sunnuntai 28. joulukuuta 2014

J.R. Ward: Kuningas

Kun yön varjot laskeutuvat New Yorkin Caldwellissa, alkaa kuolettava ajojahti vampyyrien ja heidän metsästäjiensä välillä. Vampyyrirodulla on puolustajanaan kuuden vampyyrisoturin salainen veljesjoukkio.

Wrath, joka on vuosisatojen ajan yrittänyt vältellä kuninkuutta, ottaa vihdoin vastuun harteilleen. Mutta kruunu on raskas kantaa. Beth Randall luuli tietävänsä mitä oli tekemässä, kun hän pariutui
planeetan puhdasrotuisimman vampyyrin kanssa. Beth on päättänyt haluta lapsen mutta ei ole lainkaan valmistautunut Wrathin mielipiteeseen asiasta. Voittaako todellinen rakkaus... vai raastava menneisyys?

Tuntuu hyvin paljon siltä, että olisi kulunut vuosia kun viimeksi luin Mustan tikari veljenkunta -sarjan yhdennentoista osan Rakastaja - vihdoikin -kirjan. Sen tapahtumat ovat kuitenkin aika hyvin jääneet mieleen ja odotinkin kuulevani lisää tietyistä hahmoista sekä miten tarinassa päästään eteenpäin J.R Wardin Kuninkaassa, joka on sarjan kahdestoista osa.

Pääparin paikkaa vetävät jälleen sekä kokosarjan aloittaneet Wrath ja Beth. Heistä kahdesta oli oikeastaan ihan mukava lukea pitkästä aikaa ja heidän tilanne oli todella mielenkiintoinen Xcorin vallankaappaus aikeiden sekä perheasioiden noustessa entistä lähemmäksi pintaa. Wrathin menneisyyttä avattiin hieman enemmän pienissä pätkissä ja nämä selkensivät tiettyjä asioita tarinan kulkiessa eteenpäin, mutta yhdestä asiasta rehellisesti sanottuna yllätyin tai en ainakaan muista että siitä olisi mainittu aiemmissa osissa. Ja tämä asia, tai no henkilö oikeastaan oli Anha. Muutama asia jäi hieman epäselväksi. Ehkä siitä puhutaan myöhemmin.

Vähän korjausta aiempaan. Elikkä, kun puhuin Wrathin menneisyydestä, en tajunnut jostain syystä että kyseessä oli Wrathin isä, jonka nimi oli myös Wrath, tarkalleen Wrath II. No, nyt olen paremmin kärryillä.
- 24.11 2015

Solan ja Assailin seikkailut tuskin tähänkään osaan jäivät ja heistä luin mielelläni lisää, etenkin siksi koska Marisol 'Sola' joutui aika tukalaan tilanteeseen edellisen osan lopussa. Heidän kahden tarina toimi hyvin siinä sivussa ja he toivat kivasti hengähdystaukoa Wrathin ja Bethin ongelmista. Todella lupaava pari täytyy sanoa.

Myös Varjoveljeket Trez ja iAm ja Selena (suomennoksessa puhuttiin Selenasta vaikka alkuperäisissä hän on kai Serena) sekä Xcor ja Layla toivat toisenlaista puhtia lukuhetkiin. Trez ja iAm nousivat silmissäni uuteen valoon. Jotenkin minä ihastuin Varjoihin enemmän kuin aiemmin, etenkin iAm vei sydämeni niillä muutamilla hassuilla kohtauksilla.  Selenan tapaus puolestaan mietitytti enkä ole täysin varma mitä hänellä (ja Trezillä) on luvassa jatkossa. Seuraava eli kolmastoista osa keskittyykin Varjoveljeksiin sekä Selenaan ja alkuperäisen tiivistelmän luettua jännitän sen lukemista.

Ei pidä vähätellä myöskään Xcorin ja Laylan tilannetta, sekin on omalla tavallaan jännittävä kun Xcor on vihollisen puolella. He ovat ajautuneet vaikeaan tilanteeseen, mutta täytyy sanoa että odotin järisyttävämpiä ratkaisuija liittyen vallankaappaukseen. Toisaalta eivät ne niin järjettömiäkään olleet ja odotan palavasti mitä Ward tarjoaa heidän suhteen jatko-osassa.

Rupesin hetkinä jolloin ajatuksille jäi enemmän tilaa miettimään, että mihin Harvennuskunta on oikein jäänyt. Omegasta eikä lessereistä ole kuulunut kuin vähän ja mietin onko Omega enää niin suuri uhka kuin aluksi. Onko Ward jättänyt heidät sivuun ihan tarkoituksella ja näin pitkäksi ajaksi? Iskevätkö he enää ollenkaan? Toivottavasti. No sen tiedän, että Lashista (Omegan pojasta) kuullaan vielä, tosin Langenneet enkelit -sarjassa Wardin haastattelun perusteella. Olisin tyytyväisempi jos toiminta alkaisi näkyä muutenkin kuin poliittisesti. I want differend kind of action!

Like this!
Lisäystä tämänkin perään, eli Lashista ei kuultu Langenneet enkelit -sarjassa. Sanottiin, että Lash näyttäytyisi erään tietyn hahmon kanssa kyseisestä enkelisarjasta, joten oletin, että hän ilmaantuisi siinä. No, ehkä myöhemmissä osissa tässä vampyyrisarjassa.
- 16.3. 2016

Tykkäsin loppujen lopuksi paljon Kuninkaasta ja J.R Ward tarjosi jälleen jännittävää, hurmaavaa, dramaattista ja hauskaa luettavaa omalla hienolla tyylillään. Niin toiminnallinen ei kuitenkaan tämä osa mielestäni ollut vaikka tapahtumia riitti. Lassiterin päähänpisto tuli kuitenkin niin puun takaa, että pisteet siitä. Hulvaton enkelikaveri tämä Lassiter, ei voi muuta sanoa.

★ ★ ★ ★
Sivuja: 648
Suomentaja: Timo Utterström
Kustantaja: Basam Books (2014)
Alkuperäinen teos: The King (2014)
Kirjastosta 

torstai 25. joulukuuta 2014

Joulun toivotukset, yhteenveto vuodesta 2014 sekä arvonta!

 HYVÄÄ JOULUA!!


Joulupukki ja noitarumpu sekä Lumiukko kuuluvat ehdottomasti jouluaaton ohjelmaan!

Vuoteen 2014 on mahtunut paljon häppeninkiä. On ollut paljon hauskoja hetkiä ja oli niitä vähemmän hauskojakin päiviä matkanvarrella. Astuin elämässäni askeleen lähemmäs haaveilemaani tulevaisuutta kun aloitin koulunkäynnin haluamallani alalla pienen tauon jälkeen. Olen nauttinut mielettömästi alan antimista ja haasteista huolimatta stressistä. Mutta stressiä lievitti ystävät, perhe ja tietysti kirjat. Näin joulun alla ehdin vielä itselleni löytää Anttilasta Hugh Howeyn Siilon pilkkahintaan, mutta pakkohan minun oli kirja saada viimein omakseni!

Ja sitten olivat tietenkin kaikki omalla tavallaan hienot (ja huonotkin) lukuhetket, jotka (omalla matikan taidoillani laskettu) 38 kirjaa minulle tänä vuonna tarjosivat. Tein muutaman tutustumisretken tyylilajeihin, joita en ole kummemmin lukenut. Näitä olivat kauhu (Bram Stokerin Dracula), huumori (Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja) sekä sadut (J.R.R Tolkienin Hobitti). Hugh Howeys Siirros, Rick Yancyn 5. aalto ja Carlos Ruiz Zafónin Enkelipeli ovat vielä työn alla, mutta joululomahan on mahtava tilaisuus syventyä näihin kirjoihin pidemmäksi aikaa.

Suunnittelin lukevani myös Tove Janssonin ihania Muumi -kirjoja, mutta ollessani tohkeissani monesta muistakin kirjoista, en ehtinyt näihin hienoihin kirjoihin vielä kurkistaa, mutta nekin ovat sitten ensi vuoden lukusuunnitelmissani mukana.

Ja nyt, hyvät lukijat, on aika paljastaa tänä vuonna minut valloittaneet kirjaihanuudet. Suunnittelin aluksi kertovani oman top 5:sen, mutta päätinkin muuttaa sen top 10:neen, sillä en voinut millään jättää tiettyjä kirjoja mainitsematta. Muutama onkin jo tullut ilmi eräässä marraskuun postauksessa. Listalta löytyy kirjoja, joista  en ole ehtinyt vielä kirjoittaa omia ajatuksia puhtaaksi, mutta ne ovat tulossa piakkoin. Kirjoitin kuitenkin muutamalla sanalla jokaisesta kirjasta jotain. Here you go!


10. Marie Lu - Legend
(Toiminnallinen, ennalta-arvaamaton, surullinen ja raikas dystopiatarina kahdesta erilaisesta nuoresta, joiden teitä ohjaa yksi kamala väärinkäsitys)


 9. J.R.R. Tolkien - Hobitti
(Tutuiksi tulleiden hienojen hahmojen; hobitin, velhon ja kääpiöiden satumaisen ihana ja lumoava seikkailu, joka myös aloitti huikean tarun sormusten herrasta)


8. Veronica Roth - Kapinallinen
(Synkempää ja karumpaa dystopiaa kuin aiemmassa osassa Outolintu, joka ainakin minut yllätti positiivisesti)


7. J.R. Ward - Rakastaja - vihdoinkin
(Odotuksia vastannut, sydäntä raastanut ja mustalla huumorilla rikastettu toiminnallinen paketti)


6. J.R. Ward - Kuningas
(Koskettava, tapahtumarikas ja yhtä kaunistelematon osa kuin muutkin Mustan tikarin veljeskunta -sarjaan kuuluvat kirjat, vaikkakin aiempaa rauhallisempi tuotos)


5. Anne Fortie - Julian rakkaus
(Tunnettu ja traaginen rakkaustarina liitettynä seikkailumieliseen ja kutkuttavan mystiseen tarinaan, jossa kuljetaan Italian upeissa maisemissa)


4. Carlos Ruiz Zafón - Tuulen varjo
(Espanjaan sijoittuva, hyvin koskettava ja jännittävä kokonaisuus, jossa kahden ihmisen tarina on liitetty erinomaisesti yhteen)


3. Deborah Harkness - Shadow of Night
(Niin valloittava jatko-osa Lumotulle tarjoten lukijoille lisää Harknessin upeaa tuntemusta alkemiasta sekä historiasta ja samalla lukija pääsee nauttimaan taianomaisesta ja romanttisestakin fantasiasta)


2.  Diana Gabaldon - Matkantekijä
(Gabaldon osoitti jälleen kuinka hänen hienon hieno tarinan kerrontansa Skotlannista sekä hahmot Jamie ja Claire ovat ykkösluokkaa. Aivan ihana!)

