sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Marie Lu: Prodigy

Injured and on the run, it has been seven days since June and Day barely escaped Los Angeles and the Republic with their lives. Day is believed dead having lost his own brother to an execution squad who thought they were assassinating him. June is now the Republic's most wanted traitor. Desperate for help, they turn to the Patriots - a vigilante rebel group sworn to bring down the Republic. But can they trust them or have they unwittingly become pawns in the most terrifying of political games?

Ensimmäinen osa Legend tuli luettua vuosia sitten, tarkalleen kolme vuotta sitten ja muistan että tykkäsin lukamastani enemmän kuin vähän. Legendin tapahtumat eivät ole kadonneet täysin, mutta pieniä aukkoja on. Esimerkiksi selitykset Amerikan kahtia jakoon eivät herätä muistikuvia ja taisikin olla, että mielestäni syitä ei edes riittävästi tarjottu tai sitten en vain ollut Legendiä lukiessa kovin tarkkana. Mikä on hyvinkin mahdollista.

Aika vain vierähti enkä ole tarttunut toiseen osaan, Prodigyyn vasta kun nyt. Ja voi että kirja vetäisi mukaansa heti! Olenkin tällä hetkellä liimautunut ulkomaisten YA:n kirjojen pariin ja vaikeaa sitä on päästä näistä eroon. Varsinkin kun niin monta hyvää on tullut vastaan. Ja Prodigy jatkaa tätä mahtavaa YA putkea täydellisesti.

Day ja June ovat pakosalla edellisten traagisten tapahtumien johdosta ja nyt henkisesti sekä fyysisesti haavoittuvina he kävelevät kohti uusia suunnitelmia. He liittoutuvat yhteen kapinallisen ryhmän Patriosin kanssa, joiden tavoitteena on saada Amerikka loistamaan. Tietenkään asiat eivät ole aivan sitä miltä ne näyttävät ja June sekä Day kulkevat järjen ja sydämen äänten johdattamina sodan keskellä.

Prodigy paikkasi aiemmin pohtimiani aukkoja hienosti. Selitystä tarjottiin heti hyvään tahtiin ja olin enemmän kuin tyytyväinen saamiini vastauksiin niin hirvittäviä kuin ne olivatkin. Mutta mitäpä muuta sitä odottaa hyvältä dystopialta? Dystopinen maailmankuva laajeni hallitsevasta Republiceista valtaa havitteleviin Patriotseihin sekä jo aiemmassa osassa mainittuun ja haaveiltuun Coloniesiin. Palaset alkoivat loksahtaa paikoilleen vakuuttavasti ja tiedonhaluni kasvoi sivu sivulta enemmän.

Minulla oli epäilyni kenellä ei ole puhtaat jauhot pussissa ja eniten minua mietitytti Patriotsien johtajan Razorin aikeet. Kieltämättä hänen puheet paremmasta Amerikasta kuulostivat liiankin hyviltä, mutta entäpä uuden Republicien johtajan laita? Luottamuksen herättämistä ennen todellista takaiskua? Kieltämättä en voinut olla ajattelematta, että joutuivatko Day ja June kenties molempien vedättämiksi, mutta silti Razor huudatti hälytyskelloja eniten.

Meno ei lopahtanut hetkeksikään. Koko ajan tapahtui jälleen Junen ja Dayn näkökulmista katsottuina ja Marie Lu on pitänyt yllä piinaavaa jännitystä läpi kirjan. Koko ajan minua vaivasi tunne, että kohta jotain kamalaa tapahtuu niin kuin Legendissä ja niinhän siinä kävi.  Se meni tunteisiin. Huh että meni. Hahmojen luottamuspula oli raastavaa luettavaa ja pakosta se sai mahan muljahtamaan. Ja loppu. Itkuiksi meni. Marie Lu on kirjoittanut todella henkeäsalpaavasti ja sydäntäsärkevästi, etten voinut kuin istua paikallaan luettuani kirjan loppuun. Halusin hypätä heti sarjan viimeisen osan, Championin kimppuun kun taas toisaalta halusin pienen hengähdystauon. Pelon, surun ja jännityksen sekaisin tuntein lähden, tosin vähän myöhemmin sarjan viimeisen osan pariin. Ja mitä kaikkea viimeinen osa tarjoakaan?!

