katsoa kaikki muutkin elokuvat ja myöhemmin myös hankkia Thomas Harrisin Hannibal -kirjat itselleni (Nuori Hannibal, engl. Hannibal Rising, tosin puuttuu). 

Ja takaisin kirjaan.

Tohtori Hannibal Lecterin nappaaminen ei ollut huviretki Will Grahamille, sillä hän melkein menetti henkensä ja kyseinen traumaattinen kokemus sai Willin lähtemään FBI:sta. Muutama vuosi on kulunut ja Jack Crawford, agentti FBI:sta tulee pyytämään apua Will Grahamilta nappaamaan Hammaskeijuksi kutsutta murhaajaa. Erikoisten kykyjensä avulla Will yrittää estää kolmannen perheen raakaa murhaa profoloimalla murhaajaa, mutta hän huomaa tarvitsevansa apua mieheltä, joka melkein tappoi hänet: Hannibal Lecteriltä.

Punainsen lohikäärmeen juoni ja hahmot eivät olleet minulle tuntemattomia, sillä ne ovat tulleet minulle aiemmin tutuksi kirjaan pohjautuvan elokuvan (vuodelta 2002) sekä televisiosarjan (2013) kautta. Työskennellessään Will Graham tarvitsee oman rauhansa ja muutenkin mies pysyy mieluiten hieman etäällä muista, paitsi vaimostaan Mollysta ja tämän pojastaan Willystä. Kirjassa Will ei erottunut edukseen niin hyvin kuin kuvittelin, vaikka tapausten ratkontaa oli mielenkiintoista seurata miehen näkökulmasta. Muistellen myös elokuvaa, Will oli omasta mielestäni tylsähkö. Televisiosarja puolestaan oli aivan toista luokkaa ja hahmona Will nousi monta tasoa ylemmäksi.

Yllätyksenä tuli kertomus Francis Dolarhyden lapsuudesta, sillä elokuvassa siitä mainittiin vain pintapuoleisesti. Se ei kuitenkaan ollut mitään kaunista luettavaa. Selkäpiitäni karmi kun luin, mitä kaikkea Francis koki ja teki ja kissan omistajana ja muutenkin koska pidän eläimistä, minulla teki pahaa lukea eläinten kuolemista. Hahmona kuitenkin Francis oli ainoa, josta tunsin saavani eniten irti.

Petyin hieman siihen, ettei Hannibal esiintynyt juuri lainkaan. Toki hän ilmaantui yhdessä kohtaa ja myöhemminkin hänestä oli muutamia mainintoja, mutta toivoin lukevani hänestä enemmän, sillä juuri hän on omasta mielestäni koko sarjan pelottavin, mutta silti mielenkiintoisin hahmo. Huomasin myös, että kirjassa journalisti Freddie Lounds oli mies, kun sarjassa hän on nainen. Sama juttu tohtori Bloomin kanssa. Myöhemmin ihmettelin miten en ollut aiemmin kiinnittänyt siihen huomiota, sillä elokuvassa Lounds oli mies ja häntä esitti edesmennyt Philip Seymour Hoffman. Televisiosarja on näköjään vetänyt minut pauloihinsa, että unohdin koko asian.

Punaisen lohikäärmeen lukeminen oli omasta mielestäni kammottavampaa kuin elokuvan katsominen. Kaikki se yksityiskohtainen tieto, miten Francis suoritti murhansa... Saan vieläkin kylmiäväreitä.

Loppujen lopuksi kirja oli mielestäni mieleenkiintoinen, hyvin jännä ja synkkä, jossain määrin huvittavakin. Mutta en voi olla miettimättä, että millainenkohan lukukokemuksesta olisi tullut jos en olisi nähnyt elokuvaa ensin. Parempi vai huonompi?

Jälleen tuli yksi haastekirja luettua!

★ ★ ★
Sivuja: 376
Suomentanut: Risto S. Valassaari
Kustantaja: Gummerus (1993, 4. painos)
Alkuperäinen teos: Red Dragon (1981)

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Upeat kannet! Millainen sisältö?