Jaaa sitten ykköspaikan vei tietenkin
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.

1. Hugh Howey - Siilo
(Hengästyttävä, salaperäinen ja paikoin pelottavakin kertomus ihmisistä jättimäisen siilon sisällä. On ansainnut kaikki saamansa kehut)

Vähän aikaa täytyi miettiä kumpi, Siilo vai Matkantekijä, veisi ykköspaikan. Kuitenkin kaikin puolin tämä upea kirja ansaitsi sen, sillä se yksinkertaisesti salpasi hengityksen ja sen tapahtumat pinttyivät mieleeni päiviksi. Siilo on ansainnut kaikki saamansa kehut ja enemmän. Vaikka olin niistä tietoinen ennen kirjan aloittamista, yllätyin positiivisesti. Suosittelen!

Ja sitten vielä toiseksi (miten olin voinut unohtaa?!), aloitin kirjoista bloggaamisen vuoden 2013 syksyn ja talven vaihteessa, tarkalleen lokakuun alussa ja sehän tarkoittaa, että kummatkin blogini ovat jo täyttäneet ensimmäisen vuotensa. Onpa jännää! Sen kunniaksi ajattelin järjestää arvonnan 10 kirjasta! Arvontaan voi osallistua kuka tahansa (eivät pelkästään blogiini liittyneet) blogiani lukenut. Arvon nämä seuraavat kirjat:

1. Houkutus 
2. Uusikuu
3. Epäilys
4. Breaking Dawn (englanninkielinen kuten huomatta saattaa)
5. Thomas Harris: Hannibal (pokkari)
6. Karen Robarts: Sleepwalker
7. Ildefonso Falcones Fatiman käsi (pokkari)
8. Linda Howard: Kill and Tell (pokkari)
9. Nora Roberts: The Search
10. Jane Johnson: Neidonryöstö


Osallistua voit kommentoimalla tähän postaukseen ilmoittamalla sen kirjan tai kirjojen numerot, jotka kiinnostavat. Olisi myös kiva jos kertoisit miksi valitsemasi kirjat kiinnostavat ja olenko mahdollisesti saanut sinut tarttumaan johonkin lukemaani kirjaan tai edes harkitsemaan sen/niiden lukemista. Tai jotain. :D

Ilmoita myös sähköpostisi, niin pystyn ottamaan sinuun yhteyttä, mikäli satut voittamaan. Jos osallistut anonyyminä, keksi itsellesi jokin nimi niin kykenen ottamaan sinutkin mukaan. Sinulla on aikaa osallistua 2 viikkoa, eli tammikuun 7. päivä on viimeinen päivä osallistua. Sitten viimeistään viikonlopun aikana suoritan arvonnan ja ilmoitan voittajat. 

Nyt aion kiittää teitä tästä kuluneesta vuodesta! Kommentinne sekä tieto siitä, että olette tulleet lukemaan blogini kirjoituksia ovat olleet yksi suurimmista motivaation ja voiman lähteistä näiden blogien ylläpitämiseen. Olen oppinut itsestäni ja tutustunut kirjallisuuteen lähemmin tällä matkalla yrittäen samalla löytää omaa ääntäni teksteihin. Pitkälle on tultu, mutta se tarvitsee vielä vähän hiomista.

Isot kiitokset ja katsotaan mitä vuosi 2015 tuokaan tullessaan, hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

torstai 4. joulukuuta 2014

Goodreads Choice Awards -voittajat julki!

Lukijat Goodreadsissa ovat äänestäneet vuoden 2014 parasta kirjaa muutaman viikon ajan eri genreissä ja nyt jännittävät tulokset ovat julki! Yhteensä ääniä kertyi yli 3 miljoonaa ja useassa genressä (esim. fantasiassa, scifissä ja romantiikassa) voittajasta oltiin melko yksimielisiä. Parhaan jännityskirjan kohdalla puolestaan toisen sijan saanut ei ollut kuin muutaman sadan äänen päässä ykköspaikasta.

Muutama genre sisälsi hyvin monta hienoa ehdokasta, esimerkiksi parhaassa nuorten fantasiassa ja debyytti kirjailijan kohdalla kilpaili monta minulle tuttua teosta sekä mielenkiintoisia uutuuksia ja nämä olivat varmasti kaikki omalla tavallaan upeita. Paras fantasia ja romantiikka -titteli meni mielestäni oikeaan osoitteeseen ja vaikka en kyseisiä teoksia (vielä) ole lukenut, tiedän että tulen pitämään niistä mielettömästi. En malta odottaa niiden lukemista!

Kaikki tulokset huomioon ottaen olen iloinen voittajista, onnittelut siis niille ja tietysti niiden kirjoittajille! Ja sen pidemmittä puheitta, tässäpä olisi kaikki tämän vuoden voittajat:

Fiction:  Rainbow Rowell - Landline 
(46,154 ääntä)
Sience Fiction: Andy Weir - The Martian 
(30,561 ääntä)
Fantasy: Deborah Harkness - The Book of Life 
(51,462 ääntä)
Historical Fiction: Anthony Doerr - All the Light We Cannot See 
(41,512 ääntä)
Romance: Diana Gabaldon - Written In My Own Hearts Blood 
(50,933 ääntä)
Poetry: Lang Leav - Lullabies 
(9,571 ääntä)
Humor: Amy Poehler - Yes Please 
(36,009 ääntä)
Debut Goodreads Author: Pierce Brown - Red Rising 
(15,028 ääntä)
Yound Adult Fiction: E. Lockhart - We Are Liars 
(33,943 ääntä)
Yound Adult Fantasy: Cassandra Clare - City of Heavenly Fire 
(53,247 ääntä)
Horror: Anne Rice - Prince Lestat 
(21,909 ääntä)
Mystery & Thiller: Stephen King - Mr. Mercedes 
(41,453 ääntä)
Business Books: Sophia Amorusa - #Girlboss 
(21,112 ääntä)
Picture Books: Mo Williems - The Pigeon Needs a Bath! 
(26,074 ääntä)
Food & Cook Books: Ina Garten - Make It Ahead 
(12,345 ääntä)
History & Biography: Helen Rappaport - The Romanov Sisters 
(21,118 ääntä)
Nonfiction: Marina Keegan - The Oppisite of Loneliness 
(19,793 ääntä)
Memoir & Autobiography: This Star Won't Go Out: The Life and Words of Esther Grace Earl -
Middle Grade & Children's: Rick Riordan - The Blood of Olympus
(63,219 ääntä)
Graphic Novels & Comics: Serenity: Leaves on the Wind -






Mielenkiintoisia kirjoja tosiaan. Poiminkin muutaman voittajan ja muun ehdokkaan omalle lukulistalleni. Mitä sinä olet mieltä tämän vuoden voittajista? Ja mikäli sinua kiinnostaa miten muut  kirjat sijoittuivat ja tarkemmat esittelyt, voit katsoa ne tämän linkin kautta!

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Kimberly Derting: The Body Finder

Violet Ambrose is grappling with two major issues: Jay Heaton and her morbid secret ability. While the sixteen-year-old is confused by her new feelings for her best friend since childhood, she is more disturbed by her "power" to sense dead bodies—or at least those that have been murdered. Since she was a little girl, she has felt the echoes that the dead leave behind in the world... and the imprints that attach to their killers.

Violet has never considered her strange talent to be a gift; it mostly just led her to find the dead birds her cat had tired of playing with. But now that a serial killer has begun terrorizing her small town, and the echoes of the local girls he's claimed haunt her daily, she realizes she might be the only person who can stop him.

Despite his fierce protectiveness over her, Jay reluctantly agrees to help Violet on her quest to find the murderer—and Violet is unnerved to find herself hoping that Jay's intentions are much more than friendly. But even as she's falling intensely in love, Violet is getting closer and closer to discovering a killer... and becoming his prey herself.


Pientä suomennosta tähän perään. Eli Violet Ambrose on erikoisen kyvyn omaava tyttö. Hän pystyy aistimaan ruumiita ja kykenee osoittamaan ruumiin tarkan olinpaikan. Kyvyistään huolimatta Violet on aivan kuin muut teini-ikäiset tytöt. Hänellä on ystäviä, hän käy tavallisesti koulua ja hänen tunteiden kanssa voimistelee vuosien takainen ystävä sekä ihastus Jay. Samaan aikaan kaupunkia ravistelee sarjamurhaaja, jonka uhreja ovat nuoret tytöt.

Olin lähes tulkoon hysterian tasolla kun aloitin The Body Finderin, samannimisen kirjasarjan ensimmäisen osan. Kaipasin vähän jännitystä ja kylmiäväreitä tylsähköön iltaan ja aavistelin, että Kimberly Derting kirjallaan voisi sitä tarjota. Ilta alkoikin kääntyä tiivistunnelmmaisemmaksi, kun alussa päähenkilön eli Violetin menneisyyttä avattiin. Se antoi jännittäviä ja mielenkiintoisia yksityiskohtia Violetin kyvyistä ja se oli mielestäni hyvä johdatus tarinaan. 

Plussaa olivat ehdottomasti sarjamurjaajan näkökulmasta kerrotut kohdat, jotka olivat tosiaankin kammottavia ja juuri sitä mitä kaipasin sillä hetkellä. Spooky things! Mielikuvitus laukkasi enkä pystynyt olemaan ajattelematta katsoessani ikkunasta ulos pimeään, että ''mitä jos''..

