keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Milja Kaunisto: Synnintekijä

Kun Olavi Maununpoika, vastavihitty pappi ja Turun piispa Maunu Tavastin ottopoika, lähestyy Pariisia, hän haistaa ensimmäiseksi kaupungin löyhkän. On vuosi 1425, sydäntalvi, ja Itämaan kirkasotsaiselle nuorukaiselle avautuu uusi maailma houkutuksineen ja hirvittävyyksineen. Sorbonnen yliopiston oppilaana hän muuntaa nimensä komeaan latinankieliseen asuun, hänestä tulee Olaus Magnus.

Olauksen huomio kiinnittyy Sorbonnen kirkkaimpaan älyyn, Miracle de Servièresiin, ja he ystävystyvät. Miracle kutsuu Olauksen perintölinnaansa Etelä-Ranskaan, ja tämä lähtee, vaikka aavistaa, että siitä tulee hänen hurskaan elämänsä taitekohta. Kesä maaseudulla on löytöretki yltäkylläisyyteen ja kiellettyyn intohimoon. Kun Olaukselle selviää Miraclen häpeällinen menneisyys, joutuu koetukselle myös hänen oma minuutensa.

Huomasin Milja Kauniston Synnintekijän ensimmäisen kerran nettikaupassa kirjan jatko-osan, Kalmantanssin yhteydessä ja yksinkertaisesti kauniit keskiaikaiset kansikuvat herättivät mielenkiintoni ja ilman sen kummempaa mietiskelyä, kirjat saivat paikan lukulistaltani. Lukulistallani on monia kirjoja, jotka haluaisin lukea nyt ja heti (päällimmäisenä Hugh Howeyn Siilo ja Pauliina Rauhalan Taivaslaulu), mutta kirjasto ja sen nettisivut sanoivat minulle suoraan, että 'get in line'. Niinpä menin varausjonon jatkoksi eikä auta muu kuin odottaa.

Synnintekijän alku vaikutti lupaavalta. Kauniston kuvailu ja tarinan kerronta oli mielestäni erikoista, suoraa ja karua, sisältäen paljon kielikuvia ja Beatrix hahmona oli hupaisa tämän omalaatuisen persoonallisuutensa kanssa. Harmi vain, ettei hänelle jäänyt kuin muutama kappale kirjan alusta. Päähenkilö Olavi Maununpoika, myöhemmin Olaus Magnus, oli myös jokseenkin kiintoisa hahmo omien 'syntiensä' kanssa ja välillä miestä ei voinut kuin sääliä, mutta oli hän hiukan tylsähkökin omasta mielestäni. Aluksi en epävarmasta ja naisia vihaavasta Olavista oikein piitannut, mutta mielipiteeni teki pienen muutoksen loppua kohden.

Siitä huolimatta, jälleen Kauniston tarinan kerronta 1400-luvun Ranskasta oli sen verran vakuuttavaa, että se sai minut hotkimaan ahnaasti kirjan sivuja, vaikka pienimuotoinen tauko ilmaantuikin lukuprosessin aikana. Kohtasin myös uusia (mielenkiintoisiakin) sanoja, joihin uteliaana perehdyin Internetin kautta lähemmin, kun pääsin laskemaan kirjan käsistäni.

Milja Kaunisto kirjoiti esikoisteoksensa taitavasti ja tarjoaa lukijoilleen syntejä, halua ja himoa. Alussa pieni epäilys leijui ilmassa tiettyä asiaa kohtaan (en halua spoilata), tulin kuitenkin jonkin ihmeen kautta toisiin ajatuksiin, kunnes myöhemmin huomasin olevani oikeassa kaiken aikaa. Voi olla mahdollista, ettei keskittyminen silloin ollut aivan täydellä teholla, sillä tämä mainitsemani tauko ilmaantui juurikin tuossa kohtaa.

Synnintekijän juoni ei minua erityisesti innostanut tai minulle kolahtanut eikä se siksi yltänyt oman parhaimmistoni joukkoon, mutta jälleen kerran Kauniston tyyli ja taito kirjoittaa toi teokselle ansaitusti pisteitä. Synnintekijä ei loppunut räjähdysmäisesti, mutta loppu teki jatko-osasta tarpeellisen. Tämän vuoden alussa ilmestynyt Kalmantanssi jatkaa Olavi Maununpojan tarinaa ja kyseinen romaani odottaakin vuoroaan lukulistallani.

★ ★ ★
Sivuja: 308
Kustantaja: Gummerus (2013)

tiistai 18. helmikuuta 2014

Kerstin Gier: Rubiininpuna

Gwendolyn on tuiki tavallinen 16-vuotias lontoolaistyttö, mutta hänen perhetaustansa on jotakin aivan muuta. Joillakin Gwenin sukulaisista on aikamatkaajan geeni, ja hänen sukupolvessaan geeni on hänen nirppanokkaisella serkullaan Charlottella. Koko suku odottaa herkeämättä, koska Charlotten ensimmäinen matka menneisyyteen koittaa. Gwendolynin arki on Charlotten tarkoin vartioidun elämän rinnalla melko tavallista, kunnes hän yhtenä päivänä saa huimauskohtauksen ja hetken päästä huomaa olevansa entisaikojen Lontoossa. Aikamatkageeni onkin piillyt Gwendolynin perimässä!

