maanantai 23. joulukuuta 2013

J.D. Robb: Maineikas kuollessaan

On sateinen loppukevään ilta New Yorkissa vuonna 2058. Kurjalta kujalta löydetään kaunis ja paljon julkisuudessa esiintynyt yleinen syyttäjä kurkku auki viillettynä. Pian murhataan toinenkin julkkisnainen, nuori filmitähti, jonka ura on lähtenyt hyvään nousuun. Rikoskomissario Eve Dallas epäilee, että murhaaja on mies, joka kadehtii TV:stä tuttuja, voimakkaita ja työssään menestyneitä naisia.

Estääkseen uudet murhat, Eve päättää asettua itse syötiksi, vaikka inhoaa esiitymistä. Hän seurustelee yhä monimiljonääri Roarken kanssa, mutta hänen on vaikea sitoutuaa. Hän ottaa yhteyttä ystäväänsä Nadine Furstiin, TV-toimittajaan, joka metsästää suurta juttua. Eve lupaa Nadinelle yksinoikeuden murhatutkimuksen selostamiseen, mikäli tämä pitää Even mahdollisimman paljon esille televisiossa. Even suunnitelma on kuitenkin johtamassa katastrofiin, sillä murhaaja tarttuu väärään syöttiin. Eve rientää hätiin suoraan Roarken järjestämiltä kutsuilta, mutta ei selviä sylipainista murhaajan kanssa ilman miesystävänsä apua.

Ensimmäisen osan jälkeen minun oli pakko saada käsiini sarjan toinen osa, Maineikas kuollessaan (engl. Glory In Death), koska ensimmäinen osa, Alaston kuolema (engl. Naked In Death) osasi koukuttaa heti alusta asti futuristisella ominaisuudellaan, jännittävillä ja hyytävillä murhatapauksillaan ja tietysti mahtavilla hahmoillaan. Eve Dallas on yksi parhaista naishahmoista, joista olen lukenut tähän asti ja hänen seuraan oli mukava palata.

Vuoden 2058 New York oli jälleen mielenkiintoista luettavaa ja Robertsin tarkka kuvailu tapahtuneista murhista saivat niskavilla pystyyn. Utelias TV-toimittaja Nadine sekä omalaatuinen ilopilleri Mavis nähtiin jälleen, kuten myös vähän happama Roarken hovimestari Summerset (ainakin Evelle), Even pomo Jack Whitney ja työkaverit Ryan Feeney ja tohtori Mira. Mavis erosi niin paljon Evestä ja naisen persoonallinen tyyli toi kirjaimellisesti väriä tarinaan. Uusikin hahmo saadaan mukaan; Delia Peabody, josta tulee Even partneri.

Irlantilaissyntyinen Roarke oli jälleen niin mysteerisen kiehtova henkilö omilla salaisuuksillaan ja taidoillaan ja kiinnostus tätä miestä kohtaan vaan nousi. Muistan kuinka minun oli vaikeaa olla ottamatta selvää Roarken menneisyydestä Internetin ihmeellisen maailman avulla ja edelleen on, koska tämä mies pysyy mysteerinä. Samalla halusin myös tietää enemmän Even rankasta menneisyydestä. Oma uteliaisuuteni pistää minut jatkuvasti koetukselle!

Even ja Roarken suhde syvenee, mutta Even vaarallinen työ ei miellytä Roarkea. Rakastin kohtausta, joka oli vähän dramaattinen, jossa Roarke menettää tunteidensa hallinnan ensimmäistä kertaa yllättäen itsensä ja Even. Eve pysyy vahvana ja tekee kaikkensa, että Roarke ymmärtäisi hänen tilanteensa, mutta se ei vakuuta miestä. Sydän jätti lyöntejä välistä, kun luin tätä kohtausta ja rakastuin pariin entistä enemmän. Joissakin kirjoissa tämänkaltainen tilanne on saattanut tuntua aivan toisenlaiselta ja älyttömältä, mutta Roberts osasi toteuttaa tämän omasta mielestäni hyvin. En halua spoilata sen enempää, mutta tämän kirjan lukeneet tietävät miten tilanne ratkeaa.

Jännityksen puutetta ei tarvitse pelätä, sillä kirja tarjosi sitä jälleen onnistuneesti kannesta kanteen. Tyytyväisenä laskin kirjan käsistäni, kun se tuli luettua ja pakkohan se oli tämäkin kirja saada omaan kirjahyllyyn. Samalla aloin etsiä sarjan kolmatta osaa (Kuoleman ikuistama, engl. Immortal In Death) ja omaksi onnekseni sain hankittua kaikki loputkin osat itselleni edullisesti ja minusta tuli näiden kirjojen iloinen omistaja.