Mahtava, täydellinen ja niiiin tunteikas jatko-osa! Suosittelen lämpimästi tutustumaan sarjaan, mikäli et ole sitä vielä tehnyt.

★ ★ ★ ★ ★
Sivuja: 356
Kustantaja: Penguin Books (2013)
Ei ole suomennettu
Kirjastosta

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Taas rikotaan hiljaisuutta

Alkavat nämä hiljaisuudet Kirjamaailmassa toistua kammottavan usein..


Häppeninkiä nimittäin on riittänyt uuden vuoden alkuun, mutta paljon mukavia asioita mahtuu kiireiden keskelle. Töissäni viihdyn älyttömän paljon ja työsopimukseni jatkuu pidemmälle! Olen myös muuttanut uuteen asuntoon, mikä on reilusti parempi kuin edellinen vaikka edellisessäkin oli omat viehätyksensä ja hyötynsä. Haitat tai pikemminkin puutteet nyt sattuivat painamaan kevään lähestyessä enemmän ja siksi lähdin etsimään uutta pesää. Muutto tuntui tulleen nopeasti työkiireiden alla vaikka ehdin katsella uusia asuntoja melkein puoli vuotta ja tässä sitä nyt istutaan vanhalla sohvalla uusien seinien sisällä. Ai että. Sisustusinto iskee täysillä ja tietysti isompi kirjahylly on ensimmäisten hankitojen joukossa! Aijai, kokoajan lähempänä (vaikka silti niin kaukana) kirjastohuonetta.

Ja aivan, tosiaan. Täytin tammikuussa 25 -vuotta. Jo puolet 50! Kyllä se täytyy jotain erityistä kehitellä tälle vuodelle. Ehkäpä matkaa ulkomaille, tietyn kirja-aiheisen haaveen toteuttamista taai jotain. Oma autonkin olisi tarpeen. Bloginikin vietti 3-vuotis synttäreitä viime vuoden lokakuussa, mikä meni minulta aivan ohi. Voisinhan minä ehkä keksiä sen kunniaksi jotain. Uutta ulkoasua? Arvontaa? Hmm. Tanssit se ainakin ansaitsee, joten tyydytään hetkellisesti siihen.


Olen tietysti ehtinyt lukemaan kaiken tämän lisäksi ja Goodreadsin Reading Challenge on lähtenyt kivasti käyntiin. En vain saa itseäni blogin pariin kirjoittamaan niistä lähemmin. Mutta nyt kun muutto sekä uusien kalusteiden etsiminen ja haaveileminen alkaa rauhoittua, täytyy pyhittää enemmän aikaa bloggerille. Postauksia on siis tuloillaan hitaasti mutta varmasti.  Tällä hetkellä luen Cassandra Claren Luukaupunkia uusintana. Tarkoitus olisi kertailla kolme ensimmäistä osaa ennen kuin siirryn viimeisten osien pariin, joita en ole vielä lukenut. 

Hollilla on myös Alexandre Dumasin Montecriston Kreivi, joka hyvin hyvin hitaasti etenee. Olen edelleen YA:n, fantasian ja dystopian lumoissa, ettei kiinnostusta tahdo oikein muihin löytyä. Kyllä se tästä. Ehkä.

Oikein hyvää päivän jatkoa!

tiistai 24. tammikuuta 2017

Marissa Meyer: Cress

In this third book in Marissa Meyer's bestselling Lunar Chronicles series, Cinder and Captain Thorne are fugitives on the run, now with Scarlet and Wolf in tow. Together, they're plotting to overthrow Queen Levana and prevent her army from invading Earth.

Their best hope lies with Cress, a girl trapped on a satellite since childhood who's only ever had her netscreens as company. All that screen time has made Cress an excellent hacker. Unfortunately, she's being forced to work for Queen Levana, and she's just received orders to track down Cinder and her handsome accomplice.

When a daring rescue of Cress goes awry, the group is splintered. Cress finally has her freedom, but it comes at a higher price than she'd ever expected. Meanwhile, Queen Levana will let nothing prevent her marriage to Emperor Kai, especially the cyborg mechanic. Cress, Scarlet, and Cinder may not have signed up to save the world, but they may be the only hope the world has.