Osa kateellisista sukulaisista ei tahdo uskoa, että Gwendolyn on valittu osaksi vuosisataista kohtalonyhteyttä, kahdentoista jalokiven ketjua, mutta yhtä kaikki häntä aletaan salaisen veljeskunnan toimesta valmistella tuleviin aikamatkoihin, joilla hän täyttää mystistä tehtävää ikätoverinsa, samaista aikamatkageeniä kantavan komean mutta raivostuttavan Gideonin kanssa.

Koska Kerstin Gierin Rakkaus ei katso aikaa -sarjan viimeinen osa ilmestyy jossain vaiheessa tänä vuonna, ajattelin hieman muistella trilogian ensimmäistä osaa, Rubininpunaa (Rubinrot)  ja sen tapahtumia. Siitä onkin kulunut jo kuukausia, kun kirjan ensimmäisen kerran luin, mutta onneksi tarina on jäänyt tarpeeksi hyvin mieleen. Risingshadow -sivusto alkoi olla siihen aikaan minulle jo tuttu paikka ja sen kautta löysin monia hyviä sekä vähän huonompia lukeamiani kirjoja.  Rubiininpuna oli yksi löytämistäni kirjoista ja kannen vaaleanpunainen väri nappasi huomioni kirja-arvostelujen seasta.

Kansi oli minusta hauskan oloinen ja erilainen mihin olin silloin tottunut ja tietysti (kuin varmasti monet muutkin) ajattelin, että kyseessä on enemmänkin nuorille suunnattu kirja. Kannen kaksi hahmoa ja heidän vaatetuksensa ja hiuksensa toivat heti mieleeni 'vanhat ajat' ja takakannen teksi sitten vahvisti, että vanhoja aikoja olisi luvassa, nimittäin aikamatkustuksen parissa ja kiinnostuin tarpeeksi ottaakseni sen luettavaksi. Ennen Rubiininpunan lukemista, olin jo ehtinyt saada hieman makua aikamatkailusta Diana Gabaldonin Muukalaisen kautta ja ilokseni huomasin, että aikamatkustukseen keskityttäisiin tässä paljon enemmän.

Ihastuin tarinan salaperäisyyteen, johon törmättiin niin menneisyydessä kuin nykypäivässäkin ja etenkin prologi ja epilogi jättivät kysymyksiä ilmoille. Olin haltioissani, kun asioita jätettiin arvailun varaan enkä yksinkertaisesti osannut arvata kaikkia asioita etukäteen. Pisteet siitä. Hahmot, kuten Gideon, Gwendolyn ja Charlotte olivat ehkä vähän naiiveja omasta mielestäni, mutta tällä kertaa en heistä erityisesti vauhkoontunut, sillä kirjan hyvät puolet peittivät tämän pikkuseikan alleen.  

Muistan ne kohdat kirjasta, jolloin Gwendolyn valmistautui aikamatkoihinsa ja hänet puettiin sen ajan vaatteisiin ja halusin näissä kohtaa astua tytön kenkiin heti paikalla. Kuinka ihanaa olisikaan nähdä ja kokea se hetki historiasta, jolloin ihmiset pukeutuivat hienoihin mekkoihin ja kävivät sen ajan naamiaisissa hienoissa kartanoissa tai linnoissa.

Idea aikamatkageenistä minun mielestäni toimi mainiosti ja koko tarinaa lähdettiin toteuttamaan hyvin, vaikka kliseiltä ei tässä vältytty (Gwendolynin ja Gideonin tapauksessa) ja sen suhteen olisi teos kaivannut pientä hiomista. Siitä huolimatta Rubiininpuna antoi loppujen lopuksi maittavan lukukokemuksen. Rubiininpuna oli hauska, mystinen, mukaansatempaava ja helppo- sekä nopealukuinen teos eikä minun tarvinnut miettiä kahdesti lukeako jatko-osat vai ei.

Maailmalla huikean menestyksen saanut Rubiininpuna sai elokuvaversion, joka sai ensi-iltansa Saksassa 14. maaliskuuta 2013. En ole Rubinrot -elokuvaa katsonut, sillä se ole ilmestynyt Suomen teattereihin enkä ole varma ilmestyykö ollenkaan. Saksankieli hieman epäilyttää, mutta toisaalta olisi mielenkiitoista nähdä, kuinka tarina on herätetty henkiin. Täältä pääset katsomaan elokuvan trailerin, mikäli et ole sitä vielä nähnyt ja sinua kiinnostaa kyseinen elokuva.