★ ★ ★ ★
Sivuja: 400
Suomentanut: Satu Leveelahti
Gummerus (2005)
Alkuperäinen teos: Glory In Death (1995)

perjantai 20. joulukuuta 2013

Linda Howard: Vieressä ja vaarassa

Bailey on tuore leski, joka kiertää kehää hoitaen lapsipuoltensa omaisuutta ja täydellisesti raidoitettuja hiuksiaan. Päästäkseen pakoon miehensä perillisten ilkeyksiä hän päättää lähteä melomaan. Mutta kaikki ei mene niin kuin pitäisi: häntä kuljettava lentokone suistuu vuoristoon. Vain Baileyn pilotin Cam Justicen taitavuus pelastaa heidät varmalta kuolemalta. Bailey herää verissään tajuttoman miehen viereltä. Ujosteluun ei ole aikaa, vaan kahden tuntemattoman on koetettava selviytyä yhdessä. He ovat haavoittuneita, nälkäisiä ja vailla suojaa, mutta laskeutuessaan pitkin vuorenrinnettä heidän on toivuttava kokemastaan ja selviydyttävä pakkasen armoilla.

Koska enää tätä vuotta ei ole montaa päivää jäljellä ja olen ehtinyt lukea kaikki kirjastosta lainaamani kirjat, mikä myös tarkoittaa, että kohta on ensimmäisen haasteeni aika (jännää!), joten ajattelin lukea kirjoja omasta hyllystäni uudelleen niin paljon kuin ehdin. Ensimmäisenä valitsin Linda Howardin Vieressä ja vaarassa (engl. Up Close and Dangerous), koska siitä on aikaa, jolloin sen viimeksi luin enkä halunnut mitää raskasta luetttavaa. Oli minulla myös pieni romantiikan ja jännityksen nälkä, joten tämä sopi mainiosti.

Bailey ja Cam eivät tulleet juttuun heti alussa, koska Camilla oli ennakkoluulonsa Baileyta kohtaan ja Bailey itse oli siitä hyvinkin tietoinen. Bailey ei kuitenkaan tehnyt asialle mitään, koska oli muutenkin lopen uupunut ihmisten oletuksiin, etenkin lapsipuoltensa syytöksiin ja uhkauksiin. Velvollisuuksiensa takia, jotka hänen edesmennyt miehensä hänelle jätti, Bailey ei voi muuta kuin ottaa ivalliset sanatulvat vastaan.

Välikommenttina, minäkin olisin kyllästynyt tuollaiseen käytökseen ja lähtenyt pitkälle lomalle. Ajan kuluessa, Cam huomaa, että oli väärässä Baileyn suhteen eikä voi mitään sille, että alkaa tuntea vetoa tätä kohtaan. Hekottelin, kun ei edes syvä haava miehen päässä pitänyt hänen miehisiä ajatuksiaan poissa eikä 'herra Hilpeää' kurissa. Tai pikemminkin komeat naurut sain.

Minusta oli hauskaa lukea heidän kahden selviytymisestä ja vielä parempaa oli, kun näkökulma vaihteli Baileyn ja Camin välillä. Myös vikisevät lapsipuolet saivat osansa. Pidin myös siitä, etteitvät hahmot hypänneet heti kirjan alussa intohimoiseen suhteeseen ja rakasteluun, vaan pikku hiljaa heille kehittyi lujempi side eikä romantiikka siltikään jäänyt takaa-alalle. Jännittäviä hetkiä ei tietenkään puuttunut, mutta tässä kirjassa esiintyneeseen rikokseen oli (ei liian) helppo päätellä syyllinen.

Vieressä ja vaarassa -kirjan kanssa jaksoi kuluttaa aikaa ja sen halusi lukea kerralla loppuun. Tarina piti otteessaan kannesta kanteen. Jälleen herkullinen teos Linda Howardilta.

★ ★ ★
Sivuja: 334
Suomentanut: Pirjo Ruti
WSOY (2011)
Alkuperäinen teos: Up Cole and Dangerous (2007)

tiistai 17. joulukuuta 2013

J.R. Ward: Paljastettu rakastaja

Kun yön varjot laskeutuvat New Yorkin Caldwellissa, alkaa kuolettava ajojahti vampyyrien ja heidän metsästäjiensä välillä. Vampyyrirodulla on puolustajanaan kuuden vampyyrisoturin salainen veljesjoukkio.

Butch O'Neal on synnynnäinen taistelija. Piinkova entinen murhapoliisi on ainoa ihminen, joka on koskaan päässyt Mustan tikarin veljeskunnan sisäpiiriin. Butch haluaa taistella vampyyrien rinnalla heitä vainoavaa Harvennuskuntaa vastaan, eikä hänellä ole mitään menetettävää. Butch on rakastunut aateliseen vampyyrinaiseen, Marissaan, jota ei kuitenkaan usko voivansa saada omakseen. Rakkautta tai ei, ainakin hän voi taistella veljeskunnan rinnalla.

Tapahtumat saavat kuitenkin kohtalokkaan käänteen – laittaessaan oman henkensä likoon pelastaakseen siviilivampyyrin lessereiden kynsistä Butch joutuu itse Harvennuskunnan pimeimmän voiman pauloihin. Veljeskunta pyytää Marissaa apuun Butchin pelastamiseksi, mutta on mahdollista ettei edes Marissan rakkaus voi tätä enää pelastaa.