Viimeisten kuukausien aikana olen löytänyt kirjasarjoja milloin mistäkin (kaikki YA -kirjoja), jotka ovat kiinnittäneet huomioni niiden hienojen kansiensa avulla. Tätä postausta olenkin pohtinut ja pohtinut, sillä tässä eivät ole kaikki sarjat, jotka olen löytänyt. Valitsin niistä kuitenkin viisi mielenkiintoisinta ja katsotaan jos myöhemmin kirjoittelen lopuista. Sarjat ovat englanninkielisiä eivätkä ne ole oman tietoni mukaan saaneet mahdollisuuttakaan suomennokseen. Tein itse jonkinlaisen suomennoksen niiden tiivistelmistä.

 SHATTER ME

Ensimmäisenä ovat Shatter Me -sarjan kannet, jotka ovat omasta mielestäni näistä kaikista kauneimmat ja niissä esiintyvät silmät pistivät minut aivan sanattomaksi. Viileitä värejä on käytetty hyvin ja minua erityisesti ihastutti tuo kaunis jään sininen väri. Nämä kaksi ensimmäistä kantta eivät kuitenkaan jätä kolmatta alleen. Värit ovat lämpimät ja pehmeät ja kieltämättä nämä kannet koristaisivat upeasti kirjahyllyjä. Shatter Me -sarjan takana on Tahereh Mafi, joka ei ole minulle entuudestaan tuttu.

Juoni: Shatter Me kertoo 17-vuotiaasta tytöstä Julietesta, joka vangitaan hänen kuolettavan kosketuksensa takia. Sota on parhaillaan käynnistymässä ja hänen vangitsijansa (The Reestablishment) ovat sitä mieltä, että Julieten voimista olisi valtavasti hyötyä tulevassa taistelussa. Niinpä Julieten on tehtävä valinta: ryhtyä aseeksi tai sotilaaksi.



 COVENANT

Seuraavat kannet kuuluvat Covenant -sarjalle, joissa minua ihastuttivat kukat ja kuinka niiden ääriviivat muodostuvat valkoisesta savusta. Siihen mukaan lukien kansien värit, kokonaisuudesta tulee jotenkin miellyttävän sähköinen ja vielä senkin lisäksi tutun kirjailijan nimi kannessa ilahdutti. Kyseessä on siis Jennfer L. Armentrout.

Juoni: Covenant seuraa 17-vuotiasta Alexandriaa, joka on yksi kreikkalaisten jumalten jälkeläisistä, kuitenkin vain puoliverinen. Alexandra joutuu palaamaan maailmaan, jossa hänen kaltaisiaan kohdellaan alempiarvoisesti ja heillä on vain kaksi vaihtoehtoa: kouluttautua tappamaan daimoneja (vaarallisia henkiolentoja) tai ryhtyä täysveristen palvelijoiksi. Alexandria ei ikimaailmassa ryhtyisi palvelemaan ketään, joten hän on tehnyt valintansa, mutta hänen suoritustaan vaikeuttaa täysiverinen Aiden, josta tulee Alexandrian kouluttaja.



 AWAKEN

Kate Kacvinskyn kirjoittaman Awaken -sarjan ensimmäisen osan kansikuva muistuttaa minua hyvin paljon Jamie McGuiren  Beautiful Disaster -kirjaa (toivottavasti minun ei tarvitse sanoa samaa kirjan sisällöstä). Eroja löytyy kuitenkin värin, kuvassa esiintyvän lasipurkin ja sen sisällön suhteen. Sarjan kannet antavat kivasti kuvaa kirjan sisällöstä: suljettu lasipurkki = vankeus ja aukinainen ikkuna = vapaus.

Juoni: Awakenissa ihmiset majailevat vain ja ainostaan kotonaan sisällä. Oli kyseessä mikä tahansa, koulunkäynti tai deittailu, se tehdään tietokoneelta käsin. Maddie on sujut tähän digitaaliseen elämäntapaan, kunnes hän tapaa Justinin, pojan, jonka mielestä ihmisten ei tulisi olla yksin.