Romanttinen aikamatkaseikkailu jatkuu sarjan toisessa osassa, Safiirinsinissä (Saphirblau) ja sarjan päättää Smaragdinvihreä (Smaragdgrün), jonka suomennoksen tarkkaa ajankohtaa ei ole vielä mainittu.

Rubiininpuna on luettu myös näissä blogeissa: Oksan hyllyltä, Tarinoiden syvyydet, Kirjaneidon tornihuone, Kirjojen keskellä, Lukunurkka

★ ★ ★
Sivuja: 344
Suomentanut: Riitta Virkkunen
Kustantaja: Gummerus (2012)
Alkuperäinen teos: Rubinrot (2009)

torstai 13. helmikuuta 2014

Linda Howard: Täydellinen mies

Jaine Bright ja hänen kolme ystäväänsä tapaavat kokoontua grillibaarissa viinilasillisen ja tyttöjen juttujen merkeissä. Eräänä iltana he ryhtyvät miettimään, minkälainen olisi täydellinen mies. Rikas? Komea? Hyvä sängyssä?

Naiset innostuvat laatimaan listan, josta tulee paitsi leikkimielinen myös melko rohkea. Sisäpiirin vitsiksi tarkoitettu lista päätyy kuitenkin julkisuuteen, ensin heidän työpaikallaan, sitten sanomalehdessä ja televisiossa. Lista on pieni sensaatio ja toimittajan alkavat pommittaa naisia juttupyynnöillä. Jainella ja ystävillä on ensikauhistuksen jälkeen hauskaa, mutta ilo loppuu lyhyeen, kun yksi heistä murhataan raa’asti. Jaine ryhtyy selvittämään juttua naapurissa asuvan hyvännäköisen poliisin kanssa, mutta aikaa ei ole paljon. Loukkaavasta listasta raivostunut tappaja on muidenkin naisten jäljillä.

Linda Howard on lajissaan yksi parhaimmista. Täydellinen mies (eng. Mr. Perfect) ei ollut ensimmäisiä Howardin kirjoja, joita luin, mutta ei siinä kauaa mennyt kun löysin ja hain kyseisen kirjan luettavaksi hullaannuttuani Howardin huolettomaan tarinankerrontaan, hulvattomiin henkilöihin sekä jännittäviin murhamysteereihin.  

Niin kuin muutkin Howardin kirjat, Täydellinen mies sopi mainiosti iltalukemiseksi, jolloin vakavuudelle ei ole tarvetta ollenkaan. Silmäni vuosivat kuin hana ja tuntui kuin minulla olisi pienet iltavillit, kun luin, ei, hotkin kirjan sivut toinen toisensa jälkeen. Tämän hotki yhdessä illassa helposti, toisellakin kerralla. Lainaan seuraavaksi kohdan kirjasta (vähän pitkähkön), joka sai minut hekottamaan aivan liikaa, mikä oli osittain pienen väsymyksen syytä.

   Samin kulmakarvat ponnahtivat ylöspäin. »Että mitä?» hän kysyi entistä äkäisempänä.
   »Minulla on kuukautiset. Menstruaatio. Olet ehkä kuullut siitä. Se tarkoittaa -»
   »Minulla on kaksi sisarta. Taidan tietää himpun verran kuukautisista. Sen ainakin tiedän, että munasolu on hedelmöityskykyinen suurin piirtein kierron puolessa välissä, ei loppupuolella!»
   Perhana. Jaine mutristi suutaan.  »Hyvä on, valehtelin. On aina marginaalisesti mahdollista, että ajoitus pettää, enkä ollut valmis ottamaan riskiä, onko selvä?»
   Ei näköjään ollut. »Sinä torjuit minut», Sam voihki sulkien silmänsä kuin äkillisessä tuskassa. »Minä meinasin kuolla ja sinä torjuit minut.»
   »Saat sen kuulostamaan maanpetokselta.»
   Sam avasi silmänsä ja mulkoili Jainea. »Entä nyt sitten?»
   Sam oli suunnilleen yhtä romanttinen kuin kivipaasi, Jaine tuumi, joten miksi hän oli niin kiihottunut? »Sinun käsityksesi esileikistä on luultavasti: 'Oletko hereillä?'»
   »Entä nyt sitten?»
   »Ei.»
   »Jessus!» Sam nojasi tuolinsa selkään ja sulki taas silmänsä. »Mikä tässä hetkessä on vikana?»
   »Minähän sanoin, että minulla on kuukautiset.»
   »Niin?»
   »Niin... ei.»
   »Miksei?
   »Koska en halua!» Jaine huusi. »Älä nyt viitsi!»
   Sam huokaisi. »Jassoo. Niitä premenstruaalisia juttuja vissiin.»
   »Niitä on ennen kuukautisia, tollo.»
   »Niinhän sinä sanot. Kysy keneltä tahansa mieheltä, niin kuulet muuta.»
   »Miehet ovatkin asiantuntijoita», Jaine nälvi.
   »Kultamuru, ainoat premenstruaalisten juttujen asiantuntijat ovat nimenomaan miehet. Sen takia miehet ovatkin niin hyviä sodankävijöitä. Ovat oppineet kotonaan pakenemisen ja väistelyn taidon.»
   Jainen teki mieli heittää Samia paistinpannulla, mutta BooBoo oli tulilinjalla, ja ensin hänen olisi tietenkin pitänyt etsiä paistinpannu.
   Sam virnuili Jainen ilmeelle. »Tiedätkö, miksi niillä vaivoilla on sellainen nimi?»
   »Uskallakin», Jaine uhitteli. »Vain naiset saavat laskea leikkiä siitä aiheesta.»
   »Siksi, että hullun lehmän tauti oli jo varattu.»
   Anti olla paistinpannu. Jaine etsiskeli veistä.
Ai että, miehen ja naisen logiikan ja ajatusmaailman kohtaaminen, aina niin hupaisaa. Samankaltaisia (kinastelu) kohtauksia löytyi useita eikä nauru pysynyt poissa. Tällainen huumori viihdyttää aina, ainakin minua. (Ja tosiaan, BooBoo on kissa, joka on Jainella hoidossa) Täydellinen mies on omasta mielestäni yksi parhaimmista kirjailijan tuotoksista ja kokonaisuudellaan ansaitsee minulta hyvät pisteet. Ulkomaillakin kirja on menestynyt hyvin.