Täytyy olla rehellinen ja tunnustaa, etten odottanut yhtä hilpeästi Paljastetun rakastajan (engl. Lover Revealed) lukemista, niin kuin aiempia. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että välttelin kirjaa naama mutrussa tai että välttelin sitä ylipäätänsä. Ei. Hain sen heti kirjastosta, kun tilaisuus tuli. Tunne johtui enemmänkin ennakkoluuloista tämän kirjan paritukseen, Butchiin ja Marissaan, koska heistä kokonaisuudessaan, ja lähinnä ehkä Marissasta ei ollut kehittynyt kovin mielenkiitoista kuvaa aiemmissa osissa. Tai niin minusta ainakin tuntui.

Kun kirja tuli luetuksi ja niin kuin osasin jo vähän odottaa, tämä osa oli tähän mennessä sarjan tylsin (ei niin negatiivisessä mielessä), vaikka nautin jälleen J.R. Wardin tyylistä kirjoittaa ja Butchin uhkarohkea luonne ja nokkelat ja hervottomat sanaheitot ovat alusta asti naurattaneet ja ihastuttaneet. Kuitenkin lukukokemuksesta ei tullut yhtä nautinnollinen kuin edellisissa osissa. Draamaa oli Butchin ja Marissan välillä, mutta minua se ei häirinnyt. Marissa oli omaan makuuni vähän mitäänsanomaton ainakin aluksi, vaikka hän oli selvästikin erilainen kuin muut sarjan naishenkilöt, joihin on tutustuttu tähän asti.

Omega oli mielenkiintoinen tapaus ja enkä olisi heti arvannut Butchin kohtaloa. Tiesin kyllä, ettei Butch jää ihmiseksi, mutta tämä Butchin tilanne oli kekseliäs ja niin kuin aiemmin jo mainitsin, en olisi tätä arvannut.  Ja se, miten Vishous liittyy asiaan oli mahtavaa. Kirjan nimenomaan pelasti Butch ja Vishous ja sydän oli haljeta erityisesti Vishousille. Siksi riemuitsin, kun pääsin lukemaan seuraavaksi tästä ihanasta soturista.

★ ★ ★
Sivuja: 527
Suomentanut: Maria Sjövik
Basam Books (2011)
Alkuperäinen teos: Lover Revealed (2007)

The Hunger Games vs. Twilight

Ennen kuin pääsin itse viimein katsomaan Nälkäpeli - Vihan liekit -elokuvan, selailin Internettiä huvikseni ja löysin kaikenlaista juttua liittyen Nälkäpeliin, mutta eräs asia kuitenkin erottui joukosta enkä voinut olla ihmettelemättä sitä. Kyseessä on siis kilpailu paremmuudesta Nälkäpelin ja Twilightin välillä. Tai no kysehän oli enemmänkin sarjojen fanien väittelystä ja vertailuista, että kumpi näistä onkaan parempi. Totta kai se on tyypillistä faneilla puolustaa omia suosikkejaan, mutta yllätyin kuinka suureksi asia oli paisunut. Google on ihmeellisestä maailmasta löysin paljon videoita, tekstejä ja kuvia, joissa mielipiteet tulivat selkeästi esille. Joissakin vähän rajummin ja joissakin vähän rauhallisemmin. Ja etsimiseen tarvittiin vain muutama aiheeseen liittyvä sana ja pum, siinä oli linkkejä ja kuvia kerrakseen. Aihe herätti mielenkiintoni ja ajattelin jakaa vähän itselleni heränneitä ajatuksia.

Aihe herätti hauskan mielikuvan 'taistelusta', jossa kummankin sarjan fanit ovat kokoontuneet taistelukentälle kasvot koristettuna sotamaalauksilla ja kantaen omilla mielipiteillään maalattuja mielenosoituskylttejä. Väkivaltaan ei mielikuvani kuitenkaan ryhtynyt, koska lukemani tekstit ja katsomani videot ja kuvat eivät olleet mitenkään agressiivisia. Erityisesti huomio keskittyi kummankin sarjan päähenkilöihin, Bellaan ja Edwardiin sekä Katnissiin ja Peetaan, näyttelijöihin sekä kolmiodraamaan.

Yksi toistuvin mielipide oli Katnissista ja Bellasta, jossa Katnissin suosio painoi enemmän. Katniss: the girl on fire, Bella: the girl who did nothing. Tuo oli melko toistuva mielipide erilaisin ilmaisuin. Huomasin, että vertailuun on myös liitetty J.K. Rowlingin Harry Potter -sarjan sekä Cassandra Claren Varjojen kaupungit -sarjan (engl. The Mortal Instruments) hahmot, mutta spottivalo kohdistui enemmän Nälkäpeliin ja Twilightiin.