 THE BODY FINDER

The Body Finderin kannet ovat yksinkertaisuudeltaan hienoja. Mustaan taustaan sopii hyvin hentoiset kukat ja niiden väritkin tuovat vähän ilmettä kansiin (näyttää siltä, että kukat kuin kukat vetävät minua puoleensa). The Body Finder oli nimeltään kaikista mielenkiintoisin. Sarjan luoja, Kimberly Derting ei ole minulle tuttu ennestään.

Juoni: Violet Ambrosella on kyky aistia kuolleita ruumiita, ainakin niitä, jotka ovat murhattu. Violet ei pidä kykyään lahjana, sillä lapsuudessaan se johdatti hänet useasti kuolleiden pariin. Kuitenkin nyt pientä kaupunkia ravistelee sarjamurhaaja ja Violetin kyky voi olla ainoa keino pysäyttää murhaaja. Violetin ystävä Jay pysyy Violetin rinnalla ja auttaa Violetia löytämään murhaajan, vaikka hänen polttava suojelunhalunsa käskee häntä tekemään toisin.



BLACK CITY

Elisabeth Richardsin Black City -sarjan kannet ovat näistä kaikista ehkä voimakkaimmat. Kun muiden sarjojen kannet huokuivat omalaistaan herkkyyttä, räjähtävät Black Cityn kannet suorastaan silmissä. Sarjan toisen osan nimi Phoenix ja kannen palava sulka kiehtovat ja mietin mitähän se kertoo se mahtaisi kertoa sarjasta. Se on mahdollisesti vain vertauskuva, mutta koska sarja sisältää fantasiaa, miksei se voisi sisältää myös feenikslintuja? Ovathan ne hurjan kauniita.

Juoni: Kauhean sodan jälkeen, ihmiset ja Darklingit (en ole varma mitä kyseiset olennot ovat) ovat erotettu korkean seinämän voimin. Kun sota ihmisten ja Darkligien välillä alkaa tehdä uhkaavasti lähestymistään, on nuoren puoliverisen Darkling poika Asin ja ihmistyttö Natalien tehtävä päätöksiä, jotka voivat johtaa heidän kummankin kuolemaan.


Tarkastelin sarjoja Goodreads -sivuston kautta ja silmäilin ensiksi kirjoille annettuja tähtiä ja harmillisesti Shatter Me sai huonoimmat arvostelut. Monet lukijat antoivat vain yhden tähden ja jotkut lukemistani arvioista pursuivat tyytymättömyyttä. Covenant puolestaan sai tähtiä hieman enemmän ja arvostelut jakautuivat hyviin sekä huonoihin, mutta monet lukijat mainitsivat, että Covenant muistuttaa Vampire Academy -sarjaa eikä siihen oltu tyytyväisiä. Itse en ole Vampire Academyä lukenut ja tiedän siitä vain sen, että se kuhisee vampyyrejä ja sarjaan perustuva elokuvakin sai ensi-iltansa tänä vuonna helmikuussa.

Awaken, The Body Finder sekä Black City saivat ristiriitaisen vastaanoton, toiset tykkäsivät ja toiset eivät. Keskiarvot vaihtelivat 3.50-4.00 välillä. En erityisemmin lukenut lukijoiden kommentteja kyseisistä kirjoista, jotta en vahingossakaan lukisi juonipaljastuksia, sillä näin tapahtui (damn it..) Covenantin kanssa ja luulen, että tämä juonipaljastus oli aika tärkeäkin juttu.

Anyway, Covenantissa minua kiinnostaa kreikkalainen mytologia, kun taas Shatter Me, Awaken ja Black City houkuttelevat minua lukemaan niitä enimmäkseen dystopian osalta. The Body Finder herätti uteliaisuuteni sen jännityksen ja fantasian tarjonnan kautta ja palan halusta tietää mitä kaikkea Violet pystyy kyvyillään tekemään.

Jossain vaiheessa nämä kirjat päätyvät lukulistalleni, joista Covenantin ensimmäinen osa Half-Blood taitaakin odottaa siellä jo vuoroaan. Kaikissa sarjoissa näyttää olevan yksi keskeinen asia, nimittäin (kielletty) rakkaus. Romantiikkaa luen mielelläni, mutta jos toteutus on aivan kamala (tiedättehän, mahdolliset kolmiodraamat, naiivit päähenkilöt..) voi kirjan taso laskea joko vähän tai hyvin jyrkästi. Harvoin nämä asiat nostattavat sitä.