Jäin Marissa Meyerin The Lunar Chronicles -sarjaan suunnattomasti koukkuun heti ensimmäisen osan Cinderin jälkeen viime vuoden puolella ja vielä pahemmin toisen osan, Scarletin jälkeen. Minun oli pakko lukea loput osat heti perään ja palata vielä takaisin nauttimaan parhaista paloista jokaisesta osasta.  Ihastuin Disneyn klassikkosatujen mukaelmaan, mikä oli toteutettu mahtavilla fantasian ja scifin aineksilla, jotka tekivät tästä niiiiiiiin


Siitä on jo jonkin aikaa kun luin Scarletin, mutta muistan vielä kuinka ravisteltu olo minulla oli kirjan luettua. Scarlet sekä Wolf taistelivat hengestään kauhean tragedian jälkeen Levanan vaarallisten ja kontrolloitujen sotureiden olinpaikassa Rankassa ja koko tilanne kyseisessä paikassa pisti niskavillat pystyyn. Cress jatkaa vahvasti näistä tapahtumista. 

Näkökulmat lisääntyvät kun hahmojen roolit kasvavat ja kirjan nimen mukaisesti Cress hyppää seikkailuun mukaan ylhäältä käsin. Cress oikeastaan ilmaantui mukaan jo ensimmäisessä osassa kun hän antoi Cinderille tärkeän viestin koskien Kain ja pahan kuningattaren Levanan häitä. Cress on lukittuna alukseen avaruudessa ja on velvoitettu hankkimaan hyödyllisiä tietoja maasta. Juoni kulkee kohti Afrikkaa ja sen aavikkoja kun Cinder yhdessä Scarletin, Wolfin, Thornen sekä Ikon kanssa lähtevät pelastamaan Cressiä vihollisten kynsistä ja onnistuvatkin muutamaa seikkaa lukuunottamatta. Kai puolestaan tuskailee hääsuunnitelmien kanssa ja yhdessä nämä tapahtumat omine mutkineen tekivät Cressistä niin miellyttävän kirjan että oksat pois. 

Vauhtia, vaarallisia, tiivistunnelmaisia ja ihastuttavia tilanteita löytyi yllinkyllin eikä meno hidastunut kertaakaan.  Hahmot joutuvat kamppailemaan valintojen kanssa, jotka saivat minutkin lukijana haukkomaan henkeä. En voi sanoa mitään mistä en olisi tykännyt. Sarja on tässä kohtaa hurjassa ylämäessä ja vaikka jokaisesta osasta tykkään älyttömästi, on Cress vahva suosikkini.

Sarjan hahmot ovat hyvässä ja pahassa täyttä kultaa enkä ole voinut sanoa tätä kovin useasti.  Tähän mennessä Cinder, Iko, Kai, Wolf ja Thorne ovat iskeneet ällikällä ja nyt Jacin pienestä epäroinnistä huolimatta toi kivaa jännitettä hiljaisella olemuksellaan. Cress ja Thorne ovat kirkkaammassa valossa tämän kirjan aikana viemättä huomiota kuitenkaan muista ja kirja vahvistaa tunnettani heistä yhä enemmän. Thorne jaksaa ilahduttaa kovasti viakkaana ja vitsikkäänä veijarina ja myös taitava hakkeri Cress muiden hahmojen rinnalla erottuu joukosta ja hurmaa viattomuudellaan ja ujoudellaan. 

Scarletin alussa Thorne sai minut ajattelemaan Jack Sparrowia, lopussa puolestaan ja vielä varmemmin minut vakuutti Cressin alku, että Thorne muistuttaa erästä toista Disneyn hahmoa. Ja ketä muutakaan kuin Kaksin karkuteillä elokuvan Flynn Ryderiä. Miltä sinusta tuntuisi kun tämä kuva tässä alhaalla ilmestyy mieleesi joka kerta kun Thorne puhuu?

Ei jessus. 