Minulla on tietysti omat mielipiteeni kyseisistä elokuvista ja voin sanoa tässä pintapuoleisesti, että elokuvina Nälkäpeli osui ja upposi minulle kokonaisuudessaan paremmin (vaikka kaksi osaa on vasta tehty) kuin Twilight, mutta en nyt mene moittimaan Twilightia kovin lyttyyn. Meninhän minä sentään kaikki elokuvat katsomaan suurelta valkokankaalta. Mielipiteet on tehty jaettaviksi ja mielenkiinnolla ja huvittuneesti seurasin keskusteluja ja arvosteluja, joissa elokuvia ja kirjoja verrattiin toisiinsa. Omasta mielestäni Twilightilla oli hetkensä ja elokuvat paranivat loppua kohden, mutta kertaalleen Nälkäpeli sopi minulle paremmin monestakin syystä.

En osaa itse vielä verrata Stephenie Meyerin sekä Suzanne Collinsin kirjoja toisiinsa, koska en ole vieläkään omaksi häpeäkseni lukenut Nälkäpeli -trilogiaa. Twilight -kirjat olivat kaikki luettavia ja muistan kuinka vuosia sitten halusin lukea kaikki melkein kerralla. Nyt olen ehkä kasvanut Twilightista yli enkä ole enää niin kiinnostunut tästä sarjasta niin kuin ennen. Luulen kuitenkin, etten olisi tutustunut kirjoihin, joista minä pidän tällä hetkellä todella paljon ilman Twilightia, koska sen jälkeen oma lukuintoni kasvoi suuresti.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Nora Roberts: Tulen sylissä

Nora Roberts on maailmalla yksi tunnetuimmista kirjailijoista ja hänen kirjojaan on myyty lukuisia kappaleita ympäri maailmaa. Roberts tunnetaan yleisesti viihdekirjallisuuden taitajana, joka tarjoaa lukijoilleen varmaa jännitystä ja romantiikkaa. Tulen sylissä (engl. Chasing Fire) on uusimpia suomennoksia Nora Robertsilta:

Rowan Tripp on palonainen, joka hyppää tarpeen tullen lentokoneesta sammuttamaan tiiminsä kanssa metsäpaloja. Tulimerenä leimuava metsä ja korkealle kohoavat savupilvet eivät saa häntä pysymään poissa – hän valmistautuu liitämään laskuvarjollaan kaiken nielevien liekkien luo ja taistelemaan syrjäisen erämaan luonnonvoimia vastaan.

Missoulan eliittipalomiehiin kuuluvalla Rowanilla ammatti on verissä: hänen isänsä on alan legenda, ja hän on itse taistellut liekkejä vastaan kahdeksantoistavuotiaasta lähtien. Niinpä paluu Montanan syrjäseuduille tuntuu paluulta kotiin. Hänen hyppypartnerinsa kuolema edellisenä vuonna vaivaa edelleen hänen mieltään, ja asiat mutkistuvat, kun joku etsii tapahtumaan syyllistä ja janoaa kostoa Rowanille.

Onneksi hyppytiimi on parhaasta päästä. Gulliver Curry on tiukimpia palomiehiä ja saa muutenkin Rowanin kiinnostuksen heräämään. Rowan tietää, että yksikin häiriötekijä ilmassa tai maassa voi olla kohtalokas. Hän kuitenkin tarvitsee jonkun, johon turvautua, kun olot kuumenevat ja hänen elämänsä on leimahtaa liekkeihin.

Kirjassa päästiin tutustumaan savuhyppääjien ammattiin, mikä ei ole helppoa. Se on raskasta työtä ja sisältää paljon vaaroja. Yksikin virhearviointi voi koitua hyppääjän kohtaloksi tai vähintään hyppääjä saa siitä pysyvän muiston itselleen. Hurjaa. Pidin kuitenkin siitä, miten tulipaloja kutsuttiin tulta syökseviksi lohikäärmeiksi ja kuinka mielikuvitus lähti laukkaamaan, kun he lähtivät pysäyttämään tätä suurta 'petoa'.

Pidin Rowanista ja tämän luonteesta todella paljon. Nora Roberts on jälleen luonut vahvan ja räväkän naishahmon, joka ei säästele sanoissaan tai mielipiteissään eikä lannistu pienistä tai suuristakaan asioista helpolla. Hän kittaa suuhunsa tequilaa kuin vettä ja haluaa pitää itse huolen itsestään. Piste. Tämän lisäksi hän on aikamoinen isän tyttö, enkä voinut olla hekottamatta kohtauksille, joissa Rowan kiisteli asiaa Gulliverin kanssa.

Niin, Gulliver 'Gull' Curry. Hän oli näitä liiankin ihanteellisia miehiä, joita Roberts osaa luoda yhä uudelleen ja uudelleen, mutta tälle itsevarmalle kaverille oli pakko nauraa. Eipä hänkään valinnut sanojansa tarkkaan vaan antoi mennä. Monia muitakin hahmoja saatiin kuvioon mukaan työn ulkopuolelta, mutta koko savuhyppääjätiimi ansaitsi pisteet kotiin. Jännitystä ei tietenkään puuttunut ja sitä riitti ihan viimeisille sivuille asti ja tällä kertaa sain todellakin arvailla muutamaan kertaan, kuka syyllistyi tämän tarinan kaameisiin rikoksiin.