Neljän naisen tekemä Lista oli hyvä tapa saada aikaan huumoria, romantiikka sekä jännitystä. Jännityksen suhteen kirja toi mukanaan muutamia yllätyksiäkin ja sekös se minua sitten ilahduttikin. Tällä kertaa epäiltyä ei ollutkaan niin helppo arvata, mikä tämän kaltaisten kirjojen kanssa yleensä on yleistä. Romantiikkan nälän kirja tyydytti takuulla, vaikka eihän se sellaista herkkää ja tunteikasta kosiskelua ollutkaan. Pikemminkin suoraa, intohimoista ja paikoin hupaisaa, niin kun aiemmassa kirjan katkelmassa nähtiin.

Hahmot olivat tyypillisiä Howardin tuotosta: mies toimi miehekkäänä ja hurmaavana poliisina, vaikka alussa siihen ei olisi aivan heti uskonut. Nainen oli vahva ja hieman ärhäkkä suustaan, jonka hän itsekin tiedosti.

Täydellinen mies on yksi vanhimmista Howardin tuotoksista ja siksi minun oli hyvin vaikea löytää kirjaa muualta kuin kirjastoista. Kuitenkin eräästä pienestä liikeestä, jossa myytiin kirjoja, musiikkia sekä elokuvia, kyseinen kirja löytyi ja hintakin oli hyvin alhainen, joten miettimättä toiste, otin tietysti kirjan itselleni. Kun haluan seuraavan kerran heittää aivot täysin narikkaan, Täydellinen mies on siihen erinomainen keino.

★ ★ ★ ★
Sivuja: 388
Suomentanut: Marja Helanen-Ahtola
Kustantaja: WSOY (2004)
Alkuperäinen teos: Mr. Perfect (2000)

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Raili Mikkanen: Laulu Punaisesta huoneesta

Eletään vuotta 1916, ensimmäisen maailmansodan ja Pietarin turvaksi suunniteltujen suurten linnoitustöiden aikaa. Suomalaisten kauhuksi venäläiset tuovat elokuussa maahan yli 3 000 kiinalaista, joiden outo ulkonäkö ja vieraat tavat antavat aihetta monenlaisille huhuille. Osa heistä on Kiinassa tunnettuja ja pelättyjä ammattirikollisia, hunghuuseja, jotka syyllistyvät pian Suomessakin vakaviin rikoksiin. Ryhmän tulkki Yao joutuu kääntämään mm. kolmoismurhan kuulusteluja. Yao tapaa sattumalta Annikan, pari vuotta aiemmin koulunsa päättäneen nuoren naisen. Annika ja Yao ystävystyvät ja tutustuakseen toistensa kulttuureihin alkavat kertoa toisilleen omassa maassaan suuren suosion saavuttaneen romaanin juonta. Kirjat ovat Punaisen huoneen uni ja Laulu tulipunaisesta kukasta.Annikan ja Yaon ystävyys syvenee kiihkeäksi rakkaudeksi ja myös Annika joutuu kohtaamaan ympäristön halveksuntaa. Kun kiinalaiset karkotetaan maasta, joutuvat Annika ja Yao heittämään toisilleen hyvästit. He ovat kuitenkin vannoneet yhteisen elämän jatkuvan.

Lupasin itselleni, etten haasteeni aikana poimi kirjastosta muita kuin lukulistallani olevia kirjoja mukaani, mutta yritykseksi se sitten jäi. Nimittäin, kirjastoreissua tehdessäni Raili Mikkasen Laulu Punaisesta huoneesta osui silmiini palautettujen kirjojen joukosta ja annoin itselleni luvan katsoa hieman mistä on kyse, kun kannen lohikäärmekuviot erityisesti kiinnittivät huomioni. Minkäs sille mahtaa ja tässä sitä nyt ollaan.