Näiden välissä keskityttiin sitten Violetin ''seikkailuihin'' koulussa sekä seikkailuihin koulun ulkopuolella. Ne toivat mukavaa sykeen tasoitusta murhaajan käsin kosketeltavien kylmien ajatuksien jälkeen. Minua miellytti Vioeltin uhkarohkeus tietyissä tilanteissa, mutta jatkuva kyseenalaistaminen latisti hieman tunnelmaa. Pidin kuitenkin Violetista, enemmän kuin vähän.

Oli myös hyvä, ettei Jaysta tehty aivan niin tyypillistä tummanpuhuvaa ''new boy in town'' komistusta, jolla ei ole muuta tarkoitusta kuin viedä Violetilta jalat alta. Jay oli ihan kelpo kaveri, suoleinen jopa, mutta siihen se jäikin. Muutama intohimoinen kohtaus otti osansa kun hölmöt väärinymmärykset saatiin pois tieltä. Vähän moittia kuitenkin siitä, ettei heidän yhteisistä vuosista kerrottu mielestäni tarpeeksi, jotta se olisi tuntunut vuosia kestäneeltä ihastukselta. 
 
Pikku hiljaa alun innostus hiipui, kun minusta alkoi tuntua, että The Body Finder  keskittyi enemmän loppua kohden Violetin ja Jayn suhteeseen kuin kidnappaus- sekä murhatapauksiin, puhumattakaan Violetin erikoisista kyvyistä.

Kaiken kaikkiaan The Body Finder oli hyvä yhdistelmä jännitystä, yliluonnollista kosketusta ja romantiikkaa, vaikka teini-iän tyypilliset kohokohdat tekivät sisältövaltauksen, joiden takia loppuratkaisu oli minusta liiankin helppo päätellä. Tarinalla oli ainekset todella hyvään pakettiin. Niistä ei vain otettu kaikkea irti. Harmi.

Seuraava osa, Desires of the Dead saa paikan lukulistaltani ja toivottavasti se tarjoaisi vähän yllättävämmän lukuelämysken.

Sivuja: 327
Kustantaja: HarperCollins Children's Books (2010)
Ei ole suomennettu

torstai 13. marraskuuta 2014

Annukka Salama: Harakanloukku

"First you wanna kill me, then you wanna kiss me."

Suosikkitrilogian päätösosassa vaara ja viettelys kulkevat käsi kädessä. Viken katoaminen heittää Rufuksen ja Unnan olosuhteisiin, joista yksikään faunoidi ei ole palannut elävänä.

”Selvitä saaliisi heikkoudet ja rakenna loukkusi näistä elementeistä”, neuvoo metsästäjän käsikirja. Kun Viken puhelin ei baariyön päätteeksi vastaa, aavistaa Joone pahinta. Pelastusretki tuntemattomaan pakottaa Unnan ja Rufuksen unohtamaan sydänsurunsa, mutta mullistaa Joonen elämän sitäkin rajummin. Nuori jousimies pelastaa Joonen pulasta ja huokuu vetovoimaa, jonka edessä harakkapoika on aseeton. Alkaa taistelu aikaa, pakkasta ja päänsisäisiä houkutuksia vastaan. Kun saalistajan ja saaliin intohimot ovat yhteisiä, ei mikään ole enää itsestään selvää ja roihu syttyessään pidäkkeetön.

Pidinkö Annukka Salaman hurmattavan Faunoidit -sarjan päätösosasta Harakanloukusta? En tiedä. Kyllä ja en. Se sai minut aika ristiriitaselle kannalle. Kahlataampa läpi mistä se johtui.

Salaman kehuttu huumori ja kirjoitustyyli ei pettänyt tässäkään osassa, vaikka huumori ei ollutkaan yhtä vahvana osana niin kuin kahdessa aiemmassa osassa. (Yes!) Suuremman tilan veivät toiminnallinen sekä dramaattinen pelastusseikkailu faunoidimetsästäjien kaupungissa Venorissa, kun Vikke huomataan kadonneen. Niinpä tuttu faunoidijengi; Joone, erosta huolimatta Unna ja Rufus, Nemo, Eden ja Ronni lähtevät hakemaan rääväsyisen ystävänsä takaisin kotiin. (Yes!)

Mukaan pakaan oli heitetty paljon asioita (kielletyn rakkauden aiheuttama draama, kolmiodraama ja vähän suuremmaksi paisunut pelastusoperaatio, ennustus), jotka tuntuivat mielestäni enemmän harmittavilta kliseiltä kuin jännittävältä kokonaisuudelta. (Nouu) Silti, osittain tämän antoi anteeksi Salaman loistokas kerronta. (Yes!)

Tariannassa kulki mukana myös humoristinen Gladiaattorin -henki, kun Vikke kidnapattuaan joutuu faunoidimetsästäjien vangiksi sekä viihdyttämään heitä taisteluareenalle. Pian Vikestä nousee yleisönsuosikki ja saa nimekseen... En kestä.. Parasta ehkä että luet kirjan ja otat itse siitä selvää, sillä se hetkinen pysähtyminen ja nimen aiheuttaman naurun mahdoton lopettaminen on pakko kokea itse. Tai mikä tahansa sen aiheuttama reaktio. Ai että. Jos olet kirjan lukenut, tiedät mistä minä puhun.

Koko hommasta puuttui vain Gladiaattori -elokuvasta tunnettu (Viken muuttama) repliikki:  

”Nimeni on Maximus Decimus Meridius, pohjoisten armeijoiden komentaja, Felix-legioonien kenraali, todellisen keisarin, Marcus Aureliuksen uskollinen palvelija. Murhatun pojan isä, murhatun vaimon mies; ja minä tulen saamaan kostoni, tässä elämässä tai seuraavassa.” 

Luen sitä jo mielessäni..
(Yes, Ou nou!)

Unna ja Rufus eivät jaksaneet enää hurmata niin kuin he tekivät Käärmeenlumoojassa sekä Piraijakuiskaajassa. Piraijakuiskaajassa tapahtuneen loppukäänteen seurauksena he piehtaroivat niin tuhauttavassa draamassa eikä edes selitykset faunoudien voimakkaista tunteiden kuohahteluista (verrattaessa ihmisiin) auttaneet minua ymmärtämään tätä. Ja omaksi yllätyksekseni se oli Unnan meno-paluu, joka minua potutti eikä Rufuksen mustasukkaisuus. Ratkaisu heidän välilleen oli alusta asti päivänselvä, joten ei kannata huolestua. (*Sigh*)

Unna ja Rufus eivät kuitenkaan olleet kirjan pääosassa, vaan sen paikan vei musiikillisesti lahjakas sekä taitava varas Joone, kuten kirjan nimestä osasikin jo päätellä. (Great!) Hyvän ystävänsä pelastamista tavoitteleva Joone tapaa Ivarin, joka hankaloittaa tehtävää monellakin tapaa ja saa Joonella sukat pyörimään jaloissa. (Hmm, no joo) Tämä kuitenkin vei lukijan syvemmälle metsästäjien maailmaan, josta olen jo pitkään halunnut tietää enemmän. (Jeij!) Se oli kylmäverisen julma ja synkkä, mikä toimi, mutta kyllä sieltä löytyi yksi poikkeus. Ivar (I knew it).

Ja juuri kun luulin, että hetket ennen onnellista loppua kruunaisi vain draama ja kliseet, tarjosi se sittenkin pari mielenkiintoista huipennusta ja hahmoille uskolliset ja viimeiset sanat (Yes!), jotka jättivät minut hieman haikein mielin muistelemaan mennyttä matkaa.

Faunoidit alkoi Unnasta ja Rufuksesta ja myös päättyy heihin. Tai ainakin Unnan ja Rufuksen tarina päättyi Harakanloukkuun, mutta jatkosta on ollut puhetta ettei Annukka Salama jätä faunoideja kuitenkaan tähän. (Good call) Jatkoa ohjaa todennäköisesti (ja tyypillisesti) ennustus, josta mainittiin kirjassa pari kertaa.

Harakanloukku oli siis ihan hyvä ja taidokkaasti kirjoitettu päätös sarjalle, vaikkakin olisin toivonut sisältöön toisenlaisia ratkaisuja. Niin Unnan ja Rufuksen kuin Joonen ja Ivarin kohdalla. Gladiaattorin henki Viken kohdalla huvitti sekä kauhistutti ja kaikki kolme osaa huomioiden, todella viihdyttävä sarja loppuun asti. Olen ehdottomasti kuulolla Salaman jatkosuunnitelmista.

★ ★ ★
Sivuja: 445
Kustantaja: WSOY (2014)

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Käykäähän äänestämässä!

Vuoden 2014 loppu on kohta edessä ja kaikenlaisia äänestyksiä on parhaillaan käynnissä, politiikasta kulttuuriin. Keskitytäänpä näistä nyt pelkästään kirjoihin ja Goodreads tapansa mukaan on antanut lukijoiden jälleen äänestää, mitkä ovat vuoden parhaimpia (Goodreads Choice Awards).  Lajityyppejä on useita; on kauhua, jännitystä, fiktiota, fantasiaa, scifiä, paranormaalia romantiikkaa, nuorten fantasiaa, runoutta ja muutamia muita.

Tässäpä muutamia viime vuoden kärkinimiä Goodreadsin mukaan:

- Dan Brown: Inferno (Jännitys)
- J.R. Ward: Lover At Last / Rakastaja - vihdoinkin (Romantiikka)
- Stephen King: Doctor Sleep / Tohtori Uni (Kauhu)
- Veronica Roth: Allegiant / Uskollinen (Nuorten fantasia)
- Neil Gaiman:The Ocean At the End of the Lane / Ei ole suomennettu? (Fantasia)
- Margaret Atwood: Maddaddam / Ei ole suomennettu (Scifi)

 Voit käydä katsomassa loput voittajat tämän linkin kauta!