Nora Robertsille tyypillistä on asiantuntemus ja kiinnostus puutarhaan ja sen hoitoon, joka tulee kirjailijan teoksissa hyvin monesti esille. Toisissa vähän enemmän ja toisissa vain pintapuoleisesti. Siitä kuitenkin huomaa, miten paljon hän sitä rakastaa. Itse aiheellekin Roberts on tehnyt oman trilogiansa, johon kuuluu kolme osaa: Sininen daalia (engl. Blue Dahlia), Musta ruusu (engl. Black Rose) ja Punainen lilja (engl. Red Lily). Tässäkin asia tuli esille siinä sivussa ja aloin kaivata kesän lämpimiä ja valoisia päiviä.

Kirjan kannesta tai no kansista vielä sen verran, että näissä suomalaisissa kansissa nähdään tyypillisesti kauniin naisen kasvot ja taustalla näkyy vähän osviittaa tarinaan. Omasta mielestäni alkuperäiset kannet ovat kauniimpia ja suurin osa herättää mielenkiintoni paremmin. No, ainakin Robertsin suomennetut tuotokset tunnistaa hetkessä missä tahansa.

Tulen sylissä oli kelpo yhdistelmä draamaa, rikoksia, jännitystä ja tietysti palavaa romantiikkaa.

★ ★ ★
Sivuja: 529
Suomentanut: Päivi Pouttu-Delière
Gummerus (2013)
Alkuperäinen teos: Chasing Fire (2011)

torstai 12. joulukuuta 2013

Jennifer L. Armentrout: Wait for You

Löysin itseni jälleen Goodreads -sivulta. Äänestys vuoden parhaista kirjoista oli parhaillaan käynnissä ja katselin ehdokkaita jokaisesta kategoriasta samalla etsien mahdollisia kirjoja luettavaksi. Jennifer L. Armentroutin (tunnetaan myös J. Lynn -nimellä) Wait for You -sarjan ensimmäinen osa Wait for You oli ehdokkaana vuoden romanttiseksi kirjaksi ja kyllähän se jo kertoo jotain. Ja tässä sitä nyt sitten ollaan. (Löydät muuten äänestyksien tulokset täältä!)

Tällä kertaa en lisännyt alkuperäistä (englanninkielistä) tiivistelmää, koska se oli melkoisen pitkä ja samalla paljasti asioita omasta mielestäni liikaa. Jos sattumoisin luet tämän kirjan, suosittelisin, ettet lukisi alkuperäistä tiivistelmää kokonaan, mikäli haluat lukea tämän edes vähän tiedottomana. Se voi tietysti tuottaa vaikeuksia, jos olet yhtä utelias kuin minä, mutta monet asiat on ikävän helppo päätellä sen jälkeen. Tässä kuitenkin vähän tiivistelmää suomeksi.

Yhdeksäntoista vuotias Avery Morgansten muuttaa pois kotoa ja matkustaa kauas paetakseen viisi vuotta sitten tapahtunutta iltaa ja sen aiheuttamia haavoja. Averyn mielestä ilmoittautuminen uuteen kouluun on ainoa tapa aloittaa alusta, saada uusia ystäviä, jossa kukaan ei tunne häntä eikä huomio keskittyisi häneen. Suunnitelmaa muuttaa Cameron 'Cam' Hamilton, jonka huomio keskittyy juuri häneen, heidän törmätessään toisiinsa ennen Averyn ensimmäisen tunnin alkua.  Avery kamppailee salaisuuksiensa kanssa eikä halua paljastaa niitä kenellekään, mutta tietysti Cam tekee siitä vaikeaa. Varsinkin, kun hän avautuu pikku hiljaa omasta menneisyydestään.

Kuulostaa tutulta, eikö vain? Ainakin minusta. No, olen lukenut tämän tyyppisiä kirjoja jo monta niin ei ihme. Tämä kuvio on alkanut yleistyä, jossa tyttö tapaa pojan kiusallisessa tilanteessa tai jonkin muun sattuman kautta. Heidän välilleen syntyy pikku hiljaa side, joka kasvaa yhä suuremmaksi ja lopulta he ovat erottaamattomat. Esteeksi kuitenkin koituu jokin asia menneisyydestä ja niitä lähdetään selvittämään yhdessä. Näistä asioista huolimatta päätin tämän kuitenkin lukea ja nyt se on luettu.

Täytyy sanoa, että pelkäsin todella paljon, että pettymys tulisi jossain vaiheessa vastaan, kun huomasin pitääväni kirjasta vähäsen. Ja koska sekä tiivistelmä, että tarinan alku muistutti Jamie McGuiren Beautiful Disaster -kirjaa, johon petyin enemmän kuin vähän, pettymyksen pelko kasvoi entisestään. Kuitenkaan näin ei tapahtunut ja huokaisin helpotuksesta. Draamaa tässä kyllä esiintyi, mutta sopivin määrin eivätkä henkilöt saaneet minua repimään hiuksia päästäni naiiveilla käytöksillään.