En kuitenkaan (vielä) tuomitse sarjoja, vaikka pienen pieni epäilys leijaileekin ilmassa ja Goodreads on vain yksi suuntaa antava paikka eikä minun pitäisi luottaa yksinomaan siihen. Oletteko kenties törmänneet näihin sarjoihin/kirjoihin? Entä lukenut?

Tällaista tällä kertaa!

lauantai 12. huhtikuuta 2014

J.R.R. Tolkien: Hobitti

Kolossa maan sisällä asuu huolettomista elonpäivistään nautiskeleva hobitti nimeltä Bilbo Reppuli. Mutta kun velho Gandalf valitsee Bilbon mukaansa retkelle ''sinne ja takaisin'', edessä onkin lähtö vaarallisille poluille: takaisin pitäisi saada lohikäärme Smaugin ammoin varastama kääpiöiden aarre. Vaikka vaaroja matkalla riittää, haasteiden keskellä pienestä ja pelokkaasta mutta tavattoman sinnikkäästä hobitista kasvaa todellinen sankari!

Noniin, jälleen on haastekirjan vuoro! Vuorossa on J.R.R. Tolkienin ihastuttava Hobitti, jonka ensi julkaisusta on kulunut huimat 77 vuotta. Ensimmäinen suomennos Hobitista esiteltiin vuonna 1973, mutta kirja tunnettiin tuolloin nimellä Lohikäärmevuori eli erään hoppelin matka sinne ja takaisin. Kirjan nimen lisäksi, itse Bilbo Reppuli tunnettiin Kalpa Kassisena ja hobitti hoppelina. Nauruahan nämä suomennokset saivat aikaan, mutta ei millään pahalla tavalla. Hobitti eli sinne ja takaisin teos ilmestyi sitten vuonna 1985.

Tolkienin teos muistetaan satuklassikkona, josta minulla ei ollut aluksi hajuakaan. Klassikko teos tietysti on, mutta en ole koskaan ajatellut Tolkienin Hobittia satuna kunnes ensimmäiset sivut lukaisin läpi. Tosin tutustuin hobitteihin (oikeastaan koko Tolkienin luomaan maailmaan) ensiksi elokuvien kautta ja muutenkin oma tietämykseni rajoittui elokuviin, joten ihmekö tuo ihmettely. No, aina se on kiva sivistyä hieman lisää.

Hobitin juoni tuskin on kenellekään tuntematon, mutta käydään se kuitenkin lyhyesti läpi. Hobitin tarina sijoittuu aikoihin ennen Taru sormusten herrasta -trilogiaa ja kirja seuraa Bilbo Reppulin, 13 kääpiön ja velho Gandalfin seikkailua kohti Yksinäistä vuorta, jossa hirmuinen lohikäärme Smaug majailee varastamiensa aarteiden kanssa. Bilbon tehtäväksi tulee varastaa kyseinen aarre takaisin ja niinpä hänet nimitetään Gandalfin toimesta porukan voroksi. Matkan varrella he kohtaavat peikkoja, haltioita, hämähäkkejä, hiisejä sekä yksinään Bilbo tapaa Klonkun ja löytää sormuksen, josta myöhemmin tulee hyvin kohtalokas esine koko Keski-Maalle.

Tolkienin reipas tarinankerronta (ja onnistunut suomennos) ihastutti, sillä tuntui, että lukemisen sijaan minulle itselleni olisi luettu tätä satua. Tunne oli erikoinen ja mieleeni ponnahti heti kohtaus Sormusten ritarit -elokuvasta, jossa Bilbo kertoo lapsille peikoista ja minä olisin ollut yksi noista pikkuisista hobiteista. Satumaista tunnelmaa lisäsi mustavalkoiset sekä värilliset kuvat, joita esiintyi muutamissa kappaleissa sekä kartat kirjan alussa ja lopussa. Ja vaikka yleensä en runoista erityisesti välitä, tällä kertaa kuitenkin ne toivat tarinaan sitä jotain ja niitä oli hauska lukea.


