Annukka Salama: Käärmeenlumooja

”Se skeittasi kuin joku Tony fucking Hawk.”

Oletko koskaan miettinyt miltä tuntuisi, jos puolet kyvyistäsi tulisi satunnaisesti valitulta eläimeltä? Unna on ketterä kuin orava. Hän putoaa aina jaloilleen, kiipeää puuhun vaikka takaperin ja heittää skeittilaudalla henkeäsalpaavia voltteja. Unna on luullut olevansa ainoa laatuaan, kunnes skeittaa itsensä salaperäisen Rufuksen jengiin. Synkänkomea poika ottaa Unnan suojelukseensa, mutta tuo yhteisöllisyyden lisäksi tämän elämään kasan hallitsemattomia riskejä. Toiset niistä ovat suloisia kuin suudelma, toiset tappavia kuin metsästäjän luoti.

Faunoidit -sarjan avausosa Käärmeenlumooja on nuoren tamperelaisen, Annukka Salaman käsialaa ja myös kirjailijan esikoisromaani. Olen kuullut ja lukenut paljon kehuja kyseisestä kirjasta ja moni on minulle tätä kirjaa myös suositellut, niimpä lopulta päätin tämän lukea. Usein olen epäröinyt nuorille suunnattujen kirjojen/kirjasarjojen kohdalla, koska harmillisesti moni lukemistani kirjoista on omasta mielestäni lässähtänyt puolen välin jälkeen tai jopa sitäkin ennen. Eivät tietenkään kaikki, mukavia yllätyksiäkin on ollut. Jännittäen siis lähdin kirjaa lukemaan enkä voinut mitään pienelle pettymisen pelolle. Tällä kertaa sain ilokseni todeta, että epäröinti tämän kirjan suhteen oli tarpeetonta ja turhaa, sillä tarina veti minut mukanaan heti alusta alkaen. Puhekieli vaati hetken totuttelua, mutta luulen, ettei lukukokemuksesta olisi tullut yhtä hyvä ilman sitä.

Asiat etenivat sopivaan tahtiin ja vähän toimintaakin saatiin mukaan, mutta kokonaisuudessaan kohtalaisen rauhallista menoa, sillä suurin osa kirjasta keskittyi tutustumiseen faunoidien maailmaan ja Rufuksen jengiin, ensisijaisesti kuitenkin Unnaan ja Rufukseen. Kuulostaa ehkä tylsältä, mutta sitä se ei ollut.

Huumori sai vatsani kipeäksi ja se oli todellakin kehujen arvoista. Ja koska tällaista huumoria ei ole tullut vähään aikaan vastaan, se myös virkisti mukavasti mieltä. Hahmot heittivät mahtavia kommentteja ja täytyyhän heistä löytyä ainakin yksi pölvästi, joka ei osaa pitää suutaan kiinni. Tässä tapauksessa se oli Vikke, joka nauratti useaan otteeseen, vaikka välillä tämän suu olisi pitänyt tukkia tai niitata kiinni. Pidän enemmän vahvoista naishenkilöistä, mutta Unna oli poikkeuksellisesti suloinen ja herkkä persoona ja silti mahdoton hurjapää skeittaillessaan mahdottomia temppuja ja hypellessään rakennuksista alas.

Unnan ja Rufuksen hetket olivat totaallisen ihania ja oli mahtavaa, että heille oli annettu paljon tilaa. Metsästäjät ja heidän toimintansa jäivät hieman pinnallisiksi asioiksi ja olisin mieluusti lukenut heistä vähän enemmän. Toisaalta ehkä näin on parempi ja tarina pysyy mielenkiintoisena jatko-osissa.

Kirja ei loppunut räjähdysmäisesti, mutta asioita jäi vielä sen verran avoimeksi ja kaikkea jännittävää voi vielä tapahtua, joten jatko-osa Piraijakuiskaaja on luettava. Kolmas osa on myös tuloillaan ensi vuonna, joka on saanut nimekseen Harakanloukku ja luulen, että eräs henkilö saa tällä kertaa suurimman osan tarinasta.

★ ★ ★
Sivuja: 330
WSOY (2012)

Kommentit