Tarinan päähenkilöt, Avery ja Cam eivät herättäneet erityisen suuria tunteita. Se johtunee taas pitkälti siitä, että heidän kaltaisiaan hahmoja on esiintynyt jo paljon lukemissani kirjoissa. Ja niin kuin aiemmin jo vähän tähän viittasin, tarina kokonaisuudessaan ei ollut niinkään uusi, perus 'rankka menneisyys' juoni, jossa pelastajan roolin saa sekä tyttö, että poika. Cam sai kuitenkin minut hihittämään kuin pikku tyttö ja Averyn puolesta jännitin tulevia hetkiä. Romantiikka, mm, romantiikka osui ja upposi minulle. Jos himoitset romantiikkaa niin tästä sitä ainakin löytyy.

Hurjia juonen käänteitä ei kuitenkaan ilmaantunut. Odotin kyllä jotain jänniä, kylmiä väreitä herättäviä hetkiä, joissa jompi kumpi joutuu tai kummatkin joutuvat vaikeuksiin jatkuvien kiusankappaleiden takia. Loppu tuli jotenkin yhtäkkiä, mutta toisaalta asiat oltiin kaikilta osin selvitetty siihen mennessä, joten mitäpä sitä keksiä sen suurempaa loppua. Wait for You oli sellainen kiva ajatusten viejä ja viihdyttävä. Pääsinpähän harjoittamaan jälleen englanninkielen taitojani, vaikka toisaalta ymmärsin lukemani todella hyvin.

Averylle ja Camille ei ole luvassa jatkoa, mutta Cam kertoo oman näkökulmansa kirjassa Trust in Me. Myös sarjaan on ilmestynyt toinen osa, joka liittyy tietyn henkilön kautta ensimmäiseen osaan, nimittäin tällä kertaa tarinansa kertoo Camin pikkusisko Teresa Hamilton. J. Lynn on parhaillaan työstämässä kolmatta osaa eikä pääparista ole vielä tietoa. Voisin hyvinkin lukea kyseiset osat, kun haluan palata jälleen Averyn ja Camin seuraan.

★ ★ ★ 
Sivuja: 374
Kustantaja: Willam Morrow Paperbacks (2013)
Ei ole suomennettu

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Omat kirjat hyllystä -haaste

Omat kirjat hyllystä -haasteen olen aloittanut alusta, sillä se ei ihan onnistunut viime vuonna. Heh heh. Tässäpä siis päivitetty lista oman kirjahyllyni kirjoista, joita en ole vielä lukenut. Monta kirjaa on kertynyt lisää, sillä tämä ei ole niin uusi haaste, mutta näillä menen tässä haasteessa. Ja tällä kertaa piru vie minä aion onnistua!

- Dan Brown: Meteoriitti
- Dan Brown: Da Vinci -koodi
- Dan Brown: Enkelit ja demonit
- Dan Brown: Inferno
- Ildefonso Falcones: Fatiman käsi
- J.D. Robb: New York to Dallas (In Death/Eve Dallas, #33)
- J.D. Robb: Kuolema ovella (In Death/Eve Dallas, #7)
- J.D. Robb: Kuoleman salaliitto
- J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta
- Joanne Harris: Pieni sulkaapuoti
- Charles Dickens: Kolea talo
- Robert Galbraith: Käen kutsu
- Katharine Kerr: Hopeatikari (Deverryn taru #1)
- Suzanne Collins: Nälkäpeli -trilogia
- Thomas Harris: Uhrilampaat
- Thomas Harris: Hannibal
- Tuomas Lius: Laittomat
- Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa (Arianna de Bellis tutkii, #2)
- John Grisham: Firma
- Suzanne Brockmann: Out of Control
- Patrick Ness: The Knife of Never Letting go (Chaos Walking, #1)
George R. R. Martin: Valtaistuinpeli
Katherine Neville: Tuli
Liza Marklund: Studio Sex
Liza Marklund: Paikka auringossa
- Lisa Kleypas: Scandal in Spring
- Outi Pakkanen: Julma kuu
- Outi Pakkanen: Ruohonleikkaaja
- Kjell Ola Dahl: Musta enkeli
- Diana Gabaldon: Sydänverelläni kirjoitettu
Kate Griffin: Stray Souls
Lilith Saintcrow: Night Shift
Hugh Howey: Siirros
Stefan Tegenfalk: Vihan aika
Jo Nesbo: Isänsä poika
Jojo Moyes: Ole niin kiltti, älä rakasta häntä
P.D. James: Valepotilas
Vera Vala: Villa Sibyllan kirous
Deborah Harkness: Shadow of Night
Deborah Harkness: The Book of Life

Kirjoja yhteensä 40kpl 
Luettu:12

maanantai 9. joulukuuta 2013

Deborah Harkness: Lumottu

Jotakin oli juuri tapahtunut. Jotakin maagista.
Ei se mitään ole, minä ajattelin ja marssin päättäväisesti ulos kirjastosta.

Oletko ihan varma? kuiskasi pitkään torjuttu ääni.