Tämän vuoden ehdokkaista löysin ilokseni muutamia tuttuja teoksia ja uusia teoksia tutuilta kirjailijoilta, joista tiettyjä en harmittavasti ole ehtinyt niitä vielä lukemaan. Aikomuksena on. Kuitenkin muutamalle ehdokkaalle annoin oman ääneni, koska  haluan tietysti kannustaa suosikkikirjailijoitani! Kaksi genreä saivat  hien nousemaan pintaan, sillä valinta muutamien ehdokkaiden kohdalla oli vaikea. Tuskallisen vaikea!

Kyllä minä tietysti löysin hienojen kansien ja nimien takia lukulistalleni täytettä. Nämä teokset pongahtivat esiin herättäen uteliaisuuteni: 

- Marie Lu: The Young Elites
- Hugh Howey: Sand
- Laura Hugh: The Weight of Blood
- J.D. Horn: The Line
- Danielle L. Jensen: Stolen Songbird

Oletko sinä vielä äänestänyt? Entä mitä olet mieltä ehdokkaista? (Tästä linkistä löydät tämän vuoden ehdokkaat!) Jos et, niin käy ihmeessä äänestämässä suosikkiasi.

Lisätäähän tähän vielä kysymys, että mikä on tähän asti paras lukemasi kirja tälle vuodelle? Huh, se on hankala kysymys jos on lukenut monta hyvää kirjaa. Luettelen ne silti, vaikka vuoden vaihteessa teen syvemmän katsauksen tähän liittyen :D

Eli, mainitsen Hugh Howeyn Siilon, Diana Gabaldonin Matkantekijän ja Carlos Ruiz Zafronin  Tuulen varjon. Näin aluksi. Muista joulun/uudenvuoden jälkeen lisää!

*Unohtui mainita, että Goodreads Choice Awardsin äänestyksessä onkin menossa ensimmäinen kierros, jossa pudotetaan muutamia teoksia ensin pois. Toivotaan, että suosikkimme saavat tarpeeksi ääniä päästäkseen seuraavalle kierrokselle! En ole varma, milloin ensimmäinen kierros päättyy, mutta olkaamme valppaina.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Veronica Roth: Kapinallinen

Meillä on sama suru molemmilla. Meillä on sota sisällämme. Joskus se pitää meidät hengissä, joskus se uhkaa tuhota meidät.

Tris on selvinnyt perhettään kohdanneesta raa'asta hyökkäyksestä, mutta maksanut selviytymisestään kovan hinnan.

Sodan uhka on silti käsin kosketeltavissa eri osastojen välillä. Mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Kuuluuko siihen Neljä ja heidän tempoileva rakkaustarinansa? Sitä Tris ei tiedä. Selvää on, että sodassa ja rakkaudessa on aina valittava puolensa.

Vastaani on tullut monia mielipiteitä siitä, että Veronica Rothin menestyneen trilogian toinen osa Kapinallinen oli jossain määrin pettymys. Heidän mielestä se ei vastannut Outolinnun hehkua ja toisille pettymys tuli voimakkaampana kuin toisille. Mutta oli myös niitä, jotka rakastivat Kapinallista vaikka se ei kolahtanutkaan yhtä lujaa kuin Outolintu.

Hmm. Luettuani vähän näitä mielipiteitä ja oman lukukokemukseni huomioon ottaen olin vähän epäilevin mielin lähdössä lukemaan Kapinallista kunnes, toden totta, muutaman kappaleen jälkeen huomasin ahmivani sivuja ja pian kappaleita aina vain enemmän. Tunsin pitäväni Kapinallisesta ja enemmän kuin Outolinnusta. Kertauksen kertauksena vielä, Outolintu ei siis ollut huono, mutta se ei vain täyttänyt suuria odotuksiani.

Nyt kävi toisin. Odotukset olivat tällä kertaa minimaaliset ja lähdin lukemaan ''luen tämän nyt äkkiä pois päiväjärjestyksestä'' asenteella. Aluksi kirjan aloittaminen oli hidasta, mutta loppujen lopuksi Kapinallinen tuli luettua nopeasti ja positiivisemmalla mielellä.

Luotin epäilyksistäni huolimatta kuitenkin siihen, että Veronica Roth jatkaa Kapinallisen kanssa yhtä toimintarikkaalla otteella eikä minulle tullut kertaakaan mieleen epäillä sitä. Kirjassa oltiin liikkeessä koko ajan eikä tahti löystynyt missään kohtaa. Mutta jos jokin etenemisessä tökki oli Trisin ehkä liiankin jatkuva itku ja piipitys. Toisaalta taas ei mikään ihme, sillä tytön henkinen puoli oli koetuksella Outolinnussa sattuneiden tapahtumien, kuten vanhempiensa kuolemien takia ja siksi murtua moneen otteeseen, samalla vieden hänet vaaralliselle tielle. Trisin taistelijan luonne ei silti kuihtunut olemattomiin ja hän jatkoi sinnittelyä loppuun asti.

Hämmennystä haluttiin tuoda kahden hahmon avulla ja heidän teoillansa ja näistä käänteistä en ollut täysin yllättynyt, mutta en osannut odottaakaan näitä. Siitä puolestaan olin vähän häkeltynyt kuinka valloittavana asiana kuolema esiintyi tässä osassa. En tiennyt oikeastaan miten muuten olisin voinut reagoida siihen, koska uusia hahmoja puikkelehti esiin kuin tyhjästä ja yhtä nopeasti he olivat poissa. Kuin heillä ei olisi mitään merkitystä.

Lukuiset kuolemantapaukset tekivät Kapinallisesta julmemman ja karumman, mutta hahmojen ja koko tarinan päälle langennut synkkyys aiheutti levottumuutta tuplasti enemmän.

Paljastuksia pudotettiin sopiviin väleihin, mikä piti kiinnostukseni yllä. Etenkin lopun paljastus sai sydämen hakkaamaan lujemmin ja olen nyt sarjasta paljon innostuneempi. Huh! Kolmannen osan suomennos on tällä hetkellä työn olla ja nimi päätösosalle on (Risingshadow:n mukaan) nähtävästi lyöty jo lukkoon. Kolmas ja viimeinen osa tulee kantamaan nimeä Uskollinen ja sen olisi tarkoitus ilmestyä ensi vuonna, 5. päivä tammikuuta.

★ ★ ★ ★
Sivuja: 383
Suomentaja: Outi Järvinen
Kustantaja: Otava (2014)
Alkuperäinen teos: Insurgent (2012)

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Kirjaostoksilla!

Voi hitsin hitsi, kun niin jännät haasteet ovat vilahtaneet ohi silmien kiireellisen aikataulun vuoksi, joihin ei näy vieläkään loppua! Koulu, koulu, koulu, koulu... MarikaOksa on nimittäin JO syyskuun alussa haastanut kaikki kirjabloggaajat käymään kirjaostoksilla ja tekemään siitä pienen selonteon. Ihmettelinkin mikä innostus on herännyt kun kaikki ovat käyneet kirjaostoksilla ja postanneet siitä melkein yhtäaikaa. Eihän se tietenkään voinut olla pelkkää sattumaa!


Toivottavasti ei ole vielä myöhäistä kertoa omasta ostoksestani kun oikeastaan viime viikolla CDON tilaukseni saapui perille ja olen vieläkin niin täpinöissäni tilaamistani kirjoista. Kyseessähän ovat lempi kirjani jatko-osat, joita olen jo pitkään haaveillut saavani omaksi vieläpä siksi, koska suomennos tämän sarjan kohdalla lopettiin yhteen kirjaan yks kaks nips naps. Kyllä minä niin mieleni pahoitin jos saan vielä valittaa...(Pitäisi käydä muuten Mielensäpahoittaja katsomassa elokuvissa. Niin hyvää palautetta se on saanut)

Puhun siis Lumotun jatko-osista, Shadow of Night ja Book of Life -kirjoista by Deborah Harkness. Tein vindoin sen, jonka päätökseen ei olisi pitänyt käyttää niin paljon aikaa eli tilasin kummatkin kirjat yhdellä kertaa! Iih, huh huh. :D Olen niin innoissani että pelottaa. Ja voi kuinka kauniilta uudet kirjat aina näyttävät, tuoksuvat, vieläpä kovakantiset ja juuri nämä kirjat. My precious.

 

Tässäpä ne kaunokaiset ovat


No muita kirjaostoksia en ole ehtinyt tehdä, mutta edelleen minua vetää puoleensa Hugh Howeyn Siilo romaani, mikä koristaisi upeasti kirjahyllyäni, mistä tulikin mieleeni että minun pitäisi jo hankkia uusi ja isompi :D Kirjat tahtovat tippua kohta alas.

Kiitos MarikaOksalle tästä haasteesta ja anteeksi jatkuvasta kiiren valituksesta. Mieliala soutaa ja huopaa ja eniten harmittaa kun kirjoille ei jää aikaa tai jos jää niin energiaa ei riitä minkäänlaiseen keskittymiseen. Olen niiiin jäljessä lukusuunnitelmistani! Nyt kuitenkin ajatukset ovat pääosin hilpeät, sillä sain koulutehtävät tehtyä tältä päivältä, mikä on jo ennätys.. Jospa nyt rentoutuisin ja takertuisin Jane Johnsonin Neidonryöstöön koko loppu päiväksi ellen sitten voi vastustaa kiusausta   ja tartun Shadow of Nightiin.

Hyvää alkanutta syksyä kaikille!

P.S. Voit käydä katsomassa muiden hienoja kirjahankintoja tämän linkin kautta!

tiistai 16. syyskuuta 2014

Veronica Roth: Outolintu

Kerron itselleni niin tiukasti kuin pystyn, että näin asiat täällä menevät. Me teemme vaarallisia temppuja ja ihmisiä kuolee. Ihmisiä kuolee, ja sitten me teemme lisää vaarallisia temppuja. Mitä pikemmin pystyn sen seikan omaksumaan, sitä varmemmin selviän hengissä tästä koulutuksesta.

Minä en ole enää varma että selviän hengissä.