Tehdessäni huvikseni kuvahakuja Hobitti -kirjoista, löysin paljon kansikuvia, jotka olivat satumaisempia, kuin tämä uusin versio, joka minulta löytyy kirjahyllystä. Yllä olevat kansikuvat ovat muumien luojana tunnetun Tove Janssonin (vasen) sekä itse Tolkienin (oikea) maalaamat. Muistan havainneeni kirjastossa myös Tove Janssonin kuvittaman Hobitin (2003) ja tämän jälkeen tahtoisin ainakin selata sen läpi. Ihan vertailun mielessä haluaisin myös lukea Lohikäärmevuoren.

Huolimatta siitä, että tiivistunnelmaiset ja lumoavat elokuvat viihdyttivät minua enemmän, tarjosi Hobitti kirjana minulle mieluisan lukuelämyksen, nautin kirjasta paljon ja olen iloinen, kun sain viimein Hobitin luettua. Sehän on ollut aikeenani jo pitkään. Oma 100 kirjaa -listanikin päivittyi tämän postauksen myötä. Ehdottomasti ja lämpimästi suosittelen kaikkia lukemaan Hobitin.

Hobitti -elokuvia on ilmestynyt tähän mennessä kaksi osaa, Odottamaton matka sekä Smaugin autioittama maa ja Bilbon seikkailut päättyvät viimeisessä osassa Sinne ja takaisin, joka ilmestyy tänä vuonna joulukuussa.

Kirjabloggaajien keskuudessa vietettiin keskiviikkona (9.4) Vanhan kirjan päivää, jolloin oli tarkoituksena esitellä nimen mukaisesti jokin vanha kirja. Postaukseni ei ehtinyt tuolle kyseiselle päivälle, mutta Hobitti jos mikään olisi ollut oma valintani!

★ ★ ★½
Haastekirja 3/27
Sivuja: 328
Suomentanut: Kersti Juva 
(runot: Panu Pekkanen)
Kustantaja: WSOY (2012)
Alkuperäinen teos: The Hobbit or There and Back Again (1937)

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Hugh Howey: Siilo

Mikä on velvollisuutesi siilossa?
Pitää yllä järjestystä.
Mitä suojelet ennen kaikkea?
Elämää ja isien perintöä.
Mitä se vaatii?
Uhrauksia.

Ihmiskunnan rippeet elävät valtavassa maanalaisessa siiloissa. Maailma on saastunut elinkelvottomaksi ja ulkoilma on myrkyllistä hengittää. Ihmiset elävät siilossa ankarien sääntöjen ja rajoitusten armoilla. Mutta jotkut uskaltavat kyseenalaistaa vallitsevan järjestyksen ja unelmoida.

Yksi heistä on Jules.

Hän on valmis paljastamaan siilon salaisuudet.

Tähän alkuun ensin, hei pitkästä aikaa! En siis ole kuollut enkä ole jättämässä blogiani kesken tai mitään sellaista vaan viime päivinä on sattunut ja tapahtunut kaikenlaista (ei mitään vakavaa) ja tekemistä on riittänyt, joten siksi en ole päässyt päivittelemään blogia. Lukemiseenkaan ei ollut hirveästi aikaa ja olen ollut yksinkertaisesti liian väsynyt keskittymään tarpeeksi hyvin kirjojen ihmeellisiin maailmoihin eikä lukemisestani muutenkaan tulisi yhtään mitään jos ajatukset harhailevat sinne sun tänne tai silmät eivät pysy auki. Tätä kesti päivien ajan, kunnes viimein tekemiset päästivät minut helpommalla ja vihdoinkin sain paneutua rauhassa Hugh Howeyn mielenkiintoiseen Siiloon.

Siiloa on kehuttu jo kaikkialla ja saihan kirja paljon ääniä kirjabloggaajien keskuudessa Blogistania äänestyksissä. Olen huomannut Siilon kansikuvan monta kertaa kaupoissa, mutta kiinnostukseni heräsi vasta luettuani Niina T.:n  arvostelukappaleen kyseisestä teoksesta blogissaan Yöpöydän kirjat ja se yksin riitti saamaan minut lukemaan kirja. Heti tilaisuuden tullen laitoin Siilon varaukseen ja jonoonhan minä tietysti jouduin, mutta sitten kun sain tukevan otteen kirjasta, en tahtonut päästää kirjaa käsistäni millään.