Suomeen sijoittuva kirja Laulu Punaisesta huoneesta alkoi kiinnostamaan minua enemmän sen historian tarjonnan ja kulttuurierojen takia, joihin kirjan takakansi antoi osviittaa. Tarina sijoittuu 1900-luvun aikoihin, jolloin ensimmäinen maailmansota on parhaillaan käynnissä ja oloista kamppaillaan niin Suomessa kuin Venäjälläkin. Historia on osoittautunut mielenkiintoisemmaksi ajan kuluessa ja minusta on myös kiva oppia muiden maiden kulttuureita ja siksi olin innoissani tulevista kirjan antamista. Sain kuitenkin loppujen lopuksi pettyä, kun kirja tarjosi kaikkia näitä vain pintapuoleisesti.

Minusta tuntui, että kaikki kirjan tapahtumat etenivät liiankin nopeasti. Välillä jopa häiritsevänkin nopeasti ja ajattelin, että onko kirjailijalla ollut kenties kiire kirjoittaa kirja loppuun. Olisin mielelläni lukenut enemmän esimerkiksi 1900-luvun tunnelmista ja ympäristöstä, mutta kirja täyttyi ensisijaisesti Annikan sekavista tunteista liittyen kiinalaiseen poikaan Yaoon ja hänen äitiinsä. Teksti oli kuitenkin helppolukuista ja kevyttä.

En tiedä häiritsikö Annikan suhtautuminen Yaoon ja vaihtelevat mielialat muitakin lukijoita kuin minua. Annika suhtautui itseään vanhempaan ja tuntemattomaan poikaan hyvinkin innokkaasti huolimatta siitä, että Yao heidän ensitapaamisellaan säikäytti hänet, kun Annika oli itse kävelyllä ja poika hiiviskeli ulkona pimeässä. Kuitenkin se, miten he kertoivat omista kulttuureistaan kirjojen avulla oli hieno ajatus, mutta siihenkään ei oltu syvennetty kovin kummoisesti.

Myös Annikan ja Yaon 'kiihkeä' rakkaus ei herättänyt erityisiä tunteita, sillä se tuntui syttyneen yhtäkkiä ja jäävän niin pintapuoleiseksi. Lopussakin tuntui, että eräs kohtaus (en viitsi spoilata) tapahtui kuin salaman iskusta ja se myös haihtui yhtä nopeasti kuin alkoikin enkä ehtinyt edes reagoida siihen kunnolla. Se sai aikaan vain hämmennystä. Ehkä olen itse vain tottunut tähän asti runsaaseen kuvailuun ja kerrontaan sekä rouhuavaan rakkauteen eikä Laulu Punaisesta huoneesta siksi miellyttänyt minua niin paljon miten se on mahdollisesti miellyttänyt muita lukijoita.


★ ★
Sivuja: 272
Kustantaja: Minerva (2012)

torstai 6. helmikuuta 2014

Dahlia West: Shooter

Chris “Shooter” Sullivan has returned to his home town of Rapid City, South Dakota to pick up the pieces of his life shattered by a roadside bomb in Iraq. He only wants to focus on holding what’s left of his old unit together, running his garage where he builds custom bikes and cars, and pretending that his murdered father’s motorcycle gang doesn’t exist.

Hayley Turner is a young woman with her own traumatic past. Fresh off the bus from Nowhere, USA, all she wants is a job and a place to live, until it’s time for her to leave again. She doesn’t want to make friends, or enemies, least of all the ex-Army Ranger who obviously doesn’t like her. She bristles under his watchful eye. He’s even got her convinced she’s bad news.

But circumstances force two people who don’t need anyone to need each other more and more. The more Chris gets to know Hayley, the harder it is to stay detached. And the more Hayley gets to know Chris, the more she realizes she’s been alone for so long she might never recover from it.


Alkuun vähän juonesta. Dahlia Westin Shooter kertoo Hayley Turnerista, joka liikkuu paikasta toiseen piiloutuakseen kauhealta menneisyydeltään. Hän ei hanki ystäviä eikä asetu paikalleen kuin pisimmiltään kuudeksi kuukaudeksi, koska hän haluaa pitää matalaa profiilia. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun hän tapaa Chris 'Shooter' Sullivanin, entisen armeija sotilaan, joka pyörittää omaa talliaan nimeltään Burnout. Chris ei luota Hayleyyn helpomman kautta perustuen tytön vähäisiin ja epämääräisiin tietoihin. He eivät tule toimeen keskenään, mutta Hayley pitää pintansa, kunnes hänen paniikinomaiset kohtaukset alkavat ja saavat etenkin Shooterin suojeluvaistot heräämään.