Diana Bishop on nuori historiantutkija ja tunnetun noitasuvun jälkeläinen. Sukuun kohdistuneiden vainojen vuoksi hän tutkii alkemiaa puhtaasti tieteen keinoin, mutta joutuu pyörtämään päätöksensä löytäessään salaperäisen kadonneeksi luullun käsikirjoituksen.

Dianan lisäksi valtaväestöön sulautuu laaja olentojen eli noitien, demonien ja vampyyrien joukko, joita maaginen kirja vetää puoleensa. Vahvoin loitsuin suojattu käsikirjoitus kätkee arvokasta tietoa kaikkien luotujen syntyperästä ja jopa kuolemattomuuden salaisuuden…

Asia kiinnostaa myös perinnöllisyystieteilijä Matthew Clairmontia, joka siviiliammattinsa lisäksi on 1500-vuotias vampyyri ja intohimoinen darwinisti. Yhdessä he tempautuvat aikarajat ylittävään seikkailuun, joka vie vainoajiaan pakenevan parin aina Ranskasta Yhdysvaltoihin ja menneisyyden Englantiin. Dianan ja Matthewin välistä kiellettyä vetovoimaa ei väkevinkään magia pysty tukahduttamaan, mutta ovatko sen seuraukset niin tuhoisia kuin raivostuneet olennot uskovat?

Tämä vuosi on tuonut minulle sylin täydeltä kirjoja luettavaksi ja niin on luettujen kirjojen lista kasvanut huimasti. Tämän vuoden alussa listalleni pääsi Deborah Harknessin Lumottu (engl. A Discovery of Witches), All Souls -trilogian ensimmäinen osa. Eräs sukulaiseni oli parhaillaan lukemassa vielä silloin minulle tuntematonta kirjaa ja uteliaisuudesta katsoin sitä lähemmin, kun huomasin sen hänen pöydällään. Nimi Lumottu kertoi kertoi heti ensimmäisenä minulle, että kyseessä olisi fantasiakirja ja kansikuvan kanssa mietin heti noitia. Sain kuitenkin huomata tiivistelmän kautta, että kyse oli myös vampyyreista ja demoneista.

Pelkästään vampyyreja sekä vampyyrien, ihmisusien, ja noitien yhdistelmää on myös käytetty jo liiankin paljon ja on siksi jo varsin kulunut aihe. Tässäkin vampyyrien lisäksi on otettu mukaan noidat ja demonit eikä kirja sen takia innostanut aluksi niin paljon. Kuitenkin maininta seikkailusta ja tiivistelmässä kolmannen kappaleen alku '1500-vuotias vampyyri ja intohimoinen darwinisti'  kertoi, että saisin ehkä sittenkin kokea jotain erilaista. Lisäsin kirjan lukulistalleni eikä kestänyt kuin muutama päivä kun lähdin tämä kirja kainalossa ulos kirjastosta.

Vaikka Lumottu ei sivumäärältään ole yksi pisimmistä kirjoista, joita olen lukenut, sen sisältö oli kuitenkin yksi laajimmista. Kirjailijan uskomaton asiantuntemus viineistä, alkemiasta ja historiasta tuli hyvin selkeästi esille ja yhdessä ne tekivät tarinasta rikkaan. Ja se, miten hän käytti sitä hyväkseen tarinan kerronnassa oli mielestäni tyylikästä. Valehtelisin jos väittäisin, ettei teksti ollut raskasta luettavaa. Sitä se oli, etenkin historian osalta, jolla oli myös niin iso rooli tarinassa, mutta kirjailijan tarkka kuvaus teki siitä kiehtovaa. Yllätyin itsekin kuinka halukas olin sitä lukemaan, kun historia ei millään osannut kiinnostaa koulussa.

Dianan perheen henkiin heräävä ja mystinen kotitalo Amerikassa ihastutti paljon ja siellä asustavat haamut olivat hauska lisä. Romantiikkaa ei ollut paljon ja vaikka yleensä se harmittaakin, tällä kertaa sitä asiaa ei tarvinnut minun paljon harmitella, koska sen tilalla oli paljon mielenkiintoista luettavaa. Jospa romantiika roihuaa enemmän Dianan ja Matthewin välillä sarjan toisessa osassa, Shadow of Night.

Yllätyin, kun lopussa vastaan tuli tarinan suomalainen pahanoita Satu Järvinen. Pysähdyin kohtaan, jossa nimi tuli ensimmäisen kerran ilmi ja ilahduin jotenkin railakkaasti, vaikka eihän se nyt sinänsä niin iso juttu ole. Monille kyseinen henkilö on herättänyt kysymyksiä ja kirjailija on vastannut kotisivuillaan 'Frequently Asked Questions' -osiossa niistä ainakin yhteen:
Q. What made you decide to make Satu a Finn?