Lempihahmoja valitessa lista on pitkä ja parhaista parhaimmat ovat Cinder, Kai, Wolf sekä Thorne (Cinderin ja Kain tapaaminen lopussa, ah, sai perhoset lepattamaan vatsasssa). Cinderissä on sitä mahtavaa henkistä vahvuutta, josta pidän ja hänen omaperäisyytensä osaksi kyborgina on maittava lisä. Kai ihastuttaa lojaalisuudellaan ja tietysti prinssin charmillaan ja Wolfissa puolestaan on herkkyyttä, mikä onnistuu saamaan minut aivan kippuralle.

Entäpä kaukana Kuun valtakunnassa oleva Winter? Todella mielenkiintoinen versio Lumikista ja paloin halusta tietää hänestä ja hänen tilanteestaan enemmän. Myös Levana pahiksena on napakymppi. Häntä inhoaa sydämensä pohjasta, mutta vihasta sokaistunut hahmo antaa tilaa pienelle ymmärrykselle ja myötätunnollekin.  Winter päättää tämän hienon trilogian, mutta siitä lisää myöhemmin!

Todella riemastuttava, synkkä, hengästyttävä ja ihastuttava!

★ ★ ★ ★ ★
Sivuja: 550
Kustantaja: Puffin Books
Ei ole suomennettu
Kirjastosta  
|
Nyt kuitenkin tämä trilogia löytyy omasta kokoelmastani!!!! 

lauantai 21. tammikuuta 2017

Pintip Dunn: Forget Tomorrow

Imagine a world where your destiny has already been decided…by your future self.

It’s Callie’s seventeenth birthday and, like everyone else, she’s eagerly awaiting her vision―a memory sent back in time to sculpt each citizen into the person they’re meant to be. A world-class swimmer. A renowned scientist.

Or in Callie’s case, a criminal.

In her vision, she sees herself murdering her gifted younger sister. Before she can process what it means, Callie is arrested and placed in Limbo―a prison for those destined to break the law. With the help of her childhood crush, Logan, a boy she hasn’t spoken to in five years, she escapes the hellish prison.

But on the run from her future, as well as the government, Callie sets in motion a chain of events that she hopes will change her fate. If not, she must figure out how to protect her sister from the biggest threat of all.

Callie herself.

Ihana kansi! Osaavat nämä YA kannet sitten olla niin super hienoja. Juuri Forget Tomorrowin kansi herätti uteliaisuuteni heti eikä tiivistelmäkään kuulostanut yhtään pahalta. Maailmankuva oli mielenkiintoinen, jännittävä ja raikaskin verrattuna edellisiin lukemiini YA dystopioihin. Eletään maailmassa, jossa seitsemäntoista vuotiaat saavat näyn tulevaisuuden minältään näyttönä siitä missä he kulkevat päivien, kuukaisien tai vuosien päästä. Callie on odottanut näkyään paljon, kuitenkin näky ei vastaa hänen unelmiaan ja hän joutuu lain kouraan ja niin vangituksi. Kauhuissaan Callie yrittää selvittää miten välttää tämä odottamaton painajainen ja saa apua yllättäen pojalta, jonka kanssa ei ole puhunut vuosiin.

Forget Tomorrow kulki mielestäni hieman Outolinnun hengessä kuitenkaan sitä kopioimatta. Ihmiset ovat kuin kategoroitu urallaan, taidoillaan menestyneisiin, kohtaloaan paenneisiin sekä rikollisiin, joiden kohtaloa ohjaavat vaikutusvaltaiset ihmiset ja lait. Ja niin kuin sanoin, asetelma oli mielestäni karulla tavalla tosi hieno ja minulle tuli tunne, että mitä vain voi tapahtua sivujen aikana. Kuitenkaan upean kannen lailla sisältö ei ollut aivan yhtä loistokas.

Tällä kertaa ei ollut kyse ennalta-arvattavuudesta, kliseistä tai ärsyttävistä hahmoista vaan paikoin tylsästä juonen kulusta, mikä latisti tunnelmaa kappale toisen jälkeen. Callie haluaa pelastaa siskonsa itseltään voimakastahtoisesti heti näynsä jälkeen, mutta alkoivat ajatukset vaihtua vuosien takaiseen ihastukseen, Loganiin häiritsevän nopeasti. Toiminnallisesti ei edetty oikein minnekään jos ei oteta huomioon alun kutkuttavia ja jännittäviä tilanteita vaikka tapahtumapaikkoja ja tilaisuuksia löytyi.  Forget Tomorrow rakentui enemmän Callieta piinaavista kuvitelmista mitä tulisi tapahtumaan mitä hän ikinä päättääkin kuin että hän tekisi asialle jotain.