Trisin on tehtävä koko loppuelämää koskeva päätöksensä jo 16-vuotiaana. Hylätäkö perhe ja tuttu, vaatimattomien yhteisö ja seurata sydäntään tuntemattomaan? Ensin on tiedettävä, ketkä ovat todellisia ystäviä. Ja mahtuuko rakkaus uuteen elämään lainkaan.

Veronica Rothin maailmalle levinneen menestyksekkään Outolintu -trilogian ensimmäinen (ja samanniminen) osa kuuluu niihin teoksiin, jotka tuli ensimmäistä kertaa tietooni elokuvauutisten kautta. Ja totta puhuen olin aika innoissani siitä vaikka se muistuttikin vähän huikean huikeaa Nälkäpeli -elokuvaa nostaen vähän epäilyksiä pinnalle. Kuitenkin, voin muutaman muun dystopia -aiheisen kirjan luettuni jo todeta, että olen rakastumassa dystopiaan ja juuri siksi Outolintu päätyi lukulistalleni ja suurin odotuksin. Suomennettu teos ilmestyi pari kuukautta ennen elokuvan (Suomen) ensi-iltaa, eli tämän vuoden keväällä.

Kuten huomata saattaa, minulla on ollut jo pitkään tarkoituksena lukea Outolintu. Taisin sanoa jonkun postauksen yhteydessä, että lukisin kirjan ennen elokuvan ilmestymistä, mutta aikomukseksi se sitten jäi. Laitoin kirjan itse asiassa vasta kesällä varaukseen, mutta kävikin niin etten ehtinyt sitä hakea tuolloin. Koulun alettua tein varauksen uudelleen ja menin senhetkisen jonon hännille, mutta ei mennyt kuin viikko kun sain noutoilmoituksen. Silti lukeminen venähti ja uusin lainan (ja pari muuta) syksyn kiireiden takia. Kiireet ne ei vieläkään lopu. Ääh puuh, jaksaa jaksaa!

Nyt Outolintu on viimein luettu jaa ja jotainhan tästä pitäisi sitten kertoa. Varoitan tässä kohtaa niitä, jotka eivät ole kirjaa vielä lukeneet, että luvassa on muutamia paljastuksia, joten omalla vastuulla luet eteenpäin.

Outolinnussa maailma on lähes tuhoutunut (selitettömän) sodan takia ja kirjassa eletään tulevaisuuden Chicagossa, jossa sodan loputtua ihmiset on jaettu viiteen osastoon; Rehteihin, Sopuisiin, Teräviin, Uskaliaisiin sekä Vaatimattomiin. Beatrice 'Tris' Prior on syntyperäinen Vaatimaton, mutta ei tunne kuuluvansa tähän kyseiseen osastoon ja siksi Tris 16-vuotiaana suoritettavan valintaseremonian aikana tekee päätöksen, joka muuttaa hänen elämänsä suunnan kokonaan. Hän valitsee pitkään ihailemansa Uskaliaan, mikä vie hänet tämän vauhdikkaan osaston pyörteisiin. Trisin on oltava myös varovainen, sillä ennen valintaseremoniaa hänen taipumustestinsä tulokset osoittautuivat epäselviksi, mikä on kuolettavan vakava asia.

Uudessa osastossaan Tris saa uusia ystäviä, joista lähimmäisiksi kasvavat Christina, Will ja Al. Vihamiehiäkään ei puutu kun Peter yhdessä Mollyn ja Drewin kanssa toistaa ilkeyttään ja kohdistaa sen lähinnä Trisiin. Pikkuhiljaa 'tönkkö' Tris kuitenkin vahvistuu niin fyysisesti kuin henkisestikin eikä se jää huomaamatta Uskaliaiden salaperäiseltä kouluttajalta Neljältä.

Outolinnun tarina oli hienosti ajateltu ja erityisesti ihmisten jaottelu eri osastohin toi runsaan toiminnan lisäksi sopivasti jännitettä mukaan, vaikka eniten kirjassa keskityttiin Uskaliaisiin (hitusen myös Vaatimattomiin sekä Teräviin).  Tarina eteni sujuvasti ja kokoajan mielenkiintoisempaan suuntaan, mutta tärkeiltä tuntuneisiin hetkiin ei oltu panostettu minusta tarpeeksi. Tilanteesta hypättiin kiireesti toiseen ja useimmat niistä jäivät ilman kunnon huipennusta tai valokeilaa, jonka olisivat ehdottomasti ansainneet.

Esimerkkeinä valintaseremonia, uusien Uskaliaiden koulutus, Terävien juoni, Trisin vanhempien kuolema ja puhumattakaan Trisin ja Tobiaksen syttyneestä rakkaudesta. Nämä vain tapahtuivat ilman erityisempiä selityksiä tai vaivannäköä ja ne vaivasivat minua vähäsen. Minua myös harmitti kun niinkin mielenkiintoiseen tilanteeseen ajautunut maailma ei saanut kuin maininnan verran huomiota.

Useista hahmoista ei jäänyt paljon käteen, koska he vilahtivat vain mennen tullen. Sinänsä se ei minua haitannut, koska olin kiinnostunut vain Trisistä sekä Tobiaksesta, mutta täytyy sanoa, että Christinassa, Jeaninessa ja Ericissä olisi ollut aineksia monimutkaistamaan asioita. (Ei missään nimessä kuitenkaan kolmiodraaman merkeissä)  Ehkä se jatko-osissa sitten? Trisistä, alun kömpelyydestään huolimatta tuli ymmärrettävä sekä miellyttävä hahmo, jossa oli odotettua enemmän sisua ja hänen uteliaseen luonteeseen oli helppo samaistua. Tobias oli puolestaan sympaattisen herkkä poika, jonka kaulaan tahtoisi hypätä halaten rutistaen. Plussaa minun täytyy antaa siitä, ettei Tobiaksen ulkonäköä ylistelty, mikä antoi omalle mielikuvitukselle enemmän valtaa. Sitä tosin vaikeutti Theo James, jonka olin ehtinyt jo nähdä kirjaan perustuvan elokuvan trailerissa. (Elokuvasta kerron myöhemmin toisessa blogissani)

Saattaa olla, että luin Outolinnun liian nopeasti, mikä sai kirjan tuntumaan keskeneräiseltä ja hätiköidyltä. Aloinkin siksi pohtimaan pitäisikö minun lukea kirja uudelleen ja ehkä tällä kertaa englanniksi. Olen nimittäin kuullut, että alkuperäinen teos tarjoaa lukijalleen paljon enemmän ja paremman lukuelämyksen. Voinko siis syyttää suomennosta ei niin vakuuttavasta kerronnasta?

Tai sitten minun on vain hyväksyttävä se valitettava totuus, että kirja oli minulle pieni pettymys, koska se ei yksinkertaisesti onnistunut sykähdyttämään tai järisyttämään maata jalkojeni alla niin kuin luulin. Uskallan silti toivoa, että jatko-osat täydentäisivät Outolinnun rakoja, mutta yhtä suurin odotuksin en lähde seuraavan osan kimppuun. Veronica Roth on jatkanut tarinaa kahden osan verran, joista seuraava osa onkin jo ilmestynyt suomeksi nimellä Kapinallinen. Mielenkiinnolla odotan mihin tämä sarja menee.

Outolintu ei ollut niin huono kuin se ehkä tällä hetkellä mielipiteiteni jälkeen vaikuttaa. Se oli potentiaalinen ja hengästyttävän karu nuorten dystopiasarjan aloitus, mutta olisin itse kaivannut laajempaa ja syvempää kokonaisuutta sekä enemmän tunnetta tapahtumiin, jotta ne olisivat tuntuneet merkittävämmiltä. Suosittelen kyllä lukemaan tämän hienon selviytymistarinan alkusoiton, mikäli et ole sitä vielä tehnyt.

★ ★ ★
Sivuja: 361
Suomentaja: Outi Järvinen
Kustantaja: Otava (2014)
Alkuperäinen teos: Divergent (2011)

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Gayle Forman: Jos vielä jään

Helou helou! Syksy alkaa tehdä tuloaan ja onhan elokuu pistänyt minut kiireiseksi enkä ole päässyt kovinkaan usein omien sekä muiden (kirja)blogien pariin. Useiden uusien postauksien läpi käyminen on siis edessäni ja pyhitän tämän iltani niille! Päällisin puolin syypäänä kiireeseeni on ollut koulu, joka käskee minut aamulla klo 8:00 paikan päälle ja päästää vasta 16:00 aikoihin takaisin kotiin. Tosin tekemään lukuisia tehtäviä ja kouluasioista pääsen oikeastaan eroon vasta illan puolella.

Onneksi aikaa kuitenkin on jäänyt (välillä vähän ja välillä enemmän) ystävilleni, kirjoille sekä muille rakkaille asioille. Muutaman kirjan olen saanut luettua kokonaan ja yritän koota ajatukseni niistä mahdollisimman pian ja jakaa ne teille. Tässä olisi luetuista kirjoista yksi, joka on Gayle Formanin Jos vielä jään.

Rakkaus musiikkiin saattoi 17-vuotiaan Mian yhteen poikaystävänsä Adamin kanssa, mutta nyt se uhkaa myös erottaa heidät. Kaksivuotisen suhteen ylle on kerääntynyt pilviä, kun Mia on päättänyt pyrkiä arvostettuun Juilliardin musiikkiakatemiaan New Yorkiin. Sisäänpääsy merkitsisi muuttoa maan toiselle puolelle, kauaksi Adamista, jonka rockbändi on tekemässä läpimurtoa kotikaupungin musiikkimaailmassa.

Sitten eräänä harmaana talviaamuna Mia lähtee perheensä kanssa ajelulle, ja yhdessä ohikiitävässä hetkessä mikään ei ole enää ennallaan. Hän herää onnettomuuspaikalta ja huomaa seuraavansa tapahtumia ulkopuolisena ja näkymättömänä, vailla fyysistä kipua. Musertavan menetyksen edessä Mian on tehtävä päätös, jossa ei ole kyse ainoastaan hänen tulevaisuudestaan, vaan koko elämästään.