Varoitus, seuraavat höpinät sisältävät muutamia paljastuksia!

Siilosta tuli yksi niistä kirjoista, jonka hahmoista minun oli helppo pitää ja jokainen hahmo oli omasta mielestäni toteutettu hyvin eikä tämä ole ollut minun kohdallani kovinkaan yleistä. Aivan kirjan alussa en voinut olla ihastumatta Jahnsin ja Marnesin hetkiin, mutta sitä kesti aivan liian vähän aikaa ja olin surun murtama heidän kahden puolesta. Tämä tunne iski monen monta kertaa. Kuitenkin hahmoista Juliette 'Jules' vei kärkipaikan ja voitti minut puolelleen oman vahvan, viisaan ja sydämellisen luonteensa ansiosta.

Oli huikeaa lukea maailmasta, josta ei tiennyt aluksi kuin takakannen tiivistelmän verran ja kun sivu sivulta paljastui uusia jännittäviä asioita, oli kuvat tapahtumista hauskaa ja pakoin pelottavaa ja surullistakin hahmottaa mielessäni. Jokainen kappale nostatti tunnelmaa entistä tiiviimmäksi ja se valehtelee, joka väittää, että Siilo olisi ollut jossain vaiheessa tylsä. Sitä. Se. Ei. Ollut. Juoni kulki reippaasti eteenpäin ja koko ajan tapahtui eikä Siilo jättänyt kylmäksi. 

Mieleeni palautui myös kuva maisemasta siilon ulkopuolelta, jonka Niina T. jakoi omassa arvostelussaan, joka oli uskomattoman kaunis ja Siilon luettuani kuva vaikutti vieläkin lumoavammalta.

Muistan sen haasteen, jossa minulta kysyttiin peloistani ja olenko koskaan joutunut keskeyttämään kirjan lukemista niiden takia ja vastasin jälkimmäiseen kieltävästi. Kuitenkin Siilon jälkeen voisin hieman muokata vastaustani, sillä kohtaus, jossa Jules puhdistustuomionsa aikana löysi kukkulan takaa toisen siilon ja jäi melkein kiinni puvustaan ilmalukkojen rakoon yrittäessään päästä sisään siiloon, meinasi minulla sydän pysähtyä. Myös Julesin sukeltaminen pimeään veteen korjaamaan pumppua oli kauhistuttavaa luettavaa ja aiheutti pientä ahdistustakin ja mieleni teki ummistaa silmäni hetkeksi. En suoranaisesti ajatellut keskeyttäväni kirjaa, mutta minua ei ole koskaan kauhistuttanut näin paljon kirjaa lukiessani.

Siilo oli ensimmäinen lukemani teos Hugh Howeylta ja hän osoittautui todella taitavaksi kirjailijaksi ja mielelläni lukisin muitakin hänen teoksiaan. Näyttää kuitenkin siltä, että Siilo on ainoa suomennettu teos, mutta englanniksi lukeminen ei ole ongelma. Oletteko te mahdollisesti lukeneet muita Howeyn teoksia ja mitä mieltä olitte? Ottaisin suosituksia mieluusti vastaan. Ja vaikka yleensä en kiinnitä erityisesti huomiota suomennoksiin (ellei se erityisesti pistä silmään), tässä tapauksessa suomentajallekin annan pisteitä hyvästä ja miellyttävästä suomennoksesta.

Siilo oli nero, tunteikas, jännittävä ja pelottavakin tarina ja minun suosikkeihini se löysi tiensä esteittä. Näin hyvää kirjaa en ole lukenut aikoihin ja Siilo ansaitsee erittäin hyvät pisteet ja saamansa kehut. En malta millään odottaa jatko-osaa, suosittelen!

★ ★ ★ ★ ★
Sivuja: 573
Suomentaja: Einari Aaltonen
Kustantaja: Like (2013)
Alkuperäinen teos: Wool (2011-2012)