Callie ja Logan olivat ihan maittavia hahmoja. He jäivät liian söpöiksi ja jotenkin se ei tuntunut niin sopivalta tässä tapauksessa. En tuntenut negatiivisia tunteita heitä kohtaan vaan oloni oli rauhallisen neutraali. Callie astui täysin uudelle ja tuntemattomalle tielle tietämättään salaisuuksista itsestään ja läheltään ja mielestäni maailmaa selitettiin Callien näkökulmien kautta hyvin, joten sen takia en tuomitse juonta tai kyseisiä hahmoja täysin tylsiksi tai mitäänsanomattomiksi. Sisua tytöstä löytyi epäilyksien ja pelkojen alta, kuitenkin olisi ollut huimaa nähdä reilumpi annos päättäväisyyttä ja uskallusta ryhtyä toimeen haikailun sijaan.

Se miten tämä dystopiamaailma toimi ja mitä mysteerejä, kykyjä ja salaisuuksia sen ympärille on kertynyt piti minut kiinni kirjassa loppuun asti. Syyt näkyihin ja muihin tapahtumiin alkoivat paljastua mitä lähempänä Callie oli missionsa loppua ja jos johonkin niin tähän olin tyytyväinen. Salaperäisyys nyt kun sattuu vieläkin kiehtomaan hurjasti. Kirjan kenties tärkein paljastus kerrottiin hyvässä kohtaa enkä minä hoksannut ajatella sitä juuri lainkaan ja lopun (ei nyt ihan puskista tullut) käänne toi kirjalle pisteitä vielä lisää.

Forget Tomorrow oli tyydyttävä ja mielenkiintoinen sarjan aloitus, vaikka yhtä räjähdysmäiseksi se ei osoittautunut mitä odotin. Alkuun ja loppuun saatiin hyvää vauhtia, mutta näiden välille kertyi hamittavan tylsähköä ''menoa''. Olen kuitenkin innoissani jatko-osasta Remember Yesterday, sillä tiivistelmän mukaan hypätään vuosia eteenpäin Forget Tomorrowin tapahtumista, mikä sattui vähän yllättämään ottaen huomioon miten tämä osa päättyi. Palan halusta tietää mitä hahmoille on oikein tapahtunut niin monen vuoden jälkeen, etenkin Callielle ja mihin suuntaan kirjan maailma on kenties muuttunut.  

 ★ ★
Sivuja: 400
Kustantaja: Entangled Teen (2016)
Ei ole suomennettu
Omasta hyllystä

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

J.R. Ward: Peto

Mustan tikarin veljeskunnassa mikään ei ole niin kuin ennen. Sota Varjoja vastaan onnistuttiin välttämään, mutta vampyyreja vainoavat lesserit ovat vahvempia kuin koskaan aiemmin. Kun veljeskuntalaiset valmistautuvat hyökkäämään lesserien kimppuun, yksi vampyyreistä käy omaa sisäistä kamppailuaan...Rhagen, veljeskunnan sydämellisimmän jäsenen elämän piti olla täydellistä - tai ainakin täydellisen nautinnollista. Vakava loukkaantuminen taistelussa panee Rhagen arvioimaan arvojaan uusiksi, mikä vaikuttaa suuresti hänen ja hänen shellaninsa Maryn elämään. Mutta Maryllä on omat sotkut selvitettävänään. Solmujen aukeaminen joko lähentää rakastavaisia tai erottaa heidät ikiajoiksi...

Pientä varoitusta perään, luvassa on muutamia juonipaljastuksia mikäli et ole lukenut sarjaa kovin pitkälle.