Löysin tai oikeastaan etsin käsiini Jos vielä jään romaanin katsottuani siihen perustuvan elokuvan (If I Stay) trailerin Youtubesta, joka vaikutti, minut yllättäen, sellaiselta josta voisin ehkä pitää. Niinpä tämä tunteikas traileri passitti minut hakemaan kirjan kirjastosta ja yllätyin kuinkia lyhyt se oli sivujen suhteen. Totesin kuitenkin myöhemmin, että alle 200 sivua lukisi hetkessä eikä se pitkittäisi muiden lainassa olevien kirjojen lukemista.

Kirja tulikin luettua todella nopeasti ja päällimmäiset ajatukset olivat sen jälkeen... tyhjät. Jotkut kirjat sitten jättävät sanattomiksi joko hyvällä tai huonolla tavalla. Tässä tapauksessa sekä että. Jos vielä jään teki minuun vaikutuksen sen aitoudellaan kertoen nuoren tytön tunnesiteistä perhettään ja ystäviään kohtaan ja ennenkaikkea valinnasta suuren menetyksen uhalla, mutta jotenkin se ei vaan osunut niin, että se olisi minut upottanut kirjan maailmaan.

Miten sen nyt sanoisi, minusta kirjasta puuttui yllättyneisyys tai se jokin känne, joka olisi vienyt tarinan mielenkiintoisempaan ja värikkäämpään suuntaan. Tahti oli aika rauhallinen ja liiankin tasainen eikä esimerkiksi Mian elämässä ennen onnettomuutta menty pintaa syvemmälle, mikä harmitti ja vei uteliaisuuteni pikku hiljaa pois. Muutamat kohdat kuitenkin (Mian ja Adamin sekä Mian ja Kimin hetket) olivat aika huvittavia ja suloisia, mutta eniten tunteita herätti Mian pikkuveljen Teddyn poismeno, vaikkei siitä niinkään isoa numeroa tehty. Se vain tuntui pahalta.

Jos vielä jään onnistui herättämään hetkittäisiä ajatuksia perheen menettämisestä ja aloin muistelemaan oman elämäni kohokohtia tähän päivään asti. Kiintymys musiikkiin sai minut kaipaamaan omia oppituntejani pianon soitossa ja ajatus palaamisesta sen pariin palasi takaisin. Olen kuitenkin realistinen ja odotan vielä parempaa ajankohtaa, koska koulu vie ja tulee viemään vielä kuukausiakin suurimman osan ajastani. Jonain päivänä kuitenkin.

Kokonaisuudessaan Jos vielä jään oli ihan ok ja tunteita herättävä teos, mutta minun makuuni se jäi vähän latteaksi. Aion silti elokuvan katsoa ja elättelen toivoa, että se osoittautuisi miellyttävämmäksi kuin kirja.

Mian ja Adamin tarina on saanut jatko-osan, joka on nimeltään Where She Went, jossa on hypätty kolme vuotta eteenpäin Jos vielä jään -kirjan tapahtumista ja tarinaa kertoo tällä kertaa Adam. Teosta ei ole suomennettu, mutta mikäli se joskus suomennetaan tai englanninkielinen versio tulee vastaani, voisin sen lukea.

★ ★½
Sivuja: 188
Suomentanut: Ulla Selkänen
Kustantaja: Wsoy (2009)
Alkuperäinen teos: If I Stay (2009)

lauantai 9. elokuuta 2014

Diana Gabaldon: Matkantekijä

Matkantekijässä eletään 1960-lukua ja Claire on menestyvä lääkäri Bostonissa. Miehensä Frankin kuoltua Claire lähtee Brianna-tyttärensä kanssa lomalle Skotlannin ylämaalle. Jamien muisto on läsnä kaikkialla: aavoilla nummilla, ihmisten verhotuissa katseissa, sammaloituneessa kivessä. Claire saa selville, ettei Jamie ehkä kuollutkaan Cullodenissa, vaan saattaa elää edelleen.

Claire on tuskaisan valinnan edessä. Uskaltaako hän palata kivikehään Craigh na Dunilla ja jättää tyttärensä silläkin uhalla, ettei enää koskaan tapaa häntä? Vai joutuuko hän kitumaan koko loppuelämänsä kaukana rakastamastaan miehestä? Lopulta vaihtoehtoja ei ole: Clairen on jälleen kerran tehtävä hyppy tuntemattomaan.

Sanoin silloin kerran, että haluaisin kätellä ja kiittää Anne Forteria hienosta kirjasta kuin Julian rakkaus, mutta tällä kertaa voisin hypätä Diana Gabaldonin kaulaan, halata rutistaa häntä samalla kiittäen ja ylistäen Matkantekijä -sarjaa mieli korkealla ja itku kurkussa. Minua puistattaa ja kehrään vieläkin tämän kirjan tarjoamista hetkistä eikä voi muuta sanoa, että minulla oli kauhean ikävä tyrmäävän uskaliasta Clairea, ihanan ihanaa Jamieta ja kaunista Skotlantia!

Sudenkorento jäi odottamattoman jännittävään ja surulliseen kohtaan ja sekalaisin tuntein lähdin lukemaan mitä tuleman piti Matkantekijässä. Kirjavat tunteet eivät pysyneet poissa lukemisen aikanakaan; tunsin surua, iloa, vihaa, ymmärrystä ja ihmetystä enkä voi nimetä niille vain yhtä tekijää. Tai oikeastaan voin jos ajatellaan laajassa mittakaavassa: koko kirja. Jos nyt muutaman mainitsen niin voimakkaimpia iskuja sydämeen tuottivat Clairen ja Jamien jälleennäkeminen, takaumat kuluneista vuosista sekä kaunistelemattomat ja todentuntuiset hetket sairaiden ja loukkaantuneiden parissa.

En olisi voinut olla onnellisempi kun Clairen ja Jamien jälleennäkemisen hetki koitti. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa ja Jamien reaktio oli kyllä piste i:n päälle, puhumattakaan hetkestä jolloin Claire näytti valokuvia heidän yhteisestä lapsestaan Briannasta vuosien varrelta. Ajatus kuitenkin oman lapsensa jättämisestä välillä kummitteli muiden iloisten ajatusten takana, mutta Brianna on täysi-ikäinen ja aikuiseksi mieheksi kasvanut Roger Wakefield jäi hänen luokseen, joten ei se kuitenkaan niin pahalta tuntunut.

20 vuotta on pitkä aika ja paljon on ehtinyt tapahtua kummankin elämässä eikä varsinkaan Claire osannut aavistaa mitä kaikkea Jamie on joutunut kokemaan ja joutuvansa jälleen vaarallisen seikkailun pyörteisiin, kun huolestuttava käänne vie heidät hurjalle ja jännittävälle laivamatkalle Atlantin valtaisalle merelle ja sitä kautta Jamaikalle. Menneisyyden haamutkaan eivät anna Clairelle ja Jamielle täydellistä rauhaa, mutta vahvaksi kasvanut rakkaus pitää heidät koossa.

Jamien vaikeat vuodet Cullodenin taistelun jälkeen olivat välillä sanoinkuvaamattoman tuskallista seurattavaa ja kun hän kertoi niistä Clairelle, samalla tunnustaen rakkauttaan Clairea kohtaan sanoilla ja teoilla, olin niin syvästi liikuttunut ja rakastuin Jamieen uudelleen ja uudelleen. Hänen heikkoutensa ja tekemänsä virheet tekevät Jamiestä inhimillisimmän miehen, josta olen eläissäni lukenut eikä näin ainutlaatuisen suloista skottihurmuria ei löydy mistään muualta!

Diana Gabaldonilta löytyy erillinen, samaan maailmaan sijoittuva sarja, jonka päähenkilöön tutustuttiin tämän kirjan aikana. Ensimmäisen kerran hahmo esiintyi oikeastaan jo Muukalaisessa, mutta tämä oli silloin vasta pikku poika. Tiedättekö jo ketä tarkoitan? Lordi John Greytä tietysti. En ole ainakaan vielä kovin kiinnostunut hahmosta, mutta ajattelin joskus kuitenkin tarttua Lordin yksityisasiaan, joka on Lordi John -sarjan ensimmäinen osa.

Pidan Matkantekijä -sarjan suomennosten kansista, joita onkin ilmestynyt kolmea erilaista. Varsinkin ihka ensimmäisiä kansia katsoessa monet tapahtumat palautuvat huumaavasti mieleen ja saavat toden totta aikaa kylmiä väreitä. En vähättele kuitenkaan uusimpien painosten kansia, joita Gummerus on tehty vain kolmeen ensimmäiseen osaan. Nissäkin on oma viehätyksensä ja ne muistuttavat eniten alkuperäisten kansien ulkonäköä, mutta kuten äsken sanoin, tuotanto loppui lyhyeen. Harmi. Omistan itse kaikki kolme. Pokkareidenkin kannet ovat kauniita, kieltämättä kauniinpia kuin omistamani kirjojen kannet, mutta välitän edelleen kovakantisista (ja isoista pehmeäkantisista) enemmän kuin pienistä pokkareista.


Tämä päivä on erityisen hyvä päivä päästää tämä bloggaus ilmoille sillä tänään, TÄNÄÄN sarjan ensimmäiseen osaan Muukalaiseen perustuva televiosarja (Outlander) starttaa Yhdysvalloissa aivan näillä minuuteilla! Sarja on ollut kesän aikana paljon esillä: kuvia sekä videoita on voitu ihailla ja kirjailijan, näyttelijöiden ja sarjan käsikirjoittajan Ronald D. Mooren haastatteluja on tehty milloin missäkin eikä se ole ihme, koska Outlander on yksi tämän vuoden odotetuimmista tv-sarjoista. Sain myös tietooni ensimmäistä kertaa Mari Saavalaisen blogista, että Yle on saanut Outlanderin esitysoikeudet Suomeen.

Iik, en tiedä miten päin olisin kun olen todella täpinöissäni! Henkeäni salpaa jo muutenkin Matkantekijän tarjoama ihastuttava ja kauhistuttava sisältö. Voiko tämä päivä enää paremmaksi muuttua?