En näytä pääsevän millään eroon tällaisista 'mitä lukea Fifty Shadesin jälkeen' (tai millä näitä kirjoja oikein kutsutaan) kirjoista vaikka olen jo todennut mielessäsi monta kertaa, etteivät nämä tuo enää mitään uutta ja monet lukukokemukset ovat olleet melkoisen latteita tai sanotaanko mielummin, että tietyiltä osin yksitoikkoisia. Kieltämättä olen hermostunut ja tympääntynyt tämän kaltaisille tuotoksille ja suurin syy tälle on naiivi(t) päähenkilö(t). Joskus ennalta-arvattavuuskin. Silti, minä jaksan aina tarttua toiseen.

*Huokaus* Miksi? Ehkä se johtuu siitä, että olen (hullu) viihdekirjallisuuden ahmija ja olen etenkin jäänyt koukkuun romanttiseen jännitysviihteeseen ja siksi pienikin vihje säkenöiviin, vaarallisiin ja intohimoisiin kuvioihin saa minut tarttumaan kirjaan kuin kirjaan. No, ehkä ei ihan kirjaan kuin kirjaan. Hyvällä tiivistelmällä (kansikuvallakin joskus) on suurin vaikutus nappaanko kirjan kirjastossa mukaani tai päätänkö lukea tiettyä muiden lukijoidenkin arviot (esim. Goodreads -sivulla tai täällä bloggerissa) auttavat minua päättämään lukeako kirja vai ei, jos päädyn siihen risteykseen.

Vaikka eihän tässä oikeastaan mainittu mitään Fifty Shadesistä, kuitenkin ajatus tarinassa kulki melko lailla samaa rataa. Päähenkilö Hayley Turner kohtaa komean miehen, joka ei kuitenkaan osoittautudu kovin ystävälliseksi henkilöksi. Menneisyydensä takia Hayley ei huomiota ja pysyy sivussa, mutta Shooter tekee sen vaikeaksi. Perus kauraa. Tarina kulkee eteenpäin kohtalaisesti ja hetken kuluttua tulee se hetki, kun Hayley ja Shooter eivät voi pitää näppejään erossa toisistaan ja myöhemmin (yllätys yllätys) menneisyys kummittelee ja aiheuttaa pari kohtausta. Perus kauraa jälleen.

Rehellisesti voin kuitenkin sanoa, että innostuin vähäsen, kun Chris miehineen kunnostivat autoja ja moottoripyöriä, sillä mies ja moottoripyörä, yksinkertaisesti nam. Kaiken kaikkian hahmot olivat siedettäviä ja Hayley sai sympatiani muutamissa kohdissa. Siksi ei Shooter ihan täystyrmäystä saa, vaikka juoni olikin, jälleen kerran, perus kauraa. Shooter on ensimmäinen osa Burnout -trilogiasta oli loppujen lopuksi ihan luettava kokonaisuus. Teksti oli helppolukuista eikä englanti tuottanut lainkaan ongelmia.

Kuitenkin Shooterissa, Chrisin ystävä Tex sai erityisen huomioni, sillä pidin miehestä paljon ja olisin halunnut tietää hänestä enemmän. Ei kuitenkaan hätää, sillä Burnout -sarjaan on ilmestynyt toinen osa, nimeltään Tex ja huomio tällä kertaa keskittyy tietysti Texiin. En heti hyppää Texin kimppuun, mutta jossain vaiheessa saan siihen tilaisuuden ja otan sen vastaan. Toivottavasti en joudu pettymään.

Mietin pitkään monta tähteä Shooterille antaisin, sillä välillä toivoin, että lukuprosessi olisi jo ohi, kun taas välillä ahmin sivuja kaksin käsin sydämen selvittäessä tietään ulos rinnastani. Pidän salaperäisyydestä ja siksi Hayelyn menneisyys minua kiinnosti, vaikka tiesin ettei sieltä paljastuisi mitään ennennäkemätöntä. Ja olin oikeassa, tai ainakin minusta syy Hayelyn pakoiluun oli helppo arvata. Sanotaanko, että Shooter oli voinut olla kekseliäämpi, mutta se kuitenkin oli kohtuullisen viihdyttävä minulle ja ansaitsee kaksi ja puoli tähteä. Pusuja ja risuja tasapuoleisesti.


★ ★½
Sivuja: 315
Kustantaja: Kindle Edition (2013)
Ei ole suomennettu

tiistai 4. helmikuuta 2014

Paulo Coelho: Alkemisti

Alkemisti on kertomus nuoresta andalusialaisesta paimenesta Santiagosta, joka lähtee toteuttamaan unelmaansa ja etsimään maailman hienoimpia aarteita. Hän suuntaa Espanjasta Tangerin markkinoille, matkaa halki Egyptin aavikon kohti pyramideja, kunnes tapaa alkemistin. Tarina Santiagon matkallaan löytämistä aarteista opettaa meille viisauksista tärkeimmän: kuuntele sydäntäsi, opi tulkitsemaan elämän tiellä olevia merkkejä ja - ennen kaikkea - kurkota kohti unelmiasi.