Olen lukenut tämän aiemmin jo englanniksi, mutta se ei tietenkään estänyt minua lukemasta tätä suomeksi.  Pidin nimittäin tästä osasta paljon, koska Rhaaaaage! Peto on Mustan tikarin veljeskunta -fantasiasarjan 14 osa (huhhuh), mikä jatkaa vampyyrisoturien kamppailua niin sodassa kuin rakkaudessa. Oli ihana lukea Rhagesta ja Marysta lisää, vaikka välillä ajattelin, että tulisiko se vain pitkittämään turhaan sarjan juonen kulkua vai saisiko tarina tästä kenties hieman puhtia. Helpotuksekseni sain huomata, että Ward ei ole pelkästään palannut takaisin vanhaan tuttuun pariskuntaan vain kertoakseen heidän vaikeuksista vaan tarjonnut jatko-osia nähden jännittäviäkin tapahtumia. 

Rhagen mieltä painaa selvästi jokin asia, mutta soturi ei osaa nimetä sitä, mikä ajaa hänet lähes kuoleman porteille.  Maryn mieltä puolestaan piinaa huoli orvoksi jääneestä Bitty tytöstä eikä hän pysty jättämään tyttöä yksin. Vauva asiat ovat selvästi ajankohtaista sotureiden ja heidän vaimokkeiden kohdalla. Tosin se on lähtenyt liikkelle jo ihan alusta kun Torment ja Wellsie odottivat esikoistaan kunnes kauhea tragedia vei sekä äidin että syntymättömän lapsen ennenaikaisesti Haipuun sarjan kolmannessa osassa. Niin ensimmäisinä perheenlisäystä toivat Zsadist ja Bella, joka sai nimekseen Nalla. Monta osaa myöhemmin Laylan pullat ovat uunissa eikä aikaakaan kun Bethin kello alkoi tikittämään. 

Ei siis ihme, että ajatukset alkavat pyöriä myös muiden mielessä eikä Rhage ja Mary ole ajatustensa kanssa ainoita. Heidän lisäksi Assail, Layla ja yllätyksekseni muutama ihmishahmo saavat kertoa omasta näkökulmastaan, jotka yhdistyvät koko juoneen hienosti. Assail viimein päättää oman puolensa ja Laylan rakaus lähenee loppuaan ja sitä mukaan raskaudesta paljastuu lisää tietoa. Myös Omega, lessereiden luoja astuu esiin varjoistaan.

Ward yllätti minut kiitettävästi tällä osalla ja odotan jälleen innolla mitä tulevat osat tuovat tullessaan. Askelia on otettu lessereiden ja vampyyrien sodan suunnilla ja ehkä osaan jo arvata mihin ratkaisuun päädytään kun eräs käänne yllätti kirjan loppu puolella. Tosin mikäli osun arvauksessani oikeaan, en tiedä tuleeko koko sota saamaan uuden suunnan vai mitä. Tämän lisäksi kysymyksiä herättää Band of Bastardsin tilanne kun Xcor on sanonut itsensä irti ja on nyt vaikeassa tilanteessa, nimittäin veljeskunnan vankina.

Täytyy sekin vielä sanoa kerta siitä ei tule loppua: Lassiter teki sen taas. Ei muuta. Paitsi että nauroin taas vedet silmissä. Alan jo ihan tosissaan olla kärsimätön siitä, milloin tämä hulvaton ja esteetön heppu saa oman kirjansa. Wardin mukaan se on nimittäin tulossa.

Rhagesta ja Marysta sekä Bittystä kuullaan vielä Wardin Mustan tikarin perintö -sarjan toisessa osassa Blood Vow eikä ole vaikea arvata mikä tai kuka tulee aiheuttamaan pientä sekasortoa. 

Seuraava osa Mustan tikarin veljekunnsassa The Chosen tulee keskittymään vihdoin ja viimein (sano minun sanoneen) Laylaan ja Xcoriin. Tätä ovat varmasti monet sarjan fanit odottaneet piinaavasti ja itsekin olen halunnut jo tämän pois alta. On Laylan ja Xcorin draamat alkaneet jo vähän kyllästyttää jo niin monen osan jälkeen, ei kuitenkaan ihan niin pahasti. Heidän tilanteensa on kieltämättä mielenkiintoinen ja saapi nähdä mitä Ward on heidän kohdalleen keksinyt. 