Skotlanti, Claire ja Jamie ovat tämän sarjan helmet.

★ ★ ★ ★ ★
Sivuja: 928
 Suomentanut: Anuirmeli Sallamo-Lavi
Kustantaja: Gummerus (2009, 4. painos)
Alkuperäinen teos: Voyager (1993)

torstai 31. heinäkuuta 2014

Katsaus kirjabingoon

Kirjabingo -haaste lähti käyntiin Emilien blogista Le Masque Rouge, jonka tarkoituksena oli rastittaa luetulle kirjalle sopiva kohta annetusta listata (kuva alhaalla) ja saada siis bingo aikaiseksi. Aikaa haasteen suorittamiseen annettiin kesä- ja heinäkuu ja tänään on jäljellä enää alle kaksi tuntia (jos hyvin hyvin tarkkoja ollaan). Itse en ehdi enää rastittaa yhtään kohtaa, mutta ilokseni sain todeta että ainakin yksi bingo tuli huudettua.

Ehdin lukea yhteensä 9 kirjaa: luin kotimaista ja ulkomaista fantasiaa niin suomeksi kuin englanniksi. Silmäilin pitkään laadukasta ja haastavaa sci-fiä, tein lisää perehtymistä dystopiaan, sivistelin itseäni klassikkoteoksella ja ihastelin pari historiallista romaania intensiivisellä romantiikalla höystettynä kuin myös yksi ihan kelvollinen, mutta ei niinkään ihmeellinen hömppäkirja tuli selattua läpi.

Eniten pisteitä minulta keräsi Hannu Rajaniemen Kvanttivaras kun taas vähiten Judith McNaughtin Hellä ja katkera yö. Kvanttivaras, näin jälkeenpäin ajatellen, oli myös yksi mielenkiintoisimmista kirjoista ja Bram Stokerin Dracula tarjosi takuulla jännittävimmän tutustumisretken. Luin haasteen aikana myös Anne Fortierin Julian rakkauden (johon ihastuin ja lisäsin sen suosikkikirjojeni listalle), mutta jäljellä olevista kohdista ei löytynyt sille sopivaa paikkaa, joten en laskenut sitä mukaan. Jos se olisi laskettu, olisi luettuja kirjoja ollut silloin tietenkin 10.

Kirjabingo toi hauskaa extraa ajanvietettoon kirjojen parissa ja oli todella miellyttävä kokemus, jota olisi voinut jatkua pitempäänkin. Montas bingoa te saitte haalittua? Entä mikä mahtoi olla paras ja huonoin lukemanne kirja tämän haasteen aikana?

Tässä olisi oma saavutukseni:

Historiallinen: Secrets of a Summer Night
Kannen perusteella valittu: Half-Blood
Kotimainen kirja: Piraijakuiskaaja
Yli 500 sivua: Dracula
Palkittu kirja: Julma maa
Romantiikka: Varjojen ratsu
Kuuluu kirjasarjaan: Kvanttivaras
Lainattu kirja: Hellä ja katkera yö

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Moira Young: Julma maa

Saba on varjo. Lugh on valo.
Ruma. Kaunis.
Laiha. Voimakas.


Saba ja Lugh ovat erottamattomat. Niinpä kun mustakaapuiset ratsastajat vievät talvipäivän seisauksena syntyneen kaksoisveljen pois kotoaan, alkaa Saban pitkä matka Kuolemanenkeliksi.

Maailma kotiseudun ulkopuolella on raakalaismainen ja vailla lakia. Saba joutuu raivaamaan tiensä läpi tuhoutuneiden kaupunkien ja hylättyjen korpien etsien veljeään. Samalla Saba, joka on huolehtinut vain itsestään, oppii vähitellen luottamaan myös toisiin ihmisiin.

Olenkin lukenut muutamia bloggauksia tästä Moira Youngin Julmasta maasta ja vastaani on tullut vaihtelevia mielipiteitä. Erityisesti kirjan poikkeava kirjoitustyyli puhutti lukijoita, mikä sai minut aluksi sekä epäröimään että uteliaaksi. Niina T:n arvostelu taisi kuitenkin ratkaista kamppailuni itseni kanssa lukeako kirja vai ei ja tässä sitä nyt ollaan. 

Kun pääsin lukemaan Julmaa maata, ajattelin ensin ettei tyyli nyt niin kamalaa voi olla, mutta sain kuitenkin yllättyä kuinka erilaista se oli. Suomennoksessa on käytetty puhekielisyyttä eikä dialogeja ole eroteltu mitenkään, mikä häiritsi lukemista. Kuitenkin Kvanttivarkaan jälkeen ajattelin etten anna malttamattomuuteni tulla taas tielle, joten jatkoin eteenpäin. Samaan aikaan muistelin muiden arvioita, joissa muutkin vierastivat hieman tätä tyyliä, mutta tottuivat siihen nopeasti.

Minulle näin ei käynyt. Puhekielisyys ei ollut se joka minua häiritsi, mutta merkitsettömät vuoropuhelut puolestaan häiritsivät edelleen lukemista enkä pitänyt 'tökkivästä' kerronnasta, jota tuntui aluksi tulevan koko ajan vastaan. Tässä esimerkki:

Jotain ääntä.
  Mä havahdun. Hetkessä. Lihakset jännittyneinä. Valmiina liikkeeseen.
  Nero avaa toisen silmän. Mä nostan sormen huulille. Nero tietää, mitä se tarkoittaa.
  Taas se kuuluu. Jokin liikahti. Ulkona. Sitten korskahdus. Hevonen. Semmonen, joka ei ole varma itsestä, semmonen joka on vähän hermostunut. (s. 84)

Vasta puolen välin jälkeen aloin tottua siihen, mutta silti se pisti silmään. Tuntui kuin lukuisat pisteet tuppautuivat lukemiseni esteeksi, vähän kuin Stop -merkit liikenteessä jos niitä joka risteyksessä nyt olisi. Tämä seikka laski kirjan pisteitä, mutta se jäi ainoaksi huonoksi puoleksi koko kirjassa.

Pidin itseasiassa kaikesta jos kirjoitustyyliä ei oteta huomioon. Dystopisesta maailmasta, hahmoista ja tapahtumarikkaasta ja selkeästä juonesta. Moira Young on luonut mielenkiintoisen tarinan, joka lähtee käyntiin sisaruksista, Sabasta, Loughista ja Emmistä, joista Lough kidnapataan tuntemattomien ratsastajien toimesta. Veljeään rakastava Saba lähtee korppinsa Neron kanssa heidän peräänsä, mutta hänen eteensä tupsahtaankin muuttujia, joista yksi on turhauttava ja toinen vaarallinen.

Julma maa tarjosi tapahtumia tapahtumien perään, niin pienessä kuin suuressa mittakaavassa eikä tylsyydelle annettu edes mahdollisuutta tulla esiin. Samalla tarina onnistui välttämään kaoottisuuden. Rakkaussuhteen osuus päähenkilön, Saban ja myöhemmin mukaan astuneen Jackin välillä oli pieni, mutta se ei kuitenkaan jättänyt kylmäksi ja pari ikävää tapausta jättivät jälkeensä haikean tunnelman.

Sabaa olisin voinut ravistella tämän piittaamattomuudesta omaa siskoaan Emmiä kohtaan, mutta muuten hänessä oli äkäistä luonnetta, josta pidin. Yhdeksän vuotias Emmi oli kuin nuorimman sisaruksen kuuluukin olla; vähän itsepäinen ja tottelematon pikku veijari. Aluksi heikolta vaikuttava Emmi kuitenkin kehittyy ja kasvaa kirjan aikana, mikä oli minusta hienoa.

Ja sitten oli Jack. Vino ja viekas hymy huulillaan, se kiusoitteleva pilke silmäkulmassa teki hänestä hupsun ja ihanan. Huumorintajua löytyi sopiviin hetkiin ja hän sentään pisti Saban päähän hieman järkeä, kun oli kyse Emmistä. Jackin laulupuoli pisti myös nauramaan. Asioita jäi kuitenkin pimentoon Jackin kohdalla ja mietin kuinka suuresta asianhaarasta onkaan kyse.

Mutta jos joku hahmoista oli ylivoimaisesti mielenkiintoisin, se oli DeMalo. Hän oli tummanpuhuva ja mystinen hahmo ja vaikka hän ei useasti esillä ollutkaan, mietin tätä hahmoa aika paljon. Hän seisoi vihollisen, eli kuninkaan puolella, mutta ei selvästikään pitänyt tästä. DeMalo ei varsinaisesti pelastanut koskaan Saban henkeä eikä vahingoittanut häntä, mutta hän auttaa Sabaa aivan kirjan loppu puolella. Kuka hän on ja mikä on hänen roolinsa? Seuraavaan kertaan, DeMalo sanoo hiljaa. Hänestä kuullaan jatko-osissa ilmeisesti lisää. Jes!

Julma maa on Dust Lands -sarjan aloitus osa ja ainoa suomennos, mikä ilmestyi yli vuosi sitten. Tällä hetkellä jatko-osia on kaksi kappaletta, mutta ainakaan Risingshadow -sivuston mukaan toista osaa ei ole (vielä) tulossa suomeksi. Jos jatko-osien suomentamisille annetaan mahdollisuus tulevina päivinä, viikkoina, kuukaisina tai vuosina, aion ne lukea.

Nuortenkirjaksi Julma maa oli kelvollinen ja mukaansatempaava kirja, vaikka sen kirjoitustyyli ei minua miellyttänytkään. Suosittelen siitä huolimatta Julmaa maata kaikille, etenkin dystopian ystäville, sillä se oli lukemisen arvoinen teos. Kirja on palkittu Costa Children's Book -palkinnolla, joten bingossa se ottaa paikan 'Palkittu kirja'.

P.S. Ei tule varmaan yllätyksenä jos sanon, että Julma maa halutaan elokuvaksi? Jopa vuosi ennen Julman maan ilmestymistä asiasta on keskusteltu. Tällä hetkellä projekti on vasta kehitteillä, mutta Wikipedian mukaan Ridley Scott on valittu elokuvan tuottajaksi sekä ohjaajaksi.