En ole kovin kummoinen pohtija tai mietiskelijä. Totta kai esimerkiksi ajankohtaiset asiat, laulun sanat, kirjat, elokuvat tai vaikkapa aforismit herättävät minussa ajatuksia ja mielipiteitä, mutta ne ovat yleensä hyvinkin pintapuoleisia. En erityisesti analysoi tai tulkitse kirjojen teemoja tai syvenny niiden opetuksiin (koska olen aika kehno siinä ja siksi se on hyvin työlästä minulle), vaan keskityn enemmänkin siihen, millaisia tunteita kirja tai elokuva minussa herättivät ja selvittelen miksi pidin siitä tai en. Minusta on kuitenkin silloin tällöin mielenkiintoista lukea tai kuulla hieman syvällisempiä pohdintoja, sillä on mahdollista, että ne innostavat minua jollain tapaa, vaikka sitä vähiten saatan odotaan.

Lukiessani brasilialaisen Paulo Coelhon tunnetuimpaa teosta, Alkemistia, oli  mahdotonta olla miettimättä hieman elämää ja omia unelmiani, sillä tarina kertoi elämäntiestä, unelmista ja niiden seuraamisesta käyttäen viisaita ja ehkä vähän suurieleisiäkin toteamuksia, joista ehkä toistuvin meni näin:  
Kun haluat jotain, koko maailmankaikkeus auttaa sinua saavuttamaan sen.
Minulla ei ollut hirveästi ennakko-odotuksia Alkemistia kohtaan, sillä halusin lähteä lukemaan kirjaa niin tietämättömänä kuin mahdollista, joten en lukenut mitään, mikä liittyisi kirjaan muuta kuin kirjan takakannen tiivistelmän. Sen luettuani ajattelin, että luvassa on yksikertainen ja voimakas tarina, joka on valloittanut monien lukijoiden sydämet, mutta pienelle epälyksellekin jäi tilaa kysymyksen muodossa. Pitäisinkö minä siitä?

Teksti oli helppo- ja nopealukuista ja pystyin samaistumaan yllättävänkin moniin kohtiin kirjassa. Alla on muutama lainaus kirjasta, jotka saivat minut nyökyttelemään päätäni, sillä olen itsekin miettinyt samoja asioita kerran jos toisenkin. Etenkin aivan kirjan alussa Santiagolle herännyt ajatus lukemastaan kirjasta huvitti minua.
Hän alkoi lukea kirjaa jonka eräs tarifalainen pappi oli toimittanut hänelle. Kirja oli paksu ja kertoi hautajaisista heti ensimmäisellä sivulla. Henkilöiden nimistä ei tahtonut saada selvää. Jos minä kirjoittaisin jonain päivänä kirjan, hän ajatteli, toisin esiin yhden henkilön kerrallaan niin ettei lukijan tarvitsisi painaa jatkuvasti mieleen uusia nimiä. (s.29)
 Tuntematonta ei tarvitse pelätä, koska jokainen ihminen kykenee saavuttamaan sen mitä haluaa ja mitä tarvitsee. 
Pelkäämme menettävämme kaiken mitä meillä on, oli kyse sitten elämästä tai viljelmistä. (s. 85)
 ''Älä ajattele taakse jäänyttä'', alkemisti sanoi pojalle kun he lähtivät ratsastamaan pitkin aavikon hiekkaa. (s. 128)
''Ihminen unelmoi enemmän paluusta kuin lähdöstä'', poika sanoi. (s.129) 
Loppujen lopuksi, käänsin viimeisen sivun hymyssä suin ja pystyin vastaamaan epäilyksen herättämään kysymykseen: kyllä, minä pidin siitä. Ei Alkemisti erityisesti mullistanut elämääni, mutta se onnistui muistuttamaan minua pitämään päätöksistäni kiinni. Pidin erityisesti kirjan lopusta, sillä se oli maaginen ja onnellinen. En ole lukenut muita Paulo Coelhon kirjoja, mutta Alkemistin jälkeen tulen varmasti käyttämään aikaani lukemalla muitakin hänen kirjojaan.

Alkemistista on tulossa myös elokuvaversio ja on kerrottu, että Harvey Weinstein on ostanut oikeudet elokuvaan ja toimii sen tuottajana ja Laurence Fishburne toimii elokuvan ohjaajana. Elokuvan on tarkoitus ilmestyä tänä vuonna.