★ ★ ★ ★
Sivuja: 549
Suomentanut: Timo Utterström
Kustantaja: Viisas Elämä (2016)
Alkuperäinen teos: The Beast (2016)

torstai 22. joulukuuta 2016

Colleen Hoover: It Ends With Us

SOMETIMES THE ONE WHO LOVES YOU IS THE ONE WHO HURTS YOU THE MOST

Lily hasn't always had it easy, but that's never stopped her from working hard for the life she wants. She's come a long way from the small town in Maine where she grew up - she graduated from college, moved to Boston, and started her own business. So when she feels a spark with a gorgeous neurosurgeon named Ryle Kincaid, everything in Lily's life suddenly seems almost too good to be true.

Ryle is assertive, stubborn, and maybe even a little arrogant. He's also sensitive, brilliant, and has a total soft spot for Lily, but Ryle's complete aversion to relationships is disturbing.

As questions about her new relationship overwhelm her, so do thoughts of Atlas Corrigan - her first love and a link to the past she left behind. He was her kindred spirit, her protector. When Atlas suddenly reappears, everything Lily has built with Ryle is threatened.

Colleen Hooverin It Ends With Us on uusimpia kirjahankintojani ja päätyi yöpöydälleni sekä lukujonon kärkeen heti The Lunar Chronicles -sarjan luettuani. Palaute kirjasta sai minut uteliaaksi sen sisällöstä ja halusin lukea sen myös vertailun vuoksi, sillä Ugly Love, joka on ensimmäinen lukemani kirja Hooverilta ei onnistunut viemään jalkojani alta odottamallani tavalla. Pienenmoinen pettymys se.

Mutta It Ends With Us puolestaan jätti minut hiljaiseksi. Kirja yllätti minut sen pysäyttävällä sisällöllään eikä tämä ole omalla kohdallani tullut useasti vastaan romanttisten YA tai NA kirjojen alta. Nautinnollisia teoksia olen lukenut monta, mutta ennalta-arvaamattomia? Not so much.

It Ends With Us kertoo Lilysta, joka muuttaa uuteen kaupunkiin uuden alun toivossa. Isänsä hautajaisten jälkeen hän tapaa komean Ryle Kincaidin, joka sytyttää pienen palon Lilyn rinnassa. Ajan kuluessa kaikki tuntuu loksahtavan paikoilleen, uusi työ, uudet ystävät ja uusi ihastus vievät mennessään, mutta Lily ei voi olla palaamatta takaisin horjuvaan nuoruuteensa ja miettimättä sydämensä vienyttä Atlas Corrigania.

En menisi ylistämään kirjaa ja sen hahmoja älyttömyyksiin, mutta tykästyin hahmoihin tosi paljon. Hoover on onnistunut mielestäni kirjoittamaan heistä realistisesti ja välittämään heidän tunnetilojaan uskottavasti. Hetkelliset takaumat Lilyn menneisyydestä toivat lisää tunnetta kehiin haikean ensirakkauden ja piinaavien perheasioiden merkeissä. Ja sitten kun the real deal alkoi tapahtua, olin mykistynyt. Minulta ropisee pisteitä aina ennalta-arvattomuudesta! En pitänyt siitä mitä tapahtui, mutten voinut olla tuntematta sääliä ja mitä enemmän luin sitä enemmän sydämeni särkyi. Aloin tietämään mitä tuleman pitää, mutta juuri siksi minä lopetin lukemisen tyytyväisenä ja olen nyt tätä kirjaa kehumassa.

Hoover on kirjoittanut (tietääkseni) omaan tyypilliseen dramaattiseen tapaansa tarinan syttyneestä parisuhteesta, mutta on tässä tapauksessa uskaltanut tuoda ristiriitoja painavampia vastoinkäymisiä hahmojen välille eikä loppuratkaisu eikä moni muukaan asia vastannut omia alun odotuksiani.  En kuitenkaan itkenyt kirjaa lukiessa. Surullinen se oli monellakin tapaa ja se sai minut surulliseksi, mutta jäin pikemminkin liikuttuneeksi ja juurikin lopulla oli siihen suuri vaikutus.

It Ends With Us on vasta toinen lukemani kirja Hooverilta ja Ugly Loveen verrattuna tämä oli jotain aivan muuta. Jos tällaista settiä löytyy häneltä enemmän, kyllä ne täytyy lukea!