★ ★ ★½
Sivuja: 383
Suomentanut: Tarja Kontro
Kustantaja: Otava (2013)
Alkuperäinen teos: Blood Red Road (2011)

torstai 24. heinäkuuta 2014

Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras

Jean le Flambeur on mestarivaras, huijari, josta tiedetään vähän mutta jonka teoista on kuultu kaikkialla. Hän teki kuitenkin yhden virheen ja maksaa siitä nyt virtuaalisessa dilemmavankilassa, jossa vangit pelaavat loputtomia kuolettavia pelejä tuhansia itsensä kopioita vastaan. Kunnes Mieli-niminen nainen tarjoaa hänelle mahdollisuuden vapauteen. Hänen on vain vietävä loppuun yksi keikka, jossa hän ei aikanaan aivan onnistunut…

En ollut huono fysiikassa. Suoriuduin kohtalaisen hyvin ottaen huomioon kuinka paljon minulla tuli kyseistä ainetta luettua; se mitä kolmeen vuoteen yläasteella mahtui kuin myös lukiossa, mikä oli vain yksi kurssi. Miksi minä tätä selitän? Siksi, koska kirjan ihme sanasto, mikä ymmärtääkseni liittyi fysiikkaan, oli minulle hepreaa, mikä vaikeutti Hannu Rajaniemen esikoisteoksen Kvanttivarkaan ymmärtämistä. *Kysymys kuuluu, olisiko minun pitänyt kuunnella tarkemmin kyseisillä tunneilla? No tässä tapauksessa sillä ei ole merkitystä, koska tämänkaltaisen sisällön ymmärtämiseen vaaditaan enemmän kuin yksi vaatimaton lukion kurssi. Yläasteen tunneista on turha puhuakaan.
(*= lisätty jälkeen päin)

Meinasin luovuttaa 100 sivun kohdalla, koska kirja ei antanut selitystä oikein millekään ja kummallisia sanoja oli kertynyt jo listaksi asti. Edes Internetin ihmeellinen maailma ei pystynyt minua auttamaan toivotulla tavalla ja niinpä gevulot, oubliette, tzaddik ja lukuisat muut sanat jäivät piinaamaan mieltäni. Olin melkein varma, että kirjailija on keksinyt ne omasta päästään.

Tahdoin silti sinnitellä eteenpäin, vaikka alku innostus alkoi jo hiipua, jota alussa mainittu dilemmavankila ja tarinan omalaatuinen ja outo maailma herätti. Jaksoin seuraavat 100 sivua enkä siltikään ollut päässyt jyvälle mitä ihmettä kirjassa tapahtui. Henkilöitä alkoi olla enemmän, joiden esiintymisen tarkoitus oli hieman epäselvä eikä oudoille sanoille tarjottu vieläkään selitystä. Höh. Kysymys, jota taisin toistaa mielessäni sekä ääneen että mielessäni meni näin: Onko tuo nyt ihminen, robotti vaiko siltä väliltä?

Sinnittelyni kuitenkin palkittiin heti puolen välin jälkeen kun viimein asiat alkoivat käydä järkeen ja halusin motata itseäni malttamattomuudestani. Minäkö muka kärsivällinen? Hah, tässä se nähtiin. Anyway, mitä pidemmälle luin sitä enemmän ymmärsin millaisesta kuviosta oli oikein kyse. Toteutus oli erittäin toimiva ja kekseliäs, vaikka kirjan luettuani en vieläkään ymmärtänyt joidenkin sanojen merkitystä. Tarina itsessään meni kuitenkin perille.

Kvanttivaras tarjosi melkoista aivojumppaa, mutta Hannu Rajaniemi osasi viihdyttää ihmeellisellä mielikuvituksellaan ja runsaalla kuvailullaan. Ne saattoivat aiheuttaa päänvaivaa hetkellisesti ja edellisiin tapahtumiin oli pakko palata takaisin kerran jos toisen enkä tiennyt sisäistinkö minä lukemani loppujen lopuksi oikein, mutta se oli sen vaivan arvoista. Fantasiaa olen lukenut enemmän kuin scifiä, mutta Kvanttivaras todisti minulle, että scifimaailma on rajaton sekä yhtä ihmeellinen kuin fantasiamaailma.

Tähän loppuun täytyy vielä hahmoista lyhyesti, että Mielen todelliset motiivit tehtävään kiinnostavat paljon. Tiedän (ehkä) miksi nainen on mukana tässä seikkalussa, mutta miten siihen pisteeseen on tultu herätti uteliaisuuteni. Toivottavasti Fraktaaliruhtinas, sarjan toinen osa, perehtyy asiaan tarkemmin, vaikka viekkaasta ja hulvattomasta Jean le Flambeurista pidinkin enemmän.

En aio tarttua toiseen osaan ihan tältä istumalta, mutta lukulistalle se päätyy ehdottomasti. Kyseessä on sentään niin mielenkiintoinen sarja ja haluan tietää mitä mullistavaa, sekavaa ja hullua Hannu Rajaniemi on kehitellyt päähenkilön pään menoksi jatko-osissa.

Kvanttivaras suttaa kohdan 'Kuuluu kirjasarjaan'


★ ★ ★ ★
Sivuja: 440
Suomentanut: Antti Autio
Kustantaja: Gummerus (2011)
Alkuperäinen teos: The Quantum Thief (2010)

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Lisa Kleypas: It Happened One Autumn (bingo!)

It happened at the ball...

Where beautiful but bold Lillian Bowman quickly learned that her independent American ways weren't entirely "the thing." And the most disapproving of all was insufferable, snobbish, and impossible Marcus, Lord Westcliff, London's most eligible aristocrat.

It happened in the garden...

When Marcus shockingly—and dangerously—swept her into his arms. Lillian was overcome with a consuming passion for a man she didn't even like. Time stood still; it was as if no one else existed...thank goodness they weren't caught very nearly in the act!

It happened one autumn...


Marcus was a man in charge of his own emotions, a bedrock of stability. But with Lillian, every touch was exquisite torture, every kiss an enticement for more. Yet how could he consider taking a woman so blatantly unsuitable...as his bride?


Lisa Kleypasin Secrets of a Summer Night aloitti historiallisen Wallflowers -sarjan, josta ei voinut muuta kuin pitää vaikka en ollut ihan korvia myöten ihastunut. Se kuitenkin jätti minut janoamaan lisää ja ajattelin ensin lukevani jatko-osan It Happened One Autumn syksyllä (ajatellen kirjan nimeä), mutta en jaksanut odottaa sinne asti. Muutenkin tällä hetkellä luen myös Hannu Rajaniemen Kvanttivarasta, joka on vaatinut niin paljon keskittymistä, että tarvitsin jotain mikä päästäisi aivoni helpommalla. 

Neljästä 'seinäkukkasesta' Annabelle Peyton löysi kaiken kokemansa jälkeen rakkauden ja on nyt onnellinen rouva Hunt. Nyt on varakkaan amerikkalaisen Lillian Bowmanin vuoro, jolta puuttuu toivottuja ominaisuuksia ollakseen sovelias morsian. Hän on suorasanainen, ärhäkkä ja voimakastahtoinen nainen, mikä ei ole etenkään Lontoon halutuimman poikamiehen Marcus Westcliffin mieleen. Se ei Lillianin päätä liikuta, sillä hänkään ei ole kiinnostunut ottamaan yhtä hienostunutta, tylsää ja dominoivaa yläluokkalaista aviomiehekseen.

Pian he kuitenkin huomaavat, että heidän välillään kipinöi ja heissä onkin enemmän yhteistä kuin tahtovat itselleen ja toisilleen myöntää.

Odotin tämän parin kommelluksia kovasti, sillä he jättivät ensimmäisessä osassa (Secrets of a Summer Night) janoamaan niitä lisää. Niinpä oletin, että toisesta osasta tulee parempi ja niin sinä kävikin. Pääpari Lillian ja Marcus olivat aivan eri maata ja siksi heistä oli enemmän iloa kuin edellisen osan Annabellestä ja Simonista. Heidän välisiä sarkastisia kommentteja oli hauska lukea ja eikä ollut vaikeaa huomata kuinka he toivat toistensa huonot puolet esiin. Myöhemmin hyvätkin.

Juoni kulki melko samaa rataa kuin edellisessä osassa, mutta hauskemmalla ja jännittävämmällä otteella. Vaikka Lillianin ja Marcuksen seurasta nautinkin oli taas mukavaa kun Annabelle, Evangeline ja Daisy olivat esillä. Annabelleläkin oli iloisia uutisia kerrottavanaan. Loppuun oli lisätty kieltämättä vähän yllättävä käänne, mutta vielä tarkemmalla silmällä tämän olisin voinut ehkä ennakoida. Lisa Kleypas loihtinut jälleen viihdyttävän ja kutkuttavan historiallisen romaanin ja iloitsen, että sarjan kirjat koristavat kirjahyllyäni ja voin lukea ne ihan milloin vain uudelleen.

Mainitsin Secrets of a Summer Nightin arviossa kuinka kaksi hahmoa erottui joukosta ja yksi heistä oli tietysti Lillian Bowman. Kolmannessa osassa, Devil in Winter, päästäänkin tähän toiseen kyseiseen hahmoon, joka on Evangeline 'Evie' Jenner. Tämä änkyttävä ja ujo tyttö yllätti jo tässä osassa aivan lopussa, jossa hän lähtee tapaamaan yllättävää tahoa. Siksi Devil in Winter vaikuttaakin lupaavalta ja ei taida mennä kauaa kun tämän jatko-osan hotkaisen.

Viimein ensimmäinen bingo tuli hankittua! It Happened One Autumn on englanninkielinen pokkari, joten se rastittaa kohdan 'Pokkari'.


★ ★ ★ ★
Sivuja: 378
Kustantaja: Piaktus, Little Brown Book Group (2010)
Ensimmäinen painos: Avon Books, US (2005)
Ei ole suomennettu