Tähän loppuun lainaan vielä suosikkinäyttelijäni suosituksen ja erään laulajan lyhyen ja todella osuvan kuvauksen kirjasta:
''Kun kuvauspaikoilla törmään nuoriin näyttelijöihin tai kun muutoin elämässä tapaan ihmisiä, joiden huomaan olevan vähän hukassa itsensä ja elämänsä kanssa, minulla on ollut tapana suositella kahta kirjaa. Toinen on Alkemisti. - Russell Crowe
''Alkemisti on kaunis tarina magiasta, unelmista ja aarteista, joita etsimme liian kauaa, vaikka ne ovat aivan silmiemme edessä.'' - Madonna

★ ★ ★
Haastekirja (2/27)
Sivuja: 171
Suomentanut: Sanna Pernu
Kustantaja: Bazar (16. painos, 2012)
Alkuperäinen teos: O Alquimista (1988)

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

J.K. Rowling: Paikka vapaana

Kun Barry Fairweather kuolee odottamattomasti hieman yli 30-vuotiaana, pieni englantilainen Pagfordin kaupunki on shokissa. Pagford näyttää todelliselta englantilaiselta idylliltä mukulakivisine toreineen ja vanhoine kirkkoineen, mutta kauniin fasadin takana on sota käynnissä. Rikkaat ja köyhät sotivat keskenään, nuoriso käy sotaa vanhempiaan vastaan, vaimot sotivat miestensä ja opettajat oppilaidensa kanssa... Pagford ei ole lainkaan sellainen miltä se päällisin puolin näyttää. Barryltä tyhjäksi jäänyt paikka seurakuntaneuvostossa käynnistää rajuimman taistelun mitä kaupungissa on ikinä koettu. Kuka voittaa vaalit, joita värittävät intohimo, kaksinaamaisuus ja odottamattomat paljastukset?

Ajatukset eivät ole jostain syystä kulkeneet kovin selkeästi viime päivinä, joten kesti vähän aikaa saada (tästä kirjasta) ne kokoon ja kirjoittaa niistä vähänkään selkeä kokonaisuus jaettavaksi. On ollut niin paljon mielenkiintoisia juttuja viimeisten päivien aikana enkä ole pystynyt keskittymään yhteen asiaan vaan riennän asiasta toiseen kuin mikäkin maantiekiitäjä. Sen pidemmittä alku-puheitta tässä olisi vähän heränneitä ajatuksiani.

J.K. Rowlingista tuli oikopäätä yksi suosikkikirjailijoistani, kun tutustuin hänen luomaan ja kaikkien rakastamaan Harry Potter -sarjaan. Kun tämä ilmiömäinen kirjasarja sai päätöksensä vuonna 2007, hänen seuraavaa teostaan odotettiin varmasti kuin kuuta nousevaa ja itsekin tarkkailin vähän väliä, että mitä hän keksii seuraavaksi. Paikka vapaana (engl. The Casual Vacansy) ilmestyi vuonna 2012 ja se nousi heti myyntilistojen kärkeen, mutta uskon että moni muukin minun lisäksi yllättyi siitä, mitä oli luvassa.

Paikka vapaana on aikuisille suunnattu romaani ja tyyliltään huomattavasti erilaisempi kuin Harry Potter. Kirja seuraa Pagford nimisen pikku kaupungin ihmisiä eikä tarinalla ollut oikeastaan pää- ja sivuhenkilöitä. Kaikki, niin nuoret kuin vanhatkin, saivat tasapuoleisesti jakaa ja/tai kuulla juoruja ja joko iloita tai kärsiä niistä. Väkivalta, seksuaalisuus ja politiikka kulkivat mukana tiiviisti ja suru ja viha tekivät tunnelmasta välillä ahdistavankin surumielisen. Toiset olivat katkeria ja kateellisia, kun toiset puolestaan kärsivät vakavemmista asioista. Kaikkia kuitenkin yhdisti edesmennyt Barry Fairweather.

Huomasin kiinnostuvani erityisesti henkilöiden ajatusmaailmoista mitä pidemmälle luin ja Paikka vapaana antoi minulle erilaisen ja positiivisesti yllättävänkin lukukokemuksen. Minun pitäisi astua useammin ulos mukavuusalueeltani, eli suurimmaksi osaksi viihdekirjallisuuden parista, sillä jos en sitä tee, ohitan varmasti useita upeita lukukokemuksia.

J.K. Rowling on osoittanut Harry Potter -kirjasarjansa kautta, kuinka erinomainen tarinankertoja hän on, mutta Paikka vapaana todisti, että hän osaa kirjoittaa muutakin kuin nuorten fantasiaa. Paikka vapaana oli rohkea, koskettava ja realistinen kuvaus ja kertomus perheistä, sinkuista, lapsista ja aikuisista ja loppua kohden aloin pitämään henkilöistä, joita en voinut aluksi sietää ja päinvastoin.

Kirja aloitti myös ensimmäisen haasteeni ja muut kyseisen haasteen kirjat löydät alla olevasta linkistä.

Paikka vapaana -kirjasta on tekeillä televisiosarja, joka on tarkoitus esittää tänä vuonna ja Rowling itse aikoo osallistua sarjan tekemiseen. No ei televisiosovitus yllätys ole, sillä onhan kirja myynyt kansainvälisesti huikeasti. En tiedä aionko kyseistä TV-sarjaa katsoa, mutta aion kuitenkin seurata tiedotuksia ja katsoa miltä se tulisi näyttämään.

★ ★ ★
Haastekirja (1/27)
Sivuja: 543
Suomentanut: Ilkka Rekiaro
Kustantaja: Otava (2012)
Alkuperäinen teos: The Casual Vacancy (2012)