★ ★ ★½
Sivuja: 367
Kustantaja: Simon & Schuster (2016)
Ei ole suomennettu:
Omasta hyllystä 

torstai 1. joulukuuta 2016

Kirjamaailman herättelyä

En kestä enää tätä hiljaisuutta ja vaikka olen sairaana minun on pakko herättää blogi henkiin. Eihän tästä tule enää mitään. Joten...


Siitä onkin aikaa. Monta viikkoa molemmat blogini ovat olleet hiljaisena, ellei jo aleta laskemaan kuukausina. Ilman syytä tietenkään en ole pysynyt poissa, nimittäin nyt syksyn ja talven vaihteessa sain viimein töitä joita olen kesän jälkeen epätoivoisesti etsinyt. Valmistuin keväällä lähihoitajaksi ja suoritin lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen opinnot. Siispä etsin pääasiassa paikkaa päiväkodeista, kouluista ja sairaalasta. Ehdin olla työttömänä jonkin aikaa ja tein osa-aikaista hommaa, mikä oli parempi kuin ei mitään, kuitenkin tunsin että minun on päästävä oman alani ja vielä tarkemmin suuntautumiseeni kohdistuviin töihin.

Ja nyt sain paikan päiväkodista! Kuukausi on nyt vierähtänyt enimmäkseen työni pyörteissä enkä voisi olla tyytyväisempi. Työryhmäni mahtavan rento ja työpaikalla vallitsee positiivinen ilmapiiri, jonka ansiosta saan nauttia työstäni kunnolla ja iloitsen aina töihin lähtöä, jopa aamulla klo 5 kun herätys starttaa. Saan huokaista myös helpotuksesta kun tiedän, että työ jatkuu mahdollisesti myös ensi syksynä!

Paremman taloudellisen tilanteeni ansiosta olen alkanut suunnitella pidemmälle ja uusi asunto ja auto ovat ensisijaisia hankintoja. Työmatkani vaatii auton ja tällä hetkellä käytän vanhempieni peltilootaa, bensat maksan tietenkin itse. Isäni varmasti huokailee sen verran rakkaansa perään ja haluaa kruisailla muullakin kuin työautollansa, etten kauaa enää viitsi pitää sitä itselläni (hehe).
 

Päiväkoti kun on kyseessä, mikä kuhisee 1-6 vuotiaita ihania tautipesiä, olen itsekin ehtinyt sairastaa jo flunssaa ja vähän vakavampaakin tautia, jonka johdosta olen tällä hetkellä sairaslomalla mikä on toinen syy poissaololleni. Tosin nyt olen paranemaan päin ja Netflixin pitkään pitäessään otteessaan se jääköön vähäksi aikaa sivuun (jota on tullut tollotettua kiitettävästi) ja aika keskittyä Kirjamaailmaan. 

Näytetään IMG_20161006_163315.jpg

Työn viedessä enemmän aikaani en tiedä yhtään miten suunnittelen omat lukemiseni.  Niinpä menen fiiliksen mukaan ja siksi edellinen lukusuunnitelmani (yllä oleva kuva) saattaa hieman kärsiä, sillä olen viime päivinä etsinyt lähinnä aivot narikkaan tuotoksia.  Kuitenkin työvuoroihin ja rutiineihin totuttua alan hakeutua keskittymistä vaativiin teoksiin. Montessorin Kreivi olisi yksi saavutus. Hugh Howeyn Kohtalo myös polttelee. Postauksiakin täytyy kirjoittaa puhtaaksi (vanha virsi) ja asiaa olisi mm. Colleen Hooverin, J.R. Wardin ja Marissa Meyerin kirjoista.

En ole Bloggerissa käynyt ollenkaan kuukauden aikana ja huomaan muutoksia. Vaatii totuttelua tämä uudistunut malli. Pieniä juttuja, mutta eiköhän tämä tästä. Ei tämä niin kamala ja vaikea ole.

Hyvää joulukuun ensimmäistä päivää! Onko jo kaikki joululahjatoiveet esitetty? ;) Löytyykö kirjoja listaltasi ja jos löytyy niin mitä?