A. Members of my family and close circle of friends are Finnish. Besides, Satu means ‘fairytale.’ Who could resist naming a witch ‘Fairytale’?
Lumottu oli minulle iloinen yllätys ja Deborah Harkness on onnistunut tekemään vampyyreista ja noidista jälleen kiehtovia. Lumottu ansaitsi ehdottomasti paikan ei kovin pitkältä suosikkilistaltani ja odotan innolla jatko-osaa. Olen yrittänyt etsiä tietoja jatko-osan mahdollisesta suomennoksesta, mutta onnistumatta. Shadow of Night löytyy kyllä kirjakaupoista ja kirjastoista englanninkielisenä, mutta mielellään lukisin sen suomeksi. Kauaa en kuitenkaan jaksa odottaa.

Asioita jäi avoimeksi ja kirja loppui raastavaan kohtaan enkä malta odottaa millaisia vastauksia ja jännittäviä tilanteita menneisyys tuo tullessaan (Ymmärrätte, jos olette lukeneet kirjan tai jos osaatte päätellä, mistä on oikein kyse). Suosittelen!
★ ★ ★ ★ 
Sivuja: 644
Suomentanut: Helene Bütsow
WSOY (2012)
Alkuperäinen teos: A Discovery of Witches (2010)

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Annukka Salama: Käärmeenlumooja

”Se skeittasi kuin joku Tony fucking Hawk.”

Oletko koskaan miettinyt miltä tuntuisi, jos puolet kyvyistäsi tulisi satunnaisesti valitulta eläimeltä? Unna on ketterä kuin orava. Hän putoaa aina jaloilleen, kiipeää puuhun vaikka takaperin ja heittää skeittilaudalla henkeäsalpaavia voltteja. Unna on luullut olevansa ainoa laatuaan, kunnes skeittaa itsensä salaperäisen Rufuksen jengiin. Synkänkomea poika ottaa Unnan suojelukseensa, mutta tuo yhteisöllisyyden lisäksi tämän elämään kasan hallitsemattomia riskejä. Toiset niistä ovat suloisia kuin suudelma, toiset tappavia kuin metsästäjän luoti.

Faunoidit -sarjan avausosa Käärmeenlumooja on nuoren tamperelaisen, Annukka Salaman käsialaa ja myös kirjailijan esikoisromaani. Olen kuullut ja lukenut paljon kehuja kyseisestä kirjasta ja moni on minulle tätä kirjaa myös suositellut, niimpä lopulta päätin tämän lukea. Usein olen epäröinyt nuorille suunnattujen kirjojen/kirjasarjojen kohdalla, koska harmillisesti moni lukemistani kirjoista on omasta mielestäni lässähtänyt puolen välin jälkeen tai jopa sitäkin ennen. Eivät tietenkään kaikki, mukavia yllätyksiäkin on ollut. Jännittäen siis lähdin kirjaa lukemaan enkä voinut mitään pienelle pettymisen pelolle. Tällä kertaa sain ilokseni todeta, että epäröinti tämän kirjan suhteen oli tarpeetonta ja turhaa, sillä tarina veti minut mukanaan heti alusta alkaen. Puhekieli vaati hetken totuttelua, mutta luulen, ettei lukukokemuksesta olisi tullut yhtä hyvä ilman sitä.

Asiat etenivat sopivaan tahtiin ja vähän toimintaakin saatiin mukaan, mutta kokonaisuudessaan kohtalaisen rauhallista menoa, sillä suurin osa kirjasta keskittyi tutustumiseen faunoidien maailmaan ja Rufuksen jengiin, ensisijaisesti kuitenkin Unnaan ja Rufukseen. Kuulostaa ehkä tylsältä, mutta sitä se ei ollut.

Huumori sai vatsani kipeäksi ja se oli todellakin kehujen arvoista. Ja koska tällaista huumoria ei ole tullut vähään aikaan vastaan, se myös virkisti mukavasti mieltä. Hahmot heittivät mahtavia kommentteja ja täytyyhän heistä löytyä ainakin yksi pölvästi, joka ei osaa pitää suutaan kiinni. Tässä tapauksessa se oli Vikke, joka nauratti useaan otteeseen, vaikka välillä tämän suu olisi pitänyt tukkia tai niitata kiinni. Pidän enemmän vahvoista naishenkilöistä, mutta Unna oli poikkeuksellisesti suloinen ja herkkä persoona ja silti mahdoton hurjapää skeittaillessaan mahdottomia temppuja ja hypellessään rakennuksista alas.

Unnan ja Rufuksen hetket olivat totaallisen ihania ja oli mahtavaa, että heille oli annettu paljon tilaa. Metsästäjät ja heidän toimintansa jäivät hieman pinnallisiksi asioiksi ja olisin mieluusti lukenut heistä vähän enemmän. Toisaalta ehkä näin on parempi ja tarina pysyy mielenkiintoisena jatko-osissa.

Kirja ei loppunut räjähdysmäisesti, mutta asioita jäi vielä sen verran avoimeksi ja kaikkea jännittävää voi vielä tapahtua, joten jatko-osa Piraijakuiskaaja on luettava. Kolmas osa on myös tuloillaan ensi vuonna, joka on saanut nimekseen Harakanloukku ja luulen, että eräs henkilö saa tällä kertaa suurimman osan tarinasta.

★ ★ ★
Sivuja: 330
WSOY (2012)